Mario-pelejä on ainakin kolmea kategoriaa. On ne Super Mariot, joita Nintendolla viilataan vuosikausia Miyamoton tarkassa valvonnassa, ja jotka tuttuudestaan huolimatta ovat aina hiottuja teoksia, joissa useimmiten viedään tasoloikkailua taas piirun verran uuteen suuntaankin. Toisessa kastissa ovat sitten Mario Partyt, Kartit ja Smash Brosit, joihin ainakin pyritään panostamaan sen verran, että fanit ovat tyytyväisiä ja varsinkin jälkimmäisten kanssa siinä on onnistuttukin. Mario-pelien alinta kastia ovat sitten nämä urheiluhötöilyt ja muut spinoffit. Se näkyy tällä kertaa valitettavan hyvin Wii U:lle julkaistussa Mario Tennis: Ultra Smashissa.




Mario Tennis: Ultra Smash tarjoilee tarkasti määritetyn perusannoksen virtuaalista hassuttelutennistä, eikä mitään muuta. Klassikkopelitilan lisäksi tarjolla on Mega Battle, josta paljastuu pelipaketin uusi kikka: Pelikentälle saattaa ilmestyä mega-mushroom, jonka nappaaja muuttuu jättiläiseksi ja silloin vastapuolen pitää olla erityisen tarkkana. Pitää tosin itsekin olla, sillä samalla hahmo hidastuu ja suurin osa näkymästä peittyy - sekä selviää, että ideaa ei ole mietitty loppuun asti.


Jonkinmoinen joukkio tuttuja hahmoja on toki mukana, mikä ainakin pienempiä Mario-maailman faneja miellyttää, mutta kentällä on melkein sama, kuka siellä heiluu. Niin on ollut myös pelintekijöiden mielestä, sillä hahmoihin viitataan useammin geneerisillä termeillä, kuin niiden omilla nimillä. Deadlinen lähestyminen, budjetin loppuminen tai kesäharjoittelijoiden käyttäminen käyvät mielessä tekosyinä.


Mega Ball Rallyssä palloa pompotetaan, kunnes jompikumpi matsaajista mokaa. Tarkoituksena on saada siis mahdollisimman pitkä palloralli, mutta silti tietokoneen vastustajakin voi mokata koska vain, jos itse pelaa ‘liian hyvin’. Amiiboja hyödynnetään sen verran, että niitä saadaan tämänkin pelin seuraksi kaupan hyllyltä myytyä, mutta panostus uupuu jälleen.




Ainoan elämänlankansa Ultra Smash saa siitä, että pelikaveriksi sohvalle osuu rehtiä, kärsivällistä ja osaavaa kaveria perustennistä pelaamaan. Kokemus kuitenkin osoitti, että jo parin matsin jälkeen peliseura alkoi kysellä, että mitäs muuta sieltä kaapista löytyy. Verkkopelissä ei voi valita seuraansa, eikä paljon muutakaan.


Tarkoituksena on ollut varmaankin saada joulukuusen alle uusi Mario-peli ja laadunvalvojakin oli ehtinyt lomille lähtiessään vain ovensuusta kurkata, että juu, ihan hyvältä näyttää. Se ei vain riitä, eikä sen ainakaan Nintendo-faneille pitäisikään, joten pidetäänpä silmät höröllä, jotta tämä ei tule tavaksi. Iso N osaa kierrätyksen jalon taidon ja yleensä lopputuloksesta jää siitä huolimatta hyvä mieli - nyt niin ei käy.