Xenoblade Chronicles 2
Arvioitu: | Nintendo Switch |
Genre: | Roolipelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Monolith Productions |
Julkaisija: | Nintendo |
Julkaisupäivä: | 01.12.2017 |
Elämää jättiläisten hartioilla
Xenoblade Chronicles 3D oli aikanaan kunnianhimoinen käännös Nintendon Wii-konsolilta New 3DS -käsikonsolille. Vaikka pelin visuaalinen ilme ottikin osumaa alustaa vaihdettaessa, oli pelaajille hieno kokemus saada Xenobladen valtava maailma taskukokoon. Kyseinen teos on syönyt omasta elämästäni 75 tuntia ja odottaa vieläkin läpäisyä. Ennen joulua V2:n toimituksesta kyseltiin, kiinnostaisiko uunituore Xenoblade Chronicles 2, vaikka Switchiä ei allekirjoittaneella vielä tuolloin ollutkaan. Nyt on etikettejä maisteltu, konsolin palapelimäistä olemusta kummasteltu ja tietenkin myös peli saatu arvosteltua.
Kuten ensimmäisessä osassa, myös kakkosessa on maailma varsin omituinen paikka. Yleensä arvostelun alussa riittää juonen lyhty referointi, mutta tässä tapauksessa pitää pelin maailmaa myös hiukan avata. Tunnettua tellusta peittää pilvimeri (siis ihan sellainen meri jossa konkreettisesti pystyy jopa uiskentelemaan), eikä maata näy laisinkaan. Ainoan elinympäristön ihmisille ja muille otuksille tarjoavat titaanit, joiden ikiaikaisten selkänikamien kyydissä kansa asustaa. Kaiken keskellä kohoaa valtava puu, Elysium, jonka huipulla itse luojan sanotaan nyyköttävän.
Pelin juonta on hankala selittää lyhyesti. Tarinan sankari Rex kohtaa aegiksen nimeltä Pyra, joka omaa valtavia voimia. Aegis on tavallista voimakkaampi blade, mikä puolestaan tarkoittaa eräänlaista maagista ihmisasetta. Näitä bladeja vuorostaan käyttävät kyseisen maailman soturit, joita kutsutaan drivereiksi. Bladet tarjoavat drivereilleen aseet ja voimat käytettäväksi taisteluissa. Tämä sekava sommitelma voi kuulostaa oudolta, mutta hämmentää vähemmän pelin sisällä.
Pyra on alkujaan kotoisin valtavan puun, eli Elysiumin latvasta. Tuolla tarinoiden paratiisissa ihmiset ja muut olennot voisivat elää turvassa, sillä asutetut titaanit alkavat yksi toisensa jälkeen kuolla kupsahdella vanhuuteen. Tietenkään Rex kumppaneineen eivät ole ainoita sinne haluavia, sillä salaperäinen organisaatio Torna himoitsee myös pääsystä puun latvustoon.
Tarinallisesti pelillä on vain vähän yhtymäkohtia ensimmäiseen osaan. Myös visuaalisella puolella on liikuttu selkeästi “animumpaan suuntaan”. Jonkin verran pelin ympärillä on herännyt keskustelua valtavien maitorauhasten läsnäolosta, osa rintavarustuksista kun on yksinkertaisesti jättimäisiä. Siis tosi tosi tosi isoja. Tällainen häröily esiintyy allekirjoittaneen mielestä lähinnä mauttomana. Muuten hahmot ovat aika perus jrpg-kamaa. Kaikki on eeppistä ja perinteiset hahmo-stereotypiat ovat läsnä. Päähenkilö on persoonaton uivelo tavis, jossa uinuu valtava potentiaali. Kuitenkin henkilöiden välillä on mielenkiintoista kemiaa ja jokaisen persoonan taustoja käydään läpi, joten ihan yksiulotteisista patsastelijoista ei ole kyse.
Xenobladen maailma on avoin ja kaunis. Titaanien päälle muodostunut luonnon monimuotoisuus on toteutettu erityisesti pelin alussa erinomaisen hienosti. Ympäristöä tarkastelemalla pelaaja saa käsityksen siitä, missä hän kulloinkin on titaanin päällä. Kuvakulmaa pyörittelemällä voi ihailla olennon valtavia siipiä tai korkeuksiin kurkoittavaa hipiää. Vaihtuvat vuorokaudenajat ja suorastaan huikeat taustamusiikit tekevät Xenobladen maailmasta lumoavan. On kuitenkin huomautettava, että valtavat avoimet maisemat aiheuttivat hienoista ruudunpäivityksen notkahtelua ja konsolin kuumenemista telakoituna.
Vaikka Xenoblade tekee hyvää työtä pelin alussa selittäen pelaajalle sen varsin laajaa sisältöä, vaatii teos käyttäjältä paneutumista mekaniikkaansa. Pelaajan tiimiin mahtuu kerrallaan kolme driveriä, joilla jokaisella on kolme bladea. Jokaisella ajurilla on omat asekyvyt kehitettävänä, esineet ja muita kykyjä manageroitavana. Bladeille puolestaan pitää varustaa omat kyvyt ja vehkeet. Tämän lisäksi uusia bladeja on hankittavissa lisää Core Crystaleja käyttämällä. Huh huh. Tietenkään suoraa kykyjen ja esineiden optimointia ei ole käytettävissä, vaan pelaaja saa/joutuu omin nakein naputella haluamansa valinnat.
Taisteleminen ei myöskään ole kaikkein suoraviivaisin kokemus. Pelaaja ohjaa yhtä kolmesta sankarista ja hänen tulee hyödyntää kolmen käytössään olevan bladen kykyjä parhaiden taitojensa mukaan. Mätkiminen on toteutettu usealla tasolla toimivaksi. Sankarit hakkaavat perushyökkäyksillä vihuja omatoimisesti ja vain kykyjen käyttö jää pelaajan hallittavaksi. Tämän lisäksi hän voi toteuttaa erilaisten elementtien avulla comboja, jotka onnistuttuaan tekevät massiivista vahinkoa vihulle. Tämän jälkeen on mahdollista suorittaa ketjuhyökkäys, mikä tekee edellistäkin enemmän kipua ja kärsimystä inhalle vastustajalle. Omalla kohdalla piti muutama video YouTubesta tiirailla ennen kuin ymmärsin suurinpiirtein miten homma toimii.
Xenoblade Chronicles 2 on valtavan sisältörikas, vahva roolipeli, jonka pelaaminen alusta loppuun vie helposti jopa 70 tuntia. Pelin tarinallinen puoli soljuu myös hyvin rytmitetysti läpi kokonaisuuden. Kuitenkin valtava koko aiheuttaa ahdistusta ja hämmennystä satunnaisessa pelaajassa. Pelkkä teoksen asetelma aiheuttaa hämmennystä, puhumattakaan kaikesta kustomaatiosta ja valtavista mahdollisuuksista.
On myös mainittava, miten hankalaa suunnistaminen pelin avoimessa maailmassa on. Kartat ovat epäselviä, eikä niihin ole selkeästi merkitty esimerkiksi kauppoja tai muita hyödyllisiä kiintopisteitä. Harhailua on siis ärsyttävän paljon luvassa. Omalla kohdallani myös pelin englanninkielinen ääninäyttely aiheutti väristyksiä. Pahimmillaan monotonisesta äänityöstä tuli vanha kunnon Digimon-dubbaus mieleen (noh, ei nyt sentään liioitella). Isona plussana Xenobladen alkuperäisen japani-ääniraidan saa ladattua Nintendon eShopista ilmaiseksi. Xenoblade Chronicles 2 on rohkeasti lähtenyt omaan suuntaansa, mutta silti se kunnioittaa kauniisti juuriaan.
Tästä ei peli enää animummaksi muutu
Kuten ensimmäisessä osassa, myös kakkosessa on maailma varsin omituinen paikka. Yleensä arvostelun alussa riittää juonen lyhty referointi, mutta tässä tapauksessa pitää pelin maailmaa myös hiukan avata. Tunnettua tellusta peittää pilvimeri (siis ihan sellainen meri jossa konkreettisesti pystyy jopa uiskentelemaan), eikä maata näy laisinkaan. Ainoan elinympäristön ihmisille ja muille otuksille tarjoavat titaanit, joiden ikiaikaisten selkänikamien kyydissä kansa asustaa. Kaiken keskellä kohoaa valtava puu, Elysium, jonka huipulla itse luojan sanotaan nyyköttävän.
Pelin juonta on hankala selittää lyhyesti. Tarinan sankari Rex kohtaa aegiksen nimeltä Pyra, joka omaa valtavia voimia. Aegis on tavallista voimakkaampi blade, mikä puolestaan tarkoittaa eräänlaista maagista ihmisasetta. Näitä bladeja vuorostaan käyttävät kyseisen maailman soturit, joita kutsutaan drivereiksi. Bladet tarjoavat drivereilleen aseet ja voimat käytettäväksi taisteluissa. Tämä sekava sommitelma voi kuulostaa oudolta, mutta hämmentää vähemmän pelin sisällä.
Pyra on alkujaan kotoisin valtavan puun, eli Elysiumin latvasta. Tuolla tarinoiden paratiisissa ihmiset ja muut olennot voisivat elää turvassa, sillä asutetut titaanit alkavat yksi toisensa jälkeen kuolla kupsahdella vanhuuteen. Tietenkään Rex kumppaneineen eivät ole ainoita sinne haluavia, sillä salaperäinen organisaatio Torna himoitsee myös pääsystä puun latvustoon.
Valtavia titaaneja ja vielä valtavampia ryntäitä
Tarinallisesti pelillä on vain vähän yhtymäkohtia ensimmäiseen osaan. Myös visuaalisella puolella on liikuttu selkeästi “animumpaan suuntaan”. Jonkin verran pelin ympärillä on herännyt keskustelua valtavien maitorauhasten läsnäolosta, osa rintavarustuksista kun on yksinkertaisesti jättimäisiä. Siis tosi tosi tosi isoja. Tällainen häröily esiintyy allekirjoittaneen mielestä lähinnä mauttomana. Muuten hahmot ovat aika perus jrpg-kamaa. Kaikki on eeppistä ja perinteiset hahmo-stereotypiat ovat läsnä. Päähenkilö on persoonaton uivelo tavis, jossa uinuu valtava potentiaali. Kuitenkin henkilöiden välillä on mielenkiintoista kemiaa ja jokaisen persoonan taustoja käydään läpi, joten ihan yksiulotteisista patsastelijoista ei ole kyse.
Xenobladen maailma on avoin ja kaunis. Titaanien päälle muodostunut luonnon monimuotoisuus on toteutettu erityisesti pelin alussa erinomaisen hienosti. Ympäristöä tarkastelemalla pelaaja saa käsityksen siitä, missä hän kulloinkin on titaanin päällä. Kuvakulmaa pyörittelemällä voi ihailla olennon valtavia siipiä tai korkeuksiin kurkoittavaa hipiää. Vaihtuvat vuorokaudenajat ja suorastaan huikeat taustamusiikit tekevät Xenobladen maailmasta lumoavan. On kuitenkin huomautettava, että valtavat avoimet maisemat aiheuttivat hienoista ruudunpäivityksen notkahtelua ja konsolin kuumenemista telakoituna.
Niin paljon managerointia
Vaikka Xenoblade tekee hyvää työtä pelin alussa selittäen pelaajalle sen varsin laajaa sisältöä, vaatii teos käyttäjältä paneutumista mekaniikkaansa. Pelaajan tiimiin mahtuu kerrallaan kolme driveriä, joilla jokaisella on kolme bladea. Jokaisella ajurilla on omat asekyvyt kehitettävänä, esineet ja muita kykyjä manageroitavana. Bladeille puolestaan pitää varustaa omat kyvyt ja vehkeet. Tämän lisäksi uusia bladeja on hankittavissa lisää Core Crystaleja käyttämällä. Huh huh. Tietenkään suoraa kykyjen ja esineiden optimointia ei ole käytettävissä, vaan pelaaja saa/joutuu omin nakein naputella haluamansa valinnat.
Taisteleminen ei myöskään ole kaikkein suoraviivaisin kokemus. Pelaaja ohjaa yhtä kolmesta sankarista ja hänen tulee hyödyntää kolmen käytössään olevan bladen kykyjä parhaiden taitojensa mukaan. Mätkiminen on toteutettu usealla tasolla toimivaksi. Sankarit hakkaavat perushyökkäyksillä vihuja omatoimisesti ja vain kykyjen käyttö jää pelaajan hallittavaksi. Tämän lisäksi hän voi toteuttaa erilaisten elementtien avulla comboja, jotka onnistuttuaan tekevät massiivista vahinkoa vihulle. Tämän jälkeen on mahdollista suorittaa ketjuhyökkäys, mikä tekee edellistäkin enemmän kipua ja kärsimystä inhalle vastustajalle. Omalla kohdalla piti muutama video YouTubesta tiirailla ennen kuin ymmärsin suurinpiirtein miten homma toimii.
Huonot kartat valtavasta maailmasta
Xenoblade Chronicles 2 on valtavan sisältörikas, vahva roolipeli, jonka pelaaminen alusta loppuun vie helposti jopa 70 tuntia. Pelin tarinallinen puoli soljuu myös hyvin rytmitetysti läpi kokonaisuuden. Kuitenkin valtava koko aiheuttaa ahdistusta ja hämmennystä satunnaisessa pelaajassa. Pelkkä teoksen asetelma aiheuttaa hämmennystä, puhumattakaan kaikesta kustomaatiosta ja valtavista mahdollisuuksista.
On myös mainittava, miten hankalaa suunnistaminen pelin avoimessa maailmassa on. Kartat ovat epäselviä, eikä niihin ole selkeästi merkitty esimerkiksi kauppoja tai muita hyödyllisiä kiintopisteitä. Harhailua on siis ärsyttävän paljon luvassa. Omalla kohdallani myös pelin englanninkielinen ääninäyttely aiheutti väristyksiä. Pahimmillaan monotonisesta äänityöstä tuli vanha kunnon Digimon-dubbaus mieleen (noh, ei nyt sentään liioitella). Isona plussana Xenobladen alkuperäisen japani-ääniraidan saa ladattua Nintendon eShopista ilmaiseksi. Xenoblade Chronicles 2 on rohkeasti lähtenyt omaan suuntaansa, mutta silti se kunnioittaa kauniisti juuriaan.
Xenoblade Chronicles 2 (Nintendo Switch)
Syvä ja valtavan laaja roolipeli, joka mahtuu lähes taskukokoon. Peli vaatii kuitenkin melko intensiivistä syventymistä, mikä voi vieraannuttaa uusia potentiaalisia pelaajia.
- Kaunis ja tunnelmallinen avoin maailma
- Pääosin mielenkiintoinen ja hyvin rytmitetty tarina
- Mahdollisuus ladata alkuperäinen ääniraita
- Valtavasti sisältöä
- Monitasoinen taistelusysteemi
- Epäselvästä kartasta johtuvaa harhailua
- Mauttomuuksiin menevää fanipalvelua
- Raskas ja hankalasti sisäistettävä
- Ei aivan niin persoonallinen kuin ykkönen oli
Keskustelut (7 viestiä)
26.01.2018 klo 18.33 1
26.01.2018 klo 19.38 1
27.01.2018 klo 12.33 3
27.01.2018 klo 13.04 2
27.01.2018 klo 13.09
Ehkä sitten kun päästään Marsiin niin sinne voidaan laittaa tällaiset aluejaot ilman meidän Maamme ristiretkeläisiä jotka vaeltavat maailman ääriin saadakseen oman feminismi/fasismi/neutralismi/kommunismi/kapitalismi/islamismi/kr
istisminsä levitettyä joka nurkkaan ja aiheuttavat konfliktin. Ainoa ehto niillä alueilla pitää olla että rajan saa ylittää vapaasti
27.01.2018 klo 17.27 1
Lopetin lukemisen tähän. Kyseinen peli kuuluu kokea Wii (U) -konsolilla eikä millään käsikonsolilla.
Rekisteröitynyt 04.11.2007
28.01.2018 klo 22.51
Oli pieni yllätys, että XC2 oli edeltäjäänsä karumman näköisempi, vaikka kyseessä on sukupolvea uudempi ja tehokkaampi konsoli. Eikä peli edes pyöri sen paremmin. Blade-systeemi on ideana ihan hyvä, mutta toteutus vähän ontuu. Huono tuossa on uusien Bladejen hankkiminen joka on todella satunnaista. Harvinaisia ja persoonallisempia rare-bladeja saa ultraharvoin ja ne on aina paritettu yhdelle hahmolle (melkoista lottoa saada oikealle hahmolle blade, jolla toivottu rooli/skillit. Tylsiä common-bladeja saa kyllästymiseen saakka, eikä niitä kukaan halua käyttää kuin merchant -tehtävissä.