Lapsuuteni kotitietokonepäivät vaihtuivat aikuisiässä konsolipelaamiseen, enkä takaisin ole kaivannut. Tämä peli kuitenkin osittain muutti sen kaiken. Kun aloin miettiä, koska olen viimeksi ollut näin koukussa autopeliin, oli pakko palata 1990-luvun vaihteeseen ja Stunt Car Raceriin. Kieltämättä osassa Trackmanian kisoista onkin havaittavissa sukulaissuhteita kyseiseen klassikkoon. Mutta niin on myös Sega Rallyyn... tai RUSH-sarjaan, tai Outruniin, tai WipeOutiin. Trackmanian tekijät ovat kaikesta päätellen suuria ajopelifaneja - ja se näkyy.



Trackmaniasta on syytä tietää muutama seikka:

1) Trackmania United Forever on kaupallinen versio ilmaisesta Trackmania Nations Foreveristä. Maksuversiossa on mm. enemmän rata-, auto- ja pelityyppejä, mutta mikään ei siis estä kokeilemasta peliä vaikka heti. Arvostelunakin osuessa kohdalleni sain vihdoinkin tekosyyn tutustua peliin ja nyt harmittaa. Harmittaa se, etten aiemmin älynnyt moiseen ryhtyä. Lisäksi maksullisen version lunastamalla tulee tehtyä hyvä työ pelin kehittäjien suuntaan.

2) Trackmanialla on iso, mutta erityisesti erittäin aktiivinen harrastajakunta. Guinnessin peliennätystenkin kirjaan se pääsi pelinä, jolla on suurin fanivoimin tehty lisäsisällön määrä. Mukana tulevassa (kohtuullisen helppokäyttöisessä) rataeditorissa on 1500 palikkaa, joista innokkaat harrastajat rakentavat jos jonkinlaisia uusia haasteita ja kilparatoja jatkuvalla syötöllä - ja peliseuraa löytyy aina. Jotain kertoo sekin, että jossain vaiheessa mitalisaldoani vertailtiin 1,3 miljoonan muun pelaajan tuloksiin.

Trackmania on siitä erikoinen tapaus, että sitä voi pelata kuka tahansa, mutta sen kovimmat pelaajat voi silti luokitella hc-autopelaajiksi, vaikka realismista pelissä ei ole suuremmin välitetty. Kun kaikilla on alla samanlainen ajopeli ja sama rata, on onnistuminen kiinni vain ja ainoastaan omista kyvyistä - ja treenistä, treenistä, treenistä.



Vaikka konsoliäijä olenkin, löytyy tietokoneestani kohtuullinen grafiikkakortti siltä varalta, että joitain PC-pelejäkin eteeni työnnetään. Kokoonpanollani TUF näyttää todella komealta ja varsinkin ruudunpäivitykseltään nopealta. Formulan ratissa meno on kuin Wipeouteista, mutkien ilmestyessä eteen salamannopeasti. Oli kyse sitten veden äärellä olevasta stunttiradasta tai maastossa ajettavasta rallista, on peliä mukava katsella.

Trackmanian peruspelitila on kisaamista aikaa vastaan. Jos radan selvittää mitalin arvoisesti, aukeaa seuraava haaste ja jatkossa vaaditaankin sitten jo kirkkaampaa mitalia. Vaikeusaste nousee juuri sopivan hitaasti ja niiden viimeisten sadasosien hiominen omasta suorituksesta pois on pahimmanlaatuinen riippuvuuden aiheuttaja. Vielä yhden kerran! Nappi, josta kisansa voi aloittaa välittömästi uudelleen iskostuu selkäytimeen ja sitä tulee joskus napattua liiankin herkästi, jos joku mutka menee vähänkin pieleen. Vielä kerran!

Lisäksi eri rata- ja autotyypit tekevät yksinpelistäkin vaihtelevan kokemuksen. On varsin erilaista ajella formulalla pitkin futuristisesti kurvailevaa rataa kuin vaappuvalla autonrähjällä autiomaassa.

Muitakin pelitiloja toki löytyy. Yksi niistä on tavallaan autolla pelattavaa tasoloikkaa, jota tavoiteltiin myös PSP/PS3/X360 -peli Gripshiftissä, ihan hyvin tuloksin. Stunttitilassa pyritään keräämään pisteitä temppuilemalla ja varsin hyvänä ideana mukana on myös Puzzle-pelitila. Siinä pelaajalle annetaan aikaraja ja kasa radanrakennuspalikoita. Niistä sitten pitää rakentaa lähtöpisteestä maaliin rata, jonka pystyy ajamaan vaaditussa ajassa. Käytännössä Trackmaniassa on siis rahkeita vaikka kolmeksi autopeliksi.



Verkossa pelatessa Trackmania nousee vielä uudelle tasolle. Kisakumppaneita löytyy takuuvarmasti, eikä edes parempien jalkoihin jääminen haittaa, kun ensimmäiset kisat menevät joka tapauksessa ratojen opiskeluun. Itsensä ja oman aikansa parantaminen nousee täälläkin pitkäksi aikaa pääosaan ja mukavana bonuksena on sitten muiden voittaminen. Addiktio vain lisääntyy entisestään. Kun pelaajia on näin paljon, on enimmäkseen karsiutunut pois myös esim. Xbox Livessä esiintyvä aloittelijoiden ilkunta. Kisoihin uskaltaa heikompikin virtuaalivauhtipää liittyä mukaan, ja pelattava ei lopu koskaan.

Pelin sisäisessä suomalaisyhteisössäkin aiheena pyörii se, mitä ohjausmenetelmää kukin pelissä käyttää. Jotkut vannovat näppäimistön tarkkuuden nimeen, toiset taas pelaavat pelkästään peliohjaimilla, jotkut vaihtavat välinettä kisatyypin mukaan. Minut Trackmania sai ostamaan palikan, jolla PC tottelee Xbox 360:n langatonta ohjainta. Edes mitään asetuksia ei tarvinnut tehdä, kyseinen padiohjain toimi pelissä suoraan, vain muutaman toiminnon nappia olisin halunnut muuttaa. Ohjaus on herkkyydeltään erinomainen - juuri sellainen, että se saa pelaajan uskomaan, että suoritusta pystyy vielä parantamaan.

Trackmaniaa täytyy suositella erityisesti arcadetyyppisten autopelien ystäville, mutta myös paatuneet simulaattorisissit viihtynevät sen ääressä, kunhan malttavat mielensä - myös hifistelyyn pelissä on varaa. Näin konsolipelaajan näkökulmasta on suorastaan vääryys, ettei peliä ole sovellettu myös X360:n tai PS3:n verkkopalveluun, kaikki edellytykset siihen olisi olemassa. Petollinen 'koitanpa vielä yhden kisan' yhdistettynä siihen, että peli käynnistyy nopeasti kiintolevyltä ja että kisan uudelleenaloittaminen ei vie lainkaan aikaa, takaa sen, että se yksi kisa muuttuu helposti tunneiksi koneen ääressä.

Trackmania on sydämeltään rakkaudella tehty pikkupeli, jota laajentuminen ilmiöksi ei ole pilannut. Teitä on varoitettu.