The Witcher 3: Wild Hunt
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Roolipelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | CD Projekt |
Julkaisija: | Namco Bandai |
Julkaisupäivä: | 19.05.2015 |
Pelin kotisivut |
Voi tätä hehkutuksen määrää
Vuonna 2011 ilmestynyt The Witcher 2: Assassin of Kings oli yksi genrensä parhaita pelejä. Ei siis ihme, että jatko-osan odottava hypetys kasvoi kasvamistaan ja saavutti lakipisteensä kevään aikana. Kun fanilauma kusi hunajaa jokaisen uuden kuvan, trailerin ja pelinäytteen kohdalla, odotukset Witcher 3:a kohtaan olivat lähestulkoon epärealistisen korkeat. Siksipä nostankin hattua puolalaisen CD Projekt Redin maagisille mestareille. Te loihditte kaikki odotukset rikkovan mestariteoksen!
The Witcher 3:n tarina alkaa painajaisella. Tarinan päähenkilö, noituri Geralt Rivialainen kouluttaa adoptiotytärtään Ciriä, kun hyytävän Wild Hunt -armeijan joukot vievät hänet. Enneuni tai ei, Ciri on tarinan kannalta keskiössä. Vaikka aiempien pelisarjojen osat olisivat jääneet väliin, jokainen hahmo esitellään tarpeeksi hyvin, eikä juoni erityisesti vaadi aiempien pelien tuntemusta.
Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoihin perustuvan pelisarjan tarinankerronta on ollut aina huippuluokkaa, eikä näin mielenkiintoisia, monitasoisia ja ennen kaikkea hyvin kirjoitettuja juonia juurikaan videopeleissä koeta. Tarina ja maailma ovat aidosti aikuisille suunnattuja – ei siis pelkästään seksiä ja tissejä, vaikka niitäkin löytyy. Jos vertailukohtaa täytyy hakea, niin Tulen ja jään laulu ei ole kaukana. On käänteitä, synkkyyttä, huumoria, surua, pieniä ja suuria tunteita. Tämän lisäksi vielä kaikki pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat kaikkeen. Luonnollisesti peli voi loppua usealla eri tavalla, minkä lisäksi myös triviaaleilta tuntuvien tehtävien vaikutukset saattavat vaikuttaa vielä pitkällä pelissä. Tämä lisää uudelleenpeluuarvoa huomattavasti.
Tarinan hyvyyteen vaikuttaa myös sujuva ja naseva dialogi. Witcher 3 ei sisällä sekuntiakaan sitä ylitsevuotavan pateettista, ylidramaattista ja tyhjänpäiväisen oloista tunteilua, jota muun muassa niin tuhottoman monessa RPG-peleissä tarjoillaan. Ei, nämä hahmot elävät kurjassa maailmassa, tietävät sen ja käyttäytyvät sen mukaan. Toki jotkut nyt vain ovat paskiaisia ja pettävät minkä ehtivät. Witcher 3:n hahmokirjoitus tosin poikkeaa monesta muusta siinä, että jopa sivuhahmotkin tuntuvat saaneen ainakin jonkinlaisen taustatarinan, syyn sille, että he ovat paskiaisia. Harvoin videopelien hahmot todella tuntuvat yhtä inhimillisiltä. Synkkiä ja ikäviä asioita ei piilotella vaan ne näytetään ja myös tunnetaan. Myös pelin visuaalinen ulkoasu pitää huolen siitä, että isä, joka joutuu hautaamaan kuolleena syntyneen tyttärensä näyttää siltä, että kärsii.
Myös ääninäyttelijät ovat loistavia, paria ”ihan hyvää” lukuun ottamatta. Geralt on sama tuttu sarkastinen symppis kuin aiemmissakin peleissä, ja hänen äänenään on jälleen Doug Cockle. Keisari Emhyr var Emreis of Nilfgaardia esittää muun muassa Game of Thronesin Tywin Lannisterina tunnettu mainio Charles Dance. Brittiaksenttia kuullaan hyvin paljon.
The Witcher 3 on järkäle. Suuri maailma, tarina, sen sivupolut ja -tehtävät, hahmot ja vaihtoehdot antavat varmasti rahalle vastinetta. 30 kertaa aiempia osia suurempi maailma on tuonut mukanaan mahdollisuuden ”fast traveliin”, minkä lisäksi Geraltilla on matkassa uskollinen ratsunsa Roach.
Moni Witcher 2:n ongelma on korjattu tai ainakin hiottu vähemmän haittaavaksi. Pelattavuus on parantunut huomattavasti. Taisteleminen on nyt virtaviivaisempaa, mutta myös sulavampaa. Lisäksi taistelutilanteen aikana on mahdollista syödä itselleen lisää helaa, mikä pelastaa monet täpärät tilanteet.
Geralt osaa nyt myös hyppiä, kiivetä ja uida. Lisäksi mukana on varsijousi ja hyvin Batman-henkinen noituri-tutka, jolla voi tarkastella kaikki lähialueen interaktiokohteet. Mukana on kymmenen noiturimerkkiä, alkuperäiset viisi, joista jokaisella vaihtoehtoinen versio. Pelin sisään on rakennettu myös aivan uusi keräilykorttipeli Gwent. Kylien leuhkoja korttihaita voi haastaa peliin lähes missä vain tavernoista tallipihoille.
Myös Cirillä on mahdollista päästä pelaamaan. Prinsessaa on pohjustettu mahtavan voimakkaaksi, ja kyllä, hänen piilevä mahtinsa pääsee pelissä täysiin oikeuksiinsa. Itselleni tuli yllätyksenä, miten nopeasti ensimmäinen suurempi pomovihulainen kaatuikaan.
Erilaisia vihollisia on hirvittävä määrä. Tuskin valehtelen paljon, jos sanoisin niitä olevan noin 50 eri sorttia. Lisäksi vähän erikoisempia haastajia vastaan tehoaa aivan omat aseensa. Kustomoitavat aseet, erilaiset rohdot ja niin asukokonaisuuden kuin Geraltin itsensä muokkaaminen ovat elintärkeitä keinoja vaikuttaa taisteluiden kulkuun, ainakin mikäli pelaa vähääkään vaikeammalla vaikeusasteella.
The Witcher 3 on myös tavattoman kaunis. Metsä elää ja hengittää, kaupungit näyttävät siltä, että niissä eletään, päivä ja yö vaihtuvat nätisti, välillä sataa esteristä ja välillä auringonlaskun valaisema maisema on henkeäsalpaava näky. Kaikki tämä hienous toki vielä korostuu loistavan ja äärimmäisen hyvin tunnelmaa rakentavan äänimaiseman ja musiikin ansiosta.
Yksityiskohtiin on panostettu huimasti: Mitä enemmän Geralt pienentää paikallista susikantaa, sitä enemmän metsissä voi nähdä peuroja. Jopa Geraltin parta kasvaa fast travelin aikana. Lisäksi repesin ääneen, kun eräässä kohtaa peliä kuulin aivan selvästi käytävän dialogia Pulp Fictionista.
Täydellistä peliä ei ole olemassakaan, ja löytyy nurinan aihetta Witcher III:stakin. Esimerkiksi Geraltin luotettava kumppani Roach tuntuu olevan sellainen ”erityinen” heppa. Liikkuminen rajoittuu aitojen ja pensaiden vuoksi jokseenkin vaivaannuttavalla tavalla. Harjoittelun jälkeen ratsastaminen sulavoituu kyllä. Myös uiminen on kankeaa eikä tunnu kovin luonnolliselta.
Ärsyttävimmäksi ongelmaksi nousee se, miten jotkin interaktion kohteet ovat aivan liian lähellä toisiaan. Yritätpä lootata tai puhua jollekin tärkeälle tyypille, niin aina on vieressä jokin kynttilä, ja eikös Geralt heti päätä ryhtyä zippo-taikuriksi. Samoin säkkiryppään alimmaista keskimmäistä säkkiä ei vain meinaa mitenkään saada lootattua.
Näin suuressa pelissä on toki pakko olla vielä myös lastentauteja. Vaikka tuoreimmat patchit ovat suurimmaksi osaksi saaneet pahimmat bugit poistettua, tulee niitä silti vastaan ajoittain. Esimerkiksi pelin alkupuolella en millään saanut vuohen houkuttelemiseen tarkoitettua kelloa kilisteltyä. Koetin remapata näppäimiä ja luulin tekeväni koko ajan jotain väärin. Sitten latasin pelin tallennuksen uudestaan, ja ongelma poistui. Tiedän, ei mikään peliä rikkova ongelma, mutta se ärsytti.
The Witcher 3: Wild Hunt oli minulle hämmentävä kokemus. Se on päihittänyt niin monet pelit, joita pidin liki täydellisenä. Kaikki vain tuntuu toimivan, kokoluokkaan nähden naurettavan pienistä kauneusvirheistä huolimatta. Se on lähes täydellinen paketti, mestariteos vailla vertaa. Tästä pelistä saa vain niin paljon irti. Vahva tarina iskee tunteisiin, tehtävät vaativat aika ajoin vähän pohtimista, pelattavuus on huippuluokkaa ja ennen kaikkea sen pelaaminen on vaan niin pirun hauskaa. Olen vilpittömän iloinen siitä, miten hyvä peli The Witcher 3 on.
Tarina vie mennessään
The Witcher 3:n tarina alkaa painajaisella. Tarinan päähenkilö, noituri Geralt Rivialainen kouluttaa adoptiotytärtään Ciriä, kun hyytävän Wild Hunt -armeijan joukot vievät hänet. Enneuni tai ei, Ciri on tarinan kannalta keskiössä. Vaikka aiempien pelisarjojen osat olisivat jääneet väliin, jokainen hahmo esitellään tarpeeksi hyvin, eikä juoni erityisesti vaadi aiempien pelien tuntemusta.
Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoihin perustuvan pelisarjan tarinankerronta on ollut aina huippuluokkaa, eikä näin mielenkiintoisia, monitasoisia ja ennen kaikkea hyvin kirjoitettuja juonia juurikaan videopeleissä koeta. Tarina ja maailma ovat aidosti aikuisille suunnattuja – ei siis pelkästään seksiä ja tissejä, vaikka niitäkin löytyy. Jos vertailukohtaa täytyy hakea, niin Tulen ja jään laulu ei ole kaukana. On käänteitä, synkkyyttä, huumoria, surua, pieniä ja suuria tunteita. Tämän lisäksi vielä kaikki pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat kaikkeen. Luonnollisesti peli voi loppua usealla eri tavalla, minkä lisäksi myös triviaaleilta tuntuvien tehtävien vaikutukset saattavat vaikuttaa vielä pitkällä pelissä. Tämä lisää uudelleenpeluuarvoa huomattavasti.
Tarinan hyvyyteen vaikuttaa myös sujuva ja naseva dialogi. Witcher 3 ei sisällä sekuntiakaan sitä ylitsevuotavan pateettista, ylidramaattista ja tyhjänpäiväisen oloista tunteilua, jota muun muassa niin tuhottoman monessa RPG-peleissä tarjoillaan. Ei, nämä hahmot elävät kurjassa maailmassa, tietävät sen ja käyttäytyvät sen mukaan. Toki jotkut nyt vain ovat paskiaisia ja pettävät minkä ehtivät. Witcher 3:n hahmokirjoitus tosin poikkeaa monesta muusta siinä, että jopa sivuhahmotkin tuntuvat saaneen ainakin jonkinlaisen taustatarinan, syyn sille, että he ovat paskiaisia. Harvoin videopelien hahmot todella tuntuvat yhtä inhimillisiltä. Synkkiä ja ikäviä asioita ei piilotella vaan ne näytetään ja myös tunnetaan. Myös pelin visuaalinen ulkoasu pitää huolen siitä, että isä, joka joutuu hautaamaan kuolleena syntyneen tyttärensä näyttää siltä, että kärsii.
Myös ääninäyttelijät ovat loistavia, paria ”ihan hyvää” lukuun ottamatta. Geralt on sama tuttu sarkastinen symppis kuin aiemmissakin peleissä, ja hänen äänenään on jälleen Doug Cockle. Keisari Emhyr var Emreis of Nilfgaardia esittää muun muassa Game of Thronesin Tywin Lannisterina tunnettu mainio Charles Dance. Brittiaksenttia kuullaan hyvin paljon.
Kaikki on suurempaa ja parempaa
The Witcher 3 on järkäle. Suuri maailma, tarina, sen sivupolut ja -tehtävät, hahmot ja vaihtoehdot antavat varmasti rahalle vastinetta. 30 kertaa aiempia osia suurempi maailma on tuonut mukanaan mahdollisuuden ”fast traveliin”, minkä lisäksi Geraltilla on matkassa uskollinen ratsunsa Roach.
Moni Witcher 2:n ongelma on korjattu tai ainakin hiottu vähemmän haittaavaksi. Pelattavuus on parantunut huomattavasti. Taisteleminen on nyt virtaviivaisempaa, mutta myös sulavampaa. Lisäksi taistelutilanteen aikana on mahdollista syödä itselleen lisää helaa, mikä pelastaa monet täpärät tilanteet.
Geralt osaa nyt myös hyppiä, kiivetä ja uida. Lisäksi mukana on varsijousi ja hyvin Batman-henkinen noituri-tutka, jolla voi tarkastella kaikki lähialueen interaktiokohteet. Mukana on kymmenen noiturimerkkiä, alkuperäiset viisi, joista jokaisella vaihtoehtoinen versio. Pelin sisään on rakennettu myös aivan uusi keräilykorttipeli Gwent. Kylien leuhkoja korttihaita voi haastaa peliin lähes missä vain tavernoista tallipihoille.
Myös Cirillä on mahdollista päästä pelaamaan. Prinsessaa on pohjustettu mahtavan voimakkaaksi, ja kyllä, hänen piilevä mahtinsa pääsee pelissä täysiin oikeuksiinsa. Itselleni tuli yllätyksenä, miten nopeasti ensimmäinen suurempi pomovihulainen kaatuikaan.
Kauneus löytyy yksityiskohdista
Erilaisia vihollisia on hirvittävä määrä. Tuskin valehtelen paljon, jos sanoisin niitä olevan noin 50 eri sorttia. Lisäksi vähän erikoisempia haastajia vastaan tehoaa aivan omat aseensa. Kustomoitavat aseet, erilaiset rohdot ja niin asukokonaisuuden kuin Geraltin itsensä muokkaaminen ovat elintärkeitä keinoja vaikuttaa taisteluiden kulkuun, ainakin mikäli pelaa vähääkään vaikeammalla vaikeusasteella.
The Witcher 3 on myös tavattoman kaunis. Metsä elää ja hengittää, kaupungit näyttävät siltä, että niissä eletään, päivä ja yö vaihtuvat nätisti, välillä sataa esteristä ja välillä auringonlaskun valaisema maisema on henkeäsalpaava näky. Kaikki tämä hienous toki vielä korostuu loistavan ja äärimmäisen hyvin tunnelmaa rakentavan äänimaiseman ja musiikin ansiosta.
Yksityiskohtiin on panostettu huimasti: Mitä enemmän Geralt pienentää paikallista susikantaa, sitä enemmän metsissä voi nähdä peuroja. Jopa Geraltin parta kasvaa fast travelin aikana. Lisäksi repesin ääneen, kun eräässä kohtaa peliä kuulin aivan selvästi käytävän dialogia Pulp Fictionista.
Vaan onko se virheetön?
Täydellistä peliä ei ole olemassakaan, ja löytyy nurinan aihetta Witcher III:stakin. Esimerkiksi Geraltin luotettava kumppani Roach tuntuu olevan sellainen ”erityinen” heppa. Liikkuminen rajoittuu aitojen ja pensaiden vuoksi jokseenkin vaivaannuttavalla tavalla. Harjoittelun jälkeen ratsastaminen sulavoituu kyllä. Myös uiminen on kankeaa eikä tunnu kovin luonnolliselta.
Ärsyttävimmäksi ongelmaksi nousee se, miten jotkin interaktion kohteet ovat aivan liian lähellä toisiaan. Yritätpä lootata tai puhua jollekin tärkeälle tyypille, niin aina on vieressä jokin kynttilä, ja eikös Geralt heti päätä ryhtyä zippo-taikuriksi. Samoin säkkiryppään alimmaista keskimmäistä säkkiä ei vain meinaa mitenkään saada lootattua.
Näin suuressa pelissä on toki pakko olla vielä myös lastentauteja. Vaikka tuoreimmat patchit ovat suurimmaksi osaksi saaneet pahimmat bugit poistettua, tulee niitä silti vastaan ajoittain. Esimerkiksi pelin alkupuolella en millään saanut vuohen houkuttelemiseen tarkoitettua kelloa kilisteltyä. Koetin remapata näppäimiä ja luulin tekeväni koko ajan jotain väärin. Sitten latasin pelin tallennuksen uudestaan, ja ongelma poistui. Tiedän, ei mikään peliä rikkova ongelma, mutta se ärsytti.
Parempaa saa hakea
The Witcher 3: Wild Hunt oli minulle hämmentävä kokemus. Se on päihittänyt niin monet pelit, joita pidin liki täydellisenä. Kaikki vain tuntuu toimivan, kokoluokkaan nähden naurettavan pienistä kauneusvirheistä huolimatta. Se on lähes täydellinen paketti, mestariteos vailla vertaa. Tästä pelistä saa vain niin paljon irti. Vahva tarina iskee tunteisiin, tehtävät vaativat aika ajoin vähän pohtimista, pelattavuus on huippuluokkaa ja ennen kaikkea sen pelaaminen on vaan niin pirun hauskaa. Olen vilpittömän iloinen siitä, miten hyvä peli The Witcher 3 on.
The Witcher 3: Wild Hunt (Tietokonepelit)
The Witcher 3: Wild Hunt on toimintaroolipelien aatelia, johon muita pelejä tullaan vertaamaan vielä vuosien päästä.
- Tarinankerronta ja hahmot
- Kokoa ja tekemistä riittää
- Kaikki on niin kaunista
- Hevonen on tyhymä
- Vie kaiken vapaa-ajan
- Pienet bugit
Keskustelut (14 viestiä)
19.06.2015 klo 17.45 1
20.06.2015 klo 01.53
Kaikkein eniten kyllä hymyillyttää että hevonen on tosiaan hemmetin tyhmä. pariin kertaan on kyllä hermot palanut hevosen kanssa.
20.06.2015 klo 11.15 6
20.06.2015 klo 12.56
Tyhjä? Kysymysmerkkejä ja sidequesteja, ja muuta tutkittavaa on niin helvetisti. Vertaa Skyrimiin vaikka, se on tyhjä.
Sleepyruby tarkoitti niitä "turhia" NPC:eitä, ja vaikka mielestäni "tyhjä" onkin väärä termi kuvaamaan pelimaailmaa, allekirjoitan saman mielipiteen. Miksi antaa mahdollisuus puhua muille, jos vastaukseksi tulee aina tasan yksi vastaus - esim. "YES? YES? YES? YES?" Se rikkoo immersiota ja maailma ei yhtäkkiä tunnukkaan niin elävältä kuin ensivaikutelmaltaan. Samaa vikaa oli kyllä Skyrimissäkin.
20.06.2015 klo 19.27
Miksi antaa mahdollisuus puhua muille, jos vastaukseksi tulee aina tasan yksi vastaus - esim. "YES? YES? YES? YES?" Se rikkoo immersiota ja maailma ei yhtäkkiä tunnukkaan niin elävältä kuin ensivaikutelmaltaan. Samaa vikaa oli kyllä Skyrimissäkin.
No nimettömät npc:t joiden kanssa ei olisi mitään vuorovaikutusta vasta tylsiä olisivatkin. Parempi näin kuitenkin, ei jokaista peasanttia tarvi ruveta haastattelemaan.
Jos jokin rupeaa pelissä kyllästyttämään niin samanlaisten smuggler cachejen kierteleminen suht hitaalla paatilla aina samoja sireenejä/drownereita hakaten. Metsissä on sentään mukavasti eloa vaikka samat susilaumat niitäkin kiertävät enkä kokenut mitään tarvetta ruveta peuroja sun muita metsästämään. Keskivertoropeen verrattuna kuitenkin miellyttävän elävä ympäröivä maailma.
21.06.2015 klo 14.09 2
21.06.2015 klo 22.40 2
Ja ratsastamisesta sen verran, että se oli antoisampaa jo Guns-pelissä. Muutenkin hevosella kestää vuosi tulla viereen kun kutsuu
Rekisteröitynyt 29.10.2007
22.06.2015 klo 06.17 2
Witcher 2 genrensä parhaita
Joskus mietin kasvaako V2:n lukijat ikinä aikuisikään, vai lopettavatko aikuiset sivuston seuraamisen ja uudet jonnet tulevat tilalle.
Hyvä arvostelu kuitenkin. Aika samoilla linjoilla itsekin olen. Hevosella ratsastaminen on turhauttavaa ja pahimmillaan puuduttavaa, kun yrität voittaa kisoja. Välillä pelin lataaminen myös hyytyy ja NPC:itä alkaa ilmestyä ihan naaman eteen, mutta tätä tapahtuu harvemmin. Tosin yhtälailla tähän törmää niin metsässä kuin Novigradissakin, joten syytä en osaa sanoa, kun aluksi kuvittelin vain Novigradin väenpaljouden ja yksityiskohtien määrän olevan syynä.
Peliin on uponnut jo 60 tuntia, mutta tuntuu kuin olisin vasta raapaissut pintaa. Hämmentävän kihelmöivä tunne, kun tietää ettei Witcher 3 laadustaan huolimatta ole loppumassa vielä ainakaan sataan tuntiin.
23.06.2015 klo 16.38
Amerikassa pelaajien ikäjakaumaa on tutkittu (2014) ja keskimääräinen pelaaja on 31 vuotias. Prosentit ovat: alle 18vuotiaita 29%, 18-35 vuotiaita 32% ja yli 39 vuotiaita 39%!
Asia on niin, että pelien tekijöiden kannattaa tehdä pelit aikuisille. Alle 18v ovat huono kohderyhmä, jos haluaa rahaa.
...
Mitä tulee Witcher 3 niin yhdessäkään arvostelussa ei ole otettu kantaa mitä tapahtuu, jos pelaa "main questin" läpi.
Käytännössä tippuu tyhjään maailmaan, joka tuntuu lähes teknologia-demolta. CD Project Redin foorumilla on aiheesta pitkä keskustelu. "Immersion Destroyer." tms. ...
23.06.2015 klo 19.24
25.06.2015 klo 16.45 1
Latausajat ovat yhä aika pitkiä ja FPS droppeja tapahtuu edelleen kun ruudulla on ruuhkaa, mutta on peli huomattavasti vakaampi kuin julkaisussa.
Itsekin törmäsin kerran useamman tunnin pelisession jälkeen tuohon input-lagiin, että liikkeet tapahtui n. sekunnin viiveellä.
Se on ilmeisesti tosi poikkeuksellinen ja harvinainen tilanne. Itsellä oli samaan aikaan latauksiakin taustalla.
Kannattaa käynnistää laite uudelleen ettei taustalle ole jäänyt vahingossa mitään Netflixiä tai vastaavaa pyörimään.
Kannattaa myös tehdä pleikalla se Rebuild Database -homma.
27.06.2015 klo 10.15
PS4-versio on toiminut 1.04 patchin jälkeen lähes moitteetta.
Latausajat ovat yhä aika pitkiä ja FPS droppeja tapahtuu edelleen kun ruudulla on ruuhkaa, mutta on peli huomattavasti vakaampi kuin julkaisussa.
Itsekin törmäsin kerran useamman tunnin pelisession jälkeen tuohon input-lagiin, että liikkeet tapahtui n. sekunnin viiveellä.
Se on ilmeisesti tosi poikkeuksellinen ja harvinainen tilanne. Itsellä oli samaan aikaan latauksiakin taustalla.
Kannattaa käynnistää laite uudelleen ettei taustalle ole jäänyt vahingossa mitään Netflixiä tai vastaavaa pyörimään.
Kannattaa myös tehdä pleikalla se Rebuild Database -homma.
Tuntuu, ettei kyseessä ole input lag, vaan yksinkertaisesti huonosti toteutettu algoritmi. Kesken animaation ei voi aloittaa uutta liikettä. Jos esimerkiksi käännyn nopeasti edestakas, se molemmat kääntymiset suoritetaan kokonaisuudessaan, ja siinä on se sekunnin viive. Liikkeellelähdössäkin ottaa ensin hitaan askeleen ennen juoksemista. Ja kun yrität mennä hiljaa, niin lähtee vahingossa juoksemaan. En tiedä, mutta näin Souls pelien veitsenterävään ohjaamiseen tottuneena tuntuu täysin ylivoimaiselta esteeltä nauttia pelistä
27.06.2015 klo 14.04
06.07.2015 klo 11.09
"Joskus mietin kasvaako V2:n lukijat ikinä aikuisikään, vai lopettavatko aikuiset sivuston seuraamisen ja uudet jonnet tulevat tilalle."
Amerikassa pelaajien ikäjakaumaa on tutkittu (2014) ja keskimääräinen pelaaja on 31 vuotias. Prosentit ovat: alle 18vuotiaita 29%, 18-35 vuotiaita 32% ja yli 39 vuotiaita 39%!
Asia on niin, että pelien tekijöiden kannattaa tehdä pelit aikuisille. Alle 18v ovat huono kohderyhmä, jos haluaa rahaa.
...
Mitä tulee Witcher 3 niin yhdessäkään arvostelussa ei ole otettu kantaa mitä tapahtuu, jos pelaa "main questin" läpi.
Käytännössä tippuu tyhjään maailmaan, joka tuntuu lähes teknologia-demolta. CD Project Redin foorumilla on aiheesta pitkä keskustelu. "Immersion Destroyer." tms. ...
Asia on kyllä niin että jos meinaat lainata tilastoja, lainaat koko tekstin, etkä vaan pätkää siitä ja anna väärää vaikutelmaa totuudesta.
Tuo +30v keski-ikä pelaajien välillä tarkoittaa sitä että KAIKKIEN pelien pelaajien keski-ikä on yli 30. Konsolipelaajien ikä on alempana, kun taas aikuisempi väestö naputtelee enemmän mobiilipelejä kuin konsoleita.