Wreckfest
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Ajopelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 7 |
Kehittäjä: | Bugbear Entertainment |
Julkaisija: | THQ Nordic |
Julkaisupäivä: | 14.06.2018 |
Pelin kotisivut |
Kuin Feeniks romuläjästä
Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, olen mielelläni väärässä, ja etenkin silloin, kun negatiivinen ennakkoarvioni osoittautuu virheelliseksi. Reilu vuosi sitten olin nimittäin valmis toivottamaan kevyet mullat Wreckfestille. Kehittäjä Bugbearia oli haettu konkurssiin, firmasta oli lähtenyt avainhenkilö jos toinenkin ja peli lojui edelleen Early Accessissa keskeneräisenä runkona. Taustalla oli jo epäonnistunut Kickstarter-kampanjakin.
En tiedä, pitääkö asiasta kiittää enemmän suomalaista sisua vai hiipivän epätoivon kirittävää vaikutusta, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen pelille löytyi lopulta julkaisija ja se saatiin ulos – nyt ensin Windowsille, syksyllä konsoleille. Ja se on erinomainen asia, sillä Wreckfest on aivan liian hauska peli päätyäkseen historian digitaaliseen roskakoriin.
Ensimmäisen FlatOutin piti ilmeisesti perustua jokamiesluokan kisoihin, mutta kansainväliset markkinat tekivät sarjasta hassun räsynukkefysiikka-ajelun, osin varsinaisen ajamisen kustannuksella. Wreckfestissä Bugbear on voinut riisua tämän viitan harteiltaan ja tehdä sellaista peliä kuin haluaa. Mäkihyppyminipelien sijaan tarjolla on nyt jokkiskisoja, stock car -henkisiä pikkuratoja ja puhdasta romurallia. Vaikka muutakin voisi luulla, viimeinen näistä on myös lajina hankalin.
Autokalusto vetoaa varmasti kaikkiin Suomessa nuoruutensa viettäneisiin, enkä usko kansainvälisenkään yleisön jäävän kylmäksi. Virallisia lisenssejä lienee näin roisiin romutukseen turha kysellä, mutta kovin kummoista uskonhyppyä ei tarvitse tehdä tunnistaakseen mm. Fiat 850:n, Saab 96:n, Ford Escortin ja Mustangin sekä Chevrolet Capricen. Onpa mukana myös äärimmäisen huvittava kolmipyöräinen pikkupaku, joka lainailee Reliant Robinin piirteitä.
Ja sitä romuahan tulee. Wreckfest ei ole BeamNG.driven kaltainen fysiikkasimulaatio, vaan sen pelimoottori on ruuvattu useamman piirun viihdyttävyyden suuntaan. Oikeat autot tuskin selviäisivät niistä pusuista, joita radoilla jaetaan, mutta kisan jatkaminen vaurioituneella menopelillä on pitemmän päälle hauskempaa kuin keskeyttäminen näyttävästi. Bugbearin tavaramerkit eli radan reunoilta irtoilevat renkaat, puomit sun muut ovat nekin mukana ja sekoittavat kuviota mukavasti.
Wreckfestin pelilogiikka on itse asiassa muuttunut varsin vähän siitä, kun peli ensi kertaa saapui Early Accessiin. Syynä on etupäässä se, että tämä osuus on ollut kunnossa jo pitkään, vain varsinainen pelisisältö puuttui. Romurallin testailu huvitti hetken silloin tällöin, mutta lopulta alkoi kaivata jotain saavutettavaa.
Ongelmaa on ratkaistu rakentamalla peliin monesta muusta autopelistä tuttu uratila, jossa edetään kisa tai sarja kerrallaan – alkaen ruohonleikkurirallista. Keräämällä tarpeeksi pisteitä pääsee sitten seuraavaan sarjaan, palkinnoilla voi ostaa autoja ja viritysosia ja niin edelleen. Väliin on tiputeltu erikoiskevennyksiä, kuten koulubussien välissä pujottelu kolmipyöräisellä. Autoa kannattaa myös varustella eri tavoin eri kisoja varten – romurallia varten asennetut vahvikkeet ovat ratakisoissa vain turhaa painoa.
Loppujen lopuksi kisoja on vain kahta päätyyppiä: puhdasta romutusta ja kilpa-ajoa. Pakkaa sekoittavat hieman kisat, joissa rata risteää tai kulkee vastakkaiseen suuntaan ilman raja-aitoja. Tosielämän kannalta tämä tuntuu hiukan liiankin vaaralliselta, mutta peliympäristössä jatkuva jättikolarin pelko antaa mukavaa lisämaustetta.
Ilahduttavaa on myös se, että peli alkaa, etenkin viimeiseen FlatOutiin eli Ultimate Carnageen verrattuna, miellyttävällä vaikeusasteella. Tekoälyautot antavat vastusta, mutta eivät nöyryytä, ja ne myös tekevät inhimilliseltä vaikuttavia ohjausvirheitä. Tuntuu oikeasti makealta, kun on jahdannut ykkösenä olevaa kierroskaupalla pienellä kahdeksikkoradalla ja sitten törmääminen risteävään liikenteeseen pyyhkäiseekin sen tien sivuun.
Ohjaustuntuma noudattelee muun pelin linjaa ja tasapainoilee onnistuneesti realismin ja viihteen välimaastossa. Autot heittävät soralla perää komeasti ja luistot saa oikaistua vastaohjauksella helpommin kuin simulaattoreissa. Pelasin peliä Steam Controllerilla enkä osannut kaivata rattiohjainta, koska kyse on kuitenkin astetta kevyemmästä menosta. Peli kuitenkin tukee jopa kytkimen käyttöä manuaalivaihteiston yhteydessä, joten lisätuntumaa kaipaavien kannattaa kaivaa ratti kaapista.
Vaikein kysymys onkin, paljonko Wreckfest sitten saa Suomi- ja symppislisää? On vaikea olla täysin objektiivinen, kun on seurannut pelin vaiheita jo noin puoli vuosikymmentä ja toivoo sen löytävän yleisönsä, jotta tekijöiden vuosien työ lopulta palkittaisiin. Mutta vaikka pelin näkisi nyt ensimmäistä kertaa koskaan, kyseessä on teknisesti mainio, ajotuntumaltaan hyvä ja parhaimmillaan erittäin viihdyttävä romuralli, jonka suurin miinus on uramoodin tavanomaisuus. Samalla perusteella voi tosin moittia noin yhdeksää kymmenestä autopelistä, eikä WF toisaalta myöskään sisällä mitään ärsyttävää. Jos (romu)autot ja niiden näpertely kiinnostavat, tämän on syytä olla ostoslistalla – ellet sitten jo unohtanut osallistuneesi aikoinaan joukkorahoitukseen, jolloin kannattaa tarkistaa sähköpostinsa Steam-koodin varalta.
Testattu: Core i7-5820K, 32 Gt RAM, GeForce GTX 1080 (1440p), Windows 10 Pro, Steam Controller
En tiedä, pitääkö asiasta kiittää enemmän suomalaista sisua vai hiipivän epätoivon kirittävää vaikutusta, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen pelille löytyi lopulta julkaisija ja se saatiin ulos – nyt ensin Windowsille, syksyllä konsoleille. Ja se on erinomainen asia, sillä Wreckfest on aivan liian hauska peli päätyäkseen historian digitaaliseen roskakoriin.
Mutkat lättänäksi
Ensimmäisen FlatOutin piti ilmeisesti perustua jokamiesluokan kisoihin, mutta kansainväliset markkinat tekivät sarjasta hassun räsynukkefysiikka-ajelun, osin varsinaisen ajamisen kustannuksella. Wreckfestissä Bugbear on voinut riisua tämän viitan harteiltaan ja tehdä sellaista peliä kuin haluaa. Mäkihyppyminipelien sijaan tarjolla on nyt jokkiskisoja, stock car -henkisiä pikkuratoja ja puhdasta romurallia. Vaikka muutakin voisi luulla, viimeinen näistä on myös lajina hankalin.
Autokalusto vetoaa varmasti kaikkiin Suomessa nuoruutensa viettäneisiin, enkä usko kansainvälisenkään yleisön jäävän kylmäksi. Virallisia lisenssejä lienee näin roisiin romutukseen turha kysellä, mutta kovin kummoista uskonhyppyä ei tarvitse tehdä tunnistaakseen mm. Fiat 850:n, Saab 96:n, Ford Escortin ja Mustangin sekä Chevrolet Capricen. Onpa mukana myös äärimmäisen huvittava kolmipyöräinen pikkupaku, joka lainailee Reliant Robinin piirteitä.
Ja sitä romuahan tulee. Wreckfest ei ole BeamNG.driven kaltainen fysiikkasimulaatio, vaan sen pelimoottori on ruuvattu useamman piirun viihdyttävyyden suuntaan. Oikeat autot tuskin selviäisivät niistä pusuista, joita radoilla jaetaan, mutta kisan jatkaminen vaurioituneella menopelillä on pitemmän päälle hauskempaa kuin keskeyttäminen näyttävästi. Bugbearin tavaramerkit eli radan reunoilta irtoilevat renkaat, puomit sun muut ovat nekin mukana ja sekoittavat kuviota mukavasti.
Tutut kuviot
Wreckfestin pelilogiikka on itse asiassa muuttunut varsin vähän siitä, kun peli ensi kertaa saapui Early Accessiin. Syynä on etupäässä se, että tämä osuus on ollut kunnossa jo pitkään, vain varsinainen pelisisältö puuttui. Romurallin testailu huvitti hetken silloin tällöin, mutta lopulta alkoi kaivata jotain saavutettavaa.
Ongelmaa on ratkaistu rakentamalla peliin monesta muusta autopelistä tuttu uratila, jossa edetään kisa tai sarja kerrallaan – alkaen ruohonleikkurirallista. Keräämällä tarpeeksi pisteitä pääsee sitten seuraavaan sarjaan, palkinnoilla voi ostaa autoja ja viritysosia ja niin edelleen. Väliin on tiputeltu erikoiskevennyksiä, kuten koulubussien välissä pujottelu kolmipyöräisellä. Autoa kannattaa myös varustella eri tavoin eri kisoja varten – romurallia varten asennetut vahvikkeet ovat ratakisoissa vain turhaa painoa.
Loppujen lopuksi kisoja on vain kahta päätyyppiä: puhdasta romutusta ja kilpa-ajoa. Pakkaa sekoittavat hieman kisat, joissa rata risteää tai kulkee vastakkaiseen suuntaan ilman raja-aitoja. Tosielämän kannalta tämä tuntuu hiukan liiankin vaaralliselta, mutta peliympäristössä jatkuva jättikolarin pelko antaa mukavaa lisämaustetta.
Ilahduttavaa on myös se, että peli alkaa, etenkin viimeiseen FlatOutiin eli Ultimate Carnageen verrattuna, miellyttävällä vaikeusasteella. Tekoälyautot antavat vastusta, mutta eivät nöyryytä, ja ne myös tekevät inhimilliseltä vaikuttavia ohjausvirheitä. Tuntuu oikeasti makealta, kun on jahdannut ykkösenä olevaa kierroskaupalla pienellä kahdeksikkoradalla ja sitten törmääminen risteävään liikenteeseen pyyhkäiseekin sen tien sivuun.
Päätyy plussalle
Ohjaustuntuma noudattelee muun pelin linjaa ja tasapainoilee onnistuneesti realismin ja viihteen välimaastossa. Autot heittävät soralla perää komeasti ja luistot saa oikaistua vastaohjauksella helpommin kuin simulaattoreissa. Pelasin peliä Steam Controllerilla enkä osannut kaivata rattiohjainta, koska kyse on kuitenkin astetta kevyemmästä menosta. Peli kuitenkin tukee jopa kytkimen käyttöä manuaalivaihteiston yhteydessä, joten lisätuntumaa kaipaavien kannattaa kaivaa ratti kaapista.
Vaikein kysymys onkin, paljonko Wreckfest sitten saa Suomi- ja symppislisää? On vaikea olla täysin objektiivinen, kun on seurannut pelin vaiheita jo noin puoli vuosikymmentä ja toivoo sen löytävän yleisönsä, jotta tekijöiden vuosien työ lopulta palkittaisiin. Mutta vaikka pelin näkisi nyt ensimmäistä kertaa koskaan, kyseessä on teknisesti mainio, ajotuntumaltaan hyvä ja parhaimmillaan erittäin viihdyttävä romuralli, jonka suurin miinus on uramoodin tavanomaisuus. Samalla perusteella voi tosin moittia noin yhdeksää kymmenestä autopelistä, eikä WF toisaalta myöskään sisällä mitään ärsyttävää. Jos (romu)autot ja niiden näpertely kiinnostavat, tämän on syytä olla ostoslistalla – ellet sitten jo unohtanut osallistuneesi aikoinaan joukkorahoitukseen, jolloin kannattaa tarkistaa sähköpostinsa Steam-koodin varalta.
Testattu: Core i7-5820K, 32 Gt RAM, GeForce GTX 1080 (1440p), Windows 10 Pro, Steam Controller
Wreckfest (Tietokonepelit)
Bugbear veti kanin hatusta ja julkaisi lopulta ikuisuusprojektinsa. Bensapäät iloitkoot.
- Maittavaa kolarointia
- Hauska autovalikoima ja ajotuntuma
- Peli ilmestyi!
- Kovin riskitön uramoodi
- Käytännössä vain kaksi eri pelitilaa
- Menikö parasta ennen -päivä jo?
Keskustelut (4 viestiä)
02.07.2018 klo 15.05
hkä ostan ihan pelin itsensä tähden, mahdollisesti kun tuote on alennuksessa.
02.07.2018 klo 15.24 4
etenkään kun peli ei tietääkseni edes sisällä suomi valikkoja tai sanaakaan omaa kieltä.
Kylläpä sisältää, kuten myös monta muuta kieltä (yhteensä 12).
Mukava rymistely. Arvostelu täysin linjassa omaan kokemukseen. Early Accessiakin tuli pelailtua ajoittain yli vuoden ajan. Hatunnosto Bugbearille tästä rutistuksesta.
02.07.2018 klo 20.16
13.07.2018 klo 07.42
Tätä ei kumminkaan itse viitsi ostaa pelkän "isänmaallisuuden tähden", etenkään kun peli ei tietääkseni edes sisällä suomi valikkoja tai sanaakaan omaa kieltä.
hkä ostan ihan pelin itsensä tähden, mahdollisesti kun tuote on alennuksessa.
On siinä suomenkielinen lokalisaatio valittavissa. Joskin käännös on vähän kiireessä tehdyn oloinen. Eipä se kyllä ajettavuuteen vaikuta hirveesti, vaikka olisi venäjäksi.