Hiekkalaatikolle tahtovat lasten lisäksi peleistä kiinnostuneet aikuiset. Just Cause on siitä hyvä esimerkki. Viime konsolisukupolvelle ilmestyneet ensimmäinen ja toinen osa onnistuivat keräämään vankan fanikunnan ja vihdoin tästä räjähdystentäytteisestä pelikokemuksesta pääsee nautiskelemaan nykyisen konsolisukupolven tehoilla. Vapaus tehdä monipuolisesti mitä vain houkuttaa, mutta laajassa maailmassa on hankalaa pitää tarinaa kasassa. Pelin suola onkin kaiken mahdollisen tulivoimainen tuhoaminen. Itse nautin pelistä vapaan rymistelyn vuoksi erityisesti lyhyissä palasissa.


Tarina alkaa paluulla päähenkilön kotikonnuille Mediciin. Välimerellä sijaitseva saaristoalue ja sen idylliset pienet kylät ovat kokeneet kovia sankarimme Rico Rodriguezin poissaolon aikana. Seudun on vuosien saatossa ottanut hallintaansa viiksistään kuuluisa diktaattori Sebastiano Di Ravello, joka on pystyttänyt tukikohtia ympäri aluetta. Rico ja hänen vanhat ystävänsä haluavat laittaa valtakaudelle lopun ja siitä alkaa seikkailu täynnä ryminää.



Pelissä pelaajan päätarkoitus on tuhota diktaattorin pystyttämiä tukikohtia ja vallata ne. Suuren suuri pelialue sisältää lähes 30 provinssia, joissa jokaisessa on yhdestä seitsemään vallattavaa tukikohtaa. Osa tukikohdista on selkeästi teollisuusalueen kaltaisia ja osa diktaattorin valtaamia kyliä. Paljain nyrkein alueita ei tarvitse vallata, vaan siihen tarkoitukseen pelissä on runsaasti erilaisia aseita ja ajoneuvoja.


Tukikohdat on täynnä monenmoista tuhottavaa, kuten satelliitteja, bensatankkeja ja sähkökeskuksia. Kaiken räjähdettyä tuusan nuuskaksi alueen hallinta siirtyy takaisin hyviksille. Vaikka Ricolla riittää tulivoimaa yllin kyllin, diktaattorin joukot tekevät parhaansa pelaajan eliminoimiseksi. Jalkaväen lisäksi Ricon kimppuun käyvät aseistetut helikopterit ja veden lähettyvillä oltaessa mukaan tulevat myös merivoimat. Kuolemia näissä taistoissa tulee silloin tällöin, mutta se ei paljon pelaajan mieltä paina, koska peli jatkuu uuden elämän turvin jotakuinkin siitä, mihin ennen kuolemaa jäätiin.

Vallattavia tukikohtia on erittäin paljon ja sen puolesta tekemistä riittää kymmeniksi tunneiksi. Hommassa on kuitenkin suuri mutta: tukikohdat ja kyläpahaset muistuttavat niin paljon toisiaan, että on vain ajan kysymys, koska pelaaja kyllästyy saman vatvomiseen. Siksi painotankin sitä, että peli on viihdyttävimmillään pienissä tunnin parin paloissa. Jos pelaat peliä yhdeltä istumalta kymmenen tuntia, niin todennäköisesti kyllästyt peliin jo niin, ettet palaa sen pariin pitkään aikaan.




Alueiden valtaaminen avaa kasan sivutehtäviä, joita pelaamalla pelaaja pystyy kehittämään pelihahmonsa taitoja. Alkuun pelaaminen on melko yksinkertaisen tuntuista, mutta taitoja avaamalla peli monipuolistuu pikku hiljaa. Osittain hahmonkehitys tuntuu kuitenkin hieman väkisinväännetyltä, koska esimerkiksi aseella tähtäyksen tarkennus on kätketty avattavien taitojen taakse. Yleensähän se on kolmannen persoonan peleissä vakio-ominaisuus.

Ricon joka paikan perusvarustukseen kuuluvat laskuvarjo, liitovarjo sekä tarttumavaijeri. Näistä kaikille on jotakuinkin jatkuvasti käyttöä. Erityisesti ammuttava vaijeri on tärkeä sekä taistelussa, että liikkumisessa. Se nopeuttaa liikkumista tasaisella maalla, sillä pystyy kiipeämään nopeasti korkeuksiin ja sillä voi yhdistää kaksi esinettä, ja kelata ne päin toisiaan. Toisen pään voi ampua esimerkiksi räjähdetynnyriin ja toisen pään pinkkiin skootteriin. Napin painallus kelaa vaijerin kasaan, tavarat sinkoutuvat toisiaan päin ja lopputuloksena on räjähdys, josta ei jää jäljelle mitään.


Pelissä jalan liikkuminen toimii ihan tyydyttävästi, mutta kulkuneuvoilla ajaminen on yhtä tuskaa. Auto sinkoilee pienistä liikkeistä tien puolelta toiselle ja sen pidempiaikainen ehjänä pitäminen on melko haastavaa. Kontrollien lisäksi muut paikalliset asukit pitävät huolen siitä, ettei auton maalipinnan kiilto jatku ikuisesti. Tekoälyssä ei ole kansalaisten osalta mitään järkeä, vaan ihmiset ajelevat kuin pelaajaa ei olisi. Jos pysähdyt tiellä, joku ajaa perääsi hyvin äkkiä ja kolarisuma on pian valmis.



Pelin saaristoinen maailma näyttää erittäin komealta kaikessa laajuudessaan ja maisemia jää välillä ihmettelemään pidemmäksikin aikaa. Saaristo on niin laaja, ettei sen suuruutta meinaa heti uskoa. Matkat ovat niin pitkiä ja maasto vuoristoista, että usein auto ei riitä taittamaan matkaa toivotussa aikataulussa. Lähemmässä tarkastelussa grafiikka ei ole kuitenkaan ihan viimeistä huutoa, mutta kelpoa keskiluokkaa.


Verkkopelaamista Just Causessa ei pääse harjoittamaan, vaikka potentiaalia siihenkin suuntaan olisi. Mielestäni se on suuri harmi, koska erilaisia verkkopelimuotoja peliin keksisi vaikka millä mitalla. PC:llä asiat ovat kuitenkin paremmin ja moninpeli tullaan todennäköisesti näkemään lähiaikoina, kiitos aktiivisen faniryhmän.

Just Cause 3 tarjoaa suuren sopan erilaista puuhastelua, joka liittyy enimmäkseen jo monesti mainittuun paikkojen matalaksi laittamiseen. Räjähdykset ovat hienoja, mutta pidemmän päälle kaikkeen kyllästyy. Peli sopiikin parhaiten hetkiin, jolloin haluaa laittaa aivot narikkaan ja tehdä kaikkea hurjaa, johon reaalimaailmassa ei ole mahdollisuutta. Pelin juonen ollessa yhtä tyhjän kanssa, voikin peliä pelata vaikkapa vain silloin tällöin, jotta kyllästyminen ei pääse yllättämään.