Ajopelejä pelaan melko paljon, mutta jostain kumman syystä pelimaailman kaksipyöräisillä ajaminen on jäänyt melko vähälle. Ride 3:a pelattuani tähän tullee muutos, koska peli muistutti vakuuttavasti, miksi kilpa-ajosimulaattorissa kahdella pyörällä kisaaminen on yllättävän koukuttavaa. Katuajoon tunnetuilla radoilla keskittyvässä pelissä pääsee pienissä määrin myös enduropyörän ohjaksiin.


Peli ei sinänsä ole mullistava, mutta se on onnistuttu viimeistelemään melko hyvin samalla tuoden peliin laajan valikoiman erilaisia kaksipyöräisiä, sekä 30 radan valikoiman variaatioineen. Suomalaisena silmäänpistävää on se, että huristelemaan päästään Kaakkois-Suomen maisemissa Imatranajoissa. Kyseinen kilpailu oli vain nimitasolla itselleni tuttu, mutta pelissä rataa kisattuani ja Youtubesta oikean elämän kisavideoita katsottuani huomasin, että ratahan on melko mallikkaasti mallinnettu. Kaikkia reaalimaailman rakennuksia ei välttämättä virtuaaliradalle asti näkynyt, mutta pääosin radan tuonti pelimaailmaan on onnistunut.



Pelin oppimiskynnys on alkuun melko hankala, jos pyöräpelit eivät ole ennestään tuttuja. Yksinpelin lukuisat harjoitushaasteet kannattaakin tässä tapauksessa pelata ja epäonnistumisien jälkeen yrittää uudelleen niin, että oppii tunnistamaan virheensä. Pelin varsinainen pelaaminen on paljon mielekkäämpää, kun perusteet ovat hallussa.


Harjoitusosion jälkeen tahkottavaa riittää satojen kilpailujen ja aikahaasteiden verran. Kisat on jaettu erilaisien otsakkeiden alle: Jonkin otsakkeen alla kisaillaan tietyn ikäkauden kisapyörillä, kun toisessa kisat on luokiteltu ajettavaksi supermotoilla. Yksittäisissä kisoissa pärjäämällä kerrytetään virtuaalitilin katetta ja kaikki otsakkeen mukaiset kisat voittamalla saa talliinsa uuden pyörän. Alkuun ajelu tapahtuu pienemmillä pyörillä ja haasteita selvittämällä aukeaa pikkuhiljaa isompienkin pyöräkokoluokkien kilpailuja.

Kisoista voitettua valuuttaa voi kisojen välissä tuhlata uusiin pyöriin ja niiden virittelyosiin. Yli 230 pyörässä riittääkin hetkeksi shoppailtavaa. Pienemmän kokoluokan pyörän saa ostettua parista kolmesta voitosta kertyneellä tilipussilla, joten kisoja ei varsinkaan alkuun tarvitse ajella uudelleen grindaamisen vuoksi. Pidemmän päälle tuunaaminen menee aika lailla saman toistoksi, kun tilipussiin alkaa ylimääräistä rahaa kertyä, mutta alussa saa ajatuksella pohtia mihin pyörän osa-alueisiin panostaa vähistä varoistaan.


Säädettävää pelistä löytyy muutenkin runsaasti. Kuljettajan vapaa-ajankuteiden muokkaaminen on käytännössä melko turhaa, mutta kisoihin vaikuttaviin ulkoisiin esteettisiin asioihin pelaaja saattaa innostua eri tavalla. Ajohaalarin lisäksi aikaa saa kulumaan tuhottomasti pyörän ulkoasun päivittämiseen. Muiden pelaajien tekemiä luomuksia katsellessa näkee hyvin, kuinka joillakin sitä aikaa vaan on liikaa.



Verkkopeli on se elementti, jolta eniten odotin ja harmittavasti se onkin se pelin heikoin osa-alue. Verkkoon pääsee rälläämään nopeasti, mutta kisatilanteessa muiden kilpailijoiden liikeradat ovat jotain muuta kuin luonnollisia. Peli kärsii melko paljon verkkoviiveestä. Onneksi se ei pilaa täysin omaa ajoa, mutta realistisuus on kaukana, kun kilpatoverit pomppivat ja luisuvat radalla luonnottomasti.


Toivottavasti verkkopeli saadaan päivityksillä kuntoon, koska peli on muuten yllättävänkin viihdyttävä. Vaikeusasteen kun asettaa itselleen sopivaksi, niin tietokonettakin vastaan pelaa mielellään. Tekoäly toki osaa välillä yllättää epämukavasti kiilailemalla, mutta suurimman osan ajasta senkin kanssa tulee toimeen. Hyvästä ajettavuudesta kun saa otteen, niin pelistä riittää iloa pitkäksi aikaa.