Muutama vuosi takaperin Square Enixin Bravely Default teki tarkoituksellista pesäeroa uudempiin Final Fantasyihin ja otti sen sijaan reippaasti vaikutteita sarjan varhaisimmista klassikoista. Uudeksi sarjaksi peli niitti odotettua parempaa suosiota myös länsimaissa, ja jatko-osa oli näin taattu. Bravely Second: End Layeriksi nimetty jatko-osa julkaistiinkin Japanissa jo lähes vuosi sitten, lännessä odotus oli paljon pidempi. Onko peli odotuksen arvoinen? Kyllä ja ei. Siinä missä Bravely Default oli hyvin perinteinen JRPG-peli tuoden kuitenkin samalla uudistuksia ja omaa persoonallisuutta genreen, tyytyy Bravely Second lähinnä toistamaan ensimmäisen pelin kaavan sellaisenaan.



Bravely Secondin tarina on miltei suoraa jatkoa edelliselle pelille. Bravely Defaultissa maailman pelastanut Agnés joutuu Kaiser Oblivionin sieppaamaksi, ja nuori ja naiivi ritari Yew lähtee takaa-ajoon. Kaveriporukkaan osuvat mukaan ykkösosasta tutut Edea ja Tiz sekä Kuusta kotoisin oleva Magnolia. Yhdessä nelikko jahtaa Kaiserin lentävää linnoitusta maailman laidalta toiselle ajautuen samalla keskelle koko maailman kohtaloa uhkaavia tapahtumia.

Agnésin ja maailman lisäksi myös muut asukkaat kaipaavat apua ongelmiinsa. Näissä vapaaehtoisissa sivutehtävissä on poikkeuksetta edessä valintatilanne, joka pelaajan tulee ratkaista parhaaksi näkemällään tavalla. Joskus tämä tarkoittaa eettistä valintaa siitä, voiko joidenkin ihmisten kurjuuden kustannuksella pyrkiä parempaan tulevaisuuteen, joskus taas uravalintaa identiteettikriisissä kamppailevalle henkilölle. Valitsi mitä tahansa, saa aina vastapuolen kannattajan vihat päällensä, ja taisteluhan siitä syntyy.

Bravely Default ei ollut mikään tarinankerronnan mestariteos, Bravely Second on sitä vielä vähemmän. Tarina on kliseinen, dialogi usein puuduttavaa läpikäytävää, hahmot humoristisia stereotyyppejä. Kaikeksi onneksi pelin muut puolet paikkaavat näitä puutteita tehokkaasti, sillä eteenpäin itseäni motivoi enemmänkin pelaamisen hauskuus kuin se, että olisi odottanut jännityksellä mitä tarinassa vielä tapahtuukaan.



Pelin parhaita puolia on sen erinomaisesti toimiva taistelujärjestelmä. Hahmoluokkien virkaa Bravely-sarjassa toimittavat erilaiset ammatit, joita saa kerättyä pomovastuksia kukistamalla. Yksikään hahmo ei ole sidottu tiettyyn luokkaan, vaan ammatteja voi vaihtaa helposti aina niin halutessaan. Mukana on perinteistä miekkamiestä ja parantajaa, mutta myös erikoisempia luokkia, kuten merirosvoa ja kondiittoria. Hahmolleen voi valita kaksi ammattia: aktiivisesti käytössä olevan työn sekä tukena toimivan passiivisen työn. Parhaat hahmot syntyvätkin kahden hyvin valitun työn yhdistelmistä.

Bravely Defaultin nimikkotoiminnot, brave ja default, ovat käytössä jatko-osassakin. Bravea käyttämällä saa taisteluissa suorittaa useampia vuoroja etukäteen, kun taas default varastoi niitä myöhemmin käytettäviksi. Nämä kaksi toimintoa tuovat taisteluun sekä syvyyttä että miellyttävyyttä. Toisaalta vaikeampiin taisteluihin on tarjolla laajempi valikoima strategioita, toisaalta helpot taistelut saa hoideltua hyvin nopeasti, mikä tekee grindauksestakin miellyttävämpää. Grindauksessa auttaa myös se, että taisteluiden tiheyden saa valittua mielensä mukaan lähes jatkuvista yhteenotoista aina niiden täydelliseen puuttumiseen. Täpän säätäminen nolla-asentoon helpottaa huomattavasti, kun luolastossa on jäänyt joku nurkka tutkimatta, eikä jaksaisi enää taistella tietään takaisin.

Lähes kaikki taistelujärjestelmässä on tuttua ensimmäisestä osasta, eikä Bravely Second ole tehnyt toimivaan kaavaan isompia uudistuksia. Jokusen uuden ammatin lisäksi tarjotaan mahdollisuus tallentaa muutamia suosikkityöyhdistelmiään, jolloin näiden vaihtaminen tilanteen mukaan on vaivattomampaa. Toinen uutuus on SP-toiminto, joka pysäyttää ajan hetkeksi antaen omalle puolelle jokusen vapaavuoron. Vaikka SP yritetään tuoda merkittäväksi osaksi peliä myös tarinallisesti, taisteluissa sillä oli lopulta hyvin pieni rooli.



Ykkösosan tapaan Bravely Secondissa riittää myös paljon pienempää tekemistä. Magnolian kotikaupunki Kuussa on romuttunut Ba’al-hirviöiden hyökkäyksen seurauksena, ja se pitäisi nyt kunnostaa. Mitä enemmän kavereita saa kohdattua Street Passin ja nettikutsujen avulla, sitä nopeampaa jälleenrakennus on. Tuttuun tapaan erilaisten rakennusten kunnostamisesta palkitaan esineillä ja uusilla erikoishyökkäyksillä. Jos ei satu kuulumaan Bravely Secondia pelaavaan kaveriporukkaan, peli heittää kerran päivässä avuksi kourallisen uusia nettivieraita, joten kylän rakentelu sujuu yksinäänkin.

Kuussa voi myös kukistaa Ba’aleja, kiinnostavia hirviöitä, joiden suunnittelussa on käytetty sopiva määrä luovaa häiriintyneisyyttä. Lähtökohtaisesti Ba’alit ovat niin kovia, ettei niitä vastaan ole ennen new game+ -pelikertaa paljon sanomista, mutta homma helpottuu, kun niitä ensin tulittaa heikommiksi Kuusta löytyvillä aluksilla. Homma on hidasta, mutta tämäkin nopeutuu pelaavien kavereiden avulla, sillä jokaiselta kaverilta saa yhden lisäaluksen laivastoon.

Tästäkin kaikki kuulostaa pääosin tutulta ykkösosan pelanneille, mutta löytyy Bravely Secondista jotain uuttakin. Tarinan alkuvaiheilla mystinen pöllömies värvää pelaajan mukaan Chompcraft-kulttiin, joka haluaa levittää pieniä ja söpöjä Chomp-öppiäisiä maailman joka kolkkaan. Käytännössä Chompeja tehtaillaan Cookie Clicker -henkisessä minipelissä. Ryhmän jäsenet väsäävät otuksia automaattisesti, mutta kovin hitaasti. Hankkimalla näille parempia tarvikkeita ja välipaloja voi tahtia kuitenkin kohentaa askel askeleelta, ja pian nelikko täyttääkin Chomp-astioita alta aikayksikön. Hauskaa pientä sivupuuhailtavaa tämäkin.



Jos kevyt juoni ja halpa huumori eivät ole este, tarjoaa Bravely Second valtavasti viihdyttävää pelattavaa. Luxendarcin maailma on kiinnostava ja kaunis paikka, jonka maisemissa liikkuu mielellään samalla kun kulkemista siivittää hyvä musiikki. Toimiva taistelujärjestelmä laajalla valikoimalla vihollisia ja persoonallisia pomovastuksia tekee pelistä jo lähes yksinään pelaamisen arvoisen. Parhaat puolet on kyllä kloonattu lähes suoraan edellisestä pelistä, mutta se ei tarkoita, etteikö tulos voisi silti olla hyvä. Pelattavaa riittää, ja läpipeluukertaan saa helposti kulumaan puolisen sataa tuntia, eikä noiden tuntien aikana ehtinyt kyllästyä kertaakaan.