Far Cry Primal
Arvioitu: | Xbox One |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Ubisoft |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 23.02.2016 |
Pelin kotisivut |
Pyssyt pois ja keihäs käteen
Far Cry -pelisarja on kasvanut jo noin kymmenen pelin mittaiseksi. Sarja on ollut kiva siinä, että se on muuttunut kiitettävästi joka osan myötä – ei aina välttämättä niinkään pelimekaniikoiltaan kuin ympäristöltään. Milloin kuljetaan malariakuumeisena Afrikassa, milloin taistellaan Himalajan vuoristossa sisällissodassa, milloin ollaan 80-luvun ilmentymältä näyttävässä dystopiassa. Far Cry Primal jatkaa samalla linjalla, tällä kertaa nappaamalla tuliaseet kokonaan pois kuvioista ja heittämällä pelaajan 12 000 vuoden takaiseen Eurooppaan.
Far Cry Primal kertoo tarinaa, jollainen olisi hyvin voinut tapahtua kivikauden aikaan. Takkar ja kourallinen muita wenja-heimon jäseniä yrittävät löytää heimonsa luokse, kun pieleen mennyt mammuttijahti jättää Takkarin selviytymään yksinään. Useita päiviä kuljettuaan Takkar löytää vihdoin wenjojen kodin, Oroksen laakson. Laaksoa asuttavat kuitenkin kahden muunkin heimon asukkaat, ja rauhanomaisimpina wenjat ovat joutuneet ahtaalle. Yhdestä suunnasta uhkaavat ihmislihaa syövät udamit, toisesta teknologisesti edistyneet izilat. Takkarin tehtäväksi jää koota hajallaan olevat wenjat yhteen, rakentaa näille suojaa, tuoda kylään taidokkaita mestareita ja lopulta tuhota vihollisheimojen uhka.
Luonnossa selviytyminen ei ole kivikauden ihmiselle mikään itsestäänselvyys. Vaikka ihmisillä on jo monia etulyöntiasemia, ei yksin kulkiessaan halua törmätä susilaumaan, karhuun tai vielä pahempiin uhkiin. Näitä olentoja maat ja mannut ovat kuitenkin tulvillaan, eivätkä järvetkään ole turvallisia, sillä niitä asuttavat krokotiilit ja jättimäiset purukalat. Turvana toimivat monet luonnon tarjoamista materiaaleista rakennetut perusaseet, kuten nuijat, jousipyssyt ja keihäät, kun taas erikoisempia aseita ovat esimerkiksi mehiläispesistä tehdyt pommit. Kun Takkar tuo kylään uusia mestareita, tuovat he myös avattavaksi kehittyneempiä aseita, varusteita ja taitoja.
Wenjojen paras valtti selviytymiskamppailussa on kuitenkin Takkarin kyky kesyttää ja hallita eläimiä. Jo alkuvaiheessa kumppaniksi lyöttäytyy pöllö, joka voi kartoittaa lähimaastoja ja tehdä tuhoa vastustajan leireissä. Kun kesytettävien eläinten kirjo laajenee muihin eläimiin, villi luonto ei tunnu enää yhtään niin pelottavalta. Kun rinnalla kulkeva sapelihammas ärjäisee, kookkaammatkin pedot ymmärtävät paeta. Kaikilla kesytettävillä eläimillä on omat ominaisuutensa ja käyttötarkoituksensa: gepardit ovat hyviä hiipimään, karhut toimivat hyvin tankkeina, mäyrät ovat huvittavia, ja niin edelleen. Uusien eläinten kesyttäminen, niiden kanssa kulkeminen ja taisteleminen ja ihan vain niiden syöttäminen ja paijaaminen ovat pelin parhaita puolia.
Oros on eloisa paikka. Kulkiessaan saa todistaa jatkuvasti vahvimpien selviytymiskamppailua, kun eläimet ottavat yhteen. Kun jossain karhu ja leijona ottavat toisistaan mittaa, toisaalla kotka nappaa pahaa-aavistamattoman vuohen kynsiinsä ja lentää pois. Ihmiset ovat tietenkin uhkia ja myös uhreja vähintäänkin yhtä usein. Ja mikäs sen mukavampaa kuin seurata kauhuissaan huutavien vihollistensa tallautuvan vihastuneen mammuttilauman jalkoihin – ainakin siihen asti, kun mammutit kääntävät katseensa sinuun.
Oros on myös täynnä tehtävää ja tutkittavaa. Kartta on tulvillaan sivutehtäviä, leirejä, sytytettäviä kokkoja ja kerättäviä esineitä. Kulkiessa lähimaastossa käynnistyy usein spontaaneja tapahtumia, joissa tehtävänä on auttaa heimoveljiä ja -siskoja. Luonto on myös täynnä kerättäviä resursseja, jotka tulevat tarpeeseen. Kylän kehittäminen vaatii reippaasti tiettyjen eläinten nahkoja ja erilaisia puu- ja kivimateriaaleja, joista kutakin löytyy yleensä tietyiltä Oroksen alueilta. Aseiden ja varusteiden kehittäminen vaatii monenlaista materiaalia sekin, samoin reseptit, joilla itseään voi parantaa ja buffata. Melko usein on lähdettävä materiaalijahtiin tai metsästysreissulle, jotta pelissä pääsisi eteenpäin. Vaikka kartasta näkee, missä tietyn lajin eläimiin useimmiten törmää, vaati esimerkiksi useamman mäyrännahan saalistaminen pitkällistä ja kärsivällistä alueen haravointia.
Taistelu Far Cry Primalissa on toisinaan puuduttavaa, toisinaan hyvinkin hauskaa. Satunnaisesti vastaantulevia vihollisia ei aina jaksaisi lahdata, mutta vähänkin varomaton kulkeminen vetää puoleensa vihollisia tasaiseen tahtiin. Palkkiot ovat yleensä pieniä ja taistelut rutiininomaisen helppoja. Sen sijaan vaikeampien petojen kaataminen ja hyökkäykset kunnon vihollisleireihin ovat palkitsevaa puuhaa. Eri keinoja ja näiden yhdistelmiä esimerkiksi kylänalun kukistamiseen on lukemattomasti. Pöllön voi lähettää tiputtamaan ihmisten joukkoon pommeja, tai jos lähistöltä löytyy mammutteja tai sarvikuonoja, voi ne yrittää houkutella leiriin luomaan sekasortoa. Tulinuolella sytytetty peto sytyttää vielä kaiken ympäriltään, jolloin kaaos on täydellisempi. Tai toisaalta, aina voi myös hiippailla, nappailla vihollisia äänettömästi ja raahata ruumiit piiloon.
Pelin pääjuoni ei koostu lineaarisesta tehtäväsarjasta, vaan useista erillisistä päätehtävien joukoista, joita voi tehdä tietyissä rajoissa haluamassaan järjestyksessä. Päätehtävät ovat kuitenkin harmillisen persoonattomia. Usein niihin kuuluu samaa puuhaa kuin muihinkin tehtäviin: kulkemista, vihollisten tappoa, wenjojen pelastamista, resurssien keräämistä – ylipäätään ne tuntuvat enemmänkin sivutehtäviltä kuin pääjuonessa etenemiseltä. Muutamia kiinnostavampia tai laajempia tehtäviäkin joukossa oli, joihin kuului esimerkiksi mammutin selässä rellestämistä tai pidempiä eläinten saalistusoperaatioita.
Juoni on toinen pelin kompastuskohta. Vaikka mukana on hauskoja persoonia ja joitain hassuja tehtäviä, pelin päätarina ei kokonaisuudessaan ole kummoinen, eikä päätehtävien monihaaraisuus tässä varsinaisesti auta. Muutamia naurahduksia lukuun ottamatta tarina ei jaksa koskettaa, dramaattisemmiksikaan tarkoitetut juonenkäänteet eivät tunnu oikein missään, ja pelin loppukin jää yhtä valjuksi. Far Cry Primalin tarinankerronta tuntuu ehkä enemmän fiktiiviseltä kivikauden historiaskenaariolta kuin syvälliseltä tarinalta aikakauden ihmiskohtaloista.
Eeppistä tarinaa etsivien kannattaa siis siirtää katseensa toisaalle, mutta tärkeämpää tässä pelissä on, että toiminta toimii – ja se puoli onkin melko onnistunut. Kun peliin pääsee kunnolla mukaan, se jopa vähän koukuttaa ja jaksaa pitää otteessaan loppuun asti. Vaikka tuliaseilla ammuskelu puuttuukin, on peli ehtaa Far Cryta. Samalla se piristää jälleen pelisarjaa täysin uudenlaisella ympäristöllään. Tämäkään vaihdos ei tosin auta, jos on jo lopen kyllästynyt Far Cryn toistamaan kaavaan. Jos sen sijaan haluaa lisää pelisarjan toimintaa, Far Cry Primal tarjoaa sitä varmasti, vieläpä mielenkiintoisessa ympäristössä.
Saaliista villieläinten valtiaaksi
Far Cry Primal kertoo tarinaa, jollainen olisi hyvin voinut tapahtua kivikauden aikaan. Takkar ja kourallinen muita wenja-heimon jäseniä yrittävät löytää heimonsa luokse, kun pieleen mennyt mammuttijahti jättää Takkarin selviytymään yksinään. Useita päiviä kuljettuaan Takkar löytää vihdoin wenjojen kodin, Oroksen laakson. Laaksoa asuttavat kuitenkin kahden muunkin heimon asukkaat, ja rauhanomaisimpina wenjat ovat joutuneet ahtaalle. Yhdestä suunnasta uhkaavat ihmislihaa syövät udamit, toisesta teknologisesti edistyneet izilat. Takkarin tehtäväksi jää koota hajallaan olevat wenjat yhteen, rakentaa näille suojaa, tuoda kylään taidokkaita mestareita ja lopulta tuhota vihollisheimojen uhka.
Luonnossa selviytyminen ei ole kivikauden ihmiselle mikään itsestäänselvyys. Vaikka ihmisillä on jo monia etulyöntiasemia, ei yksin kulkiessaan halua törmätä susilaumaan, karhuun tai vielä pahempiin uhkiin. Näitä olentoja maat ja mannut ovat kuitenkin tulvillaan, eivätkä järvetkään ole turvallisia, sillä niitä asuttavat krokotiilit ja jättimäiset purukalat. Turvana toimivat monet luonnon tarjoamista materiaaleista rakennetut perusaseet, kuten nuijat, jousipyssyt ja keihäät, kun taas erikoisempia aseita ovat esimerkiksi mehiläispesistä tehdyt pommit. Kun Takkar tuo kylään uusia mestareita, tuovat he myös avattavaksi kehittyneempiä aseita, varusteita ja taitoja.
Wenjojen paras valtti selviytymiskamppailussa on kuitenkin Takkarin kyky kesyttää ja hallita eläimiä. Jo alkuvaiheessa kumppaniksi lyöttäytyy pöllö, joka voi kartoittaa lähimaastoja ja tehdä tuhoa vastustajan leireissä. Kun kesytettävien eläinten kirjo laajenee muihin eläimiin, villi luonto ei tunnu enää yhtään niin pelottavalta. Kun rinnalla kulkeva sapelihammas ärjäisee, kookkaammatkin pedot ymmärtävät paeta. Kaikilla kesytettävillä eläimillä on omat ominaisuutensa ja käyttötarkoituksensa: gepardit ovat hyviä hiipimään, karhut toimivat hyvin tankkeina, mäyrät ovat huvittavia, ja niin edelleen. Uusien eläinten kesyttäminen, niiden kanssa kulkeminen ja taisteleminen ja ihan vain niiden syöttäminen ja paijaaminen ovat pelin parhaita puolia.
Kumpi voittaa, karhu vai leijona?
Oros on eloisa paikka. Kulkiessaan saa todistaa jatkuvasti vahvimpien selviytymiskamppailua, kun eläimet ottavat yhteen. Kun jossain karhu ja leijona ottavat toisistaan mittaa, toisaalla kotka nappaa pahaa-aavistamattoman vuohen kynsiinsä ja lentää pois. Ihmiset ovat tietenkin uhkia ja myös uhreja vähintäänkin yhtä usein. Ja mikäs sen mukavampaa kuin seurata kauhuissaan huutavien vihollistensa tallautuvan vihastuneen mammuttilauman jalkoihin – ainakin siihen asti, kun mammutit kääntävät katseensa sinuun.
Oros on myös täynnä tehtävää ja tutkittavaa. Kartta on tulvillaan sivutehtäviä, leirejä, sytytettäviä kokkoja ja kerättäviä esineitä. Kulkiessa lähimaastossa käynnistyy usein spontaaneja tapahtumia, joissa tehtävänä on auttaa heimoveljiä ja -siskoja. Luonto on myös täynnä kerättäviä resursseja, jotka tulevat tarpeeseen. Kylän kehittäminen vaatii reippaasti tiettyjen eläinten nahkoja ja erilaisia puu- ja kivimateriaaleja, joista kutakin löytyy yleensä tietyiltä Oroksen alueilta. Aseiden ja varusteiden kehittäminen vaatii monenlaista materiaalia sekin, samoin reseptit, joilla itseään voi parantaa ja buffata. Melko usein on lähdettävä materiaalijahtiin tai metsästysreissulle, jotta pelissä pääsisi eteenpäin. Vaikka kartasta näkee, missä tietyn lajin eläimiin useimmiten törmää, vaati esimerkiksi useamman mäyrännahan saalistaminen pitkällistä ja kärsivällistä alueen haravointia.
Taistelu Far Cry Primalissa on toisinaan puuduttavaa, toisinaan hyvinkin hauskaa. Satunnaisesti vastaantulevia vihollisia ei aina jaksaisi lahdata, mutta vähänkin varomaton kulkeminen vetää puoleensa vihollisia tasaiseen tahtiin. Palkkiot ovat yleensä pieniä ja taistelut rutiininomaisen helppoja. Sen sijaan vaikeampien petojen kaataminen ja hyökkäykset kunnon vihollisleireihin ovat palkitsevaa puuhaa. Eri keinoja ja näiden yhdistelmiä esimerkiksi kylänalun kukistamiseen on lukemattomasti. Pöllön voi lähettää tiputtamaan ihmisten joukkoon pommeja, tai jos lähistöltä löytyy mammutteja tai sarvikuonoja, voi ne yrittää houkutella leiriin luomaan sekasortoa. Tulinuolella sytytetty peto sytyttää vielä kaiken ympäriltään, jolloin kaaos on täydellisempi. Tai toisaalta, aina voi myös hiippailla, nappailla vihollisia äänettömästi ja raahata ruumiit piiloon.
Alkeellista tarinankerrontaa
Pelin pääjuoni ei koostu lineaarisesta tehtäväsarjasta, vaan useista erillisistä päätehtävien joukoista, joita voi tehdä tietyissä rajoissa haluamassaan järjestyksessä. Päätehtävät ovat kuitenkin harmillisen persoonattomia. Usein niihin kuuluu samaa puuhaa kuin muihinkin tehtäviin: kulkemista, vihollisten tappoa, wenjojen pelastamista, resurssien keräämistä – ylipäätään ne tuntuvat enemmänkin sivutehtäviltä kuin pääjuonessa etenemiseltä. Muutamia kiinnostavampia tai laajempia tehtäviäkin joukossa oli, joihin kuului esimerkiksi mammutin selässä rellestämistä tai pidempiä eläinten saalistusoperaatioita.
Juoni on toinen pelin kompastuskohta. Vaikka mukana on hauskoja persoonia ja joitain hassuja tehtäviä, pelin päätarina ei kokonaisuudessaan ole kummoinen, eikä päätehtävien monihaaraisuus tässä varsinaisesti auta. Muutamia naurahduksia lukuun ottamatta tarina ei jaksa koskettaa, dramaattisemmiksikaan tarkoitetut juonenkäänteet eivät tunnu oikein missään, ja pelin loppukin jää yhtä valjuksi. Far Cry Primalin tarinankerronta tuntuu ehkä enemmän fiktiiviseltä kivikauden historiaskenaariolta kuin syvälliseltä tarinalta aikakauden ihmiskohtaloista.
Ehta Far Cry -kokemus
Eeppistä tarinaa etsivien kannattaa siis siirtää katseensa toisaalle, mutta tärkeämpää tässä pelissä on, että toiminta toimii – ja se puoli onkin melko onnistunut. Kun peliin pääsee kunnolla mukaan, se jopa vähän koukuttaa ja jaksaa pitää otteessaan loppuun asti. Vaikka tuliaseilla ammuskelu puuttuukin, on peli ehtaa Far Cryta. Samalla se piristää jälleen pelisarjaa täysin uudenlaisella ympäristöllään. Tämäkään vaihdos ei tosin auta, jos on jo lopen kyllästynyt Far Cryn toistamaan kaavaan. Jos sen sijaan haluaa lisää pelisarjan toimintaa, Far Cry Primal tarjoaa sitä varmasti, vieläpä mielenkiintoisessa ympäristössä.
Far Cry Primal (Xbox One)
Far Cry siirtyy kivikauteen melko onnistuneesti, sillä väsähtäneestä tarinankerronnasta huolimatta sapelihammastiikereiden ja mammuttien joukossa on hauska seikkailla.
- Villipetojen kanssa hengailu
- Tapahtumantäyteinen ympäristö
- Monipuolisesti kehitettävää
- Toimiva piristys pelisarjalle
- Heikko tarina
- Tehtävien geneerisyys
Keskustelut (7 viestiä)
24.02.2016 klo 10.54 2
24.02.2016 klo 12.28 2
Nämä tämäntyyppiset pelit ovat varsin tervetulleita, siis eri aikakausiin sijoittuvat. Toinen maailmansota ja ufoörkit on jo jokseenkin puuduttavaa huttua. Kunnon merirosvoversiota odotellessa..
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
24.02.2016 klo 15.38 2
Koskee jotakuinkin kaikkia pelaamiani Far Cry pelejä. Taino ehkä niitä naurahduksia ei tullut ku Blood Dragonissa.
24.02.2016 klo 16.11 10
Toisekseen tässä olis peli jossa co-op vois olla oikeasti kova juttu, sillä kaiken tiedon mukaanhan tuohon aikaan metsästettiin ryhmänä koska se nyt oli vaan vitun vaarallista. Joku Master Chief nyt pärjääkin ihan hyvin yksinään mutta tuommoisen kivihemmon pitäisi olla tuhansina palasina heti kun tulee ensimmäinen tiikeri vastaan, jollei kaverit ole terien ja nuolien kanssa pehmentämässä sitä.
Primalin sijaan nimen pitäisi olla joku Call of Nature tai Mammoth Tamer
24.02.2016 klo 21.20 1
25.02.2016 klo 13.12
Hyvä arvostelu.
28.02.2016 klo 08.40 1