Yksi virtuaalitodellisuuden odotetuista anneista ovat immersiivisemmät, pelottavammat kauhupelit. Koska Here They Lie on yksi ensimmäisistä PlayStation VR:n kyseisen genren peleistä, sitä voisi ajatella jonkinlaisena ensimmäisenä kokeena tämän vision onnistumisesta. Valitettava tosiseikka kuitenkin on, että ensimmäiset yritykset harvoin onnistuvat, ja sama pätee tämänkin pelin kohdalla.




Here They Lie kertoo olevansa ns. psykologista kauhua. Se asettaa pelaajan tuntemattomaan ympäristöön, eikä kerro miten tai miksi tämä on sinne joutunut. Pelin alussa päähahmo haluaisi ilmeisesti palata entisen tyttöystävänsä kanssa takaisin yhteen, mutta koska kumppani ei ole varma haluaako ottaa riskiä uusista pettymyksistä, pari lähtee omille teilleen pohtimaan asioita. Tässä kohdassa asiat alkavat mennä omituiseksi, ja ympäristöön ilmestyy karmivia näkyjä, ovien takaa kuuluu outoja ääniä, ja muuten autiolla asemalla tulee vastaan hirviöitä sekä karreksi palaneita ruumiita. Pelaajan toiminnot jäävät kuitenkin vähäisiksi, lähinnä tehtävänä on kulkea eteenpäin, availla ovia ja pakoilla uhkia.


Alku on melko lailla tuttua tunnelmalähtöistä kauhua aika pliisuissa ympäristöissä, eikä missään vaiheessa oikein pelota. Vasta pidemmällä peli muuttuu sen verran surrealistiseksi, että kiinnostus vähän herää. Meno lähtee kunnolla käsistä kaupungissa, jossa eläinnaamareihin pukeutuneet ihmiset hakkaavat ja tappavat toisiaan, riehuvat, harrastavat haureutta ja nauttivat viihteestä, jossa jengiä mestataan teatterilavalla.

Absurdi meno on pelin paras anti, mutta toimisi paremmin, jos se edes jotenkin nivoutuisi tarinaan, eikä tarvitsisi olla tekijöiden pään sisällä ymmärtääkseen kaikkia metaforia ja kytkentöjä. Tämä on koko pelin ajan yksi sen suurimmista kompastuskivistä: pelaaja kulkee läpi vaihtuvien ympäristöjen, näkee kauheuksia ja julmuuksia, ympäristön vääristymiä, jahtaavia hirviöitä ja vaikka mitä, mutta punainen lanka on täysin hukassa. Toistuvia teemoja pelin sisältä kyllä löytyy, ja sain lopulta muodostettua jonkinlaisen teorian siitä, mitä tapahtumat ehkä mahdollisesti voisivat symboloida, mutta päällimmäinen tunne oli silti melkoinen hämmennys.




Toinen suuri ongelma ja ehkä niistä se suurin on liikkumisen toteutus ja sen vaikutukset pelaajaan. Jokaisen lyhyen lukunsa päätteeksi peli kehottaa pitämään tauon, eikä syyttä: jo hetken pelaamisen jälkeen huono olo alkaa hiipimään, ja lopulta peli on pakko laittaa sivuun jatkuvasti voimistuvan pahoinvoinnin vuoksi. Huonoon oloon ei varsinaisesti auta se, miten käytävät toisinaan liikkuvat ja aaltoilevat niillä kävellessä. Kontrollit ovat myös epäkäytännölliset, sillä kuvakulman vaihto tehdään askeleittain, jolloin erityisesti 90 asteen käännökset ovat aina pienen työn takana.


Here They Lie ei ole varsinaisesti niinkään pelottava, kuin outo ja ihmetyttävä. Sen pelaaminen on kyllä hyvin epämiellyttävää, mutta lähinnä johtuen konkreettisesta pahoinvoinnista, jota pelaaminen aiheuttaa. Se ei ole kovin laadukas niin visuaalisuudeltaan, pelattavuudeltaan kuin tekniseltä puoleltaankaan. Toisinaan seinän lähelle mennessä näki sen takana olevan alueen, kun taas kuolemat teleporttasivat hahmon välillä vasta tulossa olevalle tallennuspisteelle. Surrealismissa ja arvoituksellisuudessa on menty vähän liian pitkälle, jotta kokonaiskuvaa saisi muodostettua, mutta peli tarjoaa kuitenkin ihmetyksen hetkiä ja arveluttavaa viihdettä – jos ei välitä sivuvaikutuksena tulevasta huonosta olosta.