Brontosauruksia! Lohikäärmeitä! Ikioma T-Rex! Puukepukoista sekä lehdistä rakennettu maja ja oksa aseena. Onko ikinä ollut peliä, joka iskisi yhtä hyvin pikkulapsen psyykeen kuin Studio Wildcardin ARK: Survival Evolved? Seuraa hajanainen kokoelma kokemuksiani villissä viidakossa, jossa boat ovat kymmenmetrisiä ja raptorit arkipäiväinen ärsyke.




ARK: Survival Evolved ei ole suoranaisesti uusi peli. Minecraftin hengenheimolainen on kärkkynyt Steamin myydyimpien pelien listoilla jo aikoja, mutta vasta nyt peli on saanut virallisen julkaisunsa. PC:n lisäksi peli löytyy nyt myös Sonyn ja Microsoftin konsoleilta. Hiekkalaatikko- ja selviytymispelien kuninkaallisiin kuuluva ARK on sekoitus Minecraftia ja Jurassic Parkia: massiivisessa, hirviöiden ja dinosaurusten täyttämässä tropiikissa selviytyminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Triceratopseista voi ottaa mittaa niin yksin kuin noin sadan pelaajan kanssa, joko PvE- (ihmiset luontoa vastaan) tai PvP-servereillä (ihmiset ihmisiä vastaan). Myyntiluvuista sekä yleisestä hurmoksesta huolimatta en ole kuitenkaan varma, ansaitseeko ARK paikkaa genrensä kärkisijoilla.

Paratiisisaarelle tyhjästä ilmestynyt sankari herää rannalta pelkät alusvaatteet päällään. Paratiisimaisuudestaan huolimatta saarella ei juuri ehdi loikoilla, sillä kiire on kova: läheiset puut on parempi hakata nyrkeillä matalaksi, samalla kun noukkii rantahietikolta muutamia kiviä. Yö on näet tulossa, eikä ihmisen nahka tykkää öisin tallustelevien hirviöiden terävistä kynsistä tai ahnaista leuoista. Noukitut kivet sekä nyrkein murjotut puut yhdistämällä saa rakennettua alkeellisen hakun, jolla puuta ja kiveä kerää hieman nopeammin. Muutamaa kivikkoa sekä pensaikkoa myöhemmin kädestä löytyy kirvestä, keihästä ja jousipyssyä. Kun ilta lopulta hämärtyy, rannikkolle hätäisesti kyhätyn asumuksen vieressä palaa notski, jossa vastikään lahdattu dodo-lintu kypsyy hitaasti. Nyt voi hengähtää.


Genrelle tuttua aloitusta seuraa genrelle tuttu kaava. Kun väliaikainen asumus on kasattu ja inventaarioon saatu ruokaa sekä työkaluja, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä? Valinta on pitkälti pelaajasta itsestään kiinni, mutta mitä mieli ikinä halajaakaan, pelaajaa odottaa materiaalien väsyttävä grindaus. Haluatko talon seinät paremmasta materiaalista? Leiki puoli tuntia metsuria. Kiinnostaisiko terävämpi kirves? Hamstraa hakulla kivikkoja. Lämpöä antavat vaatteet vaativat useamman liskon kaatamista, joten on aika kerätä puuta, kiveä ja köynnöstä tehokkaiden aseiden valmistamiseen. Kiinnostaako oman elukan kesyttäminen? Metsästä eläimiä satulan rakentamiseksi, äläkä unohda marjapensaiden nuohousta, jotta elukalle riittää myös popsittavaa. En valehtele jos sanon, että helposti yli neljä viidesosaa peliajastani kului materiaalien keräämiseen. Tämä ei ole välttämättä puhdas haukku: jos nauttii ympäristön koluamisesta tai digitaalisen kivikasan rahtaamisesta omaan kotiluolaan, ARK hyväilee sisäistä pelaajaasi.

Allekirjoittaneelle monotoninen grindaus kävi kuitenkin hyvin nopeasti vanhaksi: etsi kivikko ja pidä hakkausnappia pohjassa; etsi metsikkö ja pidä hakkausnappia pohjassa; etsi pusikko ja pidä keräysnappi pohjassa. Kun inventaario lähenee maksimiaan, on aika kävellä takaisin kotikonnuille ja tyhjentää käpsäkki laatikkoon. Ad infinitum. Kerätyillä kivillä ja kepukoilla ei pelin alkupuolta pidemmälle myöskään pärjää, joten suuri osa ajasta kulutetaan mortteleiden, uunien ja muiden työkalujen äärellä, joilla materiaalit saa jalostettua pidemmälle.


Nimestään huolimatta ARK ei siis juurikaan kehitä selviytymismekaniikkoja muita pelejä pidemmälle. Hahmon kokemustasot taas tuovat mukanaan oman ongelmansa: Minecraftissa voin ensi hetkestä lähtien tehdä mitä lystään. Jos haluan rakennella, hankin resurssit taloani varten ja alan pakertamaan. Jos taas maajussin leikkiminen on minun juttuni, voin etsiä helposti muutaman elukan ja rakentaa aitauksen ympärille. ARKissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista: hahmo saa pelatessa kokemuspisteitä, joilla ansaitaan uusia kokemustasoja. Jokaisen tason myötä saa muutaman pisteen, joilla voi oppia uutta teknologiaa: parempi paita vie 8 teknologiapistettä, kompassi 6 pistettä ja talon laudoista tehty lattia omat 8 pistettään. Tällöin jokaisen pelikerran ensimmäiset tunnit laahaavat pakostakin samoja raiteita, sillä pelaajan on pakko kerätä itselleen kokemustasoilla tietyt teknologiat, jotta omanlainen pelaaminen onnistuu.



Syy ARKin suosioon ei kuitenkaan ole kivien rahtaamisessa tai lattiamateriaalien valitsemisessa, vaan jättimäisissä dinosauruksissa. Tylsien tiikerin tai tavanomaisten turrikoiden sijaan ARKin viidakoissa, vuorilla ja vuonoilla vaeltaa yhtä sun toista esihistoriallista hirviötä. On myönnettävä, että ensimmäinen kohtaaminen brontosauruksen kanssa rehevässä metsässä vaikutti: hitaasti etenevän koljatin alla tanner tärisi ja puut kaatuivat. Vastaavanlaisia huippuhetkiä tarjoavat erilaiset hirviöt valkohaista jättimäiseen boaan. Kun Triceratops laukkaa päin näköä ja kädessä on pelkkä keihäs, kovemmankin luolamiehen polvet muuttuvat veteliksi.


Immersio dinosaurusten keskellä elämisestä ei kuitenkaan toteudu kunnolla: vaikka kyseessä on valmis, julkaistu peli, hirmuliskojen tekoäly on surkuhupaisan alkeellisella tasolla. Dinot jumittuvat jatkuvasti ympäristöihin, pyörivät kuin hyrrät paikoillaan ja nytkyttelevät edestakaisin holtittomasti, jos eteen sattuu mitään marjapensasta jykevämpää. Kun brontosaurus villiintyy ja juoksee metsän keskelle, metsän tulisi tasaantua hurjapäisen pedon tieltä. Todellisuudessa pitkäkaulan pää ja häntä viuhuu puiden läpi ilman että peli rekisteröi yhteentörmäystä, eikä dinoparka pääse edes etenemään, koska edessä on polvenkorkuinen kivi.

Maailmaan uppoutumista häiritsevät myös kammottava käyttöliittymäsuunnittelu sekä väsyttävät valikot. Inventaarioissa liikkumiseen menee usein aivan liian paljon aikaa, eikä kymmeniä valikoita saa ikinä selattua luontevasti. Ongelma on pitkälti ohjaustavassa: konsolin kapulalla on mahdotonta näperrellä monimutkaisessa valikossa yhtä luontevasti kuin tietokoneen hiirellä. Jättimäiset neonvihreät sekä -siniset fontit eivät myöskään auta tunnelmoimaan ruraalissa kivikossa. Verenhimoiset jättihyönteiset eivät ole ARKin ainoita bugeja: pelin ruudunpäivitys takkuaa vähän väliä, eivätkä tekstuurit sekä valaistus pääse juuri koskaan yhteisymmärrykseen. Varjot välkkyvät, tekstuurien valomäärä vaihtelee ja pelihahmot sekä muut elementit uppoavat maailmaan.




ARKin kaltaisessa pelissä pelikokemus määräytyy pitkälti tuurin mukaan. Hyvä aloitusalue määrittää pitkälti sen, miten helposti ensiaskeleet onnistuvat, ja satunnaisesti valittu kävelysuunta voi tarkoittaa nopeaa kuolemaa tai rauhaan jätettyjä luonnonrikkauksia. Omanlaisintaan pelikokemusta etsiessä on tärkeää päättää, millaisella serverillä peliä haluaa pelata; kaikissa vaihtoehdoissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Sosiaalisten erakkojen turvallinen valinta on yksinpeli, missä saarta voi samota Robinson Crusoena. Yksin seikkaillessa ei joudu miettimään, mitä muut ihmispelaajat tekevät, ja pelimaailmaa voi muokata haluamaansa suuntaan (kuten antamaan resursseja sekä kokemuspisteitä normaalia ripeämmin). Moninpelaamiseen löytyy kaksi vaihtoehtoa: PvP-servereillä jokainen vastaantulija on potentiaalinen uhka, PvE-peleissä ihmiset elävät harmoniassa ja kilpailevat lähinnä siitä, kellä on isoin T-Rex karsinassa.

Kuten aiemmin tuli todettua, kaikissa pelimuodoissa on kuitenkin ongelmansa. Yksinpeli alkaa nopeasti turruttamaan: miksi rakennan viidettä, aiempaa tanakampaa asumustani, kun kukaan ei sinne kuitenkaan ole edes hyökkäämässä? Ketä varten yritän kesyttää triceratopsia? Moninpeli on selvästi suunniteltu osaksi ARK-kokemusta, jolloin yksinpelaamisen varjona on päämäärättömyys ja onttous. Tutustuttuani yksinpelissä ARKin mekaniikkoihin, päätin kokeilla PvP:llä seikkailua. Seikkailuni tunnelman voi typistää ensimmäiseen peliminuuttiin: herään saarella, ja kaksi hahmoa juoksee pimeydestä minua päin, kalauttaen minut tajuttomaksi. Näen sumun läpi miten he teepuzsittavat hahmoani ja huutavat mikkiin erinäisiä törkeyksiä, joista osassa viitataan äitini seksielämään. Myöhemmät yritykset eivät juuri tuottaneet parempaa tulosta: neljä yritystä viidestä päättyi ensimmäisten minuuttien sisällä siihen, että mikkiinsä kirkuvat pelaajat ajoivat hahmoani takaa ilman syytä.


Allekirjoittaneelle PvE-serverin lempeä yleisilmapiiri, auttavat kanssapelaajat sekä yhteisöllisyys kantoivat pisimmälle: sain leikkiä rauhassa eräjormaa, mutta tylsistyessäni naapurini saattoi esitellä minulle kesyttämäänsä dodoa, jolle hän oli rakentanut kotiinsa alttarin. PvE-serveriä vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin yksinpeliä: suurin osa rakennelmista pohjautuu turvallisemman kodin rakentamiseen, mikä tuntuu monesti kovin turhalta. Mutta kuten kaikista vastaavista peleistä, myös ARKista saa enemmän irti, jos mukana on tuttuja naamoja joiden kanssa voi jakaa duunariarjen: kun on yksi kaveri louhimassa ja toinen keräämässä männynkäpyjä, jää itsellekin enemmän aikaa dinosaurusten jahtaamiseen.

Valitsee servereistä minkä tahansa, kymmenien tuntien jälkeen rannikolla elävästä luolamiehestä kehittyy kivirakennelmien keskellä kasvava scifi-soturi, joka ammuskelee automaattihaulikolla T-Rexin selästä. Pelin loppuvaiheisiin pelaamalla pääsee jopa tarinan ääreen: jos onnistuu kaatamaan ympäri saarta ripotellut pomohirviöt, voi kuulla miksi pelaaja on alunperin saarelle joutunut. Allekirjoittaneella käämit kuitenkin paloivat ennenaikaisesti: ensimmäisen kiväärin saatuani ymmärsin luotien tekemisen olevan niin hidasta hommaa, etteivät haavekuvat tarinasta riittäneet jatkamaan.


ARK: Survival Evolved on peli, jonka arvosteleminen on helpointa omia kokemuksia kuvailemalla. Jos kertojan risut eivät kuulosta omaan korvaan pahalta mutta ajatus dinosauruksella ratsastamiselta kiinnostaa, ARK on varsin nätti hiekkalaatikkopeli, jonka parissa viihtyy parisenkymmentä tuntia. Tämän jälkeen toisto alkaa toden teolla jäystää. Jos siihen mennessä on kuitenkin ehtinyt ihastua omaan parasaurolophukseensa, pelistä saa todennäköisesti irti toiset parikymmentä tuntia. Grindaamista inhoavien, heikkoa tekoälyä kaihtavien sekä tarinan vuoksi pelaavien kannattaa kuitenkin jättää ARK omaan nojaansa.