Jos haluaa saada minut suhtautumaan peliin lähtökohtaisen positiivisesti, kannattaa laittaa sen aloitusmusiikiksi Jimi Hendrixin All Along the Watchtower. Olin kyllä kuullut, että 2K Games oli lisensoinut uuteen Mafiaan koko kasan vanhempaa ja legendaarista musiikkia, mutta Henkka pääsi silti yllättämään.


60-luvun rytmissä ja sykkeessä etenee muutenkin tämä Mafia-sarjan kolmososa. Kehittäjä on uusi, mutta taustavoimissa on edelleen samoja naamoja kuin edellisissäkin Mafioissa. Kakkosen tunnelmista on loikattu parikymmentä vuotta eteenpäin, paikka on kuvitteellinen versio New Orleansista ja tapahtumien keskiössä Vietnamista kotiutuva Lincoln Clay. Mustan miehen elämä ei syvässä etelässä ollut helppoa muutenkaan tuohon aikaan, mutta sekaantuminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen tekee siitä vielä tavallistakin vaarallisempaa.



Ensimmäinen Mafia (2002) on itselleni ns. eläkepeli, eli sitä kasaa johon palaan ajan kanssa taas sitten, kun uutta pelattavaa ei tule eri kanavista jatkuvasti. Ostava yleisökin piti siitä aikanaan kovasti. Kakkososa (2010) puolestaan jakoi mielipiteitä: jotkut odottivat GTA-tyylistä hiekkalaatikkoa ja pettyivät, toiset taas pitivät tiukasti etenevästä juonesta. Sen verran kuuden vuoden takainen peli oli vielä muistissa, että osasin odottaa enemmänkin sandbox-höysteistä kertomusta kuin varsinaista vapaan maailman hillumista. Eikä siinä ole sinällään mitään vikaa, tarina kun on pääosin varsin kiinnostavasti kirjoitettua ja etenee mielenkiintoisesti takaumien kautta. Olin jopa aidosti yllättynyt muutamasta käänteestä. Tällä kertaa tosin sitä avoimen maailman haahuiluakin on mukana runsaammin.


Sen enempää spoilaamatta todettakoon, että Lincoln joutuu tekemisiin paikallisen mafian kanssa. Koska ollaan 60-luvun "Louisianassa", myös rotujen väliset jännitteet ovat pelissä keskeisessä asemassa. Nähtyäni alun tiedotteen asiasta huolestuin hieman siitä, onko näinkin oleellinen seikka jouduttu poliittisen korrektiuden nimissä vesittämään täysin, mutta onneksi näin ei ole. Suuri osa hahmoista on avoimen rasistisia, mikä kieltämättä antaa pelin runsaalle väkivallalle aivan omanlaisensa mausteen.



Kerrassaan loistavan musiikin lisäksi ajankuva on muutenkin kohdallaan. Autot, vaatteet ja värimaailma ovat kuin 60-luvun lopun elokuvista. Kuten aiemminkin, aitoja lisenssituotteita ei nähdä, mutta esim. autojen esikuvia ei tarvitse kovin kauaa miettiä.


Autojen ohjaamiseen on tarjolla sekä normaali että "simulaatioajomalli". Otin jälkimmäisen käyttöön, kun peli sitä suositteli, enkä ainakaan sen piikkiin voi ajovirheitäni laittaa – autot ovat juuri sellaisia lullia kuin 60-lukulaiset jenkit oikeastikin. Pelattavuus kaiken kaikkiaan on korkeatasoista: tähtäys, valikot ja muut toimivat kuten pitääkin.

Grafiikkaa sen sijaan ei voi varauksetta kehua. Sekä piirtoetäisyys, päivitysnopeus että mallit ovat hieman kilpailijoita jäljessä, etenkin ihmishahmot näyttävät paikoitellen edellisen sukupolven pelistä reväistyiltä. Välinäytöksissä varsinkin kävelyliikkeet ovat jostain syystä välillä erityisen kökköisiä, jolloin vakavastakin asiasta tulee pahimmillaan koomista. PC-versio on ilmeisesti myös ainakin toistaiseksi lukittu 30 fps:n päivitysnopeuteen.




Mafia II:n arvostelussa valitin kulisseissa kulkemisen tunteesta. Pelaajalle jäi tunne, ettei juonitehtävien ulkopuolella tehdyillä toimilla ole oikeasti mitään merkitystä, koska seuraavassa hetkessä pelaaja voidaan kolkata ja ansiot viedä. Kolmososa on parantanut tämän suhteen, sillä sivutehtäviä on enemmän ja maailmaan on siroteltu kaikenlaista kerättävää Hot Rod -lehdistä levynkansiin ja Vargasin tyttöpiirustuksiin. Jos juonta ei huvita edistää, voi myös keskittyä kehittämään muilta gangstereilta anastettua liiketoimintaa, mistä palkitaan bonuksilla ja kylmällä käteisellä. Kartta on iso ja sisältää vaihtelevia alueita rämeistä kaupunkikeskuksiin asti. Kaikkialla voi ajella heti alusta alkaen ja suurimpaan osaan rakennuksista voi murt… tutustua. Uidessakin on vaara joutua alligaattorin lounaaksi.

Mutta ainakin yksi ärsyttävyys on jäljellä: jos löydät juonen ulkopuolella vaikkapa vihollisen tukikohdan ja räiskit sen tyhjäksi, pahikset palaavat sinne vaikka heti uudelleen, täysilukuisina, jos juonenkuljetus niin vaatii. Kerran keräämäsi käteisbonukset sun muut toki häviävät. Tämä syö hieman intoa tutkia maailmaa vapaasti.




Paras tiivistys Mafia III:sta lienee, että mitä enemmän pelasin sitä, sitä enemmän halusin pelata lisää. Myöhäisillalla aloitettu ensimmäinen pelikerta venähti pikkutunneille ja lopulta aloin jo päivisinkin kysellä, olisiko lapsilla mahdollisesti jotain muuta tekemistä, jotta isi voisi taas pelata vähän "aikuisten peliä".

Vaikka tarjolla ei olekaan mitään mullistavaa, peli vetoaa varmasti kaltaisiini Grand Theft Auton yksinpelin ystäviin. Parhaimmillaan toimintakohtaukset ja etenkin niiden ympäristöt ovat kerrassaan erinomaisia. Hämäräbisnesten pyörittämisessä on myös jotain samaa kuin EA:n The Godfatherissa, joskin toiminta on onneksi monipuolisempaa. Kun jälkimmäinen ei koskaan saanut kelvollista jatko-osaa ja Rockstar tuntuu olevan kiinnostuneempi rahan painamisesta GTA Onlinella kuin viitososan tarinan jatkamisesta, on hienoa nähdä, että myös muualla osataan kirjoittaa samantyylistä synkkää saagaa.


Vanhahtavan grafiikan lisäksi suurin miinus onkin toiminnan lievä yllätyksettömyys ja itseään toistavuus. Aika moni tehtävä palautuu samaan asiaan: mene johonkin, tapa joku, valmis. Myös hahmona Lincoln on "kilpailijoihinsa" verrattuna hieman yksioikoinen tappokone. Tästä huolimatta ainakin itse olen jo kaivannut lisää tämän tyylistä pelaamista niin paljon, että pieni toistokin maistui kummasti.

Puhtaasti aikataulusyistä arvostelu ei perustu täyteen läpipeluuseen vaan noin 15 tunnin peliin. Jos mielipiteeni muuttuu merkittävästi tarinan lopuksi, palaan asiaan.