Onko elämästä mitään jäljellä, kun kaikki on menetetty? Tätä miettii mies kartanonsa sisäänkäynnillä. Perhettä ei enää ole, mutta yksi asia saa masentuneen taidemaalarin vielä yrittämään. Se suurin taideteos odottaa vielä edessäpäin, mutta sen luominen vaatii useiden muistojen läpikäyntiä. Synkkä menneisyys on käytävä vielä kerran lävitse. Siihen sisäänpääsy vaatii elementtejä, joita ihan jokaisen kaapista ei löydy. Muistoja mieleen tuovien fyysisien asioiden etsimen onkin sitten paljon sekavampaa, kuin normaali kaukosäätimen etsiminen sohvatyynyjen välistä.


Edellä kuvatusta tilanteesta alkaa muutaman tunnin seikkailu kartanossa, jossa tapahtuu alusta loppuun monenlaisia kummallisuuksia. Pelin takana on valtaosalle täysin tuntematon puolalainen kehitysstudio Bloober Team. Tiimin referenssilistalta löytyy kourallinen pelejä, jotka eivät allekirjoittaneen kelloja soita. Layers of Fear on ollut myynnissä PC:n ja konsoleiden latauskaupoissa jo pitkän tovin, mutta minkään sortin hittiä siitä ei ole syntynyt. Se on monella tapaa sääli, ja peli ansaitsee mielestäni huomiota vielä lähes vuosi julkaisunsa jälkeen.



Ensimmäisen kerran kun peliä kokeilin, oli minun lopetettava pelaaminen jo vartin testailun jälkeen. Tuolloin ajattelin, etten kajoaisi peliin enää koskaan. Onneksi myöhemmin muutin mieleni ja päätin kokeilla uudelleen. Ensimmäisen kerran ajatukset johtuivat pelin selkeästi huonoimmasta puolesta, ruudunpäivityksestä. Se putosi aika ajoin todella alas, ollen parhaimmillaankin melko heikkoa tasoa. Peliä on saatettu päivittää huonon alun jälkeen, koska seuraavalla yrittämällä peliä pystyi jo selvästi siedettävämmin pelaamaan.


Pelin kiehtovin puoli on sen tarina, joka avautuu hitaasti kartanosta löytyvien esineiden ja viestien avulla. Kaikki ei avaudu varmasti ensimmäisellä läpipeluukerralla, minkä vuoksi uudelleenpeluuarvoakin löytyy. Käytännössä peli on kuvattu taidemaalarin silmistä ja pelaaminen on putkimaista rakennuksessa liikkumista. Toinen mielenkiintoinen puoli löytyykin koluttavasta rakennuksesta – se elää. Tai ainakin sekavassa mielentilassa olevan päähenkilön näkövinkkelistä se vaikuttaa siltä.



Jos aiempi ei vielä sitä kertonut, peli luokitellaan kauhugenreen. Se on todellakin sitä, vaikka ketään ei tapeta ja vihollista ei ole. Kauhu tapahtuukin päähahmon pään sisällä. Kulkiessasi ainoasta lukitsemattomasta ovesta huoneeseen, voi edessäsi olla umpiperä tiiliseinä. Päätät kääntyä takaisin ovelle, mutta huomaatkin että ovi on hävinnyt ja edessäsi on samanlainen tiiliseinä kuin muualla ympärilläsi. Seuraava käännös voikin yllättää ja jopa säikäyttää melkoisesti. Ikinä et voi olla varma mitä eteesi ilmaantuu ja mitä takapuolellasi tapahtuu. Kiehtovaa, mutta pidemmän päälle yllätykset eivät olekaan niin yllättäviä. Parhaimmillaan pelaajan kokemat sätkyt ovat kyllä kauhunnälkää tyydyttäviä.


Vihollista ei ole, mutta valoefektit ja ympäristön äänet ovat vaikuttavia ja luovat mainion pohjan kauhukokemukselle. Graafisestikin peli on mainio tapaus, kun tottuu valitettavan heikkoon ruudunpäivitykseen. Peli etenee jatkuvasti hyvällä tahdilla, mutta joidenkin ongelmien selvittäminen voi viedä hetken. Esimerkkinä joidenkin lukkojen avaus vaatii koodin, jonka voi ympäristöstä löytää helposti, tai sitten asian hoksaaminen vie pidemmän tovin. Pelissä ei ole montaa tilaisuutta kuolla, mikä tekee osallaan etenemisestä jouheaa. Loppupuolella pelissä tulee tilanteita, joissa korkealta putoaminen voi viedä hengen, mutta silloinkaan pelaajaa ei viedä kovin kauas taaksepäin.



Layers of Fearin lopullinen idea on saada maalaus valmiiksi. Peli jakautuu muutamaan osaan, joiden jokaisen päätteeksi päähenkilö löytää kiperiä muistoja, joiden kanssa palataan hiljalleen edistyvän teoksen luokse.


Pelillä on selkeitä heikkouksia, mutta kun niitä hieman antaa anteeksi, on kokonaisuus mainio yhden illan suupala. Peli ei ole suuren tuotannon jälkeä, eikä sille ole lyöty ison pelin hintalappua, minkä takia lyhyen kokonaiskeston antaa anteeksi. Kolmisen tuntia pelille on melko sopiva kesto, sillä pidempi aika vaan söisi pelin hyviä puolia - jatkuvaan säikyttelyyn kun tottuu. Vioista huolimatta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos kauhun hetket maistuvat.