Kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka ei pidä kauhusta tai pelottavista asioista - eniten maailmassa pelkään pimeää ja pellejä. Outlast 2 onkin siis juuri minulle sopiva peli. Sen jälkeen, kun olin innokkaasti sulkenut olohuoneeni verhot ja laittanut hyvät kuulokkeet päähän, olikin oiva hetki alkaa miettiä, olisiko pitänyt ottaa sohvalle myös vaihtovaatteet... Tiivistetysti sanoen Outlast 2 on nimittäin karmivia hetkiä, verisiä ruumiskasoja ja silmitöntä väkivaltaa.




Outlast 2 on jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle, mutta tarinajatkumoa ei ole, joten suoranaisesta jatko-osasta ei voida puhua. Samankaltaisuuksia kuitenkin on kummassakin teoksessa. Ensimmäisen ja toisen osan päähahmoina seikkailevat journalistit, jotka ovat lähteneet tutkimaan outouksia pelkkä kamera kädessään. Tuoreimman osan päähenkilöinä ovat Blake ja Lynn Langermann, journalistipariskunta, joka sai ajatuksen lähteä tutkimaan omituista kuolemaa Arizonan erämaahan. Mikäpä muukaan rakastunutta pariskuntaa voisi kiinnostaa kuin raskaana olleen Jane Doen murha.

Kaikki eskaloituu suhteellisen nopeasti. Blake ja Lynn istuvat helikopterissa, kun yhtäkkiä koneeseen iskee vika ja kopteri syöksyy maahan. Siinä rytäkässä Lynn katoaa ja Blake lähtee etsimään rakasta vaimoaan. Jo ensimmäiseen kylään saapuessaan mies huomaa, että kaikki ei ole kunnossa: kylän läpi menee tuore verivana ja pressujen alla on ruumiskasoja. Eniten etenemistä häiritsee edessäpäin näkyvä ihmishahmo, joka poistuu aina kun sitä lähestyy.


Koko hommassa on vahvasti läsnä uskonto, sillä lähes jokaisessa rakennuksessa on ristejä ja muita kristinuskoon liittyviä merkkejä. Mikä oudointa, Jeesuksen muotokuvat on korvannut hieman rotevahko tummahiuksinen lurjuksen näköinen veikkonen. Mies voisi ennemmin olla eteläisten maiden huumekartellin johtaja kuin jumalainen henkilö. Tarinaa en kuitenkaan lähde avaamaan sen enempää, sillä Outlast 2 on parhaimmillaan ilman sen kummempia ennakkotietoja.



Blake etenee maastossa hiipien, kontaten sekä piiloutuen ja hyödykseen pelaaja voi käyttää muun muassa tynnyreitä, sängynalusia tai vaikka vesistöä. Varovasti eteneminen ja piiloutuminen ei ole vain vaihtoehto, vaan se on ainoa mahdollisuus selviytyä hengissä. Journalistiparalla ei nimittäin ole mukanaan mitään muuta kuin kamera, jonka avulla hän tekee dokumenttia etenemisestään. Kamerassa on kuitenkin muutama hyvä ominaisuus, joilla selviytyminen on hieman helpompaa: videokameraan saa yönäkymän, joka helpottaa pilkkopimeässä kulkemista ja mikrofonin avulla voi paikallistaa viholliset suuntaamalla sitä ääntä kohti. Liian yksinkertaiseksi homma ei kuitenkaan käy, sillä toimiakseen kamera vaatii paristoja ja niitä taas pitää löytää erämaasta.


Vihollisen tullessa vastaan Blake voi vain juosta tai piiloutua, toivoen samalla ettei kuolisi. Minua kuitenkin häiritsi, ettei pelaajalle ole annettu mitään muuta tarviketta selviytymistä varten, sillä matkalta ei voi edes poimia vihollisten jättämiä taskulamppuja tai muitakaan apuvälineitä. Jos itse olisin autiomaassa hullujen keskellä etsimässä murhattua naista, ottaisin minkä tahansa lankunpätkän mukaan, jotta voisin ylläpitää kallista henkikultaani. Tai jos olisin oikein näppärä nikkaroimaan, niin tekisin lapiosta naulojen avulla kunnon aseen. Mutta ei. Kaikkien potentiaalisten aseiden ohi on käveltävä.



Välillä sutjakkaasti etenevää tarinaa hämmennetään takautumilla. Muistelut sijoittuvat kouluun ja ajalle, kun Blake oli nuori. Mistään tavallisesta koulusta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä niin kuin kylät, myös oppilaitos oli koristeltu risteillä ja muulla uskontoon liittyvällä kamalla. Pelin alkupuoliskolla näytetään pätkä, jossa nuori poika ei pysty suojelemaan ystäväänsä pahan papin teoilta ja näihin muistoihin palataan yhä uudestaan ja uudestaan. Kahdessa eri aikakaudessa pomppiminen tuntuu sekavalta, varsinkaan kun ihan heti ei selviä, miksi Blaken nuoruudessa käydään kerta toisensa jälkeen.


Outlast 2 on jännittävä yhdistelmä putkijuoksua ja avoimen maailman seikkailua. Journalisti voi liikkua vain yhteen suuntaan, mutta matkalla hän voi tutustua taloihin ja niiden antimiin. Jotta jännitys olisi huipussaan, ei käytettävissä ole minkäänlaista karttaa. Tämä vaikeuttaa kulkemista, sillä aina ei tiedä missä oikea suunta olisi. Tiukan paikan tullen on valittava mututuntumalla suunta ja juostava sinne - toivoen, että ei jää pahisten kynsiin. Jos kamerasta loppuvat paristot, ei valaistustakaan ole, minkä vuoksi eteneminen saattaa muodostua todella tuskaiseksi. Kuoleman jälkeiset latausruudut tulevat varmasti tutuksi ennemmin tai myöhemmin.



Grafiikoiltaan Outlast 2 ei sijoitu hienoimpien joukkoon, vaan jää keskikastin vaiheille. Kauhupelille ominaisesti kaikki on hämärää ja synkkää ja ainoana valaisevana tekijänä ovat siellä täällä olevat lyhdyt sekä taivaalla loistava kuu. Pimeys ottaa kuitenkin veronsa ja tuntuukin, että osa kohtauksista on rakennettu pimeässä kuljettavaksi tarkoituksella. Mustat hetket antavat paljon helpotusta pelin tekijälle, kun näihin kohtiin ei tarvitse koodata sen ihmeellisempiä asioita.


Silloin kun on jotain nähtävää, niin silloin myös näkyy. Nimittäin verta, kakkaa, suolia, ruumiita ja kaikkea muuta ällötystä - kaikki eritteet laidasta laitaan. Vaikka olen pelkojen kuningatar, niin tämänkaltainen pelon luominen ei silti oikein tehoa. Eritetehosteet lähinnä oksettavat, joten toivottavaa olisi, että paniikkia olisi luotu muilla keinoilla. Toisaalta nämä vahvistavat tutkittavien kylien tunnelmaa, kun kaikki näyttää Saatanan valtaamalta, missä ei voi kasvaa koskaan mitään hyvää



Mitä pidemmälle Outlast 2 eteni, sitä vähemmän pelkäsin. Suurin osa säikyttelyistä on tavanomaisia jump scare -kohtauksia, kun aina oven takana on joku mörkö tai viattoman näköinen tynnyri sisältää pahiksen. Joskus Blake voi kuitenkin yllättyä, kun kylässä asuva ihminen haluaakin auttaa, eikä ensimmäisenä hyökätä viikatteella miehen kaulaan. Outlast 2 olisi voinut kehitellä pelon luomiseen vähän jotain uutta. Ehkä sitten seuraavaan osaan.


Huonosta tekeleestä ei kuitenkaan ole kyse. Kontrollit loistavat sujuvuudellaan, mikä tekee paniikissa kulkemisesta hieman helpompaa. Blake tottelee nätisti tatin liikettä eikä jää maleksimaan sinne minne ei pitäisi. Vaikka peli on hieman ennalta-arvattava ja tarina todella outo, on Outlast 2 kokemisen arvoinen. Hirmuista kauhua odottaville peli saattaa olla hieman tylsä, mutta minun kaltaisille nynnyille juuri sopiva. Parasta koko selviytymisessä olivat hetket, jolloin alkoi pelätä jo omia askeleitaan. Miinusta peli saa iljettävästä väkivallasta, joka pistää oksettamaan ja inhottamaan. Väkivaltaa on peleissä nähty aikaisemminkin, mutta Outlastissa nähdyt kohtaukset pistävät suututtamaan. Teoksella on syystä K18-leima.