Tuorein sisältö

Ninja Gaiden II

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Team Ninja
Julkaisija: Tecmo
Julkaisupäivä: 06.06.2008
Jari Tapani Peltonen

13.06.2008 klo 09.09 | Luettu: 23454 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ninjatiimiltä armoa nakkisormille
Olen kironnut ainakin kolmasti Team Ninjan alimpaan helvettiin. Todellisuudesta irtaantunut studio rahastaa ihmisiä pornografianakin epäonnistuneilla Xtreme Beach Volleyballseilla, ja käyttää varsinaisen energiansa niin sadistisen vaikeiden pelien tehtailuun, ettei kämmäilevä kriitikko tunne saavansa niiden sielusta kiinni: ja se on tuskaa se, jos epäilee mielipiteitään tipan vertaa silloin, kun Metacriticin keskiarvo ja verenpainemittarin alempi luku alkavat yhdeksiköllä. Team Ninjan lukuisten ystävien mielestä todellisuudentaju on mennyt lähinnä allekirjoittaneelta - mutta kuinka ollakaan, ninjatiimi on kuunnellut juuri minua! Ninja Gaiden II sisältää vaikeustason, joka sopii ihmisille. Toivottavasti Team Ninjan ja sen rokkitähdeksi itseään luulevan, naisia ahdistelevan, nyt jo karkuun lähteneen ja oikeusjutun nostaneen tiiminjohtajan Tomonobu Itagakin katu-uskottavuus ei kärsi liiaksi tällaisesta suopeudesta.

Enkeli joillekin, demoni toisille


Olipa Team Ninjasta mitä mieltä tahansa, ei heitä voi vallankumouksellisuudesta syyttää. Ninjatiimi pyrkii hiomaan perinteiset peli-ideat huippukuntoon ja tappamaan niillä asiakkaansa, siinä se. Ninja Gaiden II on mätkintäseikkailu, jossa ninja Ryu Hayabusan on juostava putkessa ja pilkottava pahiksia estääkseen pahempia jätkiä tekemästä pahimpia asioita, kuten maailman tuhoamista suunnittelevien demonien vapauttamista. Demonit tietenkin vapautuvat. Perkeleet uhoavat olevansa kaikkivoipia ja tarkkailleensa ihmiskuntaa aikojen alusta saakka. Eräs nelikätinen ihmissusi ei morkkaa ninjaamme, vaan oikein riemastuu mahdollisuudesta matsata kovanaamaa vastaan. Joo, ja sillä ensimmäisenä valitsemallani vaikeustasolla tämä matsi ratkesi parilla väistöliikkeellä ja napin Y takomisella. Edistymisestä huolimatta Team Ninjalla on yhä ongelmia ymmärtää pelaajaa, joka ei tahdo kuolla peliinsä, vaikka kiehtova haaste kelpaisikin.

Ninja Gaiden II sisältää neljä vaikeustasoa, joista kaksi viimeistä aukenee vasta läpipeluun jälkeen. En epäile, etteivätkö jälkimmäiset takaisi masokisteille jumalaista tuskaa: peli todella osaa rankaista. Helpoimmasta tasosta eli Akolyytin tiestä karkeasti sanoen puolet on hyökkäyksen ja torjunnan vuorottelua ilman haasteen poikastakaan, vaikka mahtuu tällekin kinttupolulle erittäin kovia yksittäisiä kohtauksia. Selkeästi vaikeampi Soturin tie nousee ennen pitkää pystyyn keskitasoiselle pelaajalle, joten siitä ei ole vaihtoehdoksi kuin ykkösosan ystäville. Kokemus on harvinaisen epätasainen.

Huvittavaa kyllä, esimerkiksi lasten tasohyppely Spyro: The Eternal Night on haastavampi - sekä keskimäärin että pahimmillaan - kuin akolyytin tie. Toimintatasoloikat palailivat mieleeni muutenkin, sillä monien moisten pomotaistelut ovat onnistuneempia kuin tämän "kaikkien aikojen toimintapelin" jatko-osan. Tarkoitan nyt nimenomaan sitä, että olivatpa pomotaistelut helppoja tai vaativia, ne voivat olla samalla mielikuvituksellisia. Akolyytin tien pomot ovat vaarallisia, mutta kaatuvat mitäänsanomattoman nopeasti, kun niiden rutiinit oppii väistämään. Jäin siihen käsitykseen, että Soturin tiellä muuttuu lähinnä se, että kieltä on pidettävä keskellä suuta huomattavasti pidempään, jolloin virheille ei jää sijaa, koska parantavat esineet loppuvat alkuunsa.

Käsittelyä, jaloittelua ja päättelyä


Vähäisempien vihollisten niittäminen on mukavaa puuhaa, jossa mättää lähinnä toisto. Läpipeluussa menee reilusti yli kymmenen tuntia plus uusintayritykset. Vaihtelevaa, mielenkiinnon ylläpitävää materiaalia, kuten erilaisia vihollistyyppejä ei riitä koko matkalle. Eteen tulee erilaisia ninjoja, demoneja ja robottejakin, joten vähemmän pitkitetyssä tuotteessa sama tarjonta olisi jo ruhtinaallista. Viholliset ovat varsin hauskaa hakattavaa liikerepertuaareineen ja kaikessa aggressiivisuudessaan. Illuusio laskelmoivista vastuksista rikkoontuu joskus harvoin, kun joku jää kulmaan kiinni, tai jos jousimies päättää rankaista seinää edessään.

Tietyissä kohtauksissa Hayabusa ottaa torjunnan laskiessaan osumaa jokaisesta ilmansuunnasta, vähän lisää etätyöskenteleviltä ja ehkäpä häneen on kaupan päälle heitetty tikari, joka räjähtää pienellä viiveelle. Kiitos erinomaisen ohjattavuuden, tällainen on juuri sitä kiehtovaa haastetta, johon viittasin. Täysissä voimissa oleva sankari saattaa kupsahtaa parissa kiihkeässä sydämenlyönnissä. Kuitenkin kinkkisempikin kohtaus saattaa ratketa samassa ajassa, jos Ryu onnistuu sivaltamaan parit päät irti heti kättelyssä, tai jos hän tajuaa hypätä seinän kautta raukkamaisen sarjatulisinkomiehen kimppuun, tai vastaavaa. Yksi akolyytin ja soturin teiden suurimmista eroista on siinä, ettei akolyytiltä käytännössä muuta vaadita, kuin tällaisten kohtausten klaaraamista. Soturin on ajateltava miten selvitä koko matkasta seuraavalle tallennuspisteelle. Toisin sanoen viholliset tekevät vaikeammilla tasoilla enemmän pysyvää vahinkoa, joka ei parannu itsestään hengähtäessä, kuten hetkellinen vahinko.

Sen suurempia yllätyksiä Ryun kykyarsenaalissa ei ninjojen tuttaville ole, kuin että nappia rämpyttämällä mies osaa tehdä jeesukset vetten päällä. Monipuoliset kombot muodostuvat kuin itsestään parilla napilla. Kaikenlainen hyppely ja heiluminen on yhtä helppoa ja sujuvaa mukaanlaskien vastaliikkeiden suorittaminen, joka yleensä jää (meiltä) amatööreiltä vähemmälle. Asevalinnalla on varsin paljon merkitystä pärjäämisen kannalta: suosikkini sirppi repii uusia tuuletuskanavia takapuoliin moninkertaisella teholla heikompiin, joskin nopeampiin leluihin nähden. Miekkojen, sauvojen, tonfien, heittotähtien ja muun ninjamaisen ohella Ryun matkaan eksyy äärimmäisen epäninjamainen minigun, jota sentään käytetään vain veden alla.

Kohtauksista hengästyttävimpiäkin rytmittävät näppärästi parin sekunnin pienoisvälinäytökset, joiden aikana Ryu on haavoittumaton. Näin tapahtuu, mikäli Ryu käyttää loitsuja, tai suorittaa Mortal Kombat -henkisen viimeistelyliikkeen vihollisille, joilta on jo irronnut käsi tai jalka. Huvittavasti osa silvotuista vihollisista yrittää vaarallista itsemurhaiskua Ryun kustannuksella. Harmin paikka, etteivät raajantyngät suihkuta nesteitä 70-luvun kung fu -roskan tyyliin; peli on niin törkeän väkivaltainen, että verenhimo kasvaa syödessä.

Lavastettu juttu


Vaikka käytössäni oli kaikki HDMI-kaapelista lähtien, hämmensivät Ninja Gaiden II:n ruutukaappaukset yksityiskohtaisuudellaan, kun niitä jälkikäteen tutkiskelin. Kun kyseessä kerran on näin nopea peli, olisi ollut fiksumpaa panostaa useampiin särjettäviin esineisiin ja muuhun vuorovaikutukselliseen, eikä siihen, onko maantiekiitäjällä miten monta karvaa kainalossaan. Kyseessä on varsin elokuvamainen teos tyylikkäiden animaatioiden ja välinäytösten ja yhtälailla tunnelmallisen musiikin myötä - hajoavat lavasteet olisivat olleet se viimeinen silaus.

Silmäkarkkipuolen unohtaen kenttäsuunnittelussa on parantamisen varaa. Putkimaisuutta ei yritetä peitellä, joten eteneminen tyssää usein näkymättömään seinään. Koska tasohyppelyä on mukana jonkin verran, on pelaajan tunnistettava paikat, joissa sitä voi harrastaa. Tämä johtaa jumiutumisiin, jos silmä ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä on virallinen kehoitus edetä. Kertaalleen seikkailuni tyssäsi sillanpätkälle, koska portit eivät auenneet, koska sillan alle tai tuonpuoleiseen jumiin jäänyt hirviö oli nuolten tavoittamattomissa. Tällaisen tapahtuman jälkeen on aika pirun hauskaa arvuutella, pitäisikö pimeää luolastoa haravoida vielä toiset 15 minuuttia, vai jumittuiko peli jälleen. Tuskinpa Ninja Gaidenin tosifanitkaan puhuvat hiotusta timantista, sillä ahtaat paikat ovat kameramiehelle melko kiistaton ongelma ja peli hidastelee selvästi ruuhkaisimmissa kohtauksissaan.

Kassipeli sopii käsilaukkuunkin


Ninja Gaiden on edelleen peli heille, jotka tahtovat ohjelmoida kontrollit selkäytimeensä, optimoida keskushermostonsa toimimaan tuplanopeudella ja vajota nirvanaan suoriutuessaan mahdottomasta rutinoituneesti kuin balettitanssija Joutsenlammesta. Taiteensa voi nauhoittaa videoiksi, ja Liven tuloslistojen kovimpien kukkojen kivekset sen kuin kasvavat, kun huippusuoritukset kelpaavat yleiseenkin jakoon. Eunukkien puolestapuhujana kiitän Team Ninjaa vielä kerran siitä, ettei kovien pelaajien puheita uskovien tavistenkaan tarvitse itkeä, vaikka peli marketin kassalle eksyisikin. Myös ilokseen pelaaville Ninja Gaiden II on keskitasoa kovempi ja komeampi napinpaukutusspektaakkeli, joka tyydyttää sen tietyn nälän.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Ninja Gaiden II (Xbox 360)

Täydelliseksi ylistetyn mätkintäseikkailun jatko-osassa on parantamisen varaa, mutta toisaalta Team Ninjan touhusta pääsee viimeinkin nauttimaan ilman tohtorinarvoa nappien nakutuksesta.
  • Nautinnollinen ohjattavuus
  • Rankalta näyttävät ja tuntuvat taistelut
  • Fiksu tapa esittää elinvoima
  • Grafiikka, musiikki ja ylipäätänsä tyyli
  • Poukkoileva vaikeustaso
  • Suurin osa pomotaisteluista jää latteiksi
  • Kameramieheltä puuttuu ninjan paperit
  • Tekniikka takkuilee
< Race Driver GRID... Iron Man... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

13.06.2008 klo 11.08

Arvostelun loppunumerot ja arvioinnit eivät tulleet oikeastaan yllätyksenä. Varsinkin kun on ekan osanpelannut johonkin puoleen väliin. :P
lainaa
kyllä

13.06.2008 klo 12.29

Valitetaan kun on liian helppoa ja valitetaan kun on liian vaikeeta! Itseäni tälläiset pelit ovat kiehtoneet vaikeuden takia ja aina aloitan vaikeimmalla tai toiseksi vaikealla. Tulen ostamaan tämän kun kerkeää.
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

13.06.2008 klo 14.48

Ensimmäinen peli oli kyllä aluksi julmetun vaikea.
Ja se on yhä. Ensimmäinen bossi kun on pelin vaikein bossi, harmillisesti bossivaikeus on laskusuhdanteessa mitä pidemmälle pääsee, mutta se johtunee siitä, että osaa pelata ja vehkeet on upgradettu tappiinsa ynnä niitä potioneita kanniskellaan selkä vääränä.
Läpi meni reilun viikon istumalla, lähes lopussa piti ottaa alusta, kun kämmäilin urakalla, mutta ei pitkään mennyt, kun samaan kohtaan pääsi uudestaan.

Kakkonen on ostettu, tullee Australiasta kun tulee.
Odotan innolla :)
lainaa
Petteri

13.06.2008 klo 15.21

Milloin tämän PS3-version pitäisi tulla ulos?
lainaa
Morbid

Rekisteröitynyt 28.06.2007

13.06.2008 klo 15.37

Dix-Tracys kirjoitti:
Ensimmäinen peli oli kyllä aluksi julmetun vaikea.
Ja se on yhä. Ensimmäinen bossi kun on pelin vaikein bossi,


No eihän ole, kun käyttää oikeaa taktiikkaa. Madot viemärissäkin oli vaikeampia.

Ihan kiva arvostelu...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.06.2008 klo 15.39

Petteri kirjoitti:
Milloin tämän PS3-version pitäisi tulla ulos?


Ei lähiaikoina, MS maksoi pitkän pennin tämän yksinoikeudesta.
lainaa
IMSO

13.06.2008 klo 23.54

-Kameramieheltä puuttuu ninjan paperit
:D
lainaa
Luttinen

14.06.2008 klo 01.51

Dix-Tracys kirjoitti:
Ensimmäinen bossi kun on pelin vaikein bossi

Alma tuntui kyllä pikkuruisen vaikeammalta :)

ja itsellä NG2 tulossa aasiasta.
lainaa
Make-

14.06.2008 klo 13.40

Saa nähdä onko yhtä "Xbox only" niinkuin ykkösosa, Bioshock, Lost Planet, Saints Row, Condemned...
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

15.06.2008 klo 13.40

Luttinen kirjoitti:
Dix-Tracys kirjoitti:
Ensimmäinen bossi kun on pelin vaikein bossi

Alma tuntui kyllä pikkuruisen vaikeammalta :)

ja itsellä NG2 tulossa aasiasta.


Alma ja varsinkin Superalma olivat törkeän helpot. Molemmat ensimmäisellä kerralla lävitse :/
Loppupuolella ainoastaan Doku toi jonkin verran bossihaastetta, normiDoku siis. Hupaisasti mitä isompi bossi, sen kovemmin ja helpommin se kaatuu.
lainaa
Pamppu

Rekisteröitynyt 03.06.2008

19.06.2008 klo 06.45

Kieltämättä samaa laatua kuin edeltäjänsäkin. Tällä kertaa oli viimeiselle bossille päästäessä potioneja, niin ei tarvinnut kirvistellä kuten vanhan Xlootan NG:ssä.

Pelin vaikeustaso heitteli kyllä aika mallikkaasti. Joskus pelkät rivivihollisetkin aiheuttivat kuolemia tiheään tahtii, mutta toisaalta bossi saattoi kaatua ensimmäisellä yrityksellä. Path of the Warrior oli ihan riittävä haaste, ja seuraavaa ei viitsi edes kokeilla.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova