Ultimate Marvel vs. Capcom 3
Arvioitu: | Xbox One |
Genre: | Tappelupelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Capcom |
Julkaisija: | Capcom |
Julkaisupäivä: | 07.03.2017 |
Pelin kotisivut |
Sarjislätyt lätisee
Vaikka Marvelin sankarikööri on viime vuosina hyökynyt lähinnä valkokankaalla ja Netflixissä, ei klassikkohahmojen horrostus ole pelirintamallakaan lopullista. Ultimate Marvel vs. Capcom -sarja on vartoillut jatkoa sitten vuonna 2012 julkaistun Origins-julkaisun. Tänä vuonna ilmestyvää Marvel vs. Capcom: Infiniteä odotellessa kelpaa kuitenkin palata takaisin pääsarjan edellisen osan pariin, sillä Capcom päätti tuoda Ultimate Marvel vs. Capcom 3:n Xbox Onen valikoimaan.
Alkujaan vuonna 2011 julkaistu mätkintäteos luottaa taistelupelien perinteiseen sapluunaan: kaksi taistelijaa laittaa sivusta kuvatulla areenalla hyrskyn myrskyn siihen asti, että heikomman soturin terveyspisteet loppuvat. Marvelin ja Capcomin välisen sodan oma juju peruspohjaan on kuitenkin taistelun tiimipohjaisuus. Kummassakin tiimissä on kolme taistelijaa, joista toki vain yhtä ohjataan kerrallaan. Hahmoaan voi halutessaan vaihtaa matsin aikana lennosta. Vaihtopenkille päätyvä nyrkkihippastelija saa terveyttään hiljalleen takaisin, joten vaihtuvuuden takaamisella on puolensa.
Huilivuoro ei kuitenkaan tarkoita täydellistä lepotaukoa. Kriittiseksi äityvän ongelmatilanteen voi kiepsauttaa mukavasti päälaelleen pyytämällä reservissä haavojaan nuolevan apurin hetkeksi auttamaan. Ystävällisesti jeesaava kaveri sekä vihulaisen ilkeämielisesti kutsuma kätyri takaavat sen, että ruudulla riittää kuhinaa jatkuvasti. Taistelut ovat alusta alkaen todella hektisiä. Taistelijoiden erikoisemmat hyperiskut eivät ainakaan vähennä ruudulla tapahtuvaa sekamelskaa.
Kohtaamisten monipuolisuuden takaa kattava hahmokööri. Mukana on pelin nimen mukaisesti sankareita niin Capcomin kuin Marvelinkin listoilta. 50 soturin nivaskassa on Hämähäkkimiehen, Wolverinen, Kapteeni Amerikan, Ryun, Frank Westin ja Chris Redfieldin tyylisiä itsestään selvyyksiä. Onneksi lista onnistuu myös yllättämään hauskemmilla valinnoilla. Mikäs sen mukavampaa kuin mäiskiä ruudulla keimailevaa Stormia lättyyn aivan suotta unohdetun Viewtiful Joen tai oikeussalissa yleensä pyörivän Phoenix Wrightin kaltaisilla hahmoilla?
Taistelijamäärän lisäksi on mukavaa huomata, että hahmot ovat riittävän erilaisia niin tyyleiltään kuin kooltaankin. Hämis on luontevasti isompia köriläitä vikkelämpi, kun taas Amaterasu kipittää pienen säkäkorkeutensa ansiosta mukavasti korkeimpien iskujen alapuolella. Taistelutyylejään joutuu muokkaamaan vastaan asettuvan vihulaisen mukaan riittävästi. Tosin ensikertalaisille asia voi myös olla ongelma, sillä juuri pienimmät taistelijat pääsevät turhan helposti pieksemään amatööripelaajaa nenuun ilman vastaiskumahdollisuutta.
Hahmojen määrän jälkeen on yllättävää, että Ultimate Marvel vs. Capcom 3 kompuroi juuri sisältönsä saralla. Varsin nopeasti kaluttava Arcade-tila laittaa pelaajan muutaman rivitaistelun jälkeen Galactusin kimppuun, joka kieltämättä tarjoaakin melkoisen vastuksen. Pelitilan suurin murhe on kuitenkin se, että se on nähty liian nopeasti. Edes palkinnoksi saatavat sarjakuvapätkät eivät tuo riittävästi uudelleenpeluuarvoa.
Mission-pelitila on nimestään huolimatta pikemminkin vajavainen harjoittelutila. Jokaisella hahmolla on tarjolla kymmenen tehtävää, jotka koostuvat erilaisten iskusarjojen suorittamisesta. Harmillisesti pelistä uupuva tutoriaali tekee haasteista vaikeita ja ärsyttäviä, sillä kombojen naulitseminen sulavaksi pötköksi vaatii jatkuvaa valikoissa ravaamista. Selvemmät ohjeet tai vaihtoehtoisesti kunnollinen harjoittelutila olisi tehnyt pelille poikaa, sillä monipuolisten näppäinyhdistelmien taakse kätkeytyy todella mojovia suoritteita.
Yksinpelin jälkeen on oiva hetki loikata verkkotaistojen puolelle. Harmi vain, että Livessä ei ole pelaajia edes orastavaksi ruuhkaksi. Ihmisvastustajan saaminen on turhan harvinaista, mikä on todellinen sääli taistelupelien genressä. Asia kismittää etenkin siksi, että viimeinen Heroes & Heralds -pelitila pohjautuu niin vahvasti nettimatseihin. Kyseisessä tilassa kerätään matsivoitoilla kortteja, joilla voi parantaa pelin eri osa-alueita. Tila onneksi toimii myös verkon ulkopuolella, mutta suurin potentiaali jää pelaajakadon vuoksi saavuttamatta.
Tekniseltä puoleltaan mätkintäteoksen uusioversio on mainio suoritus. Peli rullaa loppuvuodesta ilmestyneiden PC- sekä PlayStation 4 -versioiden tavoin sulavasti ja komeasti. Taisteluiden sarjakuvamainen tyyli miellyttää silmää ja luo ruudulle jatkuvasti ihailtavia visuaaleja. Pienen moitteen joutaa silti antaa aavistuksen kankeista valikoista.
Ultimate Marvel vs. Capcom 3 on yhä edelleen silkkaa fanikamaa yhtiöiden luomusten ystäville. Laaja hahmokööri ja toimiva taistelumekaniikka luovat mainion pohjan sarjakuvista kiinnostuneiden pelaajien iltamiin. Harmillisesti vajavainen sisältö tekee lopputuloksesta kaikesta huolimatta turhan nopeasti unohtuvan. Verkkopuolen pelaajakato sekä kunnollisen tarinatilan uupuminen ovat ongelmia, jotka on syytä pitää mielessä, mikäli aikomuksena on viihtyä pelin parissa pääasiassa itsekseen. Kaverin rytyyttäminen samalla sohvalla on kuitenkin sellaista herkkua, että huokea hintalappu takaa rahalle mukavan vastineen.
Reservin Kapteeni Amerikka
Alkujaan vuonna 2011 julkaistu mätkintäteos luottaa taistelupelien perinteiseen sapluunaan: kaksi taistelijaa laittaa sivusta kuvatulla areenalla hyrskyn myrskyn siihen asti, että heikomman soturin terveyspisteet loppuvat. Marvelin ja Capcomin välisen sodan oma juju peruspohjaan on kuitenkin taistelun tiimipohjaisuus. Kummassakin tiimissä on kolme taistelijaa, joista toki vain yhtä ohjataan kerrallaan. Hahmoaan voi halutessaan vaihtaa matsin aikana lennosta. Vaihtopenkille päätyvä nyrkkihippastelija saa terveyttään hiljalleen takaisin, joten vaihtuvuuden takaamisella on puolensa.
Huilivuoro ei kuitenkaan tarkoita täydellistä lepotaukoa. Kriittiseksi äityvän ongelmatilanteen voi kiepsauttaa mukavasti päälaelleen pyytämällä reservissä haavojaan nuolevan apurin hetkeksi auttamaan. Ystävällisesti jeesaava kaveri sekä vihulaisen ilkeämielisesti kutsuma kätyri takaavat sen, että ruudulla riittää kuhinaa jatkuvasti. Taistelut ovat alusta alkaen todella hektisiä. Taistelijoiden erikoisemmat hyperiskut eivät ainakaan vähennä ruudulla tapahtuvaa sekamelskaa.
Kohtaamisten monipuolisuuden takaa kattava hahmokööri. Mukana on pelin nimen mukaisesti sankareita niin Capcomin kuin Marvelinkin listoilta. 50 soturin nivaskassa on Hämähäkkimiehen, Wolverinen, Kapteeni Amerikan, Ryun, Frank Westin ja Chris Redfieldin tyylisiä itsestään selvyyksiä. Onneksi lista onnistuu myös yllättämään hauskemmilla valinnoilla. Mikäs sen mukavampaa kuin mäiskiä ruudulla keimailevaa Stormia lättyyn aivan suotta unohdetun Viewtiful Joen tai oikeussalissa yleensä pyörivän Phoenix Wrightin kaltaisilla hahmoilla?
Taistelijamäärän lisäksi on mukavaa huomata, että hahmot ovat riittävän erilaisia niin tyyleiltään kuin kooltaankin. Hämis on luontevasti isompia köriläitä vikkelämpi, kun taas Amaterasu kipittää pienen säkäkorkeutensa ansiosta mukavasti korkeimpien iskujen alapuolella. Taistelutyylejään joutuu muokkaamaan vastaan asettuvan vihulaisen mukaan riittävästi. Tosin ensikertalaisille asia voi myös olla ongelma, sillä juuri pienimmät taistelijat pääsevät turhan helposti pieksemään amatööripelaajaa nenuun ilman vastaiskumahdollisuutta.
Hämis ei sotkeudu verkkoon
Hahmojen määrän jälkeen on yllättävää, että Ultimate Marvel vs. Capcom 3 kompuroi juuri sisältönsä saralla. Varsin nopeasti kaluttava Arcade-tila laittaa pelaajan muutaman rivitaistelun jälkeen Galactusin kimppuun, joka kieltämättä tarjoaakin melkoisen vastuksen. Pelitilan suurin murhe on kuitenkin se, että se on nähty liian nopeasti. Edes palkinnoksi saatavat sarjakuvapätkät eivät tuo riittävästi uudelleenpeluuarvoa.
Mission-pelitila on nimestään huolimatta pikemminkin vajavainen harjoittelutila. Jokaisella hahmolla on tarjolla kymmenen tehtävää, jotka koostuvat erilaisten iskusarjojen suorittamisesta. Harmillisesti pelistä uupuva tutoriaali tekee haasteista vaikeita ja ärsyttäviä, sillä kombojen naulitseminen sulavaksi pötköksi vaatii jatkuvaa valikoissa ravaamista. Selvemmät ohjeet tai vaihtoehtoisesti kunnollinen harjoittelutila olisi tehnyt pelille poikaa, sillä monipuolisten näppäinyhdistelmien taakse kätkeytyy todella mojovia suoritteita.
Yksinpelin jälkeen on oiva hetki loikata verkkotaistojen puolelle. Harmi vain, että Livessä ei ole pelaajia edes orastavaksi ruuhkaksi. Ihmisvastustajan saaminen on turhan harvinaista, mikä on todellinen sääli taistelupelien genressä. Asia kismittää etenkin siksi, että viimeinen Heroes & Heralds -pelitila pohjautuu niin vahvasti nettimatseihin. Kyseisessä tilassa kerätään matsivoitoilla kortteja, joilla voi parantaa pelin eri osa-alueita. Tila onneksi toimii myös verkon ulkopuolella, mutta suurin potentiaali jää pelaajakadon vuoksi saavuttamatta.
Tyylitellyn komea kuin Joe konsanaan
Tekniseltä puoleltaan mätkintäteoksen uusioversio on mainio suoritus. Peli rullaa loppuvuodesta ilmestyneiden PC- sekä PlayStation 4 -versioiden tavoin sulavasti ja komeasti. Taisteluiden sarjakuvamainen tyyli miellyttää silmää ja luo ruudulle jatkuvasti ihailtavia visuaaleja. Pienen moitteen joutaa silti antaa aavistuksen kankeista valikoista.
Ultimate Marvel vs. Capcom 3 on yhä edelleen silkkaa fanikamaa yhtiöiden luomusten ystäville. Laaja hahmokööri ja toimiva taistelumekaniikka luovat mainion pohjan sarjakuvista kiinnostuneiden pelaajien iltamiin. Harmillisesti vajavainen sisältö tekee lopputuloksesta kaikesta huolimatta turhan nopeasti unohtuvan. Verkkopuolen pelaajakato sekä kunnollisen tarinatilan uupuminen ovat ongelmia, jotka on syytä pitää mielessä, mikäli aikomuksena on viihtyä pelin parissa pääasiassa itsekseen. Kaverin rytyyttäminen samalla sohvalla on kuitenkin sellaista herkkua, että huokea hintalappu takaa rahalle mukavan vastineen.
Ultimate Marvel vs. Capcom 3 (Xbox One)
Lisenssejään oivallisesti hyödyntävä mätkintäteos hurmaa hahmoillaan ja mekaniikoillaan, mutta sisältöpuolen ongelmat vievät parhaan terän.
- Hahmoja lähtöön jos toiseenkin
- Taistelusysteemissä riittää opeteltavaa
- Audiovisuaalisesti mainio suoritus
- Pelitilojen puute
- Missä muut pelaajat?
- Treenitila helpottaisi alkumetrejä
Keskustelut (1 viestiä)
10.04.2017 klo 18.22 1
Mutta joo toivottavasti Infinitessä on enemmän moodeja. Tämä olis vähintään 10/10 jos pelattavaa piisais. Grafiikat ja äänet täydelliset, pelattavuus just sopivan sekopäistä ja kaikesta "olispa sekin hemmo mukana" urputuksesta huolimatta kaikki löytää varmasti 3 hyvää tyyppiä joilla sitten vetää niitä loppuja viittäkymmentä turpiin. Harmi että Infinite näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella graafisesti todella tylsältä.