Snaken kärmesperheen tarina on kerrottu: Solid ja Liquid Snaken kaksoiskamppailu päättyi jo kymmenen vuotta sitten, ja Big Bossinkin lopullinen korruptio koettiin vajaa kolme vuotta sitten ilmestyneessä Metal Gear Solid V: The Phantom Painissa. Metal Gearin universumista löytyy kuitenkin vielä tarinoita kerrottavaksi, ainakin Konamin mielestä. Metal Gear Survivessa animesta ryöstetyt mechat ja saippuaoopperoista napatut melodraamat saavat väistyä kristallizombien tieltä.




Metal Gear Survivesta on mahdotonta puhua ilman laajemman kontekstin läpikäymistä. Metal Gear, lähemmäs 30 vuotta kestänyt pelisarja, on ollut Hideo Kojiman kässäröimä eepos. Seitsemän pääpeliä ja vähintään yhtä monta spin-offia kattanut Metal Gear kertoi modernista sodankäynnistä, geeneistä ja meemeistä, sukulinjoista ja sodan filosofiasta, kulminoituen muutaman vuoden takaiseen Phantom Painiin.

Erinomaisesta pelattavuudesta ja avoimesta maailmasta huolimatta Phantom Pain oli monelle pettymys: ylikiho Kojiman luotsaama Kojima Productions pistettiin säpäleiksi ennen pelin julkistusta, vaikka Phantom Painin piti olla Metal Gearin tarinan päättävä luku. Pelistudion lakkauttamisesta huolimatta pelintekijät – itse Kojima mukaan luettuna – työskentelivät projektin parissa julkaisuun asti, mutta Phantom Painin loppupuoli tuntui silti hutiloidulta: viimeiset tehtävät olivat hiilikopioita aiemmista, eikä tarina saanut kunnollista päätöstä. Kojima oli kuitenkin jo lähtenyt perustamaan omaa studiotaan, joten jatkoa oli turha toivoa.


Phantom Painin loppulässähdyksestä päästäänkin mukavasti Metal Gear Surviveen. Epätoivoisimpien fanien toivoessa yhä jatkoa Big Bossin tarinalle Konami yllätti yleisönsä: Metal Gear ei olekaan kokonaan kuopattu, vaan uusi peli on tekeillä! Yksityiskohtien ilmestyessä fanit jäivät kuitenkin lähinnä raapimaan päitään. Metal Gear Surviveksi tituuleerattu peli paljastui Minecraftin, Rustin ja Ark: Survival Evolvedin kaltaiseksi selviytymispeliksi, ei Metal Gearin tarinan uudeksi luvuksi.



Metal Gear Survive on samanaikaisesti sekä puhdasta Metal Gearia, että jotakin aivan muuta. Moni asia on napattu suoraan pelisarjan aiemmasta osasta: useimmat tekstuurit, 3D-mallinnukset, animaatiot ja mekaniikat ovat puhdasta Phantom Painia. Samoin pelialueet muistuttavat kovasti jo entuudestaan nähtyjä maisemia. Vanhaa soppaa on kuitenkin maustettu hieman uudelleen: päämajan rakentelu on Phantom Painia yksityiskohtaisempaa ja suuri osa ajasta kuluu nimenmukaisesti selviytyessä, erityisesti jatkuvasta nälästä sekä janosta. Yhteenotot ovat myös tällä kertaa intiimimpiä: tappelut keskittyvät rynnäkkökiväärien ja sinkojen sijaan puukkoihin, peitsiin ja pesäpallomailoihin. Juoni on samanlaista höttöä kuin pelisarjassa ennenkin, mutta Kojiman hienovarainen ote puuttuu.


Tiivistettynä ja pessimistisenä voisi todeta, että Survive on vain yksi uusi selviytymispeli muiden joukossa. Harmillisesti Survive ilmestyy vasta nyt: selviytymispelien buumi tuntuu jo laantuneen, battle royale-kloonien ottaessa puhutuimpien pelien paikkaa pelimaailmassa. Tunkkaisuutta ei auta pelin viholliskaarti. Harva nimittäin on Metal Gearia pelatessaan toivonut, että pääsisipä tässä myös tappamaan zombeja.

Virallisen tarinajatkumon ulkopuolella tapahtuva Survive alkaa siitä, mihin Phantom Painia pohjustava Ground Zeroes päättyi. Militaires Sans Frontièresin päämaja on luhistumassa mereen, kun pääjehut Miller ja Boss pelastautuvat helikopterilla. Pelaajalle helikopterikyytejä ei kuitenkaan ole tarjolla: nimetön, kasvoton rivisotilas voi vain katsella, kun pomot pelastavat itsensä ilmiliekeiltä. Helikopterin kadotessa horisonttiin tapahtuu kuitenkin kummia: päämajan yläpuolelle ilmestyy massiivinen madonreikä, joka imaisee puolet päämajasta sekä sotilaista tuonpuoleiseen. Juuri ennen kuin pelaaja imeytyy itsekin toiselle puolelle universumia, madonreikä katoaa.


Huippusalaisen tutkimuskeskuksen huippuälykkäät tiedemiehet ovat kuitenkin tienneet madonrei’istä jo vuosia. Samaiset älyköt päättävät lähettää pelaajan itsetehdyllä madonreiällä samaiseen, Diteksi kutsuttuun paikkaan. Ditessä pelaajan pitäisi paitsi rakentaa itselleen päämaja ja pelastaa eloonjääneitä, myös etsiä paikallisen tekoälyn kadonneita kovalevyjä. Edessä on pitkä ja nälkäinen taival.

Hömppämainen tarina on tusinalaatua. Lyhyissä pätkissä kerrottu tarina sisältää ennalta arvattavia juonenkäänteitä, stereotyyppisia hahmoja sekä tuskastuttavan tylsää dialogia. Hassuttelevat mustat miehet, kylmän loogiset tekoälyt, hentoiset sairaanhoitajat ja ärähtelevät äijäsotilaat ovat onneksi harvakseltaan äänessä, joten otsasuoni ei ala liiaksi kiristämään.




Muiden selviytymispelien tavoin Survive luottaa yksinkertaiseen sykliin: kerää ympäristöstä tavaraa ja ravintoa, kärrää kamat päämajaan ja lähde takaisin reissuun varustehuollon jälkeen. Jano- ja nälkämittarit vilkkuvat kokoajan ruudulla muistuttamassa, ettei maleksimalla selviä huomiseen: ellei uutta kyljystä saa kitaansa viiden minuutin välein, aletaan lähestyä nälkäkuolemaa. Fiksu selviytyjä hamstraa lihansa ja kerää sadevetensä tasaisin väliajoin, vaikka ruuankeräys käy nopeasti tutuksi: juokse läheiselle laitumelle, pistä lampaat lihoiksi, palaa päämajaan paistamaan lihat ja täytä maaru. Ensimmäisten pelituntien jälkeen ruokaa ja juomaa on yllin kyllin tarjolla, jolloin selviytymisestä katoaa hieman pointti. Ilman kuolemanpelkoa uudesta liha-annoksesta ei enää innostu, joten ruuanhankinta muuttuu turruttavaksi liukuhihnahommaksi ilman palkitsevaa tunnetta.

Marjojen poiminnan lisäksi “selviytymiseen” kuuluu Diteä asuttavien kristallizombien teurastus. Käytännössä jokainen tehtävä kuljettaa pelaajan niin sanottuun Dustiin, loputtoman sumun peittämään alueeseen. Dust on kaikin tavoin vihamielinen paikka: raivotautisten zombieiden täyttämässä Dustissa ei voi navigoida elektronisen häiriön vuoksi, joten karttamerkinnöistä ei ole hyötyä. Maamerkkejä tutkimalla sumussa pystyy samoamaan, mutta tällöinkin on kiire: Dustin ilma on ihmisille myrkyllistä, jolloin alueella voi liikkua vain alati hupenevan happisäiliön varassa. Dustissa oleskelu on siis aina riski, mutta suuret riskit myös palkitsevat suuresti. Rohkea pelaaja löytää sumun keskeltä läjäpäin materiaaleja, farmattavia vihollisia, pää- ja sivutehtäviä sekä containereita, eli reseptejä ja harvinaisia materiaaleja sisältäviä kontteja. Mistään mummon piirakkaresepteistä ei myöskään ole kyse, vaan onnekas samoaja saattaa löytää kontista esimerkiksi uuden rynnäkkökiväärin tai kypärän reseptin.


Kontteihin ei kuitenkaan noin vain kajota. Raivotautiset hirviöt kulkevat päämäärättömästi pitkin Dustin kanjoneita ja kyliä. Metal Gearin hengessä hirviöt voi ohittaa taitavalla hiipimisellä, mutta yleensä ulosteet lentävät tuulettimeen joko ennemmin tai myöhemmin. Hälytyskellojen kilkatellessa pelaaja ei voi juurikaan turvautua tuliaseisiin, vaan taistelun A ja O on lähitaisteluaseiden sekä varusteiden yhdistelemisessä. Pelisarjan aiemmista osista poiketen pelaaja voi luoda tyhjästä eteensä esimerkiksi verkkoaidan pätkän, barrikaadin tai jopa konekivääripesäkkeen. Mukana kulkeutuu vajaa kymmenkunta varustetta, vaihdellen barrikaadimaisista rakennelmista kranaattien sekä lääkelaukkujen kaltaisiin, perinteisempiin varusteisiin. Asepuolella pelkkiin peitsiin ei ole pakko tyytyä, sillä Survivesta löytyy myös pidemmän kantaman aseita. Jousipyssyä lukuunottamatta kaukotaistelu ei kuitenkaan ole järkevää kuin pakon edessä, luodit kun sattuvat olemaan Diten se kenties harvinaisin aarre.

Suoraan päin näköä ryntäävät zombiet ovat aluksi pelottava uhka, mutta jännite katoaa tappeluista hyvin nopeasti. Naurahdin ääneen, kun ensimmäistä kertaa loin verkkoaidan naamani eteen ja huomasin, miten neuvottomina viholliset takertuivat esteeseen. Tekoälyä on siunattu hirviöille sentään sen verran, että epäkuolleet yrittävät kiivetä aitojen yli, mutta vähänkin vikkelämpi selviytyjä on jo siinä ajassa seivästänyt vihollisensa useammankin kerran. Pelin edetessä vihollisten määrä kasvaa sentään miellyttävästi: hikikarpalot meinasivat jo hetkellisesti palata ohimolle, kun 15 zombieta painautui samanaikaisesti heikkoa verkkoaitaa vasten. Hätä kuitenkin kaikkosi, kun muistin että aidan luhistuessa voi luoda uuden heti tilalle. Tarinan edetessä tapaa myös erilaisia öttömöttiäisiä, mutta kehno tekoäly rampauttaa yhtälailla myös laseria ampuvat moskiitot kuin seinillä kipittävät hämähäkit.


Surviven kenties parhaaksi puoleksi paljastuu päämajan rakentelu. Phantom Painista poiketen Survivessa oman päämajansa voi rakentaa ruudukkomaisella tarkkuudella, rakennelma kerrallaan. Alussa hädin tuskin peltohiireltä suojaava rötiskö muovautuu ajan saatossa monimutkaiseksi, erilaisten barrikaadien, aitojen, konekiväärien ja vartiotornien täyttämäksi tukikohdaksi, josta löytyy omat alueensa niin viljelmille kuin vedenpuhdistamoille.



Monet naureskelivat Metal Gear Survivelle jo ennen ilmestymistä. Rahastukselta sekä nimellä ratsastamiselta vaikuttanut Survive kuitenkin yllätti ainakin allekirjoittaneen: heikoista puolistaan huolimatta Survive on ihka aito, oikea peli. Täysimittaiseksi tai -pituiseksi peliä ei voi kutsua, mitä hintalappukin onneksi myötäilee: Täysihintaisen pelin sijaan Survive kustantaa noin nelisenkymmentä euroa. Hintaan tosin kannattaa ehkä varata ylimääräistä, sillä yhden pelitallennuspaikan kasvattaminen kahdeksi kustantaa kymmenen euroa. Jos siis sattuu omistamaan pelaavan kämppäkaverin, kumppanin tai vaikkapa sisaruksen, kuvetta pitää kaivaa enemmänkin. Teoriassa toisen tallennuspaikan voi hankkia myös peliä pelaamalla, mutta käytännössä pelinsisäistä valuuttaa tarjoillaan pelatessa niin kitsaasti, ettei vaaditun 10 000 krediitin kasvattaminen onnistu ilman elämäniloa tuhoavaa grindausta. Peli tarjoaa myös muita mikromaksuja: pelinsisäisellä valuutalla voi hankkia tallennuspaikan lisäksi myös esimerkiksi varustepaikkoja tai retkikuntia, jotka keräävät materiaaleja pelaajan puolesta.


“Grindaaminen” sopii kuitenkin terminä varsin täydellisesti myös pelin muuhun sisältöön. Kuvasin arvostelussa jo aiemmin pelin syklin lyhyesti, mutta “grindi” tai toisto on alati läsnä, niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Taistelu pohjautuu aina esteen luomiseen ja sen takaa lyömiseen, päätehtävät ovat joko mallia “kävele paikkaan X, nouki Y ja palaa kotiin” tai “käynnistä X ja suojele sitä vihollisaalloilta”, yleensä asettamalla maahan esteen ja lyömällä vihollisia sen takaa. Varusteiden huoltaminen toistaa itseään, ruuan kerääminen toistaa itseään, taistelu toistaa itseään ja tehtävät toistavat itseään. Jos arvostelua lukiessa alkaa tuntua siltä että kirjoittajakin toistaa itseään, voin vain syyttää viimeisen viikon toistopainotteista pelikokemusta. Etukäteen mainostettu co-op osoittautuu myös laihaksi: co-opissa voi lähinnä taistella tuttujen kanssa samanlaisia vihollisaaltoja vastaan, joita jo yksinpelissä kohtaa liikaa.

On typerää haukkua Surviveksi (suomeksi “selviydy”) kutsuttua peliä siitä, että kyseessä on pelkkä selviytymispeli, mutta kokemus jää lopulta harmillisen laihaksi. Jo vuonna 2004 ilmestynyt Metal Gear Solid 3: Snake Eater sisälsi selviytymismekaniikkoja, mutta Snake Eaterin selviytymismekaniikkojen ympäriltä löytyi kokonainen muu peli. Surviven kohdalla jää lähinnä pohtimaan, mihin loput pelistä tällä kertaa katosi.