Rainbow Six –pelisarja herättää monessa muistoja, niin myös minussa. Ensimmäiset osat tuli koettua PC:llä ja sarjan kolmatta osaa pelattua paljon verkossa. RS: Raven Shield olisikin juuri sellainen peli, jolle kaipaisin uudelleenlämmittelyä muistojen täyteisen moninpelin vuoksi. Ensimmäisen Xboxin elinkaaren loppupuolella sain itsekin hankittua laitteen ja siihen Liven. Rainbow Six 3:sta muotoutui nopeasti oma suosikkini sen aikaisissa Liven verkkoräiskinnöissä. Suomalainen peliporukka tuli tutuksi ja Suomi-serveri oli lähes joka ilta auki. Jokunen vuosi myöhemmin Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle julkaistiin Rainbow Six Vegasit, jotka olivat myös hyviä pelejä, mutta eivät vieneet mennessään ihan entiseen malliin.


Muistot ovat muistoja ja nyt on aika siirtyä aivan uudenlaisen Rainbow Sixin pariin. Edellisen osan julkaisusta on jo lähes kahdeksan vuotta aikaa, mutta Tom Clancyn luoman kirjasarjan nimellä ratsastamisesta ei ole luovuttu. Ennalta pelkäsin, muuttuuko pelisarja pitkän tauon jälkeen valtavirtaa kosiskelevaksi vauhdikkaaksi räiskinnäksi, mutta onneksi näin ei ole. Siege onkin aivan omalaatuinen taktinen kokemuksensa, jossa juoksentelu on toissijaista. Sarjan ensimmäisistä osista on lainattu paljon ja päälle on lisätty kasoittain uuden tekniikan tuomia mahdollisuuksia.



Mukana on yksinpeli, mutta käytännössä se on vain lyhyt harjoittelu verkkopelaamista varten. Yksitoista haastetehtävää esittelee pelin kaikki moninpelikartat ja nettipeleissä tarvittavat taidot. Peliä aiemmin pelaamattomien kannattaakin pelata lyhyt yksinpelikampanja lävitse, sillä siinä oppii verkkopelin perusteet ja samalla kehittää hahmoaan. Yksinpelin harjoitusmuotomaisuuden vuoksi yksin pelaavien ei kannata Siegeen aikaa ja rahaansa haaskata. Jos et tykkää pelata netissä muiden ihmisten kanssa, niin on ehkä järkevintä lopettaa arvion lukeminen tähän. Tämä on sinulle vain yhden tähden peli.


Pääfokuksen ollessa verkkopelissä, on siinä onnistuttu miltei erinomaisesti. Verkkopelistä löytyy sekä PvP-pelaamista, että viiden ihmispelaajan yhteistyöpelitila. Jälkimmäistä kutsutaan Terrorist Huntiksi. Muodossa ihmispelaajista koostuva porukka pyrkii tyhjentämään kohteen kaikista terroristeista. Helpoimmalla normal-vaikeuasteella pelierät tuppaavat olemaan helppoja ja lyhyitä pyrähdyksiä. Haastetta kaipaavien kannattaakin heittää nupit saman tien kaakkoon ja valita realistic-taso. Näin pelaaminen muuttuu oikeasti haastavaksi ja harvinaisemmaksi muuttuneet kentän läpäisyt tuntuvat oikeasti voitoilta. Pelitilaa voi halutessaan pelata myös yksin.



Pelin todellinen ydin löydetään vasta kun unohdetaan tietokonevastustajat. Kahden ihmispelaajien ohjastaman joukkueen tohinat ovat sitä, miksi uusin Rainbow Six on koettava. Tai no, tarkennetaan heti, että pelistä kaiken irti saadakseen vaaditaan vähintään paria ääniviestimien päässä olevaa kaveria. Tämä tietenkin siksi, että taktikointi on mahdollista. Joukko tuppisuita säntäilee yleensä minne sattuu ilman mitään järkevää suunnitelmaa.


Joukkueista toinen hyökkää ja toinen luonnollisesti puolustaa. Erän alussa puolustajilla on hetki aikaa viritellä ansoja puolustettavan pommin, alueen tai panttivangin ympärille. Hyökkäävä joukkue ei jää täksi ajaksi pyörittelemään peukaloitaan, vaan heillä on mahdollisuus tutkia aluetta radio-ohjattavien kamera-ajokkien avulla. Tämä onkin erän kannalta tärkeää, sillä kohde arpoutuu joka kerta hieman eri paikkaan. Jos reilun puolen minuutin aikana kohdetta ei löydy, niin ainakin random-verkkopelaajien kanssa erä voi mennä pelkkään etsimiseen. Kerran puolustaessani hämäsin vastustajia levittelemällä ansoja ihan väärään päähän rakennusta. Noh, siitä vastustajat päättelivät pommin olevan siellä ja he kuluttivat lähes koko neljäminuuttisen erän väärän huoneen ympärillä arpoen.

Pelissä suurin osa puu- ja levyseinämistä ovat rikkoutuvia, joten jos niitä ei metalliestein peitä, voi vihulainen ilmestyä mistä suunnasta vain. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana mihin asettautuu, koska seinä saattaa räjähtää minä hetkenä tahansa. Puuseinän taakse on myös mukava jäädä istumaan ja tähtäilemään. Pari luodin reikää seinään ja sen toiselle puolelle ilmaantuu oikein hyvä näkyvyys, josta voi napsia yksitellen vihollisia. Lattioissa on myös kohtia, jotka hyökkäävä joukkue voi tuhota ja yllättää sitä kautta. Hyökkääjät voivat myös kiivetä ulkoseiniä pitkin ja avata teljettyjä ikkunoita lauta kerrallaan. Tapoja hyökätä ja puolustaa on monia ja välillä tuntuikin, että vain mielikuvitus olisi rajana.




Pelaajille tarjoillaan lukuisia erilaisia hahmoluokkia. Perus rivimiehillä taidot ovat vähemmän kehittyneitä, kun taas pelin sisäisellä rahalla avattavilla erikoishahmoilla riittää useanlaista lisäkykyä: Löytyy koko vartalon peittävää kilpeä, seinää tehokkaasti tuhoavaa moukaria, parannuskyvyt handlaavaa lääkintämiestä ja niin edelleen. Erilaisia erikoiskykyjä taitavia sotilaita on tällä hetkellä 20 kappaletta ja ne voi avata haluamassaan järjestyksessä. Pientä valitusta pelin kohdalla on aiheuttanut pelirahan keräämisen hitaus, mutta toisaalta yksinpelin läpäisyn jälkeen pystyy avaamaan jo puolet kaikista hahmoista ja hankkimaan lisäksi punapistetähtäimiä ja muuta mukavaa. En näe tuota suurena ongelmana, mutta tokihan se on ärsyttävää, kun oikealla rahalla voi tehostaa pelirahan kerääntymistä. Positiivisena asiana rahan tuloa tehostavien boostereiden käyttäjät tehostavat samalla myös joukkuetovereiden rahan keräystä.

Julkaisun aikoihin pelissä on 11 erilaista kenttää, joista jokaisessa kartan keskellä on jonkin sortin rakennus, joka kätkee sisälleen puolustavan joukkueen ja tämän suojeltavan kohteen. Rakennus saattaa olla jättimäinen lentokone, hulppea alppihuvila, suuren maailman pankki tai ränsistynyt varastorakennus. Luonnollisia paikkoja siis sille, missä terroristit saattaisivat pitää panttivankeja tai viritellä pommia. Kentät on hyvin suunniteltu ja vaihtoehtoisia reittejä riittää lukemattomia. Pientä vaihtelua tuo myöskin se, että välillä aurinko paistaa ja toisinaan hyökkäykset tehdään pilkkopimeään yöaikaan.




Elämme kausikorttien, eli season passien aikaa. Rainbow Sixistäkin moinen löytyy, mutta käytännössä sen pääasiallinen hyöty on vain helpottaa edellä mainittua rahan hankintaa. Tämän lisäksi se tarjoaa kourallisen aseskinejä ja viikon ennakko-oikeuden ensi vuonna tuleviin lisähahmoluokkiin. Mielestäni parasta season passin etulistauksessa on se, että se ei sisällä uusia karttoja. Karttoja on tulossa tämän hetken tiedon mukaan neljä lisää, mutta täysin ilman lisäkustannuksia. Samalla peliin tullaan lisäämään pelimuotoja, joita se kipeästi kaipaa lisää.

RS: Siege on parhaimmillaan mahtava taktinen räiskintäkokemus. Toki kaiken irti saadakseen tarvitsee ympärilleen porukan, jonka kanssa pystyy kommunikoimaan. Peli on täynnä hyviä pikkuideoita ja vaihtoehtoiset hyökkäys- ja puolustustavat tekevät jokaisesta erästä erilaisen. Viikon suhteellisen aktiivisen pelaamisen perusteella olen melko varma, että tätä peliä tullaan pelaamaan vielä pitkään. Saman tähtisaaliin ansainnut Black Ops 3 tullee keräämään Siegen vuoksi melko tuhdin pölykertymän. Miksi Siege saa tähtiä sitten vain neljä? Koska yksinpelinä tämä on jo mainitustikin yhden tähden arvoinen, random-verkkopelaajien kanssa kolmen tähden ja kunnon porukassa jotakuinkin peli ansaitsisi täydet pisteet. Tästä ynnäillen ja parasta mahdollista kokemusta painottaen, tähtiä putoilee neljä kappaletta.