From Softwaren Dark Souls -sarja saapui päätökseensä viime vuonna, eikä uutta ole yhtä DLC-pakettia lukuun ottamatta ainakaan toistaiseksi luvassa. Haastavien pelien suosio on kuitenkin innoittanut monenlaisia sarjasta inspiroituneita versioita, ja Nioh on selkeästi osa tätä jatkumoa. Vaikka Souls-pelien vaikutukset ovat selviä, ei Team Ninja lähde hommaan puhtaalta pöydältä, sillä firman Ninja Gaiden -sarjalla on silläkin pitkät perinteet vaativien pelien saralla. Ehkä juuri siksi lopputuloksena ei ole pelkkä Souls-kopio, vaan jotain uutta ja omaperäistä.




Tarinassaan Nioh sekoittaa 1600-luvun vaihteen Japanin historiaa, mytologiaa ja fiktiota ajalta, jolloin William Adams saapui maahan ensimmäisenä englantilaisena. Sittemmin Miura Anjiena tunnetusta miehestä kehittyi ensimmäinen länsimaalainen samurai ja merkittävä henkilö maan historiassa. Antisankarina taas toimii ajan kuuluisa okkultisti, Edward Kelley, joka on pelissä onnistunut löytämään keinon tuottaa arvokasta ja mystistä amritaa.

Pelaaja ottaa haltuunsa Williamin roolin ja käy taistoon niin Kelleyn juonia kuin japanilaisia demoneita, yokaita vastaan. Yokait ovat osa elämän tasapainoa, mutta vuosien sodan ja väkivallan ansiosta niiden määrä on räjähtänyt käsiin ja ne uhkaavat sysätä Japanin kaaokseen. Matkan varrella törmätään lukuisiin historiallisiin henkilöihin, tapahtumiin ja mytologisiin olentoihin.




Kallisarvoinen amrita toimii myös pelin kokemuspisteinä Souls-pelien sielujen tavoin: kaikista tapetuista vihollisista ja suoritetuista tehtävistä ansaitsee amritaa, jolla taas voi nostaa hahmonsa tasoja. Kun William kuolee, jäävät mukana olleet amritat haudalle odottelemaan. Toinen perättäinen kuolema ennen haudalle ehtimistä tuhoaa pisteet lopullisesti, ja kerääminen on aloitettava alusta.

Apunaan Williamilla on suojelevia henkiä, joista kukin ottaa erilaisen eläimen muodon. Mukana oleva henki antaa pelaajalle erilaisia buffeja, ja mittarin täyttyessä muuttaa Williamin aseen “eläväksi”, jolloin se tekee hetken ajan huomattavasti enemmän vahinkoa. Erityisesti pomotaistelussa oikean suojelushengen valinta voi hyvinkin erottaa onnistuneen yrityksen epäonnistuneesta.


Eläinhenkien lisäksi matkalta löytyy pieniä ja söpöjä japanilaisia metsähenkiä, kodamoita, jotka voi ohjata pelistä löytyville alttareille, joissa ne sitten hurraavat ja kannustavat pelaajaa. Alttarit taas toimivat Souls-pelien nuotioiden tapaan turvapaikkoina, joissa voi käydä levelöimässä hahmoaan, täydentämässä varusteitaan ja joista viimeisenä aktivoidun kohdalta voi jatkaa peliään kuoleman jälkeen. Mitä useamman kodaman on löytänyt, sitä enemmän saa parannusjuomia matkaansa alttarilla käydessään.



Souls-peleistä poiketen Nioh alkaa hämäävän lempeästi, mutta ajan myötä muuttuu huomattavasti armottomammaksi. Taistelu on selkeästi nopeatempoisempaa kuin Souls-peleissä, ja pelaajan on oltava hyvin aggressiivinen ja nopealiikkeinen. Vaikka väistely ja blokkaaminen on melko helppoa, on liika varomattomuus usein kohtalokasta, sillä kun viholliset osuvat, ne lyövät todella kovaa.


Nioh tarjoaa useita asetyyppejä pelaajan valittavaksi kirveestä kusarigamaan. Itse tykästyin tuplakatanoihin, jotka ovat samalla sekä nopeat että tehokkaat. Asetyypin lisäksi pelaaja voi vaihdella kolmen asennon välillä, joista matalin kuluttaa vähiten staminaa mutta tekee myös vähiten vahinkoa, kun taas korkeimmassa asennossa iskee kovimmin mutta väsyy nopeasti. Näiden vaihtaminen on helppoa ja nopeaa, joten asennosta toiseen voi siirtyä jopa iskujen välillä. Pidin myös siitä, miten helppoa vaihtelu lähitaistelu- ja ampuma-aseiden välillä on, sillä L2-nappi on varattu pelkästään kaukoaseen tähtäykselle, eikä aseita tarvitse varsinaisesti vaihtaa.

Myös pomotaisteluissa Souls-perinteet näkyvät selkeästi. Usein massiiviset viholliset tuntuvat alkuun täysin mahdottomilta yhden iskun tapoillaan ja nopeilla liikkeillään, mutta tarpeeksi monen yrityksen jälkeen strategiat ja tekniikat alkavat löytyä. Pikkuhiljaa taistelu muuttuu ensin mahdolliseksi ja vihdoin voitonriemuksi – mutta odottaa voi, että matkan varrella on edessä ensin monta kirvelevää tappiota. Pomot ovat myös kiinnostavia ja toisistaan hyvin erilaisia. Yleensä ei riitä pelkkä väistökuvioiden opettelu, vaan taisteluun on tuotava oikeat parannukset ja käytettävä monipuolisesti hyödyksi esineitä, taikoja, pyssyjä tai ninja-aseita.




Staminan hallinta on Niohissa erityisen tärkeää. Sen lisäksi, ettei tyhjän mittarin kanssa voi enää taistella tai väistellä, pökertyy hahmo hetkeksi paikoilleen ottaessaan tällöin osumaa. Tässä tilassa vihollisen on mahdollista tehdä erikoisisku, joka aiheuttaa massiivista vahinkoa. Kaikeksi onneksi tämä toimii myös toisin päin, ja monia vastaan hyvä strategia onkin saada vastus kukistettua kuluttamalla sen stamina ensin loppuun ja iskemällä sitten.

Staminan hallintaan on tuotu myös lisämekaniikka, jolla sen paluuta voi nopeuttaa ja tehdä samalla vahinkoa ympärillä oleville vastuksille. Tämä toimii painamalla lyöntisarjan jälkeen oikeassa kohdassa R1-nappia. Nopeatempoisen taistelun sykkeessä oikean rytmin löytäminen vie aikansa, joten se, että perustaistelussa pärjää hyvin ilman tätä mekaniikkaa, on hieman ongelmallista. Kun tekniikka ei ole hallussa, unohtuu sen käyttäminen helposti tai lähinnä sotkee taistelua haastavammissa kohdissa, joissa hyötyä oikeasti olisi.




Niohin maailma on hyvin suoraviivainen tutkittava, sillä päätehtäviä on aktiivisena kerrallaan vain yksi. Yksittäiset pää- ja sivutehtävät on erotettu omiksi irrallisiksi kentikseen, ja koska jokaisen tehtävän tasosuositus näytetään selvästi, voi sivutehtävätkin suorittaa jonkinlaisessa vaikeusjärjestyksessä. Tämä on merkittävä ero esikuvina toimiviin Souls-peleihin, jotka koostuvat yhdestä suuresta maailmasta, jossa eteneminen on usein melkoista haparointia. Myös tarinankerronta on huomattavasti selkeämpää ja suorempaa kuin Souls-pelien minimalistinen ja usein vaikeasti ymmärrettävä tarina. Samalla, ja ehkä juuri näistä syistä, Nioh ei yllä tunnelmallisuudessaan samalle tasolle, sillä vaikka maailma on armoton, siitä puuttuu tietynlainen mystisyys ja synkkyys, joista Soulsit ovat tunnettuja.

Vaikka kenttäsuunnittelussakin on lainattu ideoita From Softwarelta, kuten oikopolkujen muodostaminen avattavien ovien ja potkittavien tikkaiden muodossa, tuntuvat tasot usein pieniltä ja nopeasti kolutuilta. Tasot on myös suunniteltu siten, että niissä on ensimmäiselläkin kerralla helppo kulkea nopeasti eteenpäin, ja se jännitys, mikä varovaisesta etenemisestä syntyisi, puuttuu lähes täysin. Harvemmin vastaan tuli tilannetta, jossa olisi pitänyt yrittää kulkea samaa kohtaa yhä uudelleen, vaikka kuolema melko tiheään iskikin. Osa vihollisista tarjoaa kyllä ihan kunnon vastusta, mutta pelaaja oppii pian tekniikat kunkin voittamiseen, ja on usein isommissa ongelmissa ainoastaan useamman samaan aikaan iskevän vihollisen – ja tietenkin pomojen – kanssa.




Maasta löytyvät haudat varoittavat tuttuun tapaan vaikeista kohdista merkaten muiden pelaajien kuolonkohtia, mutta Nioh lisää tähän elementin: kuolleiden pelaajien haamuja vastaan voi halutessaan taistella ja saada samalla mainepisteitä sekä hahmojen kantamia varusteita. Muiden jättämät viestit kuitenkin pelistä ainakin toistaiseksi puuttuvat, joten samanlaista kommunikaatiota, vihjeitä ja vitsailua ei omissa peleissään kulkevien välille synny kuin Dark Soulseissa. Tämä vaikuttaa yllättävän paljon siihen, millainen yhteisön tuntu pelissä on.

Varsinaisia moninpelivaihtoehtoja on toistaiseksi kaksi: yhdessä voi suorittaa molempien jo läpipelaamia tehtäviä uudelleen kahdestaan, kun taas toisessa voi kutsua pelaajia omaan maailmaansa auttamaan esimerkiksi kinkkisessä pomotaistelussa. Koska testijakson aikana peliä ei oltu vielä julkaistu, ei tuntemattomia pelaajia mukaan löytynyt. Kaverin kanssa testatessa yhteispelit toimivat teknisesti mainiosti, eikä lagia tai yhteyden pätkimisiä esiintynyt. Kritiikkiä voi ehkä antaa ainoastaan siitä, että jälkimmäisessä moninpelimuodossa ei voi rajoittaa yhteyttä kavereihinsa, vaan apu saapuu aina satunnaisesti sitä tarjoavien joukosta. PvP-taisteluita ei pelistä vielä löydy, mutta niitäkin on lupailtu tulevissa päivityksissä.




Nioh näyttää todella hyvältä ja toimii vakaasti – erityisesti jos kodin konsolivalikoimista löytyy jo PS4 Pro. Peruspleikalla ei ihan täysin samoihin tuloksiin päästä, ja pelaaja joutuu tyytymään joko pienempään resoluutioon tai matalampaan ruudunpäivitykseen. Kummalla tahansa konsoliversiolla Nioh on kuitenkin hieno kokemus. Se, mikä voitetaan nopeassa toiminnassa ja tempossa, hävitään kuitenkin tunnelmassa ja jännityksen tunnussa, ja vaikka Nioh on erinomainen peli, ihan mestariteokseksi asti se ei yllä.