Fallout 2 muistuu mieleeni parhaana roolipelinä kautta aikain. Tämä pitää paikkansa jopa siinä määrin, että kyseisen tuotoksen jälkeen yksikään roolipeli ei allekirjoittaneen käsissä ole nähnyt tarinansa loppua, ei ehkä edes puoltaväliä. Vaikka pelillä on ikää jo 10 vuotta, pyörähtää se käyntiin muutamana viikonloppuna vuodessa. Kun sarjan edellisellä osalla on tälläinen henkilökohtainen merkitys, löydän itseni kysymästä sitä, että pitäisikö minun nyt arvostella Fallout 3 itsenäisenä pelinä, vai Fallout 2:n jatko-osana. Eri tekijät, vuosikymmen välissä ja täysin erilainen pelimoottori kertovat siitä, että mikäli olisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon päätynyt, olisi tässä tekstissä runsaasti rutinaa, josta ei kukaan edellisiä osia pelaamaton saisi mitään irti. Eikä sillä rutinalla olisi kuitenkaan juuri merkitystä, sillä Fallout 3 on hintansa arvoinen, erinomainen peli.



Ydinsota on tehnyt mitä ydinsota tekee. Entinen maailman päheimmän kansakunnan pääkaupunki Washington on kokoelma raunioita ja pienempiä asutuksia, joista ihmiset hakevat turvaa ympäröiviltä vaaroilta, kuten mutanteilta ja ryöstelijöiltä. Pelaaja aloittaa matkansa näistä asutuksista ehkä turvallisimmasta, nimittäin kallioon kaivetusta turvaholvista. Matka alkaakin aivan alusta, sillä hahmonluonti on kekseliäästi toteutettu niin, että ensiaskeleet pelissä otetaan kirjaimellisesti vauvana. Lapsuus ja nuoruus tulee vietettyä ulkopuoliset olosuhteet huomioon ottaen utopistisissa merkeissä, mutta sitten rakas isäpappa lähtee omille teilleen ja tokihan hänet on löydettävä.

Holvin ulkopuolella pelaajaa odottaa lohduton, kova maailma. Raskaasti suojatut asuinalueet tarjoavat enemmän tai vähemmän turvaa, sekä mahdollisuuksia kaupankäyntiin, lepäilyyn, jutteluun ja tehtävien keräämiseen. Turvasatamista poistuttuaan on kuitenkin syytä varautua siihen, että suurin osa vastaantulevista olioista on vihamielisiä, sekä useimmissa tapauksissa vastenmielisiä. Pelin sydän ovat luonnollisesti erilaiset tehtävät, jotka joko liittyvät pelin pääjuoneen, tai eivät. Suurin osa tekemisestä itse asiassa tuntuu löytyvän sivutehtävistä, eikä niitä kannatakkaan sivuuttaa, ellei tarkoitus ole nimenomaan päästä peliä mahdollisimman nopeasti lävitse. Pääjuoni nimittäin etenee nopeasti ja todella suuri osa pelin tarjoamasta sisällöstä jää näkemättä, mikäli sivutehtävät jättää väliin systemaattisesti. Tehtävät vievät yleensä pelaajan mielenkiintoisiin sijainteihin, joita pelistä löytyykin runsaalla kädellä. Maailma on tunnelmallinen ja ainakin omaan makuuni tarpeeksi laaja. Pientä ärsytystä kyllä aiheutti metrotunneleissa ja vastaavissa haahuilu, ydintuhon jälkeisen maailman tunnelma kun ei oikein perinteiseen ”doom-käytävään” välity.



Fallout 2:n yksi suurimmista vahvuuksista (anteeksi, viimeinen vertaus!) oli rakkaudella kirjoitettu, huumorilla maustettu dialogi, jossa pelaajan tekemillä valinnoilla oli aitoa merkitystä. Samaan on pyritty myös Bethesdalla, mutta ei aivan yhtä vakuuttavin tuloksin. Dialogivaihtoehdoilla ei usein tunnu olevan juurikaan eroa paitsi pelaajan käyttämässä sävyssä, ja niilläkään sävyeroilla ei tunnu olevan merkitystä niin usein kuin toivoisi. Tämä tekee erilaisten roolien pelaamisesta valitettavan rajoitettua. Lisäksi maailma on tällä kertaa aika vakava paikka, joka tietysti tavallaan sopii asetelmaan, mutta itse jäin kaipaamaan muutamia (hyviä) lisävitsejä, joista edellisessä osassa ei ollut pulaa. Tämä oli oikeasti viimeinen vertaus.



Kuten asiaan kuuluu, hahmolle on valittavissa roima lasti erilaisia ominaisuuksia ja taitoja. Erilaisten aseiden tehokas käyttö vaatii pisteitä tiettyyn asetaitoon, pisteet puhetaitoon lisäävät mahdollisuuksia dialogissa ja vaikkapa tiedetaitoon sijoitetuilla pisteillä varmistaa menestyksensä tietokoneiden kanssa leikkimisessä. Lisäksi pelistä löytyvät jo alussa jaettavat attribuuttipisteet, sekä erityisominaisuudet, joita saa valita yhden jokaista kokemustasoa kohden. Homma toimii hyvin, joskin on pakko ihmetellä, miten hyvin hahmolla, jolla on pisteet vaikka puheessa, tieteessä ja korjaamisessa voi pelissä pärjätä. Huhut kertovat, että peli on vedettävissä lävitse ilman yhtäkään tappoa, mutta sen verran usein löysin itseni tilanteesta jossa väkivalta oli enemmän kuin välttämätöntä, etten lähtisi moista moraalista riemuvoittoa edes yrittämään. Sitä paitsi, ne päät räjähtelevät niin makeasti. Lisäksi pelin vapaamuotoisuus ei taitojen käytön kannalta ole aivan sitä tasoa, mitä olisin toivonut. Kaikista villeimmät ja mielikuvituksellisemmat ratkaisut ja kokeilut eivät yleensä tuota haluttua tai huvittavaa tulosta, toisin kuin esiosassa. Lupailusta vertauksien suhteen ei varmaan tässä vaiheessa ole enää hyötyä.

Taistelun Fallout 3:ssa voi hoitaa joko First Person Shooter –tyylisesti vapaasti ammuskelemalla tai huitomalla, mutta kun roolipelistä on kysymys, on pelaajalla mahdollisuus käyttää ns. toimintapisteitä toiminnan tauottamiseksi. Samalla tarjoutuu mahdollisuus antaa pelin hoitaa tähtäys puolestasi; osumatarkkuus riippuu luonnollisesti taidoista, aseesta ja etäisyydestä. Ratkaisu toimii erittäin hyvin, joskin vihollisen viereen juokseminen ja tämän jälkeen tietokoneen avustamana naamaan ampuminen on vähän liiankin toimiva ja typerän oloinen taktiikka. Asetaidot ja aseiden kunto vaikuttavat niiden tekemään vahinkomäärään hurjasti. Tämä on roolipelissä vallan ymmärrettävä ratkaisu, mutta silti tunnelmaan tulee väkisinkin pieni lommo, kun pienestä ydinpommista aiheutuu valkotakkiselle tiedemiehelle vaivainen nilkkavamma. Väkivallalla mässäillään täysin huoletta ja mautta, joten pelin ikäraja on syytä ottaa vakavasti.

Hahmoaan saa paranneltua tasojen lisäksi luonnollisesti varusteilla. Kauhean isona osana peliä varustelemista ei voi kuitenkaan pitää, sillä aseiden lisäksi varsinaista uutta, parempaa päällepantavaa löytyy aika harvoin, eivätkä erot varusteiden välillä ole mitenkään erityisen merkittäviä. Suurin osa löydetystä rojusta tulee myytyä, jotta on varaa ammuksiin, parannusvälineisiin sun muuhun tarpeelliseen.



Grafiikka on perusnäyttävää ja PC-versiossa pyörii ilmeisesti vähän mopommallakin koneella oikein hyvin. Testikoneella (C2D 3,0 GHz, 4 Gt, 8800GT, Vista) merkittävää nykimistä ei esiintynyt kertaakaan, vaikka kaikki asetukset olivat tapissa. Ääninäyttely vaihtelee erinomaisen ja kohtuullisen välillä, hieman enemmän tunnetta huomaa kaipaavansa horinoihin useinkin. Testijakson aikana peli kaatui pariin otteeseen karttaa avatessa, muuten ei teknisiä ongelmia esiintynyt.

Henkilökohtaiset inhokkini Morrowindin ja Oblivionin tehtaillut Bethesda on onnistunut tehtävässään paremmin kuin osasin odottaa. Minulla oli peliä pelatessa jatkuvasti sellainen tunne, että pelaan Fallouttia, huolimatta siitä, että teknisesti puhuen pelikokemus on vallan erilainen. Valitettavasti syystä tai toisesta pelin vapaamuotoisuus ei ole sitä, mitä se olisi voinut olla. Sekä dialogiin että käytännön toimiin olisi kaivannut lisää tilaa mielikuvitukselle, sillä nyt jälleenpeluuarvo on tämänkaltaiselle pelille enintään kohtuullinen. Tilaa parannettavalle siis jää, ja nelososa onkin jo ilmeisesti työn alla. Tämä ei ole kuitenkaan mikään syy jättää Fallout 3:sta hyllyyn, jos hyvä roolipeli ydintuhon jälkeisessä maailmassa kiinnostaa tipan vertaa, sillä kyseessä on vähintäänkin yksi parhaista roolipeleistä pitkään aikaan.