Aihepiiriinsä sopivasti Madmind Studiosin Agony on aivan karmea peli. Helvettiin sijoittuva selviytymiskauhupeli kärsii yleisen huonon pelisuunnittelun ohella teknisistä ongelmista ja puutteista, jotka tekevät sen pelaamisesta todella penseää puuhaa.


Normaalisti tässä kohtaa arvostelua voisin todeta, että tämä on valtava harmi, koska pelissä on niin paljon hyvääkin ja ongelmat vain vesittävät ne hyvät puolet. Tällä kertaa en: Agonysta on vaikea löytää paljon kehuttavaa.



Agonyn sankari on heppu, joka on syystä tai toisesta joutunut Helvettiin. Pelin versio Helvetistä on kuin Hellraiser-leffa väännettynä toiseen potenssiin: maailman seinät ovat kirjaimellista luuta ja lihaa, kaikkialla on verta, tissejä, verisiä tissejä ja niiden keskellä joko tuskissaan, ekstaasissa tai tuskaisessa ekstaasissa kiermurtelevia kirottuja sieluja.


Olen aina pitänyt Hellraiserin tyylistä ja visioista, mutta Agony ei iskenyt. Osittain tämä ehkä johtui siitä, että siinä missä Hellraiserin sadomasohelvetti tihkuu omanlaistaan tyyliä, Agony tuntuu laiskalta ja halvalta. Seinistä törröttävät hammasrivistöt ja ruosteiset rattaat eivät ole varsinaisesti se omaperäisin näkemys Helvetistä, joskin pelin kunniaksi on todettava, että se nojaa voimakkaasti valitsemaansa tyyliin. Jos esimerkiksi nuotiolla palavat vauvat kuulostavat turhan rankoilta jutuilta, Agony kannattaa skipata.

Suurempi syy on kuitenkin ehkä se, että pelin taidetyylin mahdolliset hyvät puolet eivät oikein pääse esille, koska Agonya voi pelata kahdella eri tavalla: joko 95% ruudusta on pikimustaa (tämä on oletusasetus), eikä pelaaja näe kirjaimellisesti edes eteensä sen vertaa, että voisi navigoida kolojen ja aukkojen täyttämässä maailmassa. Jos ongelmaa yrittää korjata nostamalla gammaa sen verran, että pystyy yleensäkään pelaamaan, tai koko peli näyttää vaalean harmaan, ruskean ja punaisen sekotukselta. Arvostelujakson aikana peliin julkaistiin päivitys, jonka piti korjata ongelma ja parantaa valaistusta, mutta korjaus ei auttanut.


Pelin maailma on muutenkin kovin ankea. Se koostuu ahtaista käytävistä ja sokkeloista, joissa saa sitten harhailla epäselvien tavoitteiden perässä. ”Etsi punainen nainen”, peli ohjeistaa. Okei. Miten? Mistä? Mihin päin minun pitäisi mennä? Peli ei kerro, koska tarkoituksena on ollut tehdä avointa ja vaikeaa kauhua. Niinpä sitä sitten harhaillaan sokkona identtisen näköisissä punamustissa tunneleissa, kunnes sattumalta pääsee eteenpäin. Ainoana apuna on monissa peleissä käytetty ”näytä tie seuraavalle tavoitteelle” -navigointiapu. Apu ei ole kuitenkaan suuri, koska navigaationuolta voi käyttää vain muutamia kertoja ennen kuin sen lataukset loppuvat.

Niinpä pelaaminen on turhauttavaa jo ennen kuin vastaan tulevat ensimmäiset viholliset. Sen jälkeen touhu menee totaaliseksi farssiksi.




Agony on selviytymiskauhupeli, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että viholliset murhaavat pelaajan välittömästi tämän nähtyään. Tarkoituksena olisi piileskellä alueilla liikkuvilta demoneilta ja livahdella niiden huomaamatta ohi kohti turvaa. Idea sinänsä on ihan kelpo, sillä esimerkiksi Amnesia, SOMA ja Alien: Isolation ovat ratsastaneet sen avulla kunniaan. Kuten niin moni muukin juttu Agonyssa, tämäkin puoli on vain ryssitty totaalisesti.

Peli ohjeistaa, että demonit metsästävät eri aistiensa avulla ja pelaajan tulisi tarkkailla näitä oppiakseen, miten mikäkin vihollistyyppi toimii ja miten niitä pitäisi harhautella. Käytännössä tämä ei kuitenkaan pelitä. Joskus joku tietty demonityyppi vaikuttaa sokealta, kuurolta tai hajuaistittomalta, toisinaan ei. Joskus riittää kun peruuttaa nurkkaukseen ja pidättää hengitystään, joskus taas ei. Tällainen sokkoarvonta on hyvin turhauttavaa, koska väärästä arvauksesta sakotetaan välittömällä kuolemalla ja paluulla usein reilun 15 minuutin päähän menneisyyteen.


Lisäksi demonivihollisten tekoäly tuntuu olevan yleisesti rikki. On aivan yleistä, että joku alueelle vaeltava demoni jää keepoilemaan parin metrin päähän pelaajasta minuuttitolkulla. Tällöin ei voi kuin odotella ja toivoa, että arpaonni on puolella ja demonit siirtyvät ennen kuin esimerkiksi happi loppuu eikä voi enää pidättää hengitystään. Tässä kohtaa kannattaa myös muistaa, että pelin tavoitteet ja reitit eteenpäin ovat hyvin epäselviä, joten kyse ei ole mistään ”etene pisteestä A pisteeseen B demoneita vältellen” -kuviosta, vaan päämäärättömästä haahuilusta, jossa vähän väliä sakotetaan välittömällä kuolemalla.

Teoriassa vastalääkkeinä voisi yrittää käyttää esimerkiksi heitettäviä soihtuja, joiden pitäisi vetää demoneita puoleensa. Käytännössä tämäkään ei toimi: soihtujen kantama on onnettoman pieni ja demonit vain jättävät ne huomioitta vähän väliä.


Varsinainen jutun juju olisikin, että kuolema ei Helvetissä teoriassa ole kuin hidaste. Kuoltuaan pelaaja voi nimittäin yrittää riivata uuden ruumiin ja jatkaa pelaamista tämän kanssa. Ongelmat alkavat siitä, että Agony ei selitä pelaajalle koko mekaniikan toimintaa käytännössä ollenkaan. En ole varma, teinkö riivatessani vähän väliä jotain väärin vai bugaako koko mekanismi mennen tullen, mutta riivaaminen toimi hyvin epäluotettavasti. Aikaa arpomiselle ei olisi, sillä riivausta saa yrittää vain hetken ennen kuin edessä on paluu edelliselle checkpointille.



Ikään kuin kehno suunnittelu ei riittäisi, Agony kärsii myös teknisistä ongelmista. Lupauksistaan huolimatta ongelmat "korjaavat" päivityksetkään eivät auttaneet, vaan vielä versionumerolla 1.02 varustettu Agony pyörii hyvin epätasaisesti. Ruudunpäivitys dippailee vähän väliä todella matalalle, ja vaikka peli pyörisi jouhevammin, VSYNC ei selvästikään oikein toimi, koska kuva repeilee pahasti ja useasti.


Ongelmien lonkerot kiermurtelevat myös pelattavuuden puolelle. Jo kohtalaisen lyhyen arvostelujakson ajalle osui useita kaatumisia ja pelilogiikan tilttaamisia, joiden seurauksena ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sulkea peli, käynnistää se uudelleen ja toivoa, että edellinen checkpoint ei ole kovin kaukana.

Arvostelujakso jäi lyhyeksi pääosin sen vuoksi, että lopulta en enää kestänyt Agonya. Jos kehitystiimi jaksaa puskea päivityksiä ja korjauksia ulos liukuhihnan vauhdilla, muutaman kuukauden päästä Agony voi olla keskinkertainen ja verinen selviytymisseikkailu niille, joiden mielestä ”aikuiseen makuun” tehty peli tarkoittaa vaginoilla koristeltuja omenoita ja veristen raajojen päällä sekstailevia ihmisiä. Juuri nyt kyseessä on kuitenkin tekninen raakile, joka tökkii ja bugailee monilla tavoilla, sekä on yleisen huonosti suunniteltu ja selitetty.

Nykykunnossaan en voi suositella Agonya kenellekään edes vitsinä. Kiertäkää kaukaa.