Tuorein sisältö

Euro Truck Simulator

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Ajopelit, Simulaatiot
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: SCS Software
Julkaisija: Ei tiedossa
Pelin kotisivut
Matti Lintula

21.10.2008 klo 15.55 | Luettu: 36405 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Sä oot se rekkamies
Kenenpä pienen pojan ja miksei näinä aikoina tytönkin haave olisi joskus ollut kivuta 60-tonnisen rekan hyttiin, vääntää Sisu-pastilli huuleen ja lähteä tien päälle ihan oikeana rahtarina. Tsekkiläinen SCS Software on rekkasimulaattoreiden veteraani, sillä yhtiön lyhyestä historiasta löytyy nyt jo kuusi erilaista kumipyöräpeliä kun katraan uusin lisäys, Euro Truck Simulator lasketaan mukaan. Uusimman version myötä SCS:n peleissä päästään nyt ensi kertaa kiroamaan Euroopan matelevaa liikennettä rekan nupista käsin.

Yhdentyvän unionin pojat


Aivan aluksi pelaajan eteen avataan Euroopan kartta, josta pitäisi löytää mieluisa tukikohta oman rekkabisneksen alkuun polkaisemiseksi. Kartta käsittää keski-Euroopan Puolasta Ranskaan ja Alankomaista Italiaan. Pohjola ja näin ollen myös Suomi puuttuvat kartalta tyystin. Aluksi pelaajalle aukeaa valitun maan lisäksi jokin tämän naapurivaltioista, joten kohdekaupunkeja kuormille on avoinna vain kourallinen.

Seuraavaksi eurorekkamies valitsee itselleen työkalun. Oikeastaan pelaajalle starttirahan myöntänyt taho hoitaa valinnan pelaajan puolesta, sillä ensimmäiseksi nupiksi on valittava se kaupan alitehoisin vetojuhta. Ylpeänä, mutta köyhänä uuden rekan omistajana virtuaalirahtari lähteekin sitten kiiluvin silmin kohti lähintä rahtiterminaalia rahakkaita keikkoja metsästämään. Aloittelijan töissä ei ADR-lupia vaativia vaarallisia kuormia kuljetella, vaan ensin on tyydyttävä jugurtin ja tomaattien kaltaisten perushyödykkeiden kiikuttamiseen kylästä toiseen.

Kaupunkeja pelissä on harvinaisen vähän, mikä selviää rekan muistikirjan suurelta kartalta. Lisäksi kaupungit ovat lähinnä neljä risteystä sisältäviä lenkkejä pääteiden varsilla. Rahtiterminaalista tomaatintoimittaja pääsee kolmikaistaiselle päätielle muutamassa minuutissa, jonka jälkeen nopeus kiritetään paukkumaan rajoitinta vasten ja vakionopeudensäädin lykätään päälle. Sitten vain koitetaan pitää tasaisesti eteen päin tuksuttava rekka suurin piirtein kaistalla. Melko autenttista ja melko puuduttavaa.

Naftankatkua ja taukopaikkoja


Moottoritiellä henkilöautojen ohiteltavana seilaileva rekka syö noin 30 litraa dieseliä sadalla kilometrillä. Pelimaailmassa sata kilometriä ajetaan muutamassa minuutissa, joten tankilla on syytä käydä lähestulkoon jokaisen keikan yhteydessä. Myös aika kuluu ja urheimmankin rahti-Roopen simmua alkaa uni painaa jo 12 tunnin yhtämittaisen ajojakson jälkeen. Keski-Euroopassa ei ilmeisesti piirturin kiekkoja pahemmin katsella, sillä kuuden tunnin yöunien jälkeen Nuppi-Nestori vetäisee mukisematta toisen 12 tunnin ajopäivän alleen. Nukkumaanmenoajan tultua alkavat kuljettajan silmäluomet lupsua kiinni ja näkymä muuttuu haukotusten saattelemana hetkittäin varsin pimeäksi.

Nukkuminen ja tankkaaminen onnistuvat pääteiden varsille ripotelluilla huoltoasemilla, joissa auton kokoiset pomppivat ikonit huutavat: "Tästä saa naftaa!" ja "Tässä saa nukkua!". Asia selvä. Esson baariin ei päästä pelaamaan pajatsoa, syömään kylmää lihapiirakkaa tai edes juomaan terästävää kahvikupposta. Taukopaikoilla ei niin ikään näy liftareita tai yöseuraa, joten tämän simulaattorin perusteella rekkakuskit voitaisiin luokitella maailman epäsosiaalisimmiksi työnarkomaaneiksi, jotka vain ajavat kunnes nukahtavat ja nukkuvat vain päästäkseen ajamaan lisää.

Isoveli valvoo


Liikenteessä on kaksi asiaa, joita seurata; polttoainemittari ja ohi vilistävä liikenne. Rekat ja henkilöautot ovat melkoisen tarkkaan aitojen autojen mukaan mallinnettuja, mutta autoja ei ole lisensoitu niiden valmistajilta. Rekkakaupoissa on kuitenkin helppo tunnistaa tutut merkit erikoisten nimien takaa. Vauriomallinnusta pelissä ei ole, joten kaistapäisinkään rahtari ei voi teloa muuta liikennettä lunastuskuntoon. Oma rekka sen sijaan voi kärsiä kolareissa ja ennen kaikkea lasti saattaa särkyä, mikä tietää vähennyksiä toimituspalkkioihin. Rekkaa voi korjata huoltamoilla, joiden yhteydessä ovat myös uusia rekkoja myyvät liikkeet. Oman rekan jälleenmyyntiarvo romahtaa ensimmäisen ajopäivän aikana kolmannekseen alkuperäisestä, joten töitä on paiskittava ankarasti kaluston päivittämiseksi. Lisäksi uusiin maihin suunnatut laajennusaikeet maksavat monen kuorman verran rahaa. Hiljalleen Eurooppa aukeaa ahkeran kuskin eteen ja aivan mantereen päästä toiseen toimitetut erikoiskuormat tuottavatkin sitten rahaa jo melkoisia määriä.

Pelissä on myös näkymätön poliisi, joka valvoo rahtarin toilailuja modernisti tienvarsikameroiden kautta. Ylinopeudesta sakotetaan välillä, kuten liikenteen vaarantamisestakin. Punaisia päin ajamisesta tulee armotta pikavoitto, eikä henkilöautojen murjomistakaan erityisen hyvällä katsota. Sakot ovat onneksi melko pieniä ja johtuvat yleensä pelaajan omasta toilailusta, joten kyttää ja fasistisikaa ei tarvitse useinkaan kesken keikan kirota.

Peli jota ei ole


Euro Truck Simulatorista on vaikea löytää peliä kaiken simulaation alta. Pelilliset kannustimet ovat todella harvassa. Rahdin kuljetuksesta tienaa toki rahaa, jolla voi ostaa pääsyn uusiin maihin ja päivittää rekkaansa uudemmaksi ja tehokkaammaksi. Pelissä on erilaisia saavutustähtiä, joita saa mm. ajetun kilometrimäärän tai toimitettujen kuormien mukaan. Tähtiä avaamalla voi nousta noviisista pikkuhiljaa mestaritasolle.

SCS Software on kuitenkin karsinut uutukaisestaan pois osan aiempien pelien mielenkiintoisista ominaisuuksista. Enää ei menestyväkään rekkamies voi palkata itselleen renkejä töihin ja mikä erikoisinta, rahdin toimitukselle ei ole enää lainkaan aikarajaa. Kuski saa siis kuljettaa tomaattilastiaan rauhassa vaikka viikon päivät pitkin Eurooppaa ilman turhia paineita.

Peli ei työnnä pelaajaa millään tavoin eteenpäin matkalla kohti teiden kuninkuutta. Kaikki mitä pelaajalle jää tehtäväksi on lastin poimiminen, liikenteen seurailu ja rekan sinänsä hienosti mallinnettujen mittarien ihailu. Välillä ajetaan yöllä ja sadekin saattaa rahtarin yllättää, mutta siinäpä se. Lunta ja jäätä ei pelissä nähdä, eikä teiden varsilla tapahdu mitään erityisen mielenkiintoista.

Sakkoa ETS saa huonosta äänisuunnittelusta. Rekan moottorin ääni on vaimea ja vaihteiden vaihtaminen kierroslukua kuuntelemalla on kokolailla mahdotonta. Kierrokset punaisilla ajettaessa ei moottori kuitenkaan vaurioidu, joten sinänsä tästä ei ole haittaa. Rekat myös kiihtyvät melkoisella vauhdilla ja keppiä saa haroa jatkuvasti etenkin pelkällä nupilla kiihdyteltäessä. Musiikkia pelissä ei pahemmin viljellä ja esimerkiksi nettiradion käyttö rekan mankan kautta olisi ollut tervetullut tunnelman kohottaja. Muu äänimaisema onnistuu välillä yllättämään iloisesti. Maatalolta ruokakuormaa haettaessa ympärillä kaikuvat hilpeästi kotieläinten äänet.

ETS:n ajomalli on haastava. Rekan ohjastaminen rattiohjaimella on kiikkerää asetusten rukkaamisesta huolimatta, eikä yhdellä kaistalla pysyminen ole helppoa. Pelissä on paljon erilaisia toimintoja, joten näppäimistöä tarvitaan jatkuvasti. Pelaaminen onnistuu myös pelkällä näppäimistöllä. Toimintojen määrästä huolimatta ETS on harvinaisen yksinkertainen pelattava, joka on tässä tapauksessa hyvä asia.

Grafiikka pelissä on tarkkaa, mutta melko aneemista. Maastot muuttuvat sijainnin mukaan, mutta mitään sykähdyttäviä maisemia tienvarret eivät tarjoa. Kaupungit ovat pieniä, mutta erottuvat maamerkeillään toisistaan. Parantamisen varaa on, sillä Milanon kokoinen kaupunki vaikuttaa lähinnä pohjois-pohjanmaalaiselta muuttotappiokylältä. Euro Truck Simulator sopii seesteistä rekkasimulaattoria etsiville, jotka voivat kierrellä Eurooppaa paremman tekemisen puutteessa. Hätähousut ja rallimiehet pysykööt etäällä.

V2.fi | Matti Lintula

Euro Truck Simulator (Tietokonepelit)

Rekkasimulaattori ei sovi keskittymishäiriöisille tai nopeaa toimintaa kaipaaville. Pitkät ajomatkat kaipaisivat piristystä ja kokonaisuus lisää pelillisiä elementtejä.
  • Harvinainen aihe
  • Rauhallinen
  • Peli puuttuu
  • Yksitoikkoinen
  • Kehno äänimaailma
< NHL 2K9... LittleBigPlanet... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

angel_eyes

Rekisteröitynyt 18.03.2008

21.10.2008 klo 16.29

Demoa kokeilin joskus. Aika koukuttava peli :D Harmi vaan, että ei saa konsoleille ois kiva varmaan xboxin tatilla vääntää rattia, kun näppiksillä se tuppas olemaan vähän vaikeaa.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 10.56

Tämä olisi ollut juuri sovelias peli XBLA- ja PSN-julkaisuksi.. kunhan ohjausta oltaisiin vähän soviteltu tattikäyttöön (tai ylipäätään mihinkään parempaan suuntaan).
lainaa
Touho13

Rekisteröitynyt 07.06.2007

29.10.2008 klo 15.48 1 tykkää tästä

Luin äsken nimen väärin "Emo Truck Simulator" Repesin...
lainaa
Moder

09.12.2008 klo 09.55

Modaamalla tähänkin simuun saa jonkinverran lisää "syvyyyttä", mutta toivotaan, että se "joskus" ilmestyvä patch:i tois uusia ulottuvuuksia tähän.

Btw; Tälle pelille ois myös kotimainen, ETS -orientoitunut foorumi.
lainaa
Rahtari

05.02.2009 klo 19.07

Oilsiko/onko teillä tietoa tai onko koodeja jolla sais täysperä kalustoja ja erikois kalustoja jne.?


"Moder"ja mitenkä Modaamalla?
lainaa
tuomas

04.03.2009 klo 15.18 1 tykkää tästä

moi matti mä ostin ton pelin ja mul ei oo scaniaa vaan se on swift ni tuleeks siin pelis ku vetää tehtävii ni mersut ja suomen merkit
t.tuomas
lainaa
Hel1um

05.04.2009 klo 18.03

tuomas kirjoitti:
moi matti mä ostin ton pelin ja mul ei oo scaniaa vaan se on swift ni tuleeks siin pelis ku vetää tehtävii ni mersut ja suomen merkit
t.tuomas

:D:D:D::D::D:D:D:D:D:D:DD:D:D: Repes;D
lainaa
kkop

28.07.2009 klo 14.20

miks tässä pelissä ei oo tuttuja merkkejä esim.volvo scania taikka mersuja?
lainaa
juho

05.12.2009 klo 22.02

lisäätkää mun mese mulla on paljon modeja ainakin 500Mb Eestä voin lähetellä mul on Daf Rekkoja , volvo Globetobber, ja lisäksi xl ja sitten scaniaa löytyy ja vaikka mitä sit on ihan oikee yön näkö ja niitten rekkojen oikeet merkit.... Sit mul on DHL Kärryjä,Schenker: Twistedboy1@hotmail.com voin lähettää kuvia!
lainaa
pappa

24.02.2010 klo 16.23 1 tykkää tästä

Mäen ymmärrä minkä takia euro truck moodeja ei löydy ja jos löytyy täytyy kirjautua jollekin sivulle ei pelin tekiä autoi lusta ymmärrä mitään miten ne moodit litetaan peliin jos vahinkossa löytyy
lainaa
koirahullut1022

01.12.2014 klo 20.04

EI VI...


lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova