Ollapa yhä 14 ja kykeneväinen elämää mielenkiintoisempiin painajaisiin. Veitsihampaisen Mileenan ja tarantellajustiina Sheevan luojat hyvin pitkälti ylittävät itsensä uudella daamilla. D'Vorah on keltainen torakkanarttu. Siivet ja ylimääräiset raajat ponnahtavat ulos kitiinikurveista kombojen aikana tehden hänestä jotakin villiä ja kaunista. Hänen vatsaansa on piirretty kirkkovene. Se on tosiasiassa limainen jättipillu, jossa hän säilyttää matoja ja kärpäsiä, joita hän sieltä ampuu ja muuten vain vetelee. Hän narisee itsestään kolmannessa persoonassa ja uhoaa munivansa vastustajiin, ja totisesti, eräs hänen tappoliikkeistään on raiskaus. Tämä on feminismiä. Tämä on taidetta. Fiktion tulee laajentaa tajuntojamme mielenkiintoisilla naishahmoilla, joita emme halua panna teoriassa.



Torakkatypykän taottua ruhoasi, et lopulta nouse, vaan mato tunkeutuu ulos rinnastasi. Se oli siinä. Mihin jäivät sanat "Finish him"? Yleensä ne kuullaan, mutta uusi idea on iskevämpi. Jokaisella ninjalla, velholla, japanilaisella Jukka-Emil Vanajalla ja gorillalla ratsastavalla sakkolihakääpiöllä on keinoja päättää ottelu yllätystappoon. Liikkeet eivät tee ylimääräistä vahinkoa, paitsi egollesi. Useimmat ovat puolimahdottomia, joten onnistuja ilmaisee ehtineensä leikata varpaankynnet uhrin - hellanlettas - kiihkoillessa. Onnistuin vain helpoimmissa (esimerkiksi: päättäessäsi ottelun heitolla, rämpytä nappia repiäksesi käden irti), eivätkä uhrit silti koskaan tahtoneet revanssia! Sheeva-painajaisen ryöväämistä itiöistä olisi varttunut suoraselkäisempiä nuorukaisia kuin te, masterman1995 ja derpboy98, mutta itkekää lapset, jos itkettää.

Mortal Kombat on vanhimpia uudistushaluisia ja yhä relevantteja pelisarjoja. X tyytyy hiomaan viimeksi modernisoitua kaksiulotteista taistelusysteemiä, joten ei X rohkea uudistus ole, paitsi kilpailijoihin verrattuna. Yksikään loitsivista superpalloista ei ole ennallaan. Kolmasosa hahmoista on uusia. Kustakin tarjotaan kolme versiota, joissa perusliikkeiden päälle on lisätty jekkuja. Kyky ampua ja syöksyä suoraviivaisesti ja telesiirtyä eivät ole jokamiehenoikeus, vaan niiden puute pitää tasapainossa esimerkiksi pitkillä veitsiruoskilla huitovan äijän. Kokeelliset tyylit ovat mahdollistuneet. Tilannetajua tarvitaan, jotta saat kaiken irti apuolennoista tai ansoista, joista osan voi aktivoida haluamallaan hetkellä. Suosikkiasi ei ole pilattu mutkikkuudella: kokeile helpompaa tyyliä.

Hävisin Scorpionille. Voitin Scorpionin. Hävisin Scorpionille. Voitin Scorpionin. Perinteisesti Scorpion toistaa kolmea loitsua ja pysähtyy lukemaan paperista, miten kolmen napin kombo tehdään, jos lamaannuttava loitsu ("Get over here!") osuu. Vaikka Scorpionien ÄO on yhä 20 pistettä alhaisempi kuin Sub-Zerojen (heidätkin pitäisi teloittaa), jopa rappioluuserit käyttäytyvät nykyään vaihtelevasti.


Leffan mittaisessa tarinassa ikääntyneet sankarit ja jälkeläiset potkivat ninja cowboyt ja ninja prinsessa zombiet pois tieltä tintatakseen kuonoon kaikkeutta uhkaavaa kyylää. "Tarina" on vahva sana. Hahmoesittelynä vauhdikas ja hetkittäin huvittava ja sympaattinenkin tarinatila palvelee. D'Vorahin tapauksessa sarja alkaa jo olla sitä, miltä se tuntui, kun luin ensimmäisten pelien tekstinpätkiä kuin fiksut kirjoja. Häntä sopii verrata vaikkapa Guardians of the Galaxyn kaljuun kyborgimustikkaan Nebulaan. Kuka muistaa, miksi se cosplay-haaste edes on elokuvassa? D'Vorahin juonikas persoonallisuus tulee ilmi jo rivien välistä. Outoja fyysisiä ominaisuuksia hyödynnetään koko ajan, eivätkä ne silti vaikuta itsetarkoituksellisilta.

Koston henki Scorpion esitetään sattuneesta syystä ihmisenä, joka näyttää Paavo Arhinmäen aasialaiselta serkulta. Hän pilaa kaiken typeryytensä ja itsekkyytensä vuoksi faniensa tavoin. Tämän tällainen osuvuus nostaa fiilikseni kattoon! Vaan mikä on olevinaan sympaattista? Johnny Cagen ja Sonya Bladen suhde tapahtuu kohtausten välissä, mutta heidän tyttärensä Cassien läsnäolo ja pari repliikkiä luovat kuvaa siitä, että action-figuurit ovat kasvaneet ihmisiksi. Tämä on pohja. Elämys on peli, jossa tytär räjäyttää isin kivekset veriseksi pilveksi nyrkiniskulla.



Pidän kivesten posahtamista erinomaisena Mortal Kombat -huumorina, joten älä kuuntele minua makuasioissa. Väittääkseni tuotantosuunnittelussa on otettu sekä kypsiä että valitettavia askelia. Puvut kuuluvat nyt selkeämmin fantasiaan kuin pornoparodiaan. Irtopäihin tottunut fani säpsähtää, kun jonkun naama silpaistaan irti ja aivot alkavat valua ulos kielentyngän täristessä. Jotakin tuollaista kai tilasimme, mutta yhä tökerömpiä röntgenliikkeitä inhoan. Ne eivät tapa, vaikka pää lävistetään miekalla ja selkäranka sirpaloidaan niin, että nikamat lentävät metrin kaaressa. Tapaan sulkea silmäni, minkä teen vain, jos A. tahdon kunnioittaa laatukauhua teeskentelemällä olevani yhä 14-vuotias tyttö, ja B. silloin, kun tunnen, ettei provosointiyritys tee muuta kuin turruttaa. Vedän rajan räjähtäviin palleihin ja irti loksahtavaan leukaan. Jaksaa, jaksaa ilman niitäkin, minähän sen tiedän.


Ensimmäisen erän ensimmäinen tulipallo teki vastustajaan lautasen kokoisen reiän?! Test Your Luck -tilaa on kehitetty. On mahdollista, että kenttä heiluu, taivaalta sataa jäädyttäviä objekteja, ykköspelaaja paranee kuin Wolverine, kakkospelaajan röntgenliikkeet tappavat ja molemmat aloittavat hitaina, mutta kehittyvät hysteerisen nopeiksi. Verrattain haastava e-urheilu muuttuu puhtaaksi bilepeliksi, jossa tappio on nautinto. Kun nappeja epätoivoisesti rämpyttävä ensikertalainen ei kaadu panssarista johtuen ja tekoäly viskoo paremman pelaajan niskaan kranaatteja, matsi voi olla molemmille hullun kiihkeä ja hauska. Tila toimii nyt netissäkin.

Pari muuta juttua jakavat nettikansan turhan hajalle kulttuurissa, jossa tosijonnen valinta on Battlecounter CoD. Viikon parhaaseen aikaan 3vs3-tila alkoi vartin odotuksella. Kerran hävinneet hajosivat elämäänsä, joten loppuja matseja ei käyty. Ranked-tila, joka uskoakseni yrittää järjestää soveliasta seuraa, tarjoaa odottelua ja tyyppejä, jotka voitan 97% tai 3% todennäköisyydellä, jos pelaan kehnoon aikaan. Huoneista löytyy reilusti oman tasoista seuraa juuri nyt, mutta muistutan, että tappelupelit pitää ostaa heti, jos tahdot nauttia eeppisistä voitoista ja täpäristä tappioista.

Hahmoja on vähemmän kuin viimeksi. Tag-team-tila on poistettu. Pitkän ja jämäkän, ihanaan kiukkuitkuun viettelevän haastetornin tilalle tarjotaan loputtomia, vaan melko vaisuja haasteita, jotka hyödyntävät onnenpelin sääntöjä. Pelaajat voivat liittyä ryhmittymiin ja kilpailla planeetan dominoinnista, eikä tällä ole paljoa merkitystä. Perusasioiden täten pitääkin olla täyttä timanttia. Tuskinpa ostan lisähahmoja, vaikka Jason Voorhees ja Predator ovat tulossa, sillä lähes jokaisessa nykyisessä on aidosti kiehtova koukku tai pari, eikä illassa opi kuin yhden. Vaikken tällä hetkellä osaa kuin arpoa selkäytimestä juuri oikean tai juuri väärän kombon, kun joku torjuu tai kyykkii, toivon taktikoinnin (kuten niiden ansojen) olevan sarjan suunta. Pelkkä rämpytys luo veritulpan vanhaan peukalooni jo kahdessa tunnissa, ja haluan jatkaa sarjan parissa yhtä kiihkeästi kuin Super Nintendon hikiversiota testattuani.