Kun kävelin tylsistyneenä teini-ikäisenä pitkin pikkukunnan routaisia hiekkateitä, mutisin että aikuiseksi tultuani muuttaisin tästä jumalan hylkäämästä perähikiästä, enkä enää koskaan palaisi. Kymmenisen kaupungissa vietettyä vuotta myöhemmin maaseutu kutsuu omaansa takaisin. Mies voi lähteä maaseudulta, mutta maaseutusimulaattori ei lähde miehestä.



Giants Softwaren Farming Simulator on kasvanut vuosien saatossa omanlaisekseen kulttisuosikiksi. Uudet osat myyvät tarpeeksi päätyäkseen jopa Steamin myydyimpien pelien listoille, vaikka näennäisesti tässä ei tunnu olevan mitään järkeä. IL-2 Sturmovikin kaltaisten lentosimulaattorien suosion sentään ymmärtää, sillä kukapa ei olisi halunnut Maverickiksi Maverickin paikalle – mutta kuka helkatti haluaa simuloida lannanhajua ja hitaasti rutkuttavia työkoneita? Uusimman vuosipäivityksen ilmestyessä ei auta muuta kuin kaivaa flanellipaita esille, lyödä lippis päähän ja palata lapsuuden maisemiin. Pistäkääpäh hei kauntria soimaan, mää meem mettätöihi.


Jos Farming Simulator on entuudestaan tyystin tuntematon, nimi kertoo kaiken olennaisen. Pelisarjan sykli pohjautuu viljasadon kasvattamiseen ja niittämiseen, kunnes kirstusta löytyy tarpeeksi rahaa isomman pellon ja tehokkaamman traktorin hankkimiseen. Vauhdikkaammalla Valmetilla pitäisikin sitten niittää entistäkin kookkaampaa peltoa, että rahaa kertyisi vieläkin kookkaampaan menopeliin. Mistään luomupientilan pitämisestä ei siis ole kyse, vaan henki on lähempänä Amerikan country-poikien äijäilyä ja isoja koneita.

Jos New Hollandilla hurjastelu ei innosta tai ohra aiheuttaa aivastuksia, voi aikaansa kuluttaa elukoitakin hoitaen. FS 19:n uusin tulokas katraaseen on hevonen. Heposet eivät ole pelissä pelkkänä koristeena, sillä hummalla voi halutessa ratsastaa pitkin maaseudun mäkiä ja mantuja. Liikaa kopottelusta ei kannata innostua, sillä erääseen vastikään ilmestyneeseen hittipeliin verrattuna ratsastaminen on tuhottoman tökkivää. Koneihin kyllästyneille on tarjolla toki myös metsätöitä: männävuosien metsuriseksuaalit voivat elättää itsensä moottorisahaa heilutellemalla.


Farming Simulator 19:stä puhuttaessa on hyvä muistuttaa, että kyseessä on urheilupeleihin verrattava vuosipäivitys. Näin ollen suurista kehuista tai nipotuksista huolimatta Xbox Onelle, Playstation 4:lle, PC:lle ja Macille julkaistu Farming Simulator 19 tarjoaa pitkälti sen saman pelikokemuksen, mitä pelisarjan aiemmatkin osat ovat tarjonneet. Jos peltohommat ovat aiemmin tarjonneet zenimäisen rentoutumisen oravanpyörän keskelle, FS 19 tarjoilee sitä samaa hieman nätimpänä.



Vaikka olenkin kokeillut pelisarjan aiempia pelejä muutamien tuntien ajan, astuin Farming Simulatorin pariin lähestulkoon ummikkona. Ensituntumalta kaikki on enemmän tai vähemmän niin kuin olettaisi, jos peliin on yhtään entuudestaan tutustunut: lyhyet tutoriaalit kertaavat kylvämisen, niittämisen ja metsuroinnin alkeet, jonka jälkeen aloitteleva maajussi heitetään kylmiltään maailmaan. Oppimiskäyrän kutsuminen jyrkäksi on vuosituhannen vähättelyä, ennemminkin hukassa olemisen tunnetta vertaisi autiosaarelle haaksirikkoutumiseen. Kyllähän sitä tietää mitä tilanteessa pitäisi näennäisesti tehdä, mutta käytännön toimet ovat täysin teillä tietämättömillä.


Oppiurakka ei ole mahdoton, sillä Farming Simulator on simppeli peli pelata: tietotaitoa vaaditaan lähinnä siihen että ymmärtää peltohommien aakkoset, eikä lähde rellestämään niittokoneella kun taimet on vasta istutettu. Oikeiden työkoneiden valinta ja selkärangasta löytyvä sykli vaativat kuitenkin aikaa ja harjoitusta, eikä peli osaa neuvoa menestyviä strategioita. Malttamaton maajussi voi googletella asiaa foorumeilta tai katsoa opaskirjaa, mutta parhaimman tuloksen saa, kun sallii itselleen virheitä. Esimerkiksi uutuutena kasvavat rikkaruohot pääsevät rellestämään useammankin kerran, kunnes niitä tajuaa pitää silmällä.

Jos sormi uhkaa mennä suuhun, helpotusta voi löytää vapaasta etenmistavasta. Oman farminsa voi aloittaa joko täysin alusta tai muutamalla valmiilla pellolla ja ajoneuvolla, ja menosuunta on pelaajasta itsestään kiinni, heti ensi hetkestä lähtien. Vapaus auttaa siinä mielessä, että ensiaskeleitaan miettivä maajussi voi tehdä vaikka urakkaa vieruspellolla, kunnes keksii millaisen farmin haluaa itselleen. Jos taas mielii mennä metsän helmaan pohtimaan, pelkällä moottorisahalla ja pick-upillakin pääsee hyvin alkuun. Vaihtoehtoisesti voi vain avata pelin ostoskärryn ja täyttää maatilan niin monella kanahäkillä kuin pankkitili antaa myöten.


Päättää sitä sitten pystyttää itselleen soijafarmin tai tehdä renginhommia naapurin suurtilalle, FS 19 herättää maaseudun yllättävän onnistuneesti eloon. Pirkanmaan soraharjut eivät kauheasti muistuta Pohjois-Amerikan raamattuvyöhykkeen tasankoja tai saksalaista peltomaata, mutta ajaessani kaupunkiin hakemaan uutta peräkärryä huomasin turhautuvani maaseudun eleettömyyteen, samalla lailla kuin menneisyyden tosielämässä. Jonkinlainen plussa sekin kai on, jos peli onnistuu simuloimaan turhautumista pikkukunnan vähäisiin illanviettotapoihin. Näkymät siis ajavat asiansa kun hurahtelee traktorilla pitkin pellonreunaa, mutta maailma ei suoranaisesti herää koskaan eloon. Todella staattisessa maailmassa ei ole oikein mitään tutkittavaa tai löydettävää, eikä peliympäristöstä löydy interaktiivisia juttuja. Lyhyt piirtoetäisyys ja kaukaisuudessa siintävät suttuvuoret myös varmistavat, että katse kannattaa useimmiten pitää siinä pellonraitissa.

Maaseudulla ajelua riittää, sillä innostuu sitä sitten peltotöistä tai tukkien kantelusta, yllättävän iso osa ajasta kuluu rattia käännellessä. Esimerkiksi muille tontinhaltijoille työskentelemällä voi ansaita ylimääräistä tuohta, mutta toisen omistamalle pellolle liikkumiseen kuluu niin kauan aikaa (erityisesti jos vuokraa hommiin tarvittavat työkalut, jotka vaativat oman välietappinsa) ettei kontraktihommiin kannata ryhtyä ilman kunnollista korvausta. Metsähommissakin pääsee leikkimään yllättävän vähän moottorisahalla, suurin osa ajasta yritetään opetella nostokurjen kammottavia kontrolleja.




Kuten sanottua, uusi Farming Simulator on yleensäkin lähinnä urheilupelien kaltainen vuosipäivitys, joka rukkaa tuttua peliä juuri ja juuri tarpeeksi, että uusi hintalappu saa oikeutuksensa. Mitään oikeasti merkittävää ei ole tarjolla tälläkään kertaa, sillä suurimmat uudistukset liittyvät muutamaan uuteen peltotyyppiin, uusiin ajoneuvoihin sekä hevosiin. Jättimäinen John Deere -brändi patsastelee tällä kertaa sen verran kiiltävänä, että upouudesta yhteistyöstä ei ole epäilystäkään.

Urheilupeleissä vuosipäivitykset ovat jotenkin ymmärrettävä juttu, vaihtavathan pelaajat tiimejä ja pelipaidankin värisävyä saatetaan muuttaa kausien välillä. Kyntöhommissa kausipäivitykselle on vieläkin vaikeampaa löytää syytä: parannuksia osa osalta vanhahtavampaan pelisarjaan ei juuri ole tarjolla, mutta vuosia vaivanneet ongelmat pitävät pintansa. Esimerkiksi liikkuminen on edelleen aivan yhtä tönkköä kuin aiemminkin, eivätkä pelin fysiikat ole parantuneet tippaakaan. Jos kuskina painaa yhtään kovempaa kaasua, päätyy ajoneuvosta riippumatta väkivaltaiseen kieputukseen. Staattisessa maailmassa ei ole edes avautuvia ovia, eikä ajaessa näy käsiä.


Suurin kompastuskivi on kuitenkin Farming Simulatorin aktiivinen fanikunta. Pelisarjan aiempi osa Farming Simulator 17 omaa niin massiivisen modipuolen, että jo lyhyellä tutkimisella löytää modeja, joiden avulla aiempi osa on yhtäläinen – ellei jopa monipuolisempi – kuin uusi FS 19. Voiko tästä sitten oikeasti rokottaa pelin pisteitä vai ei, on jokaisesta itsestään kiinni, mutta modeihin tottuneiden farmareiden kannattaa sisäistää asia. Ongelma ei ole ainoastaan Farming Simulatorin, vaan “vaivaa” myös monia muita hc-harrastajien suosimaa peliä, kuten Kerbal Space Programia.

Syyttää ongelmasta ketä tahansa, Farming Simulator 19 tuntuu paikoittain hyvin ontolta. Surkuhupaisimpana esimerkkinä hahmonluonnissa naisille ei ole tarjolla lainkaan takkeja, ja miehille ainoa vaihtoehto on joko musta liivi tai ei mitään. Muutenkin hahmojen muokkaaminen omanlaiseksi on vaikeaa muutamalla naamavaihtoehdolla ja yhdellä ainoalla paitavaihtoehdolla, jonka värin pääsee sentään vaihtamaan. Hattuvaihtoehtoja on toki noin 85 000 erilaista, mutta niistäkin jokainen on se yksi ja sama lippis erilaisella logolla. Hattuvaihtoehdot tuntuvat metaforalta koko pelin tämänhetkiselle tilanteelle: paljon vaihtoehtoja, mutta syvälliset tai erilaiset kokemukset ovat vielä vähissä.




Nipotuksesta huolimatta Farming Simulator 19 tekee sen mitä Farming Simulator 17 teki sitä ennen, ja mitä Farming Simulator 15 teki vielä aiemmin. Upouuden pelin modikanta ei ole vielä päässyt samalle tasolle edeltäjiensä kanssa, mutta ajan myötä FS 19 on todennäköisesti nappiostos, jos aiemmatkin vuosipäivitykset ovat tuntuneet rahanarvoisilta. Erot aiempiin osiin verrattuna ovat kuitenkin vielä toistaiseksi niin pienet, ettei kalliin uutuuden hankintaa voi suositella varauksetta.

Allekirjoittaneelle virtuaalinen viljelysmaa sai aikaan sellaiset heinä-allergiat, etten ala kylvämään Farming Simulatorille liikaa ylistäviä sanoja. Muiden simulaattoripelien tavoin FS 19 on kokemus, joka näennäisistä pisteistä huolimatta iskee pieneen pelaajakuntaan tajuttoman kovaa – ja satunnaispelaajaan ei sitten yhtään. Todennäköisesti tiedät jo valmiiksi kumpaan kuntaan kuulut, jos joku kysyy kiinnostaisiko iltapäivän kuluttaminen virtuaalisen kauran viljelyyn.