Traveller’s Talesin Lego-pelit ovat olleet loistavia koko perheen pelejä. Ne ovat muuttaneet tunnetut elokuvat hauskalla huumorilla höystetyiksi seikkailuiksi, toimineet erinomaisesti kaksinpeleinä ja olleet viihdyttävää pelattavaa. Pelit ovat olleet suosittuja ja aiheita on riittänyt, joten julkaisuja on ilmestynyt kuin liukuhihnalta. Jossain kohtaa vain luovuus ja palo tehdä erinomaisia kokemuksia ovat himmentyneet, sillä taso on tuntunut olevan alaspäin jo muutaman pelin ajan. Lego Marvel’s Avengers vetää kuitenkin henkilökohtaiset pohjat: tämä on selkeästi huonoin tähän asti pelaamistani Lego-peleistä.




Pelin tarina perustuu pääosin Avengers- ja Avengers: Age of Ultron -elokuviin, mutta tarinankerronta ei tee oikeutta näille. Jos elokuvia ei olisi nähnyt etukäteen, olisi juonen kulkua ollut hyvin hankala seurata. Toisaalta elokuvan käsistä oiotaan hyvin vapain käsin ja monet kohtauksista tuntuvat kiirehdityiltä, toisaalta mukaan on ujutettu paljon epäoleellista.


Peliin on otettu puheenvuoroja suoraan elokuvista, kuten joissain aiemmissakin Lego-peleissä, mutta nämä lainaukset kuullaan muita ääniä heikommalla äänenvoimakkuudella ja hienoisen huminan taustoittamana. Vakavien elokuvakohtausten yhdistäminen hölmöilyyn on ollut yksi Lego-pelien valteista, mutta siinäkin puolessa tuntuu olevan tällä kertaa vähemmän kekseliäisyyttä. Peliä varten on nauhoitettu myös muita vuorosanoja, mutta näiden takana eivät ole elokuvien näyttelijät, joten useat hahmoista puhuvat kahdella eri äänellä.


Kahden Avengers-elokuvan toimintakohtauksista on saatu irti sisältöä ja tekemistä vain muutamaksi tunniksi. Tämä ei olisi vielä kovinkaan hyvä mitta, joten sitä on täytynyt venytellä. Niinpä esimerkiksi Age of Ultronin alussa nopeasti nähdyistä kekkereistä Avengersien tornissa on tehty oma kenttänsä, jossa pelaajan täytyy huolehtia juhlien juoma-, ruoka- ja viihdetarjoilusta. Tällaiset selkeät pitkittäjät eivät tee kokemuksesta jännittävämpää, vaan ne ovat tylsää pelattavaa ja tuntuvat lähinnä hämmentäviltä.




Lego-peleissä on aina ollut pieniä teknisiä ongelmia – jaetulla ruudulla pelaaminen on esimerkiksi ollut usein sekavaa, ja sitä se on tälläkin kertaa. Koskaan ei kuitenkaan ole tarvinnut ihmetellä, mitä hahmon pitäisi tehdä, kun sitä ei näy ruudulla enää ollenkaan. Erityisesti dynaamisessa ruudunjaossa ei kamera jostain syystä seuraa pelaajaa aina tarpeeksi hyvin. Joissain paikoissa ruutu on vielä lukittu dynaamiseen moodiin, joten tällöin joutuu hapuilemaan sokkona, kun ei näe hahmoaan saati kenttien kaikkea sisältöä.

Kaksinpelissä on muitakin isoja ongelmia. Osa juonitehtävistä tarjoaa järkevää tekemistä vain toiselle hahmoista, kun toisen tehtäväksi jää seurata passiivisena toisinaan pitkäänkin vierestä. Ei ole kovin kivaa, että yksi pelaaja pääsee taistelemaan pomoa vastaan toisen lentäessä loputonta rinkiä taistelupaikan ympärillä huonossa Resogun-kopiossa.


Pelattavuus ei muutenkaan ole sitä tasoa, mitä Lego-peleiltä on totuttu odottamaan, vaan monet kohdat tuntuvat oudon viimeistelemättömiltä. Usein oli epäselvää, mitä kentissä piti tehdä, jotta tie eteenpäin aukeaisi. Niinpä välillä tuli harhailtua pitkiäkin aikoja samoissa huoneissa hakkaamassa ja tökkimässä kaikkea mahdollista siinä toivossa, että jokin kuljettaisi tehtävää eteenpäin. Ongelmaa pahentaa se, että se oikeakaan ratkaisu ei aina ensimmäisellä kerralla toimi. Hahmot hyppivät helposti ohi tarttumiskohdistaan, eivätkä napinpainallukset aina aktivoi haluttua toimintoa.



Periaatteessa pelattavaa olisi vaikka miten paljon. Tarinatilaan meni itsellä aikaa vajaat 10 tuntia, mutta tällöin pelistä oli suoritettu vasta alle 20 %. Se loppu sisällöstä ei kuitenkaan ole mitään hirvittävän kiehtovaa kamaa, vaan enimmäkseen maailmaan kätkettyjen aarteiden keräilyä ja pienten tehtävien suorittamista. Kenttien keräiltävät esineet on lukittu tiettyjen hahmojen ominaisuuksia vaativien esteiden taakse, ja harvoja näistä hahmoista oli ensimmäisellä läpipeluukerralla tarjolla. Niinpä aarrejahti tarkoittaa näissä tasoissa vain samojen alueiden haravoimista ja hahmojen tiheää vaihtelua.


Marvel’s Avengersin taso vihjaa, että Traveller’s Tales olisi tehnyt Lego-pelejä samalla kaavalla jo liian paljon, liian pitkään ja erityisesti liian tiukalla aikataululla. Vaikka Lego-rakennelmien hakkaaminen palasiksi ja suosikkihahmojensa kanssa heiluminen on edelleen jossain määrin hauskaa, se ei mitenkään riitä kantamaan koko peliä, jossa on muutenkin lukuisia ongelmia. Tuntuu siltä, että nyt olisi aika ottaa hengähdystauko ja yrittää löytää uudelleen se taika, mikä teki vielä muutaman vuoden takaisista Lego-seikkailuista niin onnistuneita.