Hitman-sarja lähentelee jo 20 vuoden ikää ja samalla pelien järjestysnumeroiden laskenta hankaloituu. Markkinoille on tullut perinteisempiä kerralla kokonaan julkaistavia seikkailuja, pienempiä spin-off-osia ja pari vuotta sitten pelisarjassa mentiin televisiosarjamaisempaan julkaisutyyliin. Toissa vuonna julkaistu Hitman-seikkailu jatkui kenttä kentältä pitkin vuotta, mutta sille rakennettu jatko-osa nojaa perinteisempään kerralla kaikki kentät tapaan.


Pitkän historian seurauksena Hitman 2:n nimi saattaa hieman hämätä – alkuperäinen kakkososahan julkaistiin vuonna 2002. Nyt julkaistu kakkososa ei kuitenkaan tarkoita, että vanha peli olisi uudelleenjulkaisu, vaan kakkosella tarkoitetaan jatko-osaa vuoden 2016 näytökselle. V2.fi:n Samuli kävi peliä testaamassa aiemmin ennakkoon ja pääsi myös haastattelemaan pelintekijöitä. (Linkki artikkeliin)



Hitman 2:ssa pelaajan tarkoitus on tuttuun tapaan soluttautua erilaisiin miljöisiin ja suorittaa palkkamurhaajalle annetut tehtävät. Kentissä piilottelee yhdestä kolmeen kohdetta, joita peli kannustaa murhaamaan niin, ettei kukaan huomaisi tapahtunutta salamurhaa. Pelaajalle annetaan kuitenkin melko avoimet kädet - jos haluaa juosta ja teloittaa kaiken liikkuvan, niin sekin on mahdollista.


Kohteet eivät ole tavallisia kaduntallaajia, vaan salaperäisen rikollispomon, Shadow Clientin, kätyreitä. Jotta pahan perään päästään, on alaisten kuoltava. Tarina on kevyesti taustoitettu ja etenee pääosin toimeksiantojen välissä still-kuviin nojaavissa lyhyissä välinäytöksissä. Juoni jää siis melko taustatekijän rooliin, mutta se ei paljoa paina hienosti suunniteltuja pelikenttiä tahkotessa.



Murhattavien kohteiden ollessa Shadow Clientin toiminnalle erityisen tärkeitä, on myös heidän turvallisuuteensa panostettu. Jotta henkilöiden henkikullan saa vietyä, on keksittävä keino päästä lukuisien vartijoiden ohi. Helpoiten se onnistuu houkuttelemalla vartija valvomattomalle alueelle, esimerkiksi kolikon maahan viskomisella, varastamalla tämän henkikulta ja vaihtamalla vainajan vaatteet ylleen. Senkään jälkeen vartioidulle alueelle ei voi vain marssia kuin maailman omistaja, vaan edelleenkin jotkut kiinnittävät huomionsa outoon tulokkaaseen. Liikkuminen kuitenkin helpottuu selvästi ja epäilijöistäkin pääsee ohitse kiertämällä heidät hieman kauempaa.


Kohteen eliminoimisen voi hoitaa yllättämällä takaapäin tai suoraviivaisesti ampumalla, mutta mikä olisikaan mielenkiintoisempaa kuin järjestää onneton sattuma, joka hengen kohteelta vie, esimerkiksi katosta roikkuvan valaisimen kiinnityshän voisi pettää täysin yllättäen! Murhatapojen suunnitteluun menikin yllättävän paljon aikaa, kun valvotuissa tiloissa ei pystynyt ihan niin vain juoksentelemaan. Peliä voi pelata myös tarinallisemmin, jolloin peli opastaa mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.

Pelaamisen kannalta on järkevää välillä jäädä vain katsomaan, mitä ympärillä tapahtuu. Vartijoita salakuuntelemalla voi saada esimerkiksi hyviä vinkkejä siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Pelimaailmassa törmää paikka paikoin melko suuriin väkimassoihin, ja olikin melko ilahduttavaa, että niiden ulkoasuun ja elehtimiseen on panostettu. Graafisesti siviilien naamaneleet ovat kyllä melko puisevia, mutta erilaisten ulkoasujen ansiosta väkimassat eivät ainakaan näytä klooniarmeijoilta.


Pelissä on yhteensä kuusi eri kenttää, joissa seikkaillaan esimerkiksi kilpa-ajoradalla ja viidakossa. Tasojen määrä voi kuulostaa vähäiseltä, mutta niistä on tehty sen verta laajoja, että maisemiin palaa mielellään suorittamaan tehtävää toisestakin näkövinkkelistä. Graafisesti peli ei ole maailmaa mullistava, mutta se johtunee pitkälti suurista väkimassoista ja kenttien suurmääräisestä yksityiskohtien kirjosta.



Pelin suurin uudistus aiempaan on verkkomoninpelinä pelattava Ghost Mode. Kahden pelaajan kilpamuodossa pelikenttään ilmaantuu kohteita yksi kerrallaan ja ne tulisi nitistää huomaamattomasti ennen kilpakaveria. Kun murha on tapahtunut, on kilpatoverilla vielä 20 sekuntia aikaa toteuttaa oma tehtävänsä, ennen kuin kentälle ilmestyy uusi kohde. Pelaajat näkyvät toisilleen haamupelaajina, mutta muuten ympärillä tapahtuva on kummallakin pelaajalla sama. Pisteitä saa salassa tehdyistä murhista, miinuspisteitä tulee sivullisten tappamisesta.


Moninpeli on uudistuksena kiintoisa ja vaatii jonkin verran treenaamista, jotta osaa huomioida kilpapelaamisen elementit. Toinen suurempana mainostettu uutuusominaisuus on "kuva-kuvassa". Käytännössä ominaisuus tuo ruudulle näkyviin tilanteita, jos jossain päin pelikenttää tapahtuu jotain pelaamisen kannalta mielenkiintoista, esimerkiksi jos murhatun ruumis löydetään.



Pelin ennakkomyynti oli hoidettu mielestäni hyvin, koska pelin ennakkotilaaja sai heti pientä pelattavaa odotusajalle. Ennakkotilaajan etuna annettu Sniper Assassins on tuotu myös kokonaiseen peliin. Puhelinpelistäkin tutussa sniper-osiossa agenttimme on päätynyt suuren luokan häiden kuokkavieraaksi. Hän ei tallustele varsinaisesti juhlapaikalle, vaan kiikaroi tilannetta tarkkuuskiväärin tähtäimen kautta. Kohteita on kolme ja vartissa kaikista olisi päästävä eroon ilman, että vieraat ja muu hääväki huomaisi mitään. Pelimuoto on ihan kiva välipala, jonka suorittamiseen tarvitsee käyttää jonkin verran hoksottimia, jotta huomaamattomassa tehtävässään onnistuisi.


Tykkäsin paljon edellisestä Hitmanista, eikä tämä jatko-osa tuottanut pettymystä. Uudet laajat kentät on hienosti luotu tarjoten runsaan määrän erilaisia lähestymistapoja tappo-operaation suorittamiseen. Verkkokisailu tuo peliin kivasti vaihtelua, joskin olennaisimmassa osassa edelleen mielestäni ovat yksinpelin tehtävät. Pientä noottia voisi antaa viimeistelystä. Pelimaailmassa silloin tällöin vastaan tulevat leijailevat asiat söivät hieman pelifiilistä, tosin ei niin paljon, kuin muutaman kerran vastaan tulleet pelin täydelliset kaatumiset latausruutuun.