Metal Gear Solid V: The Phantom Pain
Arvioitu: | Xbox One |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, verkkomoninpeli |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Konami |
Julkaisija: | Konami |
Julkaisupäivä: | 01.09.2015 |
Pelin kotisivut |
Aavekipuilua kerrakseen
Tässä se nyt sitten on, jopa yllättävän pian Ground Zeroes -esiosan jälkeen: jollakin laskutavalla viides ja melkoisen varmasti viimeinen Hideo Kojiman ohjauksessa tehty Metal Gear Solid. Harva peliuutisia seurannut on voinut välttyä siltä myllerrykseltä, joka pelin ja sen tekijöiden ympärillä on käynyt. Siinä missä vielä vuosi sitten Kojima oli Konamin toiminnan keskiössä, nyt hän on mitä ilmeisimmin lähdössä omille teilleen. Silent Hills on peruttu ja Konamin tulevaisuus vaikuttaa olevan, kuinkas muutenkaan, mobiilipeleissä ja pachi-slot-automaateissa:
Soppa olisi varmasti oman artikkelinsa arvoinen sinällään. MGS V:n kohdalla se on olennaista sikäli, että ilmeisesti juuri tämä yli 80 miljoonaa dollaria maksanut eepos sai Konamin miettimään strategiaansa konsolien AAA-pelien suhteen. Mobiilipelit tuovat rahaa pienemmällä panostuksella ja nopeammin. Kojima taas ei halunnut tehdä kompromisseja. Siksi tämän pelin kannessa ei lue mitään Hideo Kojimasta, Kojima Productionsista tai Fox Enginestä.
Mutta koska olemme nyt kuitenkin saaneet tämän odotetun tuotteen käsiimme, unohdetaan hetkeksi sen ympärillä pyörivä draama, ladataan nukutuspistoolin lipas, lyödään munat turpeeseen ja lähdetään katsomaan, mitä Kojiman alitajunnasta meille tarjoillaan. Itse pelin sisällä nimittäin ei käy hetkeksikään epäselväksi, kuka sen on tehnyt: jokaisen tehtävän alussa käydään läpi sen suunnitteluun osallistuneet.
Ground Zeroesin loppuratkaisun jälkeen kävi niin, että Snake (eli Big Boss) hävisi kartalta, muttei kuollut. Käsi tosin katkesi. Vietettyään vajaan vuosikymmenen koomassa hän lopulta virkoaa, muttei ehdi juuri huilaamaan tai parantelemaan itseään, sillä täysi runtu käynnistyy välittömästi. Tunnelmaltaan huikea alkujakso tuo mieleen John Woo -elokuvat ja muutenkin peli kiihtyy ”nollasta Kojimaan” muutamassa minuutissa.
Kun alkurytäkästä on selvitty, on aika katsastaa vahingot. Hyvään alkuun päässyt palkkasotureiden mikrovaltio tuhoutui Ground Zeroesissa, joten se on rakennettava uudelleen. Tätä varten Snaken kumppaneineen pitää ensin pelastaa tärkeimmät yhtiökumppaninsa ja ryhtyä sitten rekrytoimaan sotilaita yksityisarmeijaansa. Rahaakin pitäisi saada. Onneksi Afganistanissa on juuri käynnissä sopiva konflikti, jossa mukana on paljon osapuolia Neuvostoliiton armeijasta arabi-islamisteja kouluttavaan CIA:han. Sieltä lohkeaa mukavasti keikkaa ja välitöinä voi parhaita solttuja värvätä omaan sotaväkeen.
Aiemmista varsinaisen järjestysnumeron saaneista MGS:istä poiketen TPP on todellakin pohjimmiltaan avoimen maailman peli. Snake seikkailee isolla kartalla, josta voi poimia sekä juonta edistäviä päätehtäviä että pienempiä sivutehtäviä. Kaikista saa palkintona rahaa, varusteita tai apuvoimia. Tehtävien suorittamisjärjestyksen saa valita tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Niiden välissä taas käydään Mother Basessa kehittämässä uusia aseita, laajentamassa toimintaa ja muuten vain ottamassa virkistäviä suihkuja, jos on rähjäännytty reissussa. Myös erilaisia resursseja metalleista yrtteihin voi keräillä kentällä liikuskellessaan.
Eikä tämä tietenkään olisi Metal Gear, jos homma ei olisi paikoitellen myös hyvin omituista. Pelehtiminen pahvilaatikoiden kanssa on totta kai ennallaan, mutta mukana on paljon muutakin. Ehdottomasti vinkein on Fulton Recovery System (jolla on jopa tosielämän vastine, joskaan se ei ole aivan yhtä monipuolinen). Sillä voi, kehitysasteesta riippuen, lähettää päämajaan kaikenlaista ihmisistä ja villieläimistä aina ajoneuvoihin asti. Myös uskollisen hevosensa voi, luonnollisesti, opettaa kakkimaan tielle niin, että vihollisen autot ajavat ojaan.
Ainakin ensimmäisten tuntien ajan The Phantom Pain onkin ehkä parasta, mitä Metal Gear -sarjassa on koettu. Se on hurjan kunnianhimoinen tuotanto, joka onnistuu modernisoimaan vanhaa konseptia ja säilyttämään samalla juuri sen oikean yhdistelmän vakavuutta ja hullunkurisuutta, jonka ansiosta itse näihin peleihin ihastuin. Pelattavuus on erinomainen. Mukana on X-Files-tason salaliittoa, tuntitolkulla kuunneltavia audionauhoja sekä viittauksia menneeseen ja tulevaan. Siinä missä MGS 4 oli aika pitkälti videoiden katselua, nyt toiminta on etusijalla. Maailma Snaken ympärillä toimii sen mukaan, miten hän siihen vaikuttaa.
Ongelmat alkavat nostaa päätään siinä vaiheessa, kun tehtäviä kertyy vyön alle enemmän. Pelattavaa on paljon, mutta vaihtelua hieman vähemmän. Päämajan kehittäminen ja vapaus on tuonut peliin mukanaan myös grindauksen, joka aiemmista tiukan juonivetoisista kertomuksista puuttui kokonaan. Moni tehtävä on pulautettu käytännössä samasta muotista, mikä on pääsuunnittelijan perfektionismin tuntien yllättävää. Collector’s Editionin mukana tullutta videomateriaalia tarkkaan katselleet ovatkin nähneet siinä lukuisia peruttuja tehtäviä. Kiefer Sutherland Snaken äänenä toimii juuri ja juuri, mutta David Hayteria tulee silti ikävä pelin edetessä.
Herää epäilys siitä, että pelin kehitys on jossakin vaiheessa pistetty poikki. Kunnianhimoinen tuotanto onkin ollut liian kunnianhimoinen julkaisijalleen, joten siihen jo kaadettu valtava rahamäärä on haluttu laittaa tuottamaan. Tästä voi syyttää sekä rahakirstun päällä istujaa että maestroa itseään, jolle tuskin on ollut ongelma käyttää peliin juuri niin paljon rahaa kuin saatavissa on. Kiistan lopputulos on kaikkien tiedossa.
Ei kannata kuitenkaan lukea yllä olevaa siten, etteikö MGS V olisi mainio peli. Se on nimittäin juuri sitä. Pelissä on todellista vapautta ja sitä voi pelata jopa erittäin pasifistisesti, tappamatta yhtään sivullista – tai sitten voi rymistellä menemään raskaimmalla löytämällään aseistuksella. Maisemat ovat hienoja ja grafiikka sulavaa (vaikkakin satunnaista pop-upia esiintyi ainakin Xbox Onella). Peli ottaa kaiken irti tapahtuma-ajankohdastaan, käyttää musiikkia hienosti ja osoittaa muutenkin juuri sellaista yksityiskohtiin paneutumista, jota näiltä peleiltä on totuttu odottamaan. Omintakeinen huumori koristelee kakun.
Jos Konami jatkaa valitsemallaan tiellä, se tuskin malttaa jättää tätä viimeiseksi Metal Gear -peliksi. En yllättyisi, vaikka ”sarjan seuraava osa” olisi jonkinlainen free2play-mobiilipeli tai uhkapeliautomaatti. Kojima ei Snaken seikkailuja kuitenkaan halua jatkaa, joten omasta näkökulmastani sarja elää tai kuolee hänen päätöstensä mukaan. Jos ja kun MGS V on viimeinen kaanonin mukainen peli, sitä ei tarvitse hävetä. Snaken tarina on nyt kerrottu komeasti ja kokonaan.
Soppa olisi varmasti oman artikkelinsa arvoinen sinällään. MGS V:n kohdalla se on olennaista sikäli, että ilmeisesti juuri tämä yli 80 miljoonaa dollaria maksanut eepos sai Konamin miettimään strategiaansa konsolien AAA-pelien suhteen. Mobiilipelit tuovat rahaa pienemmällä panostuksella ja nopeammin. Kojima taas ei halunnut tehdä kompromisseja. Siksi tämän pelin kannessa ei lue mitään Hideo Kojimasta, Kojima Productionsista tai Fox Enginestä.
Mutta koska olemme nyt kuitenkin saaneet tämän odotetun tuotteen käsiimme, unohdetaan hetkeksi sen ympärillä pyörivä draama, ladataan nukutuspistoolin lipas, lyödään munat turpeeseen ja lähdetään katsomaan, mitä Kojiman alitajunnasta meille tarjoillaan. Itse pelin sisällä nimittäin ei käy hetkeksikään epäselväksi, kuka sen on tehnyt: jokaisen tehtävän alussa käydään läpi sen suunnitteluun osallistuneet.
Lentävä lähtö
Ground Zeroesin loppuratkaisun jälkeen kävi niin, että Snake (eli Big Boss) hävisi kartalta, muttei kuollut. Käsi tosin katkesi. Vietettyään vajaan vuosikymmenen koomassa hän lopulta virkoaa, muttei ehdi juuri huilaamaan tai parantelemaan itseään, sillä täysi runtu käynnistyy välittömästi. Tunnelmaltaan huikea alkujakso tuo mieleen John Woo -elokuvat ja muutenkin peli kiihtyy ”nollasta Kojimaan” muutamassa minuutissa.
Kun alkurytäkästä on selvitty, on aika katsastaa vahingot. Hyvään alkuun päässyt palkkasotureiden mikrovaltio tuhoutui Ground Zeroesissa, joten se on rakennettava uudelleen. Tätä varten Snaken kumppaneineen pitää ensin pelastaa tärkeimmät yhtiökumppaninsa ja ryhtyä sitten rekrytoimaan sotilaita yksityisarmeijaansa. Rahaakin pitäisi saada. Onneksi Afganistanissa on juuri käynnissä sopiva konflikti, jossa mukana on paljon osapuolia Neuvostoliiton armeijasta arabi-islamisteja kouluttavaan CIA:han. Sieltä lohkeaa mukavasti keikkaa ja välitöinä voi parhaita solttuja värvätä omaan sotaväkeen.
Bisneksiä ja pimeää huumoria
Aiemmista varsinaisen järjestysnumeron saaneista MGS:istä poiketen TPP on todellakin pohjimmiltaan avoimen maailman peli. Snake seikkailee isolla kartalla, josta voi poimia sekä juonta edistäviä päätehtäviä että pienempiä sivutehtäviä. Kaikista saa palkintona rahaa, varusteita tai apuvoimia. Tehtävien suorittamisjärjestyksen saa valita tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Niiden välissä taas käydään Mother Basessa kehittämässä uusia aseita, laajentamassa toimintaa ja muuten vain ottamassa virkistäviä suihkuja, jos on rähjäännytty reissussa. Myös erilaisia resursseja metalleista yrtteihin voi keräillä kentällä liikuskellessaan.
Eikä tämä tietenkään olisi Metal Gear, jos homma ei olisi paikoitellen myös hyvin omituista. Pelehtiminen pahvilaatikoiden kanssa on totta kai ennallaan, mutta mukana on paljon muutakin. Ehdottomasti vinkein on Fulton Recovery System (jolla on jopa tosielämän vastine, joskaan se ei ole aivan yhtä monipuolinen). Sillä voi, kehitysasteesta riippuen, lähettää päämajaan kaikenlaista ihmisistä ja villieläimistä aina ajoneuvoihin asti. Myös uskollisen hevosensa voi, luonnollisesti, opettaa kakkimaan tielle niin, että vihollisen autot ajavat ojaan.
Todellisuus sai kiinni
Ainakin ensimmäisten tuntien ajan The Phantom Pain onkin ehkä parasta, mitä Metal Gear -sarjassa on koettu. Se on hurjan kunnianhimoinen tuotanto, joka onnistuu modernisoimaan vanhaa konseptia ja säilyttämään samalla juuri sen oikean yhdistelmän vakavuutta ja hullunkurisuutta, jonka ansiosta itse näihin peleihin ihastuin. Pelattavuus on erinomainen. Mukana on X-Files-tason salaliittoa, tuntitolkulla kuunneltavia audionauhoja sekä viittauksia menneeseen ja tulevaan. Siinä missä MGS 4 oli aika pitkälti videoiden katselua, nyt toiminta on etusijalla. Maailma Snaken ympärillä toimii sen mukaan, miten hän siihen vaikuttaa.
Ongelmat alkavat nostaa päätään siinä vaiheessa, kun tehtäviä kertyy vyön alle enemmän. Pelattavaa on paljon, mutta vaihtelua hieman vähemmän. Päämajan kehittäminen ja vapaus on tuonut peliin mukanaan myös grindauksen, joka aiemmista tiukan juonivetoisista kertomuksista puuttui kokonaan. Moni tehtävä on pulautettu käytännössä samasta muotista, mikä on pääsuunnittelijan perfektionismin tuntien yllättävää. Collector’s Editionin mukana tullutta videomateriaalia tarkkaan katselleet ovatkin nähneet siinä lukuisia peruttuja tehtäviä. Kiefer Sutherland Snaken äänenä toimii juuri ja juuri, mutta David Hayteria tulee silti ikävä pelin edetessä.
Herää epäilys siitä, että pelin kehitys on jossakin vaiheessa pistetty poikki. Kunnianhimoinen tuotanto onkin ollut liian kunnianhimoinen julkaisijalleen, joten siihen jo kaadettu valtava rahamäärä on haluttu laittaa tuottamaan. Tästä voi syyttää sekä rahakirstun päällä istujaa että maestroa itseään, jolle tuskin on ollut ongelma käyttää peliin juuri niin paljon rahaa kuin saatavissa on. Kiistan lopputulos on kaikkien tiedossa.
Siltikin timanttia
Ei kannata kuitenkaan lukea yllä olevaa siten, etteikö MGS V olisi mainio peli. Se on nimittäin juuri sitä. Pelissä on todellista vapautta ja sitä voi pelata jopa erittäin pasifistisesti, tappamatta yhtään sivullista – tai sitten voi rymistellä menemään raskaimmalla löytämällään aseistuksella. Maisemat ovat hienoja ja grafiikka sulavaa (vaikkakin satunnaista pop-upia esiintyi ainakin Xbox Onella). Peli ottaa kaiken irti tapahtuma-ajankohdastaan, käyttää musiikkia hienosti ja osoittaa muutenkin juuri sellaista yksityiskohtiin paneutumista, jota näiltä peleiltä on totuttu odottamaan. Omintakeinen huumori koristelee kakun.
Jos Konami jatkaa valitsemallaan tiellä, se tuskin malttaa jättää tätä viimeiseksi Metal Gear -peliksi. En yllättyisi, vaikka ”sarjan seuraava osa” olisi jonkinlainen free2play-mobiilipeli tai uhkapeliautomaatti. Kojima ei Snaken seikkailuja kuitenkaan halua jatkaa, joten omasta näkökulmastani sarja elää tai kuolee hänen päätöstensä mukaan. Jos ja kun MGS V on viimeinen kaanonin mukainen peli, sitä ei tarvitse hävetä. Snaken tarina on nyt kerrottu komeasti ja kokonaan.
Metal Gear Solid V: The Phantom Pain (Xbox One)
A Hideo Kojima game.
- Metal Gear, kaikkine ominaispiirteineen
- Erittäin toimiva pelattavuus
- Uudistuminen on pääosin onnistunut
- Liikaa lähes samanlaisia tehtäviä
- Sutherland ei vain pärjää Hayterille
- Ulkopelillinen draama, joka estää peliä nousemasta kaikkien aikojen klassikoksi
Keskustelut (17 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.09.2007
14.09.2015 klo 18.18 7
+Hyvä pelattavuus
+Hyvä ääninäyttely
+Hyvät musiikit
+Paljon erilaisia aseita yms.
-Kökkö juoni
-Itseään toistavat ja turhaan peliä venyttävät tehtävät
-Maisemat samannäköisiä ja tylsiä. Aavikkoa ja kalliota tai sitten sademetsää. Peli olisi kaivannut vielä kolmannen, ehkä neljännenkin alueen.
-Ei Codec keskusteluja. Jopa peace walkerissa oli enemmän löpinää.
-Mother Base on tylsä ja sokkeloinen
-Periaatteessa Peace Walker 2.0
Kyllä omissa kirjoissani parhaimman MGS pelin titteliä pitää vieläkin hallussa MGS 3.
14.09.2015 klo 19.03 2
Paras MGS juoneltaan on 2 ja pelattavuudelta 3
14.09.2015 klo 19.46 6
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
14.09.2015 klo 20.52 9
Kyllä omissa kirjoissani parhaimman MGS pelin titteliä pitää vieläkin hallussa MGS 3.
Tästä voin olla jopa kanssasi samaa mieltä - ja pointeistasi muutenkin. Kuitenkaan en voisi rehellisesti antaa 3,5/5 sen jälkeen, kun olen viihtynyt pelin parissa illan toisensa jälkeen ja tiedän viihtyväni vielä viikkokaupalla.
14.09.2015 klo 21.09 7
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
14.09.2015 klo 21.28 2
Paras MGS peli on kyllä Metal Gear Solid. Tai sitten aika on kullannu muistot
Se kokemus oli kyllä huima, etenkin kun itselläni ei ollut mitään Nintendo-taustaa vaan tulin hommaan mukaan kylmiltäni. Kolmonen oli kuitenkin niin upeasti ohjattua draamatoimintaa, että menee niukasti ohi.
14.09.2015 klo 21.35 1
MAHDOLLINEN SPOILERI
Tarina jää myös ikävästi kesken ja olisi kyllä vähintäänkin kaivannut lisäksi mtös Youtubessakin pyörineen viimeisen tehtävän.
Rekisteröitynyt 03.09.2007
15.09.2015 klo 03.44
MAHDOLLINEN SPOILERI
Tarina jää myös ikävästi kesken ja olisi kyllä vähintäänkin kaivannut lisäksi mtös Youtubessakin pyörineen viimeisen tehtävän.
Toinen vaihtoehto olisi ollut yksinkertaisesti jättää tämä keskeneräinen juttu kokonaan pois pelistä, koska juoni ei olisi isossa mittakaavassa siitä kärsinyt. Pikemminkin juoni olisi parantunut, koska se ei olisi siltä osin jäänyt kesken.
15.09.2015 klo 14.40 3
En pysty käsittämään miten tämä saa niin paljon hehkutusta. Ensin julkaistaan törkeä Ground Zeroes rahastus ja sitten julkaistaan täysin keskeneräinen Phantom Pain ja silti arvostelut ovat ylistäviä. Mikä muu peli saisi anteeksi sen, että se loppuu kuin filmi olisi leikattu saksilla poikki?
Harmittaa kyllä, kun en malttanut olla ostamatta ja odottaa negatiivisia arvosteluita pelistä. Ne kertovat yleensä ne huonot puolet pelistä mitä yltiöhehkutuksista aina jää unohlaan.
15.09.2015 klo 16.20 1
Muutenkin näkee että peli on hosuttu valmiiksi.Konami puski pelin ulos liian aikaisin.Pelistä leikkattiin myös kolmas luku kokonaan pois.Mikä osaltaan vaikutti miksi pelin tarinan jäi lopulta niin surkeaksi.Se oli myös yksi syy miksi Kojiman ja Konamin välit menivät poikki.
Phantom Pain ei ole huono peli mutta se on näitä yli hypetettyjä sisältö köyhiä pelejä mitä on valitettavasti viime aikoina nähty erittäin paljon.Tämäkin peli olisi ollut huomattavasti parempi jos sille olisi annettu 1-2 vuotta kehitys aikaa lisää.Jatkossa on turha odottaa mitään hyviä Metal Gear Solid pelejä.Sarja voi saada jatkoa mutta ne ovat todennäköisesti jotain halpoja mobiili pelejä.Konamin aika Konsoli ja PC pelejen parissa on päättynyt.Nyt he keskittyvät vaan mobiili ja kasino bisnekseen.Kaikki mikä tuo heille helppoa ja nopeaa rahaa.
Rekisteröitynyt 26.09.2007
15.09.2015 klo 18.05
Kyllä omissa kirjoissani parhaimman MGS pelin titteliä pitää vieläkin hallussa MGS 3.
Tästä voin olla jopa kanssasi samaa mieltä - ja pointeistasi muutenkin. Kuitenkaan en voisi rehellisesti antaa 3,5/5 sen jälkeen, kun olen viihtynyt pelin parissa illan toisensa jälkeen ja tiedän viihtyväni vielä viikkokaupalla.
Onhan itselläkin tunteja takana lähemmäs 60...alussa olin ihan innossani että "Wow! siistein peli ikinä". Ja ensimmäisen kymmenen tunnin perusteella olisin helposti antanut 9/10.
Mutta mitä enemmän tunteja tuli plakkariin, sitä mukaa alkoivat myös virheet yms. viat tulemaan esiin ja pisteet väheni sitä mukaa. Ehkäpä vain pelasin alussa liikaa niin alkoi kyllästyttämään nopeasti.
15.09.2015 klo 23.37 1
16.09.2015 klo 12.53 1
FOB kävi myös tylsäksi hyvin nopeasti.
MGO saattaa olla erittäin kova, pelattavuus on kunnossa niin periaatteessa riittää että on hyviä mappeja tarpeeksi.
Omaan hypeen verratessa varmaan kovin pettymys pelien suhteen ikinä. MGS on aina ollut SE sarja, jopa paljon parjattu 4/PW olivat mielestäni erinomaisia.
17.09.2015 klo 16.59 2
20.09.2015 klo 13.42 2
Tehtävät ovat ikävää toistoa. PW:ssä käytännössä mekaniikka on samanlainen kuin tässä, mutta vaihtelua tehtävissä on rutkasti enemmän. Sääli, sillä hieman suuremmalla panostuksella monipuolisuuteen tätä olisi hauskempi pelata. Kontrollit itsessään, vihollisten välttely sniikkailula, MB:n rakenteleminen, aseiden kehittely ja Fultonilla kidnappaaminen on itsessään erittäin hauskaa puuhaa. Tältä osin peli on hiottu suurella vaivalla timantiksi ja QA:n tiukasta seulasta ei paljoa bugeja ole päässyt julkaisuun. Muistilohkosta tulee mieleen Gears of War 3:n Seriously 3.0-achievementin grindaaminen, sillä tässä on paljon samaa. Tunteja on huomaamatta vierähtänyt noin 60 ja pikkupuuhaa riittäisi vielä toiseksi mokomaksi.
Konamin ja Kojiman keskinäiset riidat hohtavat tästä ikävän paljon ja paljon oleellista on päätynyt alkuperäisestä suunnitelmasta leikkauspöydälle tarinankin osalta. Vuoden takainen lyhyt Ground Zeroes olisi ehdottomasti kuulunut sisällyttää tähän, jolloin tämä tuntuisi edes hieman täyteläisemmältä paketilta. Minkäs teet, pisnes on pisnestä. Vuoden päästä pelataankin sitten MGS-kolikkopeliä.
Vahva kasi olisi kouluarvosanoilla tuomio. Famitsun 40/40 ym. arvosanaa on vaikea allekirjoittaa, muttei tätä pohjanoteeraukseksi voi sanoa. Tai, tavallaan voi kun V ei yllä ensimmäisen tai kolmannen osan tasolle. Syvällinen post mortem-artikkeli pelin työstövaiheesta, studion olosuhteista ja alkuperäisestä gameplänistä kiinnostaisivat kovasti.
21.09.2015 klo 10.58
02.10.2015 klo 15.54
Kirjoita kommentti