Kilpa-autoilu käy jälleen kaupaksi. Muuta ei voi päätellä siitä, että usean vuoden hiljaiselon jälkeen pelihyllyssä on nyt enemmän rallipelejä kuin koskaan, ja siitä, että Codemasters julkaisi viimevuotisen DiRT Rallyn jatkoksi vielä kevyemmänkin jatkon DiRT-sarjaan.


Kerroin pelistä paljon jo ennakkojutussa, jonka suosittelen lukemaan, sillä en aio tässä kerrata kaikkea. Pääsin tuolloin pelaamaan peliä varsin pitkään Xbox Onella. Testiin saapui PlayStation 4 -versio, jota pelasin PS4 Prolla. Pressitapahtuma järjestettiin niin lähellä pelin julkaisua, että pelattavissa oleva koodi olikin varmasti lähes tai täysin lopullista. Siksi julkaisuversion pelaaminen ei aiheuttanut mitään suurta järkytystä; käytännössä kaikki se, mihin Milanossa ihastuin, on paikoillaan edelleen.



Toisin kuin monessa muussa rallipelissä, DiRTissä pelaaja ajaa kisoja omalla kustannuksellaan. Pian alun jälkeen pitää hankkia oma auto (tai useampikin) ja palkata avukseen tiimi, jotka sitten ottavat osansa voitoista. Vaihtoehtoja on monia, mutta ihan täysin minulle ei avautunut, missä määrin eri tiimin jäsenten kyvyt vaikuttavat menestykseen. Veikkaan, että eroa tulee auton säädöissä, korjausten laadussa sun muussa, ja muuten asia alkaa vaikuttaa vasta korkeimmilla vaikeustasoilla.


Ja kuten jo aiemmin totesin, DiRTillä ei ole WRC-lisenssiä, vain rallicross-lisenssi. Tämän vuoksi oikeasta rallimestaruudesta ei ajeta, vaan kisat on jaoteltu erilaisiin temaattisiin haasteisiin, jotka vaikeutuvat vaiheittain. Rallin ja rallicrossin lisäksi mukana on jenkkiläisiä ratakisoja, historic-rallia ja rallikoulu, jossa voi käydä opiskelemassa lajin saloja tai sitten koheltamassa Joyride-haastetilassa. Jälkimmäinen on ihan hauska tapa oppia auton käsittelyä ja kutitellee monen kilpailuviettiä online-tulostauluineen. Kilpailut etenevät järjestyksessä, eli halutessaan voi ajaa vaikka täyden uran pelkkää perinteistä rallia ja edetä sitten muuhun mahdollisesti kiinnostavaan. Lisenssin puutteen vuoksi radatkaan eivät ole oikeita, mutta vastapainoksi helpolla rataeditorilla niitä voi luoda miltei loputtomasti lisää. Tarpeen se onkin, sillä ahkera kuski kaahaa tarjolla olevat pätkät muutamassa illassa läpi.



Pressitilaisuudessa ajoin peliä Thrustmasterin rattipoljinyhdistelmällä, jolla se tuntui luonnollisesti tautisen hyvältä. Mutta jo tuolloin kehaisin myös pad-ohjausta, joka maittoi etenkin Xbox Onen ohjaimella. DualShock 4 ei minusta ole aivan yhtä hyvä autopelin ohjain, mutta pienellä nyhellyksellä (deadzonen kasvatus aavistuksen ja herkkyyden lasku toisen aavistuksen) sain tuntuman juuri mieleisekseni. Vakioasetuksillakin DiRT 4 toimii kapulalla paremmin kuin mikään muu viime vuosina testaamani rallipeli. Kun tähän yhdistetään erittäin hyvin toimiva nuotitus, kuskin paikalle on helppo istahtaa.


Kritisoin ennakossa pelin melko löysää vaikeustason perusasetusta, ja se pätee myös lopulliseen painokseen. Helpoimman AI-tason nimeksi on annettu hämäävästi "Competent", mutta jos on mahdollista ajaa pätkällä ulos ja tehdä silti pohja-aika, on syytä epäillä pätevyyden olevan johonkin muuhun ammattiin kuin ralliautoiluun. Jos on yhtään aiempaa kokemusta autopeleistä, kannattaa asetus nitkauttaa samantien vähintään kakkostasolle. Muutenkin vaikeusaste ja sen kautta saatavat bonukset on helppo (ja kannattavaa) säätää tasolle, jolla pelistä nauttii repimättä hiuksia päästään. Tekoälyautoillakin on miellyttävä tapa tehdä joskus virheitä, joten voittaakseen rallin ei tarvitse tehdä pohja-aikaa jokaisella erikoiskokeella.



Myönnän auliisti, että autopeleissä fiilistely on minulle tärkeämpää kuin nippelitason realismi. Juuri sen vuoksi olen yleensä nauttinut konsolienkin rallipeleistä, jotka monet simulaatiofanit lyttäävät. Kuitenkin kaikki kolme viime aikoina testaamaani sellaista – niin WRC 5, Sebastien Loeb kuin DiRT Rally – ovat jääneet arvostelun jälkeen käytännössä huomiotta. Tunnustan niiden ansiot, etenkin DiRT Rally on pitkästä aikaa jotenkin uskottava simulaattori, mutta ne kaikki ovat myös jossain määrin vihamielisiä. Haen autoviihteeltäni myös tunnetta siitä, että hallitsen tilanteen enkä vain taistele ylivoimaista vihollista vastaan. DiRT 4 pystyy ajoittain antamaan sen, ja tämän lisäksi luomaan vaikutelman oikean auton ajamisesta. Taustalla on ihan oikea fysiikkamalli, joka perustuu painonsiirtoon ja jossa auton vauriot vaikuttavat oikeasti etenemiseen. Kun Peugeotin Check Engine -valo syttyi kesken erikoiskokeen, naurahdin ääneen.


Autopelit eivät enää kehity samanlaisin harppauksin kuin ensimmäisen Colin McRae Rallyn ja Gran Turismon aikoihin. Siksi niistä on myös vaikeampi innostua samalla tavoin kuin tuolloin. DiRT 4 kuitenkin nosti vanhan innostuksen pitkästä aikaa pintaan - "hitsi kun meni hienosti tuo kaarre, sainpas auton takaisin tuolta ojan penkalta". On ilo pelata peliä, joka pyrkii sopivassa kohtaa tuuppimaan eteenpäin ja synnyttämään voitonriemua eikä vain paiskomaan märkiä rättejä naamaan.