Metsästys ei minua henkilökohtaisesti kiehdo lajina ja siksi tämän pelin ottaminen arvostelukasaan aluksi hieman arveluttikin. Appiukkoni on kyllä kova metsämies ja hänen kanssaan jutustellessa olen saanut hieman tarttumapintaa metsästäjän tarvitsemaan välineistöön. Kyllä minulle hirvenliha maistuu, eipä siinä mitään. Mielessäni rinnastin theHunter-pelin samaan kategoriaan ehkä Farming Simulatorin kanssa: rauhallista puuhastelua, joka kiehtoo pelin ostajia kahdesta syystä: he tekevät sitä itse, tai eivät ole koskaan päässeet lähellekään.




Aika oikeaan arvioni osuikin. TheHunter: Call of the Wild tasapainoilee pelin ja simulaation rajalla ja vaikka siitä pelillisiä elementtejä tunnistaakin, kallistuu se lopulta jälkimmäisen puolelle. Pelaaja heitetään myös aika kylmiltään valtaville metsästysmaille, joista voi alussa valita vain toisen: Pohjois-Amerikka tai Saksa. Kyllä, tutoriaalin peura on helppo ampua, mutta seuraavan onnistuneen osuman perässä ravasinkin sitten viisi tuntia. Ehkä minua ei ole tarkoitettu metsästäjäksi (kerääjä kyllä olen, ehdottomasti).


Suurin osa pelaamisestani tuntui kiertävän siinä luupissa, että havaitsin eläimen jäljet, lähdin seuraamaan sitä ja kun pääsin lähelle, niin en kuitenkaan hyvään ampumispaikkaan. Ellen sitten ravannut vauhdilla niin lähelle, että pelästytin eläinraukan ja se siitä. Touhu on tehty kuitenkin käyttöliittymässä sen verran havainnolliseksi (aiheuttamani meteli, eläinten oletettu suunta, näkyvyyteni ympäristössä, tuulen suunta, käyttämäni varusteet), että uskon vian olleen enemmän itsessäni. Treenausta vaatii tämänkin homma.


Vaikka peli heitteli eteeni kaikenlaista pientä tekemistä metsän siimeksessä, eläinten kutsuhuutoja (tai lähinnä: “varokaa, tyhmä ihminen tulee” -varoitusääntelyitä) kuului kaiken aikaa ympäriltäni ja väijypaikkoja tuli rakenneltua, fiilis kaiken jälkeen oli ristiriitainen. Metsästysalue on valtava tarvottavaksi (onneksi löytyi ajoneuvoja ja quick-travel-mahdollisuuksia), mutta mielekästä tekemistä sen kattamiseksi ei tuntunut kuitenkaan olevan tarpeeksi, vaikka eri valikoita selaillessa kävikin selväksi, että noin 15 tunnin pelaamisenkin jälkeen olin vain raapaissut metsästäjäelon pintaa.




Yllä mainitusta huolimatta theHunterin pariin oli aina mukava palata, kun oli muutama tunti sopivaa aikaa. Sen maisemat ovat komeita ja eläinten bongaus sekä jäljitys jossain määrin addiktiivista. Eihän tämän ole tarkoituskaan olla mikään Call of the Wild Duty, jossa vihollisjoukot koostuvat peuroista, hirvistä ja karhuista. Silti olisin toivonut, että tekemistä olisi ollut useammin tai se olisi ollut … ennalta-arvattavampaa. Siitä ei metsästyksessä vain ole kyse.


Call of the Wildin tekijätiimi on Avalanche Studios, jonka kuuluisin tuotos ovat Just Cause -pelit. Toiminnan osalta ollaan kaukana siitä, mutta porukan paneutumisen aiheeseen sekä osaavuuden koodipuolella voi aistia tästäkin. Firman oma pelimoottori loistaa suurien maisemien esittämisessä, oli sitten auringonlasku tai rankkasade. Ruutukaappausnapilla tulikin käytyä ahkerasti. Muutaman kerran ryömiessäni eksyin polygonitasojen alapuolelle, mutta kovin paljon muuta bugailua ei vastaan tullut.


TheHunter: Call of the Wild ei ole kaikille. Se vaatii kärsivällisyyttä ja omistautumistakin. Monia pelejä haukutaan ‘kävelysimulaattoreiksi’, mutta THCotW on sitä oikeasti ytimessään ja ylpeä siitä. Joskus muutaman tunnin pelisessiossa ei tapahtunut välttämättä juuri mitään - ja silti siitä ei tullut kauhean paha mieli. Jos aihe vähänkään kiinnostaa, suosittelen tutustumaan.