Turkulaisen Bugbyten strategiapeli Battlestation: Harbinger näki päivänvalon alkusyksystä mobiilialustoilla. Täppärillä toheltamisen lisäksi avaruuden läpi voi jyrätä nyt myös hiirellä.




Harbinger, mobiilialustoille kehitetyn Battlestation-pelisarjan kolmas osa, löysi tarpeeksi innokkaita faneja Kickstarter-kampanjan rahoittamiseen. Onnistuneella kampanjalla ei kustannettu ainoastaan konversiota tietokoneille, vaan alustan vaihdon mukana saapui myös läjä viilauksia ja uudistuksia: uusia aluksia sekä aseita, ympäristöjä, rotuja että tehtäviä. Lähin vertauskuva Harbingerille on selvästi viime vuosien indiesuosikki FTL: Faster Than Light. Molemmissa strategiapeleissä ohjataan avaruusalusta satunnaisesti generoituvassa galaksissa, joka on kauttaaltaan täynnä avuntarpeessa olevia siviilejä, tehtävänantajia sekä vihollisia. Sektorista toiseen hyppiessä vastaan tulleet tilanteet kartuttavat resursseja, joilla oman pikku purtilon hernepyssyt päivittyvät raidetykeiksi ja ohjuspatteristoiksi. Rogueliten hengessä jokainen kuolema on lopullinen, mutta pelikerrasta kerätyillä kokemuspisteillä availlaan uusia aluksia. Ilmiselvistä yhtäläisyyksistä huolimatta peleissä on eroja, mutta harmillisesti erot ovat useimmiten FTL:n eduksi.

Harbingerin mobiilitausta näkyy pelatessa jatkuvasti, erityisesti pelin yksinkertaisessa luonteessa. Pelisessiot rajoittuvat usein 10-30 minuuttiin elinajasta riippuen, toimintamahdollisuudet taisteluissa ovat varsin rajattuja, eikä pelin sisällössä ole merkittävää vaihtelevaisuutta. Tämä ei tarkoita että Harbinger olisi huono peli; leppoisaksi pikkupeliksi Harbinger hoitaa rauhanomaisen avaruusseikkailun moitteetta. Pelaamista varjostaa silti tunne, että kokemuksesta puuttuu se viimeinen sivallus, joka kohottaa pelin miellyttävästä ajanvietteestä joksikin suuremmaksi.


Pelimaailma ei esimerkiksi missään vaiheessa herää eloon, saati onnistu erottamaan itseään kymmenistä geneerisistä scifi-universumeista. Alussa annettu päätehtävä sekä pitkin peliä jaetut sivutehtävät eivät myöskään onnistu herättämään minkäänlaisia tunteita, joten hanttihommiksi muuttuvia kiertopolkuja vedetään useimmiten läpi puhdas rahankiilto silmissä. Tämä on osa Harbingerin suurimpia ongelmia: ympäröivän maailman lisäksi tunneside omaan alukseen ja sen miehistöön on monesti olematon. Siinä missä FTL mahdollisti paitsi aluksen, myös miehistön muokkaamisen nimeä ja väritystä myöten, Harbingerissa alukseni on vain yksi muiden joukossa. Kun omasta purtilosta ei juurikaan välitä, eikä pelin tarinankerronta saati tehtäväsisältö loista, on ruudun tapahtumista vaikea innostua. Kaikkia - erityisesti puhtaasta strategiasta välittäviä - tämä ei tietenkään häiritse piirun vertaa, mutta omakohtainen kokemukseni jäi tästä syystä kovin latteaksi.



Ylivoimaisesti suurin osa peliajasta kuluu taistellessa. Tähtikartastosta noukitaan sektori avaruusaluksen hyppyä varten, alue tyhjennetään vihollisista ja kierto aloitetaan alusta. Ajoittain sykliä rikotaan törmäämällä kolmansiin osapuoliin, kuten kauppiaihin tai tehtävänantajiin, mutta useimmiten uudesta sektorista löytyy vähintään yksittäinen vihollisalus, joka pitäisi disintegroida tähtipölyksi. Taisteleminen itsessään on varsin yksinkertaista ja helposti hahmotettavaa; avaruusalus tykittää automaattisesti lähintä vihollista koko arsenaalillaan ellei toisin määrätä, jolloin pelaajan kontolle jää lähinnä avaruusaluksen liikuttelu ja epätoivoinen plasmapallojen väistely.


Aluksen jokaisen aseen voi halutessaan suunnata eri kohteisiin, jolloin kevyt taktikointi on mahdollista useampaa vihollista vastaan taistellessa. Kohteiden valintaa lukuunottamatta pelaajalle jää kuitenkin taistelussa varsin vähän tehtävää. Jos itsellä on lyhyen kantaman aseita, liikutaan lähelle; vastapainoisesti otetaan etäisyyttä jos laser leikkaa yhtä hyvin kauempaakin. Ylivoimaisen vastuksen edessä pelaaja voi myös ottaa suosiolla hatkat, ja palata aiempaan sektoriin nuolemaan haavoja.

Alusten muokkausmahdollisuudet vastaavat muita samankaltaisia pelejä. Jokaisessa aluksessa on vaihteleva määrä pää- ja sivuaseiden paikkoja, joihin hankitaan mieleisiä ionikanuunoja ja laser-rynnäreitä, joita voi myös tarpeen tullen modailla oman maun mukaan. FTL:n miehistömanagerointi korvaantuu Harbingerissa laivaston komennuksella. Ohjattavien avaruusalusten määrää voi kasvattaa pelin edetessä yhdestä kolmeen, jolloin pelaamisen pääpaino siirtyy eri alusten vahvuuksilla leikkimiseen. Pikkulaivaston rakentelu on myös pelin parhaita puolia. Useamman aluksen rakentelu sekä ohjaaminen antaa pelaajalle enemmän vaihtoehtoja paitsi taisteluiden, myös avaruusalusten suunnittelun aikana, jolloin alkupuolen vähäeleinen avaruudessa samoaminen saa paljon kaivattua lihaa luiden ympärille.


Harbinger tuntui läpipelaamisen perusteella hieman pliisulta sekä pintapuoliselta pelikokemukselta, mutta rentomielistä pikkustrategiointia kaipaavat löytävät uusimmasta Battlestationista pieniä hurmoksen hetkiä. Harbinger on loppujen lopuksi pätevästi suunniteltu ja toteutettu peli, mutta kokemus jää helposti lajityypin klassikoiden varjoon.