The Legend of Zelda: Majora’s Mask on yksi niistä peleistä, joka lähes aina päätyy “sata kaikkien aikojen parasta peliä” -listan kärkipäähän kun sellaisia listoja jossain tehdään. Alkuperäinen peli julkaistiin vuoden 2000 lopulla Nintendo 64:lle, ja lähes 15 vuoden tauon jälkeen se on nyt viilattu uudelle sukupolvelle - niin pelaajien, kuin konsolienkin. Monta vuotta sitä fanit ehtivät kinutakin.

Hieman Ocarina of Timen tapahtumien jälkeen Navia etsimään lähteneellä Linkillä ei mene hyvin, kun nykyään ikonisen tunnistettavaksi hahmoksi noussut Skull Kid sotkee asiat, vie tavarat ja langettaa ikävän kirouksen. Tällä kertaa ei päähahmomme ei seikkailekaan Hyrulessa, vaan Terminassa, jossa Linkin omat ongelmat ovat pienemmästä päästä: kuun pirulainen on syöksymässä maankamaraan kolmen päivän päästä.



Peruspelattavuudeltaan Majora’s Mask on toki tuttua kolmen teen Legend of Zelda -touhua: taistelua, tavaroita ja tyrmiä. Okei, ja pulmia. Kolmen teen ja yhden peen touhua. Lisämutkia peruskuvioon tuovat naamareiden tarjoama muuntautumiskyky sekä Päiväni murmelina -tyyppinen ajankelaus, joka peruuttaa kuun tipahtamisen, mutta säilyttää kuitenkin pelaajan edistymisen ja kerätyt tavarat tärkeimmiltä osiltaan.

Heti ensimmäisen Skull Kid -kohtaamisen aikana tulee hetkiä, jolloin peli näyttää erinomaisen hyvältä - ja kyllä, varsinkin 3d-efekti päällä. Vaikka ei pelatessa haluaisikaan pitää kolmiulotteisuutta päällä, kannattaa ainakin muutamassa välinäytöksessä kokeilla. Efekti tuo kuitenkin 3DS:n kuvaan lisää tarkkuutta ja noh, syvyyttä. Muutenkin N64-grafiikoita on hiottu varsin taitavasti ja käsikonsolin ruudulta niitä on miellyttävä katsella.

Muut uudistukset liittyvät lähinnä pelin helpottamiseen, tai paremminkin enimpien tuskaisuuksien poistamiseen, mikäli pitää itsensä kurissa, eikä ala alituiseen tallentelemaan tai puzzleratkaisuja kellotornista kyselemään. Bomber’s Notebook on uudessa versiossa havainnollisempi apuväline (Miyamoto oli harmissaan, että alkuperäisen pelin pelaajat missasivat monta juttua) ja uiminenkin on helpompaa. Ja hei, nyt voi kalastaa!



Lievän ajan hampaan nakertamisen verrattuna nykypäivän ykköspeleihin havaitsisi varmasti paremmin, ellei retrosydän sykähtelisi Linkin askelten tahtiin - ja ellei kyseessä olisi niin pirun hyvä peli. Maskiseikkailu puzzleineen maistuu minulle rakenteensa vuoksi paremmin kuin monet muut Zeldat, vaikka siitä aiheutuu myös toiston sivumakua. 3D-version uudistukset on tehty faneja (paitsi tiukimpia puristeja) kunnioittaen ja pieteetillä, mistä “Ayeeh!”-kiljahdus Nintendon suuntaan. Ellet pitänyt tästä aikoinaan, kannattaa nyt testata uudestaan.