The Order: 1886, vaihtoehtoista vuotta 1886 kuvaava pelikokemus on pelin ohella kuin elokuva. Sonyn suojissa oleva Ready at Dawn -studio on päättänyt tarjota toimintakokemuksen omalla tavallaan, jossa puolen minuutin toimintakohtaus voi äkkiä palata viiden minuutin välinäytökseen. Pelimoottorilla pyöriviä erittäin komeita ja tarinaa eteenpäin vieviä välivideoita on todella paljon suhteessa koko pelin kestoon. Onko tämä sittenkin interaktiivinen elokuva?


Pelin avauskohtaus on vaikuttava. Raakuutta riittää, kun vankityrmään joutunutta viedään kuoleman rajamaille uudestaan ja uudestaan, tämän pään uidessa veden alla. Lyhyen pakokohtauksen jälkeen päästään homman juurille, eli sinne, mistä kaikki alkoi. Britanniassa tapahtuvassa fiktiivisessä tarinassa seurataan ritarikunnan luottopelaaja Sir Galahadia. Pyöreän pöydän ritareiden päätehtävänä on pitää ympärillä häärivä petokansa aisoissa ja ihmissudet ovatkin todellinen riesa Galahadille ja kumppaneille. Vihit salaliitosta vievät sankarimme uran kuitenkin mielenkiintoisille raiteille.

Pelissä esiintyy paljon asioita, jotka eivät lapsille sovi. Kuoleman ja otusten lisäksi peliä ei tarvitse kauaa pelata, kun pariskunta yllätetään tositoimista muhinointikamarista. Aikuiseen makuun suunnattu peli pysyy kuitenkin hyvän maun rajoissa eikä tarina lähde missään vaiheessa lapasesta.




Pelin elokuvamaisuutta tukee sen 2.40:1-kuvasuhde. Elokuvamaailmassa kuvasuhteen tuomat mustat palkit ruudun ylä-, ja ylälaitaan ovat tuttuja, mutta pelimies varmasti hetken hieraisee silmiään tämän nähdessään. Tehollisesti pelin Full-HD-resoluutioisen grafiikan tuottamiseen saadaan selvästi puhtia, koska pystysuunnassa 280 pikseliriviä jää piirtämättä. Alkuun palkit häiritsivät, mutta ajan kuluessa niihin tottui.

En voi varmaksi tituleerata Orderia kaikkien aikojen komeimmaksi konsolipeliksi, mutta hyvin lähellä ollaan. Pelimaailma on pirun komeaa ja tukee näin elokuvamaista kokemusta. Pelihahmot ovat yksityiskohtaisia ja erinomaisesti mallinnettuja. Kasvojen liikkeet sekä ääninäyttelijöiden onnistuneet roolisuoritukset ovat hienosti synkassa ja ne tekevät välivideoiden seuraamisesta nautittavaa.


Pelin kompastuskivi on itse pelaaminen. Liikkuminen on tahmeaa ja toiminta pitkälti suojien takaa ammuskelua. Positiivista on kuitenkin se, että peliä ei pilata liialla räiskinnällä ja aseissakin on käytetty mielikuvitusta. Epätavallisia tussareita löytyy useita, eikä plasmaa säästellä. Muutamat aikakaudestaan poikkeavat aseet eivät kuitenkaan ole niin övereitä, että pilaisivat pelin tunnelmaa. Ammuntakohtauksien ohessa juoksennellaan kaduilla, katoilla ja maan alla sijaitsevissa tunneleissa. Tarinan eteneminen vaatii toisinaan johtolankojen etsimistä, mikä käytännössä tarkoittaa alueella olevien merkittyjen esineiden ja kaappien läpikäyntiä. Hiivintäkohtaukset tuovat kivaa vaihtelua, mutta tietyllä tapaa ne tuntuvat kaavamaisilta. Vartijat junnaavat samaa tiettyä rataa, joten radan varteen käveleminen ja takaapäin yllättäminen ei ole kovin vaativaa.



Varsinainen pelaaminen välivideoiden välillä on niin putkimaista, kuin pelaaminen voi vain olla. Kolmannesta persoonasta kuvatulle päähenkilölle ei liikaa tilaa anneta. Elokuvamaisuuden ja laajan pelimaailman yhteen sovittaminen on toki hankalaa, mutta nyt sitä ei ole edes yritetty. Quick time eventtejäkin on viljelty peliin huolella. Välillä ne tulivat niin yllättävässä tilanteessa, että ei ehtinyt reagoida ja kuolema oli väistämätön. QTE:t eivät peliä pilaa, mutta välillä niiden runsas käyttö ärsyttää.


Teknisiä kömmähdyksiä löytyy pelistä jokusia. Käyttäessäni suomenkielistä tekstitystä ruutuun ilmestyi välillä käännöstekstiä, vaikka mitään puhetta ei kuulunutkaan. Toisinaan pelin dialogin seuraamista häiritsi lähellä olleiden sivullisten puheiden tekstitys, joka ilmestyi varsinaisen tarinan tekstien sekaan. Välivideot olivat useaan otteeseen hieman myöhässä, joten niihin siirtyminen ei näyttänyt sulavalta. Sen sijaan pelin välinäytöksistä siirtyminen takaisin peliin oli niin sujuvaa, että välillä meni useita sekunteja ennen kuin tajusi, että taas pitäisi pelata.



Pelin tarinalla on pieniä käynnistymisongelmia, mutta kun vauhtiin päästään, ei ohjaimesta malta luopua. Harmikseni jouduin hieraisemaan silmiäni lopputekstien alkaessa rullata - eihän tämä tähän vielä voi loppua! Tarkkaa peliaikaa en osaa sanoa, mutta suurpiirteisillä kellon katsomisilla ja mutu-tuntumalla se asettuu 7-8 tunnin tienoille. Itseäni ei suoranaisesti häirinnyt pelin pituus ajassa mitattuna, mutta tarinan loppu tuli aivan liian äkkiä vastaan. Paljon asioita jäi kysymysmerkeiksi ja halu nähdä lisää jäi elämään. Lopputekstien jälkeen valikoissa painoin vielä kerran jatkopainiketta. Siitä aukesi reilun minuutin pituinen lisävideo, mutta se ei tulevaisuuden tapahtumia juuri avartanut.


Pidän elokuvamaisista peleistä, joissa tarina on tuotu hyvin esiin. Heavy Rain lukeutuukin sen vuoksi suosikkipeleihini. Se mitä jäin tässä Heavy Rainista eniten kaipaamaan, oli mahdollisuus vaikuttaa tarinan kulkuun. Orderissa tarina etenee kuin juna, alusta loppuun. Tarinaan ei pysty vaikuttamaan, joten uudelleenpeluuarvo jää vähäiseksi. Tulen pelin todennäköisesti pelaamaan vielä uudelleen lävitse, mutta vasta vuosien päästä, kun juonikulku on päässyt vähän unohtumaan.

Verkkopeliä mukana ei ole, mutta näinkin tarinapainotteisessa pelissä asia ei yllätä. Moninpelittömyyden ja lyhyen kampanjan vuoksi kannattaa harkita, saako pelistä tarpeeksi vastinetta maksetuille euroille. Kokemus on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että peli kannattaa ostaa viimeistään hinnan alentuessa.


Order 1886 jakaa varmasti pelaajien mielipiteitä ja tähtiä antaessani sain pohtia melkoisesti. Pelillisesti jäädään alle kolmen pisteen, mutta kokemuksena tähtiä putoaisi yli neljä. Näin päädyin kompromissiin. Itselleni Order oli enemmän elokuva kuin peli.