Sanotaan, ettei avaruudessa kukaan kuule huutoasi. Kaivosyhtiön jättimäinen louhinta-alus USG Ishimura kuitenkin rikkoo avaruuden hiljaisuuden ja lähettää hätäkutsunsa emoyhtiöön kaukaisen Aegis 7 -planeetan kiertoradalta. Alukselle lähetään huoltoryhmä, johon myös pelaajan alter ego, perusduunari Isaac Clarke kuuluu. Pian paikalle saapumisen jälkeen huoltojoukoille selviää, ettei kaikki todellakaan ole reilassa avaruusaseman kokoisella Ishimuralla. Alus vaikuttaa hylätyltä ja pimeistä nurkista kuuluu enää vain kammottavien hirviöiden korinaa. Ishimuralta on päästävä pois - ja äkkiä.



Dead Space on toimintaseikkailu, jota voidaan kuvailla nykyään niin suosituksi selviytymiskauhuksi. Ishimuralla liikkuminen tuntuu kuin olisi joutunut pommituksen jälkeiselle Babylon 5:lle. Aluksen mittasuhteet ovat valtavat ja eri kansilta löytyvät paitsi laajat sairaalapalvelut, myös elämän ylläpidolle välttämättömät keinotekoiset maatilat. Kaikkia paikkoja tuntuvat yhdistävän melko kapeat, veriset ja pimeät käytävät. Hiljaiset hetket katkeavat pian säpsähdykseen kun necromorpheiksi nimetyt örkit syöksyvät varautumattoman pelaajan niskaan milloin minkäkin kulman takaa, seinän läpi tai lattialuukusta nousten. Peliä voisi verrata moneen iljetyksiä sisältävään avaruuspeliin, mutta tämä ei tekisi oikeutta Dead Spacen tunnelmalle. Ishimuran käytävillä pääsee syntymään aitoa pakokauhua pelaajan kääntyillessä ympäriinsä selustaansa tarkistellen.

Uusimman Doomin lisäksi Dead Spacessa voi nähdä vaikutteita monestakin hyvästä pelistä. Vanhalle Amigistille tulee avaruusasemalle sijoitetuista kauppatietokoneista mieleen jopa Alien Breed, mutta aivan päällimmäiseksi kaikista vertauksista nousee Electronic Artsin aikoinaan ostaman Originin vuonna 1994 julkaisema System Shock. System Shockin myötä peliä voi tietenkin verrata myös BioShockiin ja Ishimura onkin kuin avaruudessa leijuva Rapture. Elokuvapuolella lähin vastine lienee Event Horizon. Dead Spacen maailma on ennen kaikkea uskottava, graafisesti tyylikäs ja pelin äänimaisemasta voisi kirjoittaa runoja.

Päähenkilö Isaac ei ole mikään perinteinen merijalkaväen supersotilas vaan aivan tavallinen kaivostyöntekijä. Tämä heijastuu pelaajan eteen heitettäviin pulmiin sekä Isaacin käyttämään aseistukseen. Pelaaja joutuu ravaamaan pitkin alusta erilaisia järjestelmiä korjaten, jotta edes huoltoryhmä pysyisi elossa ja saisi lähetettyä uuden hätäviestin avaruuteen. Kulmien takaa eteen syöksyviä necromorpheja niitetään sirkkelillä, liekinheittimellä ja parilla muulla, lähinnä kaivoksiin tarkoitetulla aseeksi kelpaavalla työkalulla. Näiden lisäksi Isaacin työpuku mahdollistaa telekineesin ja staasin käytön eli mies pystyy siirtämään etäällä olevia, suuriakin esineitä kättä heiluttelemalla tai hidastamaan kohteen toimintaa hetkeksi. Hidastamista käytetään paitsi liukkaasti liikkuviin vihollisiin, myös erilaisten pulmien ratkaisuun.



Avaruudessa kun ollaan, päästään välillä leijumaan myös painottomassa tilassa. Yleensä painottomat tilat ovat suuria halleja, joissa pelaaja voi kätevästi loikata ilmojen halki pitkiäkin matkoja kerrallaan. Suuntavaistolle seinillä ja katossa seisominen ei tee erityisen hyvää. Samoin pimeillä käytävillä pelaaja saattaisi eksyä varsin helposti, ellei erityisen viisas pelinkehittäjä olisi antanut Isaacille pelihistorian merkkipaaluksi kelpaavaa navigointijärjestelmää. Konsoliohjaimen tattia painettaessa maahan ilmestyy hetkeksi sininen viiva, joka näyttää suunnan sinne, missä kulloisenkin tehtävän seuraava kohde sijaitsee. Järjestelmä toimii kuin unelma, eikä pelaaja eksy juurikaan reitiltä. Putkijuoksuksi nimittäminen on turhaa, sillä tämän ohjatun reitin varrelta löytyy paljon paikkoja uteliaan pelaajan tutkittavaksi.

Ishimuran käytäviltä kerätään pelaajan rajattuun inventaarioon kaikennäköistä romua. Kaapeista ja hyllyistä löytyy lääkintäpakkauksia, puvun erikoisvoimia lataavia paketteja, ammuksia ja teksti- tai äänilogeja, jotka paljastavat Ishimuran tapahtumia ajalta ennen huoltoryhmän saapumista. Ympäristöstä kerätään myös voimapalikoita, joilla Isaacin asua, aseita tai puvun erikoisvoimia voidaan kehittää tarkoitukseen solveltuvilla päivityspöydillä. Päivitys tarjoaa aivan pikkuriikkisen roolipelimäisen vivahteen toimintaan, sillä nyt pelaaja voi kehittää Isaacia paremmin omaa pelityyliään vastaavaksi.

Taistelu nousee Dead Spacessakin aivopähkinöiden rinnalle pelin tärkeimmäksi toiminnaksi. Tällä kertaa ei kuitenkaan riitä, että viholliseen upotetaan mahdollisimman monta panosta pienessä ajassa vaan necromorphien tuhoaminen vaatii tarkkuutta ja aivosoluja. Kohti juoksevalta otukselta voidaan ampua jalat alta, mutta tämä jatkaa vielä raahautumista pelkkien käsiensä avulla. Yleensä vihollisilta onkin katkottava liikkumiseen ja vahingoittamiseen tarkoitetut elimet. Vihollisia on erilaisia ja pelaajan on paikoin nopeastikin hahmotettava uusien pahisten heikot kohdat ennen kuin on liian myöhäistä. Veriseksi kutsuttu Dead Space ei ole yllättävää kyllä mikään sisäelinmässäily, vaikka raajoja lenteleekin ja välillä verta suihkuaa litroittain pitkin aseman seiniä. Raakuus sopii pelimaailmaan luonnollisena osana, eikä sirkkelin terään totaalisesti silpoutuneen necromorphin jäännökset näytä siltä, että verta oltaisiin lisätty vain veren takia. Ylilyönniksi homma karkaa vain harvakseltaan.



Dead Space kuuluu helposti viime vuosien kauhupelien parhaimmistoon, jollei nyt aivan kirkkaimmalle paikalle, niin terävimpään kärkeen kuitenkin. Tärkeimmät elementit kauhutunnelman saavuttamisessa ovat uskottava ympäristö, kaunis grafiikka ja tunnelmallinen äänimaailma. Etenkin dynaaminen valaistus on toteutettu Dead Spacessa hienosti ja heiluvat valot ja lattiaan varjonsa heittävät, hitaasti pyörivät kattotuulettimet näyttävät elokuvatasoisilta tehosteilta. Necromorphit ovat myös tarpeeksi ällöttävän näköisiä, jotta pelaaja tahtoo pitää nämä mahdollisimman kaukana lähikontaktista.

Äänimaailma. Mitä voi sanoa pelistä, jonka pelkät äänitehosteet saavat pelaajan lähinnä käpertymään sohvan nurkkaan peukaloaan imemään ilman, että yhtäkään necromorphia on ruudulla? Loistavaa. Tiiviin arvosteluaikataulun vuoksi jouduin jopa vaihtamaan kotiteatterivahvistimen YLE:n keskusteluohjelman puolelle paikoin, jotta pelissä pääsi etenemään edes hieman vauhdikkaammin. Kaukaa kuuluvat kolahdukset, murinat ja erilaiset aution avaruusaseman mekaaniset äänet on toteutettu esimerkillisesti. Pelin tunnelmaa tiivistää myös paikoin kuuluva riipivä musiikki, joka tosin paljastaa välillä turhankin hyvin sen, että pian saa taas kaivaa nitroa esiin necrojen ryömiessä iholle ovista ja ikkunoista.



Kehujen tulvassa moitteille ei tahdo löytyä sijaa. Yhteistyötila olisi saattanut toimia myös Dead Spacessa, nyt moninpeliä ei ole lainkaan. Ishimuran jatkuva korjailu ja tehtävärakenteen lievä monotonisuus saattavat aiheuttaa kyllästymistä. Myös haastavat aivopulmat tai hieman kankeasti toteutetut, minipelimäiset toimintakohdat voivat nostaa ärsytyskynnystä, mutta lopulta tiivis tunnelma voittaa pelin harvalukuiset epäkohdat selkeästi. Dead Space on pakko-ostos kauhun, etenkin avaruuskauhun, ystäville. Herkkien ihmisten on syytä varautua yöllisiin painajaisiin ja pelin kesken lopettamiseen. Vaikka pelin juoni ei sieltä yllättävimmästä päästä olekaan, on Ishimuran salaisuuksien tutkiminen ja pelissä eteneminen viihdyttävää aina haparoivista ensiaskelista alkaen.