Inazuma Eleven GO Chrono Stones: Thunderflash
Arvioitu: | Nintendo 3DS |
Genre: | Roolipelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Level 5 |
Julkaisija: | Nintendo |
Julkaisupäivä: | 27.03.2015 |
Pelin kotisivut |
Kuningaslajin aikamatkassa
Inazuma Eleven on jo vuosia levittänyt jalkapallon ilosanomaa yhdistämällä roolipelit penkkiurheiluun. Sarja teki taannoin kymmenen vuoden aikahypyn ja päivitti vanhojen fudiskersojen tilalle läjän uusia naamoja, joiden seikkailuja Inazuma Eleven GO Chrono Stonesissa päästään seuraamaan jo toistamiseen. Aikahyppelystä on toki kyse myös jatko-osassa, joskin kirjaimellisesti: viis mestaruuksista, tällä kertaa huristellaan taikabussilla estämään tulevaisuuden päiviräsäsiä kieltämästä jalkapalloa. Nyt ollaan niin urheilujuhlan ytimessä, että hirvittää.
Ideoista päätellen sarjan voisi ehkä päätellä vetelevän viimeisiään, mutta on myös harhaanjohtavaa lähestyä Inazumaa ajatuksella “no kuka näitä vielä pelaa”. Vastaus löytyy kysymyksenasettelusta: no ne fanit tietysti, sillä ilman aiempaa kokemusta ei Inazuman jatko-osien pariin ole mitään asiaa. Oman Inazuma-kaanonini käsittäessä vain joka toisen käsikonsoleille julkaistun osan, on fiilis Thunderflashia pelatessa kuin paluu Pihlajakadulle parin vuoden Salkkaritauon jälkeen. Vaikka puolet hahmojen kähinöistä hujahtaa siis heittämällä ohi, loppujen lopuksi on se ja sama kuka siellä kentällä keuhkoaa jalkapallon ylivertaisuudesta.
Paljon oleellisemmaksi osoittautuukin se, että GO-jatkumon myötä koko sarja on nakannut happovaihteen silmään. Jo aiemmin koomisen epärealistinen jalkapallo saavuttaa täysin uusia ulottuvuuksia, kun pelaajat manaavat kesken matsin panssaroituja taisteluhenkiä ja fuusioituvat yhteen mm. tyrannosauruksen kanssa. Pelkistetympään Inazumaan tottuneelle lopputulos on kuin David Luizin kuumehoureista revitty fantasia, mutta pelattavuuden kannalta ratkaisu on toki looginen: kestävyyspisteiden ja erikoikoisliikkeiden tasapainotteluun nojannut pelimekaniikka saa yhden taktisen ulottuvuuden lisää, kun tiimeillä on useampi ässä hihassa.
Muutoin pelattavuus ei ole juuri muuttunut. Jalkapallomatsit toimittavat edelleen tappelujen virkaa, spesiaalikyvyillä runnotaan vastustajaa ja styluksella sohitaan oma puoli paitsioon. Nakkikiskahuutelijoiden kanssa käydyissä peleissä ensimmäinen maali riittää, mutta yhä tarinavetoisemmissa pääotteluissa tapahtumia avitetaan myös Advance-palkkia täyttämällä. Toisia yhä alleviivatumpi lineaarisuus saattaa häiritä, mutta itse koin vaihtelun enemmän kuin tervetulleeksi. Taisteluhengistä ja hyökkäyselementeistä huolimatta matsit eivät nimittäin vieläkään monipuolisuudellaan loista – vanhat, takuuvarmat kikkakakkoseni tekoäly näkyy tosin nerfanneen, mistä tietysti (tavallaan) plussaa.
Inazuman jatko-osien puolustukseksi voikin sanoa, että sarja tiedostaa edes jossain määrin suurimmat kompastuskivensä. Turhan toiston katkoakseen Thunderflash heittää pelaajan suoraan toiminnan keskelle, ja älyvapaiden mutta sympaattisten tapahtumien tempo säästää juonen tyhjäkäynniltä. Jalkapalloilun omaksi Chrono Triggeriksi pelistä ei ehkä ole, mutta ollakseen sarjan viides käsikonsolipeli löytyy Chrono Stonesista silti yllättävän paljon puhtia. Faneille kyseessä on siis epäilemättä rahanarvoinen sijoituskohde. Niille muille Inazuma Eleven GO Chrono Stones: Thunderflash vertautuu kuitenkin sitä suuremmalla todennäköisyydellä ainoastaan psykedeeliseen huumetrippiin.
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain esihistoriallista
Ideoista päätellen sarjan voisi ehkä päätellä vetelevän viimeisiään, mutta on myös harhaanjohtavaa lähestyä Inazumaa ajatuksella “no kuka näitä vielä pelaa”. Vastaus löytyy kysymyksenasettelusta: no ne fanit tietysti, sillä ilman aiempaa kokemusta ei Inazuman jatko-osien pariin ole mitään asiaa. Oman Inazuma-kaanonini käsittäessä vain joka toisen käsikonsoleille julkaistun osan, on fiilis Thunderflashia pelatessa kuin paluu Pihlajakadulle parin vuoden Salkkaritauon jälkeen. Vaikka puolet hahmojen kähinöistä hujahtaa siis heittämällä ohi, loppujen lopuksi on se ja sama kuka siellä kentällä keuhkoaa jalkapallon ylivertaisuudesta.
Paljon oleellisemmaksi osoittautuukin se, että GO-jatkumon myötä koko sarja on nakannut happovaihteen silmään. Jo aiemmin koomisen epärealistinen jalkapallo saavuttaa täysin uusia ulottuvuuksia, kun pelaajat manaavat kesken matsin panssaroituja taisteluhenkiä ja fuusioituvat yhteen mm. tyrannosauruksen kanssa. Pelkistetympään Inazumaan tottuneelle lopputulos on kuin David Luizin kuumehoureista revitty fantasia, mutta pelattavuuden kannalta ratkaisu on toki looginen: kestävyyspisteiden ja erikoikoisliikkeiden tasapainotteluun nojannut pelimekaniikka saa yhden taktisen ulottuvuuden lisää, kun tiimeillä on useampi ässä hihassa.
Tultiinko tänne pelaamaan vai lätisemään
Muutoin pelattavuus ei ole juuri muuttunut. Jalkapallomatsit toimittavat edelleen tappelujen virkaa, spesiaalikyvyillä runnotaan vastustajaa ja styluksella sohitaan oma puoli paitsioon. Nakkikiskahuutelijoiden kanssa käydyissä peleissä ensimmäinen maali riittää, mutta yhä tarinavetoisemmissa pääotteluissa tapahtumia avitetaan myös Advance-palkkia täyttämällä. Toisia yhä alleviivatumpi lineaarisuus saattaa häiritä, mutta itse koin vaihtelun enemmän kuin tervetulleeksi. Taisteluhengistä ja hyökkäyselementeistä huolimatta matsit eivät nimittäin vieläkään monipuolisuudellaan loista – vanhat, takuuvarmat kikkakakkoseni tekoäly näkyy tosin nerfanneen, mistä tietysti (tavallaan) plussaa.
Inazuman jatko-osien puolustukseksi voikin sanoa, että sarja tiedostaa edes jossain määrin suurimmat kompastuskivensä. Turhan toiston katkoakseen Thunderflash heittää pelaajan suoraan toiminnan keskelle, ja älyvapaiden mutta sympaattisten tapahtumien tempo säästää juonen tyhjäkäynniltä. Jalkapalloilun omaksi Chrono Triggeriksi pelistä ei ehkä ole, mutta ollakseen sarjan viides käsikonsolipeli löytyy Chrono Stonesista silti yllättävän paljon puhtia. Faneille kyseessä on siis epäilemättä rahanarvoinen sijoituskohde. Niille muille Inazuma Eleven GO Chrono Stones: Thunderflash vertautuu kuitenkin sitä suuremmalla todennäköisyydellä ainoastaan psykedeeliseen huumetrippiin.
Inazuma Eleven GO Chrono Stones: Thunderflash (Nintendo 3DS)
Ei yritä voittaa puolelleen uusia pelaajia, mutta vanha kattaus on sentään tarjottu faneille entistä suoraviivaisemmassa paketissa.
- Nopeatempoinen tarina
- Syleilee omaa epärealistisuuttaan
- Vaihtelun lisääminen matseissa
- Pelattavuudeltaan pitkälti sitä samaa
- Edellyttää aiempien osien tuntemisen
- Vaikeustaso heittelehtii välillä reippaasti
Keskustelut (2 viestiä)
27.04.2015 klo 13.01
27.04.2015 klo 17.29
"Inazuma Eleven GO Chrono Stones Thunderflash" kuulostaa sellaiselta pelin nimeltä, jonka keksisi joku joka ei ole koskaan pelannut pelejä pilkatakseen pelejä. Ei mitenkään arvottavana, mutta tuli mieleen!
tai sitten voisit upottaa kätesi joskus japsipelilaariin