Yli 25-vuotias vuoropohjaisen strategian klassikkopelisarja Sid Meier’s Civilization on edennyt kuudenteen osaansa, eikä uusin tulokas petä odotuksia.


Pelisarjan ystäville Civilization VI lähtee hyvin tutuista lähtökohdista, mutta mitä pidemmälle peliä pelaa, sitä enemmän siitä löytää uusia puolia ja ominaisuuksia. Omaa sivilisaatiota lähdetään jälleen rakentamaan pienestä kivikautisesta kylästä uudisasukkaan ja soturin voimin. Kuten aiemmat osat, myös kuudes sivilisaatio päättyy vuoteen 2050 tai sivilisaation saavutettua matka avaruuden halki Alfa Centauriin.



Ensimmäinen uudistus tulee vastaan heti kaupungin perustamisen jälkeen. Toisin kuin aiemmissa osissa, nyt kaupungit eivät enää sisällä kaikkia eri kaupunginosia, vaan osa niistä on rakennettava omille laatoilleen. Tämä muuttaa kaupungin laajentamisen dynamiikkaa ratkaisevasti siten, että pelaaja joutuu pohtimaan kauaskantoisesti, kuinka yhden laatan tarjoamia resursseja aikoo hyödyntää; jyräämällä metsää tai maatilan kaupunginosan tieltä voi vaikuttaa vuosisatoja myöhemmin negatiivisesti kaupungin tuottavuuteen. Kaikkia resursseja ei luonnollisestikaan vielä kivikaudella tunneta, ja oman naapurustonsa on saattanut rakentaa tietämättään vaikkapa öljykentän tai uraanimalmin päälle.


Kaupungin rakentamiselle olennaiset työläiset on nyt korvattu muutaman käyttökerran jälkeen katoavilla rakentajayksiköillä, jotka voivat muun muassa rakentaa kaivoksia ja maatiloja, hakata tai kasvattaa metsää sekä korjata sodan aiheuttamia tuhoja. Hyvänä ominaisuutena työläisten ja uudisasukkaiden kaltaisten heikompien yksiköiden turvaksi on mahdollista valjastaa sotajoukkoja saattueen muodossa. Myös maayksiköitä voi nyt yhdistää armeijakunniksi ja merikalustoa laivastoksi.

Kaupungin kasvaessa väkilukua seurataan asuntokannan kasvulla, ja väestö pidetään onnellisena palveluita ja viihdykkeitä lisäämällä. Aiempiin pelisarjan osiin verraten kansa pysyy onnellisena paljon tasaisemmin eikä tilanne pääse missään vaiheessa riistäytymään käsistä, kunhan pitää huolta palvelutasosta. Teitä ei tarvitse enää rakentaa, vaan ne syntyvät kauppareittien varsille automaattisesti.




Pohjimmiltaan peli noudattaa tuttua tutkimisen, laajentamisen, riistämisen ja tuhoamisen kaavaa. Pelaaja voi omilla toimillaan varsin vapaasti määrittää, minkälainen johtaja hänestä kansalleen tulee vuosisatojen varrella. Omaa hallitustaan ja politiikkaansa voi muokata ajan saatossa varsin suurella haitarilla. Politiikkakorteilla voi rakentaa omanlaisensa hallinnon, ja mitä pidemmälle kehitys etenee, sitä enemmän vaihtoehtoja annetaan hyvinvointivaltion palasista fasistiseen diktatuuriin.

Teknologiapuu kehittyy suurin piirtein samaa tahtia politiikan ja tutkimuksen kanssa. Tutkimukseen on tuotu uusi Eureka-pelimekaniikka, joka vauhdittaa tiettyjen tutkimusalueiden kehitystä. Esimerkiksi meren kohtaaminen ensimmäistä kertaa tuo vauhtia merenkulun kehittämiseen.

Myös diplomatia kehittyy pelin edetessä. Vaikka alkupuolella peliä sotiminen on lähestulkoon väistämätöntä, on myöhemmissä vaiheissa mahdollista keskittyä sivilisaationsa rauhanomaisempiin ominaisuuksiin, kuten vaikkapa Tieteellisen tai Kulttuurin voiton tavoitteluun. Tämä on hyvä, sillä jatkuva sotiminen alkaa jossain vaiheessa maistua puulta.


Uskonnosta on tehty monimutkaisempi ominaisuus, ja käännyttämisen lisäksi pelaaja voi nyt rakentaa pyhättöjä ja hyödyntää uutta apostoli-yksikköä uskontonsa levittämisessä. Tästä kehityssuunnasta huolimatta hieman harmittaa, että aiempien osien Diplomatian voitto on nyt korvattu Uskonnollisella voitolla.



Civilization VI:n 19 sivilisaation johtajat erottuvat toisistaan paremmin kuin koskaan aiemmin pelisarjan historiassa. Jokaisella on omat erityisominaisuutensa, -rakennuksensa ja -yksikkönsä amerikkalaisten filmistudioista ja mustangeista Saksan sukellusveneisiin ja hansakortteleihin. Johtajat ovat huvittavia karikatyyrejä historiallisista vastineistaan, ja jok’ikinen kuuluisa repliikki kuullaan varmasti. Esimerkiksi Englannin kuningatar Victoria reaktio sodanjulistukseen on tietysti: ”War? We are not amused.”

Edellisissä osissa hämmentänyt satunnainen sodan julistaminen vähentynyt ainakin näennäisesti. Nyt jokaisella johtajalla on omat hahmoprofiilissa esitellyt luonteenpiirteensä, arvomaailmansa ja tavoitteensa. Salaisista tavoitteista selville päästäkseen on aluksi rakennettava läheisemmät suhteet kyseiseen johtajaan tai vaihtoehtoisesti lähetettävä asialle vakooja. Kiinan johtaja Qin Shi Huang ei pidä siitä, että muutkin kulttuurit rakentavat ihmeitä ja Norjan Harald Ankara puolestaan arvostaa voimakasta laivastoa. Pelaaja voi myötäilemällä tai ärsyttämällä saada itselleen joko ihailijoita tai vihollisia. Joskus kuitenkin naapurivihan saa aikaiseksi ihan vahingossa tai se on edellytys oman kulttuurin edistymiselle.


Sotaisan johtajan maineen hankittua muut johtajat alkavat syyttelemään ja esimerkiksi tekemään pelaajan kannalta epäedullisia kaupankäyntiehdotuksia. Julmaksi johtajaksi julistettu ei voi hieroa lämpimiä suhteita kovinkaan helposti, ja suhteiden normaaliksi palauttaminen voi vaatia vuosisatoja rauhantyötä ja diplomatiaa. Jos sotaa haluaa välttämättä käydä, on sotarikollisuusastettaan mahdollista vähentää julistamalla Casus belli tai väittää vain suojelevansa omia rajojaan.

Myös kaupunkivaltioilla on omat ihailun kohteensa ja tavoitteensa, joita täyttämällä niitä on mahdollista saada puolelleen helpommin. Mitä enemmän valtio on lähettänyt diplomaatteja kaupunkiin, sitä enemmän sillä on vaikutusvaltaa. Taktisesti sijoitetun ystäväkaupungin joukot voi myös ostaa omaan käyttöön 30 vuoron ajaksi ja näin käydä sotaa vuodattamatta lainkaan omien sotilaiden verta.



Uusi pelimoottori tekee pelaamisesta sulavampaa kuin aiemmin. Lisäksi kameraa voi nyt pyöritellä ja pelin maailmassa on nyt yö ja päivä. Graafisessa ilmeessä on otettu loikkaus lapsekkaampaan, animaatioelokuvia muistuttavaan ilmaisuun. Pelimaailma on värikäs ja erottuva, ja välianimaatioiden kansakuntain johtajat ovat parhaimmillaan huvittavan liioiteltuja epäsuhtaisine ruumiinosineen. Uusi ilme varmasti jakaa mielipiteitä, mutta itse pelaamisesta on nyt tullut selvempää, sillä yksiköt ja rakennukset erottuvat aiempaa paremmin maastosta. Strategiapeli ei ota itseään muutenkaan liian vakavasti. Esimerkiksi Espanjan kuninkaan Filip II:n habitus on vain kerrassaan hervoton. Lisäksi pitkin peliä ja ihmiskunnan eri kehitysvaiheita voi löytää vaikka minkälaisia pääsiäismunia Monty Python -viittauksista XCOM-cameoon.

Vaikka tekoäly ei tunnu ottaneen suunnattoman suurta loikkausta eteenpäin, tuntuvat tietokonevastustajat nyt aiempaa loogisemmilta. Osa tästä johtuu toki muiden johtajien luonteenpiirteiden läpinäkyvyydestä, mutta myös barbaarit tuntuvat olevan nyt hieman fiksumpia ja järjestäytyneempiä rakentaen leirejä kaupunkien lähelle ja iskien juuri sillä strategisella hetkellä kun itse käy sotaa toisella rintamalla.


Yksi pelityypin turhauttavimmista seikoista eli odottelu on nyt saanut hieman helpotusta. Tähän mennessä Civit ovat laittaneet pelaajan passiivisen seuraajan rooliin aina oman vuoron jälkeen, ja useamman pelaajan peleissä aikaa saattaa vuorojen välillä vierähtää pidempikin hetki. Vaikka kaikki toiminnot eivät tietenkään ole käytössä, voi nyt odotteluajan käyttää vaikkapa diplomaattisten sopimusten solmimiseen muiden johtajien kanssa. Kaupankäynnissä muiden sivilisaatioiden kanssa on ainakin toistaiseksi vielä pari bugia, sillä tarpeeksi kaupan ehtoja vaihtelemalla on mahdollista erilaiseen lopputulokseen kuin kaupankäynnin alkaessa.

Sid Meier’s Civilization VI on jo muutenkin mainion pelisarjan paras ja virheettömin osa. Kaikki pelin vaiheet ovat aiempaa paremmin tasapainossa, etenemisvaihtoehtoja tarjotaan enemmän kuin koskaan eikä tylsiä hetkiä liiemmin tule. 25-vuotiaan pelisarjan koukuttavuus ei ole vuosien varrella rapissut laisinkaan. Aina on jäljellä “vielä yksi vuoro.”