Call of Duty: WWII
Arvioitu: | Playstation 4 |
Genre: | Sotapelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 (verkossa pelit 1-12 ja Headquarters-alue 1-48) |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Sledgehammer Games |
Julkaisija: | Activision |
Julkaisupäivä: | 03.11.2017 |
Pelin kotisivut |
Eurooppa palaa jälleen
Marraskuu on yhä edelleen Call of Duty -kuukausi. Hektisen tulevaisuuden aiheuttama sotaväsymys alkoi näkyä niin sarjassa kuin faneissakin, joten jotain oli tehtävä. Modern Warfaren jättimenestys vei räiskinnät vuosi toisensa jälkeen yhä kauemmas tulevaisuuteen, mutta flopanneen Infinite Warfaren jälkeen oli aika palata takaisin historiaan. Jos toinen maailmansota tuntui vielä vuosikymmen sitten puhki pelatulta aihealueelta, nyt se on jälleen tuore ja kiinnostava. Niin ne ajat muuttuvat.
Paluu 40-luvun sotatantereelle on vienyt pois tukun viime vuosina tutuiksi tulleista härveleistä: rakettireput ja muut juksutusvälineet ovat jääneet suunnittelupöydälle. Call of Duty: WWII keskittyy rivisotilaan taisteluarkeen, jossa kengät vuotavat, poterossa palelee ja tykistökeskitys soi korvissa vielä huomennakin. Kaikki muutokset ovat tervetulleita ja realistisia, eikä tuoreinta Call of Dutya pelatessa kaipaa yhtäkään ylimääräistä härveliä.
Kampanjassa on tavoiteltu kahdella eri tasolla kulkevaa tarinaa. Suurin painopiste on pienen taistelupartion arjessa, kanssakäymisissä, haaveissa ja veljeilyissä. Samalla itse taistelutehtävä pyörii taustalla toimien lähinnä puitteena ja perusteena dialogille. Lopputuloksessa on hyvää ja huonoa. Tarinassa ei ole erityisiä konnia tai pahiksia, ainoastaan lämminhenkistä tulitusta ansaitsevia saksalaisia. Systeemin ainoa ongelma on sen lopussa, joka ei tunnu kliimaksilta. Muutamat shokeiksi tarkoitetut käänteet ovat nekin perin ennalta-arvattavia, mikä tekee tarinan tahkoamisesta yllätyksetöntä.
Itse taistelupartio sen sijaan toimii varsin hyvin. Pelaaja on osa ryhmää, jossa jokaisella on paikkansa. Lähin taistelutoveri Zussman heittää lääkepakkausten lisäksi vitsejä, kun taas ryhmänjohtaja Turner tarjoaa ystävällistä kaveruutta tuliannosten ohella sympatiallaan. Ympärillä pyörivistä viidestä toverista kolme osoittautuu kiinnostaviksi soltuiksi, muut melko ohuiksi rivihahmoiksi. Ryhmäläisten luonteenlaadut ovat kaikkiaan harmillisen kliseisiä ja arvattavia, mutta eipä massaviihteeksi tarkoitetut Call of Dutyt ole tällä saralla aiemminkaan kummoisesti pärjänneet.
Vaikka osa hahmoista jääkin tarinallisesti köyhiksi, kampanja pelastaa menollaan paljon. Varsinainen räiskintä on rähjäistä, raakaa ja paniikinomaista – juuri sellaista kuin sodan pitääkin olla. Parhaimmillaan teos on kuitenkin kohdissa, joissa tulitus lakkaa edes hetkeksi. Parit hiippailutehtävät kömpii autuaan tyytyväisenä, minkä lisäksi erillinen peitetehtävä on WWII:ta parhaimmillaan. Natsitoimistossa käyskentelyn ainoa murhe on liika helppous, sillä vaikka peitetarinan säilytys vaatii sopivien dialogivalintojen keksimistä, ratkaisut ovat turhan ilmeisiä. Lievä vaikeutus sekä muutama ylimääräinen vaihtoehto olisivat tehneet eetvarttia.
WWII ei tyydy perinteiden kunnioittamiseen ainoastaan aihevalintansa osalta. Nykyajan pelaajat ovat perin tottuneet itsestään palautuvaan terveyteen, mutta moista luksusta ei 40-luvulla tunnettu. Kampanjan päähenkilöllä on elinvoimaa kuvastava mittari vuonna 2017! Tehtäviä ei sentään tarvitse marssia läpi osumitta, sillä ensiapupaketit paikkaavat ihmiskehon pahimmat luodinreiät tuosta vain. Ympäristö on täynnä lääkepakkauksia, minkä lisäksi taistelutoverilta saa tarvittaessa lisää laastareita.
Oman sotilaspartion hyödyntäminen on tehty oivallisesti. Teurastetut natsit piristävät mielialan lisäksi myös tovereiden välinevarastoja. Kun mittari on täynnä, tekoälykaveri avittaa lääkepakkauksella, lisäammuksilla, kranaattisatsilla, tykistökeskityksellä tai vihollisten paikantamisella. Tukitoimia on käytössä tämän tästä, mikä helpottaa etenemistä kummasti. Systeemi on hauska ja toimiva, sillä välinevaje on etenkin vaikeammilla vaikeusasteilla jatkuva murhe. Tekijät ovat nimittäin kääntäneet vaikeusasteruuvin äärimmilleen. Melko tasaisena pysyvä haaste tuntuu etenkin pelin avaavassa Normandian maihinnousussa järisyttävältä. Jopa todellisilla Call of Duty -konkareilla oli ongelmia Veteran-vaikeusasteella. Haastetta piisaa – ja hyvä niin.
Call of Duty: WWII:n kampanja on kelpo viihdettä, jonka parissa viihtyy mainiosti sen vaatiman seitsemän tuntia. Se ei mässäile sodan kauhuilla tai alleviivaa verilöylyjä, sillä painopiste on partion näkemyksissä. Vaikka hahmoihin ei varsinaisesti samaistu tai tykästy, poppoon matkan seuraa mielellään. Pieni lisäarvaamattomuus olisi tehnyt kuitenkin poikaa. Tällaisenaankin se on kuitenkin parhaita peliaiheisia sotatarinoita ja selvä harppaus eteenpäin viimeisimpien osien hötöstä.
Vaan moninpelistähän Call of Duty on suosituksi tullut. Tuorein moninpeli on huomattavasti maanläheisempi kuin viimevuotinen avaruushippa, sillä rakettireppujen puuttuminen pitää jalat tukevasti taistelutantereen kamaralla. Hengähdystauolla paraneva terveys on sentään mukana, joten verkkomähinöissä ei tarvitse vaivata päätä lääkepakkauksilla. Muutos on jopa harmillinen, sillä vähintään yhden tilan olisi suonut hyödyntävän kampanjan meininkiä.
WWII:n tuorein uutuus on War-pelitila, joka koostuu kahdesta kolmiosaisesta puoliajasta. Kenties eeppisimmässä viritelmässä käydään läpi Normandian tapahtumia, jossa puolustavat natsijoukot pyrkivät tykkitornien avulla pitämään länsimaiset arvot meren tuolla puolen – tai optimitapauksessa meren pohjassa. Mahdollisilla jatkokierroksilla puolesta riippuen tuhotaan tai suojellaan radiovempaimia ja tykkejä.
War-tilan kolme erilaista skenaariota ovat hienoja joskin äärimmäisen stressaavia ja hektisiä. Pelaaminen tuntuu lähinnä raskaalta työskentelyltä aikarajojen paukkuessa muutaman minuutin välein ja tapahtumien räjähdellessä ympäri karttaa. Kolme erilaista skenaariota on riittävä satsi pelattavaa, sillä jokainen tempaus eroaa muista selvästi.
Toinen pelitilalisäys on Gridiron, joka on suoraa jatkumoa aiemmalle Uplinkille. Tälläkin kertaa viskellään pelivälinettä vastustajan maaliin. Tuore tila on paljosta velkaa jenkkifutikselle, sillä niin pallon viskely kuin pistesysteemi ovat suoraan NFL-maailmasta. Uutuus ei herättänyt arvostelutapahtumassa kummoisia hurraahuutoja, mutta itse pidin siitä kovastikin.
Kolmas merkittävä uutuus on Headquarters, joka toimii moninpelin aulatilana. Se tarjoaa välinekauppojen ja prestige-touhujen lisäksi ampumaradan, videoteatterin sekä muuta sälää. Destinystä tutun idean hyödyntäminen on riittävän hyvä, vaikka eipä siitä erityisemmin iloakaan ole. Onneksi tukikohdan ja matsiodotusten välillä voi liikkua yhdellä napinpainalluksella ilman turhia lataustaukoja.
Muut moninpelitilat ovat veteraaneille hyvinkin tuttuja. Mukana on Dominationin, tiimitappajaisten ja lipunryöstön kaltaisia klassikoita, jotka ovat ihan syystäkin pysyneet ennallaan jo vuosia. Mosh Pit -tila arpoo tutuimpien tilojen välillä sujuvasti ja sattumanvaraisesti. Call of Dutyn suosio takaa sen, ettei missään tilassa liene todellista uhkaa moninpeliseuran riittämisen suhteen.
Kuten sarjassa tyypillisesti, viimeinen pelisisältö on turhankin kuollutta. Siinä missä Infinite Warfaren Zombies-tila viljeli eri vuosikymmenten huumoria pilke silmäkulmassa, WWII vetää mielen apeaksi. Kuolleet natsit sekä taisteluareena ovat apokalyptisen synkkiä ja ahdistavia. Piilotetut salaisuudet, asekaupat ja muut riemunkiljahdukset pitävät tuoreenkin Zombies-tilan kuitenkin viihdyttävänä. Vihollisaaltojen kanssa painiminen ei säästele ammuksia tai hermoja, mutta onneksi jokainen sessio tuntuu hauskalta. Lisäksi ääninäyttelijät aina Doctor Whosta tutusta David Tennantista lähtien vetävät mainiot roolit.
Kuten yleensäkin, myös WWII on erittäin komeaa katsottavaa. PS4 Prolla pelattu arvostelutaival pyöri rullaavasti ja upeasti ilman tekniikkamurheita. Äänipuolen räjähdykset, kosahdukset ja askeleet kuuluvat etenkin kuulokkeilla erinomaisen hyvin. Tekninen puoli toimi ainakin ennen julkaisua moitteetta, mutta palvelimien tositesti nähdään toki vasta julkaisupäivänä.
Call of Duty: WWII on erinomainen paluu toisen maailmansodan melskeisiin. Kampanjan kerronta olisi kaivannut lisärevittelyä, mutta onneksi aseet laulavat miehiä paremmin. Muutos raskaampaan räiskintään on onnistunut, eikä turhia avaruusloikkijoita ole hetkeäkään ikävä. Vaikka meno on edelleen todella vikkelää, tuntuu sotatantereelle marssiminen aiempaa helpommalta. Uudet verkkopelitilat ovat onnistuneita, minkä lisäksi zombilahtauskin viihdyttää. Kaikkinensa on sanottava, että muutaman päivän tehopelaamisen jälkeen ei noussut esille yhtäkään todellista ongelmaa. Minne WW2 sitten sijoittuu fanien suosikkilistalla, sen aika näyttää. Toisen maailmansodan keskeisimmät taistelut antavat kuitenkin erinomaiset puitteet ihan kärkikahinoihin asti.
Activision järjesti kolmipäiväisen arvostelutilaisuuden Lontoossa ennen varsinaista julkaisua, minkä vuoksi kuvatkin ovat poikkeuksellisesti pressiaineistoa.
Paluu 40-luvun sotatantereelle on vienyt pois tukun viime vuosina tutuiksi tulleista härveleistä: rakettireput ja muut juksutusvälineet ovat jääneet suunnittelupöydälle. Call of Duty: WWII keskittyy rivisotilaan taisteluarkeen, jossa kengät vuotavat, poterossa palelee ja tykistökeskitys soi korvissa vielä huomennakin. Kaikki muutokset ovat tervetulleita ja realistisia, eikä tuoreinta Call of Dutya pelatessa kaipaa yhtäkään ylimääräistä härveliä.
Taistelutoverit
Kampanjassa on tavoiteltu kahdella eri tasolla kulkevaa tarinaa. Suurin painopiste on pienen taistelupartion arjessa, kanssakäymisissä, haaveissa ja veljeilyissä. Samalla itse taistelutehtävä pyörii taustalla toimien lähinnä puitteena ja perusteena dialogille. Lopputuloksessa on hyvää ja huonoa. Tarinassa ei ole erityisiä konnia tai pahiksia, ainoastaan lämminhenkistä tulitusta ansaitsevia saksalaisia. Systeemin ainoa ongelma on sen lopussa, joka ei tunnu kliimaksilta. Muutamat shokeiksi tarkoitetut käänteet ovat nekin perin ennalta-arvattavia, mikä tekee tarinan tahkoamisesta yllätyksetöntä.
Itse taistelupartio sen sijaan toimii varsin hyvin. Pelaaja on osa ryhmää, jossa jokaisella on paikkansa. Lähin taistelutoveri Zussman heittää lääkepakkausten lisäksi vitsejä, kun taas ryhmänjohtaja Turner tarjoaa ystävällistä kaveruutta tuliannosten ohella sympatiallaan. Ympärillä pyörivistä viidestä toverista kolme osoittautuu kiinnostaviksi soltuiksi, muut melko ohuiksi rivihahmoiksi. Ryhmäläisten luonteenlaadut ovat kaikkiaan harmillisen kliseisiä ja arvattavia, mutta eipä massaviihteeksi tarkoitetut Call of Dutyt ole tällä saralla aiemminkaan kummoisesti pärjänneet.
Vaikka osa hahmoista jääkin tarinallisesti köyhiksi, kampanja pelastaa menollaan paljon. Varsinainen räiskintä on rähjäistä, raakaa ja paniikinomaista – juuri sellaista kuin sodan pitääkin olla. Parhaimmillaan teos on kuitenkin kohdissa, joissa tulitus lakkaa edes hetkeksi. Parit hiippailutehtävät kömpii autuaan tyytyväisenä, minkä lisäksi erillinen peitetehtävä on WWII:ta parhaimmillaan. Natsitoimistossa käyskentelyn ainoa murhe on liika helppous, sillä vaikka peitetarinan säilytys vaatii sopivien dialogivalintojen keksimistä, ratkaisut ovat turhan ilmeisiä. Lievä vaikeutus sekä muutama ylimääräinen vaihtoehto olisivat tehneet eetvarttia.
Hädässä ystävä tunnetaan
WWII ei tyydy perinteiden kunnioittamiseen ainoastaan aihevalintansa osalta. Nykyajan pelaajat ovat perin tottuneet itsestään palautuvaan terveyteen, mutta moista luksusta ei 40-luvulla tunnettu. Kampanjan päähenkilöllä on elinvoimaa kuvastava mittari vuonna 2017! Tehtäviä ei sentään tarvitse marssia läpi osumitta, sillä ensiapupaketit paikkaavat ihmiskehon pahimmat luodinreiät tuosta vain. Ympäristö on täynnä lääkepakkauksia, minkä lisäksi taistelutoverilta saa tarvittaessa lisää laastareita.
Oman sotilaspartion hyödyntäminen on tehty oivallisesti. Teurastetut natsit piristävät mielialan lisäksi myös tovereiden välinevarastoja. Kun mittari on täynnä, tekoälykaveri avittaa lääkepakkauksella, lisäammuksilla, kranaattisatsilla, tykistökeskityksellä tai vihollisten paikantamisella. Tukitoimia on käytössä tämän tästä, mikä helpottaa etenemistä kummasti. Systeemi on hauska ja toimiva, sillä välinevaje on etenkin vaikeammilla vaikeusasteilla jatkuva murhe. Tekijät ovat nimittäin kääntäneet vaikeusasteruuvin äärimmilleen. Melko tasaisena pysyvä haaste tuntuu etenkin pelin avaavassa Normandian maihinnousussa järisyttävältä. Jopa todellisilla Call of Duty -konkareilla oli ongelmia Veteran-vaikeusasteella. Haastetta piisaa – ja hyvä niin.
Call of Duty: WWII:n kampanja on kelpo viihdettä, jonka parissa viihtyy mainiosti sen vaatiman seitsemän tuntia. Se ei mässäile sodan kauhuilla tai alleviivaa verilöylyjä, sillä painopiste on partion näkemyksissä. Vaikka hahmoihin ei varsinaisesti samaistu tai tykästy, poppoon matkan seuraa mielellään. Pieni lisäarvaamattomuus olisi tehnyt kuitenkin poikaa. Tällaisenaankin se on kuitenkin parhaita peliaiheisia sotatarinoita ja selvä harppaus eteenpäin viimeisimpien osien hötöstä.
Sotaa!
Vaan moninpelistähän Call of Duty on suosituksi tullut. Tuorein moninpeli on huomattavasti maanläheisempi kuin viimevuotinen avaruushippa, sillä rakettireppujen puuttuminen pitää jalat tukevasti taistelutantereen kamaralla. Hengähdystauolla paraneva terveys on sentään mukana, joten verkkomähinöissä ei tarvitse vaivata päätä lääkepakkauksilla. Muutos on jopa harmillinen, sillä vähintään yhden tilan olisi suonut hyödyntävän kampanjan meininkiä.
WWII:n tuorein uutuus on War-pelitila, joka koostuu kahdesta kolmiosaisesta puoliajasta. Kenties eeppisimmässä viritelmässä käydään läpi Normandian tapahtumia, jossa puolustavat natsijoukot pyrkivät tykkitornien avulla pitämään länsimaiset arvot meren tuolla puolen – tai optimitapauksessa meren pohjassa. Mahdollisilla jatkokierroksilla puolesta riippuen tuhotaan tai suojellaan radiovempaimia ja tykkejä.
War-tilan kolme erilaista skenaariota ovat hienoja joskin äärimmäisen stressaavia ja hektisiä. Pelaaminen tuntuu lähinnä raskaalta työskentelyltä aikarajojen paukkuessa muutaman minuutin välein ja tapahtumien räjähdellessä ympäri karttaa. Kolme erilaista skenaariota on riittävä satsi pelattavaa, sillä jokainen tempaus eroaa muista selvästi.
Pöhköpalloa ja zombeja tukikohdan leffaillassa
Toinen pelitilalisäys on Gridiron, joka on suoraa jatkumoa aiemmalle Uplinkille. Tälläkin kertaa viskellään pelivälinettä vastustajan maaliin. Tuore tila on paljosta velkaa jenkkifutikselle, sillä niin pallon viskely kuin pistesysteemi ovat suoraan NFL-maailmasta. Uutuus ei herättänyt arvostelutapahtumassa kummoisia hurraahuutoja, mutta itse pidin siitä kovastikin.
Kolmas merkittävä uutuus on Headquarters, joka toimii moninpelin aulatilana. Se tarjoaa välinekauppojen ja prestige-touhujen lisäksi ampumaradan, videoteatterin sekä muuta sälää. Destinystä tutun idean hyödyntäminen on riittävän hyvä, vaikka eipä siitä erityisemmin iloakaan ole. Onneksi tukikohdan ja matsiodotusten välillä voi liikkua yhdellä napinpainalluksella ilman turhia lataustaukoja.
Muut moninpelitilat ovat veteraaneille hyvinkin tuttuja. Mukana on Dominationin, tiimitappajaisten ja lipunryöstön kaltaisia klassikoita, jotka ovat ihan syystäkin pysyneet ennallaan jo vuosia. Mosh Pit -tila arpoo tutuimpien tilojen välillä sujuvasti ja sattumanvaraisesti. Call of Dutyn suosio takaa sen, ettei missään tilassa liene todellista uhkaa moninpeliseuran riittämisen suhteen.
Kuten sarjassa tyypillisesti, viimeinen pelisisältö on turhankin kuollutta. Siinä missä Infinite Warfaren Zombies-tila viljeli eri vuosikymmenten huumoria pilke silmäkulmassa, WWII vetää mielen apeaksi. Kuolleet natsit sekä taisteluareena ovat apokalyptisen synkkiä ja ahdistavia. Piilotetut salaisuudet, asekaupat ja muut riemunkiljahdukset pitävät tuoreenkin Zombies-tilan kuitenkin viihdyttävänä. Vihollisaaltojen kanssa painiminen ei säästele ammuksia tai hermoja, mutta onneksi jokainen sessio tuntuu hauskalta. Lisäksi ääninäyttelijät aina Doctor Whosta tutusta David Tennantista lähtien vetävät mainiot roolit.
Vanha taisto on parempi kuin pussillinen uusia
Kuten yleensäkin, myös WWII on erittäin komeaa katsottavaa. PS4 Prolla pelattu arvostelutaival pyöri rullaavasti ja upeasti ilman tekniikkamurheita. Äänipuolen räjähdykset, kosahdukset ja askeleet kuuluvat etenkin kuulokkeilla erinomaisen hyvin. Tekninen puoli toimi ainakin ennen julkaisua moitteetta, mutta palvelimien tositesti nähdään toki vasta julkaisupäivänä.
Call of Duty: WWII on erinomainen paluu toisen maailmansodan melskeisiin. Kampanjan kerronta olisi kaivannut lisärevittelyä, mutta onneksi aseet laulavat miehiä paremmin. Muutos raskaampaan räiskintään on onnistunut, eikä turhia avaruusloikkijoita ole hetkeäkään ikävä. Vaikka meno on edelleen todella vikkelää, tuntuu sotatantereelle marssiminen aiempaa helpommalta. Uudet verkkopelitilat ovat onnistuneita, minkä lisäksi zombilahtauskin viihdyttää. Kaikkinensa on sanottava, että muutaman päivän tehopelaamisen jälkeen ei noussut esille yhtäkään todellista ongelmaa. Minne WW2 sitten sijoittuu fanien suosikkilistalla, sen aika näyttää. Toisen maailmansodan keskeisimmät taistelut antavat kuitenkin erinomaiset puitteet ihan kärkikahinoihin asti.
Activision järjesti kolmipäiväisen arvostelutilaisuuden Lontoossa ennen varsinaista julkaisua, minkä vuoksi kuvatkin ovat poikkeuksellisesti pressiaineistoa.
Call of Duty: WWII (Playstation 4)
Call of Dutyn paluu menneisiin taisteluihin, tekniikoihin ja vermeisiin on sarja viihdyttävintä antia pitkään aikaan.
- Toinen maailmansota
- Taistelutoverien käyttäminen
- Uudet moninpelitilat
- Teknisesti erinomainen
- Tarinan hahmot kliseisiä perussolttuja vailla persoonaa
- Lääkepakkauksia olisi nähnyt mielellään verkossakin
Keskustelut (12 viestiä)
Rekisteröitynyt 08.01.2017
03.11.2017 klo 09.44 10
se on kuitenkin parhaita peliaiheisia sotatarinoita
Vai sota-aiheisia pelitarinoita?
03.11.2017 klo 11.02 7
Ollaan me natsit niin vekkuleita.
Rekisteröitynyt 06.01.2017
03.11.2017 klo 13.24 8
03.11.2017 klo 17.02 3
Rekisteröitynyt 07.08.2007
03.11.2017 klo 17.11 4
03.11.2017 klo 20.23 3
03.11.2017 klo 20.55 5
Onko totta, että pelissä natseilla on neuvostoliiton aseet ja rintamalla on mustia ja naisia? :D
PPSh löytyy jota sakut käyttivät oikeastikkin. Naisia löytyy Ranskan resistance hommista ja mustia en äkkiseltään muista nähneeni.
Nii joo
>pelaa CoDia realistisuus mielessä :D
04.11.2017 klo 11.56
04.11.2017 klo 12.33 3
05.11.2017 klo 12.14
Lisäksi moninpelikentät ovat auttamattoman pieniä, ja tiimin koko suorastaan naurettava.
Mekaniikaltaan peli on varmatoiminen ja hyvä. Jos vertaa toimintaa BF1:n bugeihin.
Mutta olisi firma voinut panostaa kenttien kokoon ja tiimien nenämäärän kasvattamiseen.
05.11.2017 klo 23.35 1
07.11.2017 klo 14.39 1