Koska olen nörtti, lueskelen keskustelupalstoja silloin, kun minun pitäisi olla pelaamassa futista. Huomatakseni kaikki eivät ymmärrä, kuinka jokin sellainen kuin Wii Fit voi menestyä paremmin kuin monet oikeat pelit. Perusteellisen selvityksen sijaan annan yhden esimerkin. Ainoa perinteinen kuntoilumuoto, jota allekirjoittanut suostuu harrastamaan, on kävely syrjäiseen kauppakeskukseen, jos sieltä saa halvalla jotain sellaista kuin Wii Fit. Kuntoilu on jotain, mikä vaivuttaa minut koomaan, ja kilpailuhenkisen urheilun jätän suosiolla alfauroksille. Painaisin 120 kiloa, ellen omistaisi Wiitä, pelaisi Mortal Kombatia tanssimatolla ja harrastaisi säännöllisesti EyeToy-pelejä. Jos ostaisin tänä vuonna vain yhden pelin, se olisi Wii Fit, ettäs tiedätte.



Wii Fit on reilut sata euroa maksava paketti, johon kuuluu eräänlainen puntari ja minipelikokoelma. Puntari, eli Wii Balance Board, on varsin jämäkkä lelu. Se tietää paljonko sillä seisova henkilö painaa ja mihin suuntaan ihra kallistuu. Painopistettään siirtelemällä voisi jopa pelata autopeliä: kaasuttaminen hoituisi siten, että pelaaja nojaisi raskaammin eteenpäin. Wii Balance Board on yhtä tarkka peliohjain kuin pelaaja itse, eli aluksi aivan onneton, vaikka muuta odottaisi. Tulevat pelit tulevat toivottavasti tukemaan puntaria vaikka ihan vitsin vuoksi. On hukattu mahdollisuus, ettei Mario Kart Wii näin tee!

Minipelikokoelmaa täytynee kutsua kunto-ohjelmaksi. Pari vuotta sitten, kun olin kymmenen kiloa painavampi, harrastin DVD:lle tallennettuja "oikeita" kunto-ohjelmia, kunnes into lässähti, niin kuin muillakin teinitytöillä ja perheenäideillä. Wii Fitin etu nauhoitteisiin nähden on palaute. Seisominen tietyssä asennossa on ihan eri juttu kuin seisominen täsmälleen samassa asennossa samalla, kun Wii Fit kertoo miten homma sujuu ja miten sen pitäisi sujua. Jos sinua käsketään siirtämään saman verran painoa käsillesi kuin jaloillesikin työntäessäsi peppua kohti kattoa, mistä tiedät onnistuvasi, elleivät kätesi ole Wii-puntarin päällä? Et mistään.



Wii Fitin harjoitukset on järjestelty osuvasti. Ensiksi, ihan joka päivä nyt ja ikuisesti, on parasta rauhoittaa mielensä joogalla. Valitsipa kunto-ohjaajakseen naisen tai miehen, hän neuvoo lempeällä äänellä ja näyttää mallia selkein animaatioin rauhallisessa värimaailmassa. Joogan tapauksessa pelaajan on pidettävä tietty venyttävä ja/tai tasapainoa vaativa asento tietyn aikaa tietynlailla hengittäen. Aluksi telkkaria tulee tuijotettua otsa rypyssä, mutta kunhan touhuun rutinoituu, tulee sen arvokin selväksi. Erilaisia harjoituksia on 15. Pariin vaikeimpaan en oikeaoppisesti ihan vähään aikaan veny, mutta viitseliäisyydellä pääsee jo pitkälle.

Ohjaaja vetää myös lihasharjoituksia, joita on 13 erilaista. Suurin osa painottaa toistoa tyyliin punnertaminen, mutta osassa on pidettävä yllä joogaa rasittavampia asentoja. Vaikka wiimote on painavin esine jota käytetään (omat läskit poislaskien), saa ainakin elämätön hien helposti pintaan. Lihasharjoituksia vaivaa joogaa laajemmin se, etteivät suullinen palaute harjoitusten aikana ja suoritusten pisteyttäminen toimi aivan kaikissa tapauksissa oikein. Isosta ongelmasta ei ole kyse, joskus vain harmittaa, kun mokailijaakin kehutaan Schwarzeneggeriksi. Muutama liike suoritetaan ilman puntaria, jotkut jopa ilman pelivälinettä (ja palautetta). Joissain tapauksissa puntaria käytetään pelkkänä laskurina, jos pelaaja esimerkiksi makaa selällään ja nostelee jalkojaan.

Loput tehtävät sijoittuvat mii-hahmojen kansoittamiin värikkäisiin miljöisiin. Kalorien polttamiseen liittyviä tehtäviä on vain neljä. Ensimmäisessä veivataan villisti lannetta ja yritetään ottaa kiinni hulavanteita. Toisessa hölkätään wiimote taskussa. Kolmas on kuin yksi Wii Sports Boxingin harjoitustiloista sillä erolla, että pelaaja on astuttava laudalta eteen ja taakse huitoessaan. Neljäs ja hauskin harjoitus todistaa, että puntari ajaa myös tanssimaton asian. Sillä ei ole mitään väliä (muissakaan harjoituksissa), voiko jostain rutiinista selvitä noudattamatta ohjeita, sillä kyse ei ole perinteisestä pelaamisesta, vaan omien luiden saamisesta liikkeeseen. Viiden kilometrin lenkin voi juosta vatkaamalla wiimotea tai ajamalla autolla, totta. Mutta itselleen siinä hallaa tekee.

Yhdeksän tasapainopeliä ovat kuin jälkiruoka. Ruhoaan kallistelemalla voi laskea mäkeä, seilata joella, kävellä nuoralla ja pyydystää kaloja. Koukuttavin peli omaan makuuni on mukaelma kallisteltavasta kuulalabyrintistä; keskinkertaiseksi arvioimalleni Kororinpalle tarvittaisiin nyt jatko-osaa. Suomalaisia etukäteen innostanut mäkihyppy on yksinkertainen kyykistymiseen ja tietysti tasapainoon perustuva viritelmä, joka on lähinnä sellaista esitystä, jota voisi harrastaa porukallakin. Wii Fit ei kuitenkaan rohkaise järjestämään turnausta, vaan päinvastoin, tekee sen hankalaksi. Wii Fit ei yritä olla sosiaalisten tilanteiden piristysruiske, vaan kiinteä osa yksilön tai perheen arkista elämää.



Treenasin säännöllisesti tasan kaksi viikkoa ennen arvostelua ja jatkan suurella innolla samaan malliin. Päinvastoin kuin pahat kielet lärpättävät, Wii Fit ei ole satunnaispelaajien tuote, vaan se vaatii omistautumista ollakseen minkään väärti. Pakkomielteen kehittäminen on huomattavan helppoa, ainakin jos on sellaisiin taipuvainen, sillä paino, painoideksi, suoritusten määrä ja käytetty aika kirjataan ylös ja esitetään kaavioina. Painoindeksin suhteellisuuden ansiosta punkeroperhe voi alkaa laihduttaa yhdessä kilpailuhengellä. Peliin voi kirjata henkilökohtaisen tavoitteensa ja sen, missä ajassa toivoo sen tavoittavansa.

Jos sortuu vetämään, mitä nyt, vaikka ison pizzan ja juustopalleroita, Wii Fit huomaa tämän ja vaatii selitystä painonnoususta. Palautetta tulee jopa kummallisista kellonajoista olla hereillä. Muitakin pieniä vinkkejä tarjoillaan siellä täällä, myös tehtävien lomassa. Toteutus on kaikin puolin miellyttävä ja kannustava, siis ystävällinen. Päivittäinen tasapainotesti, jolla määritellään "fyysinen ikä" aivotreenien tyyliin, on punnitusta lukuunottamatta hieman tyhjänpäiväinen, mutta sinänsä käypä tapa aloittaa urakka. Minkäänlaista pidempää ohjattua, valmiiksi koostettua ohjelmaa ei jää kaipaamaan. Harjoituksista on mukava koostaa päivän treenit oman mielentilan mukaan, tai vaikka sen perusteella, mikä on jäänyt viimeaikoina vähemmälle.

Nintendon kuntoilulautaan investoimista kannattaa harkita vakavissaan, jos on missään vaiheessa pelaajan uraansa huomannut, että hikoiluttava pelaaminen on vähän niin kuin laihtumista syömällä suklaata. Balance Board ei jää pölyttymään nurkkaan kuten kuntopyörä, ja joku siitä roikkuva härveli, ja nuo puntit, ja ne DVD:t, ja joo, mutta... Vannon!