Ilman Wolfensteinia en ehkä olisi pelaaja, tai ainakaan samanlainen pelaaja. Nuoren Katin maailma muuttui, kun Wolfenstein 3D imi allekirjoittajan sisäänsä ja näytti kaiken pelihahmon silmien läpi. Natsien teurastus, salaovien metsästäminen ja viholliset aina perussotilaista erikoisempiin mutantteihin ja Mecha-Hitleriin tarjosivat tuntikaupalla viihdettä, mutta myös näyttivät, mitä pelit voivat parhaimmillaan tarjota.


Kesti pitkään, ennen kuin klassikkosarja sai omassa mielessäni arvoisensa jatkon, ja se löytyi lopulta niinkin läheltä kuin naapurimaastamme Ruotsista. Koska aika on mennyt eteenpäin, oli MachineGamesin The New Order monin tavoin eri peli kuin Wolfenstein 3D, mutta sen henki oli sama – eikä ihme, sillä yhtiö kävi tiiviitä keskusteluita id Softwaren kanssa. Sama meno jatkuu nyt myös The New Colossuksen kohdalla.



Pelisarja perustuu 1960-luvun vaihtoehtoiseen historiaan, jossa natsit ovat voittaneet toisen maailmansodan ja hallitsevat nyt maailmaa. The New Colossus vie pelaajan Amerikkaan, jossa puolestaan Yhdysvaltojen ikävämpi historia rotuerotteluineen ja Ku Klux Klaneineen kukoistaa yhdessä natsien vallan alla. Natsien propaganda ja saksalaiset perinteet ovat iloisesti sekoittuneet amerikkalaiseen kulttuuriin, mikä tuottaa maailmaan paljon mielenkiintoista tutkittavaa.


Edellisen osan tapaan kaikki paukut on laitettu yksinpelikampanjaan, ja se näkyy. Tarina jatkaa suoraan edellisen osan lopusta, jossa B.J. Blazkowicz on taistelun jäljiltä hyvin heikossa kunnossa. Alku pelataan pyörätuolista käsin, sillä B.J.:n keho on pahasti ja peruuttamattomasti vaurioitunut. Natsien valtaamassa maailmassa tulevaisuus ymmärrettävästi jo muutenkin huolestuttaa, etenkin kun naisystävä Anya odottaa pariskunnalle kaksosia. Vapaan maailman puolesta taistellaan lyöttäytymällä yhteen yhdysvaltalaisen kapinallisjoukon kanssa.



MachineGames osaa mestarillisesti tasapainoilla raskaiden aiheiden ja huumorin välillä. Maailmassa on paljon tutkimisen arvoisia yksityiskohtia, kuten lukuisia lehtileikkeitä aikaa kuvaavista tapahtumista tai jopa pelattava Wolfenstein 3D -pelikabinetti (jossa toki natsisankari jahtaa Terror-Billyä, eikä toisinpäin). The New Colossus menee myös aiempaa syvemmälle B.J.:n taustoissa avaten nuoren Billyn lapsuutta ja suhdetta tämän vanhempiin. Samalla kun käydään läpi traagisia aiheita, äityy meno juonenkäänteissä toisinaan villiksikin asti, ja tarina pitää tiukassa otteessaan alusta loppuun.


Erinomaisen tarinan lisäksi pelissä ilahduttavat sen lukuisat kiinnostavat hahmot. Mielenkiintoisimpia ovat toki muutamat keskeisemmät roolit, mutta tukikohtana toimiva sukellusvene on täynnä erilaisia pienemmässä osassa olevia henkilöitä, joista useilla on tarjota myös jonkinlainen sivutehtävä suoritettavaksi. Suomalaisia huvittanee erityisesti jo paljon puhuttu Kati Outisen näyttelemä Ritva Tuomivaara, joka kiroilee rempseästi suomeksi.



Vaikka Wolfensteinin suuri koukku on sen erinomainen tarina, on myös pelattavuus laadukasta. Taistelua on luonnollisesti runsaasti, ja se on ilahduttavan överiksi vedettyä liioittelua, jossa B.J. lanaa kumoon sadoittain natseja, omakotitalon kokoisia taistelurobotteja ja ties mitä muuta.


Käytössä on monipuolinen arsenaali, josta löytyy tehokkaiden haulikoiden, rynnäkkökiväärien ja muiden perusaseiden ohella mielenkiintoisempaakin varustusta. Tieteiskirjallisuuden perinteiden mukaisesti natsit ovat kehittäneet ihmeellisiä erikoisaseita, kuten metallia sulattavia, sähköllä toimivia lasertykkejä. The New Orderin tapaan B.J.:tä ei ole rajoitettu vain yhteen aseeseen kerrallaan, vaan maksimimurhan aikaansaamiseksi voi heilua vaikka haulikot kummassakin kädessä.

Aseita voi myös kustomoida pelikentältä löytämillään irto-osilla. Kussakin aseessa on muutama avattava erikoisuus, kuten konepistoolin vaimennin tai käsikranaatin muuttaminen bensapommiksi. Nämä parantavat varusteita huomattavasti, joten alueiden tutkiskelu kannattaa.


Vaikka aseet räiskien natsien joukkoon juokseminen onkin kivaa, se ei ole ainoa tapa pelata. Ennen kuin B.J. havaitaan, voi pelaaja hiiviskellä ympäri taistelukenttää poimimassa vähin äänin natseja pois päiväjärjestyksestä. Joskus paikalla on myös radiopuhelimin varustettuja komentajia, jotka kontaktin saatuaan aloittavat yleishälytyksen. Tällöin paikalle virtaa lisäjoukkoja, ellei komentajia onnistu hiljentämään.



Taistelu on täynnä väkivaltaa ja yliampuvaa gorea. Tietyillä aseilla viholliset hajoavat kappaleiksi, ja erityisesti lähitaisteluteloitukset ovat brutaalia katseltavaa, kun B.J. leikkaa natsin jalat poikki kirveellään tai viimeistelee tämän nivusiin suunnatulla iskulla. Peli on 18+-ikärajansa ansainnut.


The New Colossuksen taistelu on haastavaa, mutta myös mukavan joustava vaikeustasoissaan. Jo valikon keskivaihe vaatii pelaajalta paikoin kärsivällisyyttä, ja tästä pari pykälää nostettaessa peli muuttuu jo huomattavan vaikeaksi. Sen sijaan helpoimmalla tasolla räiskiminen on selkeästi rennompaa puuhaa, ja sopii niille, jotka haluavat keskittyä enemmän tarinaan kuin tappavaan toimintaan.

The New Colossus on vähintäänkin edeltäjänsä veroinen, ja tekee kunniaa myös Wolfenstein 3D:lle ja muille fps-genren klassikoille. Se on virkistävä poikkeus lukuisten sotapelien keskellä, eikä ota itseään liian vakavasti, vaikka vakavia aiheita käsitteleekin. Yhdistelmä loistavaa tarinankerrontaa ja veristä toimintaa takaavat tuntikaupalla viihdettä, ja näyttävät mitä pelit voivat parhaimmillaan tarjota. Jälleen.