Jos elokuvateattereihin ilmestyy uusi 3D-animaatio, voi olla varma, että pelikauppaan kävellessään sieltä löytyy saman leffan peliversio - mitä ilmeisimmin vielä kaikille mahdollisille koneille. Saman kohtalon on kokenut myös Jack Blackin tähdittämä Kung Fu Panda, joka ei mikään huikea menestys ole ollut jäädessään Pixarin teoksen jalkoihin. Kovin sitä on kuitenkin koitettu mainonnalla rummuttaa. Onko tällaisella keskinkertaisen lastenelokuvan peli-inkarnaatiolla sitten mitään toivoa?



Ensimmäinen vaikutelma on, että kyllä, toivoa on. Pääasiallisesti tämä vaikutelma koostuu kuitenkin pelin graafisesta annista, joka on sekä PS3:lla että X360:lla enimmäkseen huikeaa, vaikka kapeilla poluilla liikutaankin. Eläinten turkkien näennäisen yksittäiset karvat, auringonvalon pehmeä suodattuminen puiden oksien läpi ja aivan uskomaton vesiefekti saavat uskomaan, että kyseessä on tavallista parempi lisenssipeli. Jack Black (tai Jack Blackilta kuulostava näyttelijä?) vetää alkuselostuksen tosin niin maneereilla, että se kaatuu kliseisen ärsyttävyyden puolelle.

Kung Fu Panda kertoo tarinan Po-nimisestä pandasta, joka haaveilee kung fu -mestarin urasta isänsä nuudeliravintolan varjossa. Kun Po hiipii taistelulajinäytökseen, kohtalo puuttuu peliin ja Po valitaan sattuman kautta legendaariseksi Dragon Warrioriksi. Enemmän ruoasta kuin treenauksesta kiinnostunut karhu kuitenkin tarttuu haasteeseen ja matkan varrella opitaan, mitä kaikkea se vaatiikaan. Taivaanrannassa siintää lopullinen taistelu pahaa Tai Lungia vastaan.

Vaikken ole elokuvaa nähnytkään (ainakaan vielä), seuraa juoni käsittääkseni samoja polkuja siinäkin. Eikä leffaa tarvitse välttämättä nähdäkään - vaikka poikani sinne minut tulee varmasti rahtaamaan - sillä pelin animaatiot suun liikkeitä myöten voisivat olla lähes mistä tahansa teattereista pyörineestä animaatiosta. Graafinen toteutus vain on kertakaikkiaan ykkösluokkaa tällaiselle pelille. Sille eivät paljon häviä ääninäyttely tai hahmojen vitsailutkaan. Hymynkareiset aplodit niillekin.



Kun kuulin Kung Fu Panda -peliä ohimennen sanottavan 'Gof of Wariksi lapsille', kiinnostukseni kasvoi entisestään, mutta myös varovainen pessimismi astui kuvaan. Genreltään pelit ovat kyllä samoja - seikkailupelejä, joissa on paljon taistelua. Tietenkin GoW:n synkkä eeppisyys on vaihtunut söpöeläimiin, huumoriin ja sateenkaariin, mutta yhtäläisyyksiäkin on helppo löytää; mm. pomotaistelut hoidetaan nykyään lähes joka pelistä löytyvällä 'paina nappia kun se näkyy ruudulla' -metodilla.

Pääosa pelistä koostuu mätkinnästä, josta selviää enimmäkseen nappien rämpyttämisellä, vaikka pelintekijät ovatkin ottaneet mukaan kiitettävän määrän erilaisia liikkeitä ja comboja. Tasojen päätteeksi lasketaan matkan varrella kerätyt rahat yhteen ja niillä voi sitten tehostaa kykyjään - eli kevyt 'roolipelielementtikin' on mukana. Taisteluita tahdittavat sivutehtävät, jotka joskus vievät hieman enemmänkin tasoloikan puolelle tai ukkosmyrskyn keskelle lentämään. Lukuun ottamatta joitakin liian pitkiksi venytettyjä villisikojen pätkintäfestivaaleja on Kung Fu Panda mukava sekoitus toimintaa ja seikkailua, johon on heitetty vähän muitakin mausteita mukaan.

Niistä puheen ollen: moninpeli on ratkaistu minipelien sikermällä, joista useimpia ei pääse edes pelaamaan ennenkuin on löytänyt varsinaiseen peliin piilotettuja vihreitä erikoiskolikkoja. Sen voi kuitenkin sanoa kannattavan, vaikkeivat pikkupelit pitkää hupia tarjoakaan, sillä mukana on Smash Bros Brawlin tyylistä menoa, jousiammuntaa, mahjongia ja muutakin. Valitettavasti niitä pääsee pelaamaan kavereiden kanssa vain saman konsolin ääressä.

Tähän väliin pitää heittää myös se 3d-toimintapelien perusvalitus: kamera vinksahtaa välillä sellaisiin kulmiin, että siitä ei ole mitään iloa. Oikea tatti kuitenkin auttaa ongelmaan.



Isä kun olen itsekin, on usein ottanut päähän, kuinka lapsia aliarvioidaan kohderyhmänä. Jos on lapsille suunnattu peli, se tehdään usein niin idioottimaiseksi, ettei löytämisen tai keksimisen iloa lohkea vääntämälläkään. Kungfu-pandailu onneksi välttää tämän sudenkuopan ja isäkin pääsee loistamaan poikansa sankarina kun vastaan tulee kohtia, joista pikkusormilla ei selvitä. Kiitos Luxoflux ja Activision. Kiitos.

Pelille antamani pistemäärä voi monista vaikuttaa korkealta, enkä itsekään ole ihan varma, nostinko sen noin ylös siksi, että kerrankin on tehty animaatiolisenssipeli, joka ei ole täyttä kuraa vai sen takia, että Kung Fu Panda on oikeasti hyvä peli. Todennäköisesti hieman molempia, sillä läpipeluun aikana minua ei alkanut ärsyttää oikeastaan mikään muu kuin jotkut liian pitkiksi venytetyt taistelut. Itämaisiin taistelulajeihin viehtynyt bambunpurija onnistui viihdyttämään interaktiivisena versiona - nyt pitänee mennä katsomaan se vähemmän napin painelua vaativa.