Päättyneen syksyn kärkipuheenaiheita peleissä olivat erilaiset lootboxit, ja EA ansioitui lajissa aivan erityisesti. Yhdessä muiden “AAA-julkaisijoiden” kanssa EA onnistui keulimaan maksullisiin peleihin lisätyllä, satunnaisella maksullisella sisällöllä sen verran hulvattomasti, että sai peräänsä useamman maan uhkapeliviranomaiset. Hätäratkaisuna uusimmat julkaisut, kuten Star Wars Battlefront II ja tässä käsiteltävä uusin NFS päivitettiin pikavauhtia niin, että maksulliset ostokset pantiin jäihin.


Olin alunperin ajatellut, että jätän tämän pelin arvostelematta. Viime syksynä ilmestyi monta hyvää autopeliä, enkä oikeastaan nähnyt miksi avauduttuani Forza 7:n uhkapelimekaniikoista antaisin (enempää) palstatilaa pelille, jonka tiesin olevan vielä härskimpi samanlainen viritys. EA:n päätös poistaa uhkapelikomponentti kuitenkin rohkaisi antamaan pelille uuden mahdollisuuden, enkä sitä sinällään kadu.



Jostain syystä Need for Speed -peleissä pitää nykyisin olla jonkinlainen elokuvallinen juoni, vaikka sarjan parhaat pelit eivät sellaista koskaan ole sisältäneet. No, joka tapauksessa, pelaaja on (tietenkin tosi hyvä) autovaras, jota toinen autovaras viilaa linssiin ja sitten kostetaan voittamalla sarja kisoja. Käsikirjoituksella tai näyttelijäsuorituksilla ei palkintoja voiteta.


Juonesta huolimatta peli on kuitenkin varsin epälineaarinen – itse asiassa eräs vapaimmista peleistä koko sarjassa. Pelaaja nakataan kartalle, jossa voi ajella ympäriinsä, ostaa autoja ja niiden osia sekä etsiä piilotettuja salaisuuksia. Pelilogiikan esikuvaa ei tarvitse kaukaa etsiä: Forza Horizon lienee tekijöillä pelattuna, jopa siinä määrin, että mm. autonraatojen etsintä vihjeiden perusteella tuntuu paikoitellen suoranaiselta plagioinnilta. Mutta mahtuuhan niitä pelejä maailmaan, etenkin jos vielä olisivat hyviä.

Teknisesti NFS Payback onkin hyvin ajantasainen. Ghost Games on jälleen käyttänyt EA:n omaa Frostbite-pelimoottoria ja tuottanut varsin sulavaa jälkeä, joka pyörii Xbox One X:llä myös 4K-tarkkuudella. Kontrollit toimivat ja autot näyttävät esikuviltaan.



Ongelmia syntyy siinä kohtaa, kun pitäisi erottua kilpailijoista edukseen. Siihen rahkeet eivät oikein riitä. On autovalikoimaa, on tuunausta, on iso kartta, mutta aika vähän tehtävää eikä niin mitään omaa koukkua. Kisan päätteeksi saa palkinnoksi satunnaisen “speed cardin”, jolla voi parantaa jotain auton osaa. Kortteja voi myös myydä ja vaihdella, niistä voi keräillä settejä, ja epäilemättä niille oli suunnitteilla paljon isompikin rooli pelaajien lompakon kuivattajina ennen kuin lootbox-kohu alkoi. Nyt ne tuntuvat lähinnä keinotekoiselta, epärealistiselta lisäykseltä – mitä ne toki ovatkin.


Pientä markkinarakoa toki syntyy siitä, että Forza Horizon on Xboxin ja Windowsin yksinoikeus. Näin ollen PS4-pelaaja, joka kaipaa häröilyä isolla kartalla ja etenkin hylättyjen autojen etsimistä, voisi saada tästä jotain irti. Tosin tuo mainittu autonetsintä on tehty vähän esikuvaa kuivikkaammaksi sirottelemalla jokaisesta autosta neljä eri osaa eri puolelle karttaa, mutta toisaalta jokainen hyvin samalla tavoin jonkinlaisen hypyn tai muun jekun taakse piiloon. Autoja on näin myös etsittävänä vähemmän.



NFS Payback on tyypillinen nykyaikainen AAA-peli isolta julkaisijalta. Se muistuttaa tavallaan ison budjetin elokuvaa: kaikki on tehty ihan hyvin, pinnat on kiillotettu huolellisesti ja rahaa on käytetty juuri niiden mehukkaimpien autolisenssien hankintaan. Tyypillinen ostaja tuskin suuremmin pettyy siihen, mitä peli sisältää. Mutta samalla pinnan alta paistaa intohimon puute varsinaiseen asiaan, minkä moni tietää jo ennestään ja jättää pelin kaupan hyllylle, poimiakseen sen sitten ehkä pikkurahalla alennuksesta seuraavan Need for Speedin ilmestymisen jälkeen. Maailma ei menettäisi mitään, vaikka tätä peliä ei olisi koskaan julkaistu.

P.S. Itselleni paras asia koko pelissä oli varsin nokkela mainoskampanja oikeasti viihdyttävän Mighty Car Mods -YouTube-kanavan kanssa.