Tuorein sisältö

Lucius II: The Prophecy

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Shiver Games
Julkaisija: Shiver Games
Julkaisupäivä: 13.02.2015
Pelin kotisivut
Kati Alha

16.03.2015 klo 20.30 | Luettu: 6481 kertaa | Teksti: Kati Alha

Hyvä huono peli
Suomalainen Shiver Games debytoi kolmisen vuotta sitten mielenkiintoisen kuuloisella pelillään, jossa Omen-elokuvan tyyliin asetuttiin Saatanan pojan rooliin ja teurastettiin ihmisiä. Itseltäni jäi kyseinen teos pelaamatta, mutta mikään arvostelumenestys ei ollut kyseessä, ja peliä syytettiin ainakin keskeneräisyyden tunteesta, heikosta tarinasta sekä avoimuuden ja vapauden puuttumisesta. Jatko-osa korjaa näistä vain yhtä ja sitäkin osittain, mutta vaikka Lucius II on pelinä suoraan sanottuna melko huono, niin jonkinlaista hauskaa B-elokuvakokemuksen tunnetta se onnistuu välittämään. Pelatessa olikin paikoin paljon hauskempaa kuin mitäänsanomattoman keskivertopelin kanssa.

Maailmanloppua odotellessa



Siinä missä sarjan ensimmäisessä osassa tapettiin vähän sukulaisia ja tuttavia oman ja iskän vallan kasvattamiseksi, toisessa osassa ovat pelissä jo vähän isommat panokset. Kyseessä ei ole sen enempää tai vähempää kuin ilmestyskirjan enteiden ja maailmanlopun toteuttaminen. Isänrakkaus ei myöskään ole Luciukselle enää mikään itsestään selvä juttu, vaan Paholaisen polvelle pääsyn eteen joutuu oikeasti tekemään töitä.

Peli alkaa sairaalasta, johon poika on viety arvioitavaksi hirveän verilöylyn jälkeen, josta epäillyksi joutui lopulta pojan maallinen isä. Kukaan ei osaa epäillä pientä lasta, kunnes tämä arviointitilanteessa hyökkää nunnan kimppuun ja puukottaa tämän puolikuoliaaksi. Seuraavaksi Lucius onkin pakkopaidassa ja sähköshokkihoidossa. Kovin kauaa ei paita pitele, vaan pian poika on vapaalla jalalla ja hoitajat teurastettuina.

Mitä ihmettä, AI?



Kun pelaaja pääsee tässä kohtaa puikkoihin, hoitajat, lääkärit ja ylipäätään kaikki pelin NPC-hahmot heittäytyvät täysin vajaaälyisiksi. Pelaajan tehtävänä on edetä sairaalassa seuraaviin kerroksiin ja karata sairaalasta pieneen kylään, josta käsin maailmanlopun on tarkoitus saada viimeiset lähtölaukauksensa. Tätä varten Luciuksen on tapettava henkilökuntaa, varastettava näiden avaimia ja ratkottava tehtäviä. Kiinni ei saa jäädä, sillä se tarkoittaisi tehtävän epäonnistumista. Pelin tekoäly on kuitenkin täysin järjetön.

Kukaan ei puutu siihen, että karkuteillä oleva lapsi harhailee sairaalan käytävillä, mutta esimerkiksi esineen kädessä pitäminen on selvä merkki juonittelusta. Olepa siis hetki hoitajan silmien alla vaikka kolmioleipä kädessäsi, ja “söpölle pojalle” kujertelu muuttuu vihaiseksi ajojahdiksi. Onneksi hoitsulla on lyhyt muisti, ja saman tien kun “pahanteko” loppuu, kaikki unohtuu ja siirrytään takaisin lirkutteluun.


Sen sijaan kukaan ei tunnu silmiään räpäyttävän, kun Lucius murhaa kanssaihmisiä näiden vieressä, ja kauhistuvat vasta kun näkevät juuri silmiensä edessä kuolleen kaverinsa ruumiin jalkojensa juuressa. Voi ei, mitähän oikein on tapahtunut?! Mistään yliluonnollisesta näkymättömyydestä tai ajatustenhallinnasta ei ilmeisesti ole kyse, sillä nämä ovat erillisiä taitoja, joita muiden parannusten joukossa hankitaan tasonnousujen yhteydessä.

Sata tapaa tappaa


Pieni kiinnijäämisriski jättää melko vapaat kädet murhien suunnitteluun, ja siihen puoleen on tällä kertaa panostettu selkeästi aiempaa enemmän. Ketään ei tarvitse enää tappaa yhdellä tietyllä tavalla, vaan tapoja kullekin uhrille on lukuisia. Yksinkertaisimmillaan voi myrkyttää pari donitsia ja heittää ne näkyville lattialle (kyllä, ihmiset juoksevat innoissaan donitsien kimppuun kun näkevät sellaisia lojuvan lattialla). Hauskempaa voi olla tiputtaa katosta tuuletin, joka silpoo alla olevan ihmisparan palasiksi. Monimutkaisemmat murhakeinot sisältävät esimerkiksi hapon lisäämistä sprinkleriveteen ja palohälytyksen aiheuttamista.


Keinoja on kiitettävän paljon, ja on hauskaa, että niitä saa vapaasti tutkiskella ja käyttää. Jotkut ihmisistä on pakko tappaa, jotta etenisi pelissä, mutta sen lisäksi pelissä on lukemattomia sivullisia, joiden murhaaminen on silkkaa bonusta. Useiden kauhuelokuvaviittausten lisäksi peliin on kätketty paljon huonoa huumoria eikä minkäänlaista sensuuria, mikä ei tietenkään ole sinänsä huono juttu, mutta toisinaan huumorin laatu tippuu ala-arvoiseksi.

Eräässä kohdassa saattaa esimerkiksi törmätä lukittuun vessaan, jonka oven takaa kuuluu epäilyttäviä ääniä. Kun oven avaa, löytyy sieltä pari miestä nauttimassa toisistaan, paljastaen samalla kaiken. Se sinänsä ei olisi vielä häiritsevää, mutta pariskunta ei tee elettäkään lopettaakseen toimiaan, kun pieni poika ilmestyy heidän eteensä tuijottamaan. Kaiken päälle peli palkitsee saavutuksella, jos tappaa kyseiset miehet nöyryyttävällä tavalla.

Ed Woodin hengessä


Yllättäen kaikki tämä yhdistettynä silmittömään murhaamiseen toimii jostain syystä paikoin erittäin hyvin. Peli on kuin huono elokuva, jota katsellessa huvittaa kun ufoja ilmassa pitelevät langat näkyvät. Koko homma vain on paikoin niin absurdia, että naurattaa.


Se, mikä sen sijaan ei ole lainkaan hauskaa, ovat lukuisat bugit. Peli vilisee grafiikka- ja äänibugeja, mutta paljon ikävämpiä ovat pelaamiseen vaikuttavat virheet. Pahin niistä sattui itselleni pikkukaupungissa, jossa jo toista tuntia ihmeteltyäni ja lähes kaikki kaupunkilaiset tapettuani en vain millään päässyt eteenpäin. Kun tason latasi alusta, selvisi että tyypillä, jolla olisi pitänyt olla hallussaan kriittinen avain, ei sitä jostain syystä aiemmin ollutkaan. Taso oli siis pakko aloittaa alusta.

Toinen ei niin kiva piirre on se, että monista yksinkertaisista, usein käytettävistä toiminnoista on tehty jotenkin turhan hankalaa. Esineitä ei esimerkiksi noukittaessa sijoiteta suoraan inventaarioon, vaan se vaatii ylimääräisen napinpainalluksen. Tavaroita voi heitellä, mutta sen sijaan että käytettäisiin yksinkertaista tähtäintä, mukana on voima ja heiton kaari, mikä tekee tähtäyksestä turhan kömpelöä. Tähtäys muuttuu kun voima kasvaa, joten käytännössä on aina ensin odotettava että heittovoima on maksimissa ennen kuin edes kannattaa tähtäillä. Pelaamista hankaloittaa usein myös se, ettei inventaariossa tai karttanäkymässä ole pausea, vaan tapahtumat rullaavat taustalla pelaajan taistellessa käyttöliittymän kanssa.

Huono mutta hauska



Lucius II on jälleen niitä pelejä, joista arvosana ei kerro kaikkea. Vaikka yhtään enempää pisteitä se ei olisi mielestäni ansainnut ja vaikka tuskin koskaan haluan pelata peliä toistamiseen, jäi pelikokemuksesta silti päällimmäiseksi positiivinen fiilis. Kaikenlaiset pikkubugit, hankalat ohjaustavat, älytön tekoäly sekä veren ja ruumiinosien lentely luovat yhdistelmän, jolle ei voi kuin nauraa. Kaiken kruunasi epilogin bugaaminen, kun äänet eivät toimineet enää lainkaan. Ei siinä vaiheessa voinut enää olla edes vihainen.

V2.fi | Kati Alha

Lucius II: The Prophecy (Tietokonepelit)

Paholaisen pojalla rellestäminen on usein hauskaa puuhaa, vaikkei peli laadukas olekaan.
  • Paljon tapettavia ihmisiä
  • Paljon tapoja tappaa
  • Niin huono että on paikoin hyvä
  • Paljon bugeja
  • Typerä AI
  • Turhaan hankalaksi tehdyt mekaniikat
  • Keskeneräisyyden tunne
  • Paikoin ala-arvoiseksi tippuva huumori
< Screamride... Switch Galaxy Ultra... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

RealMVP

16.03.2015 klo 21.01 8 tykkää tästä

Pirullista
lainaa
idfsjpifdsfsdjpi

18.03.2015 klo 13.01

Torilla tavataan?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova