Deadcore
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Toimintapelit, Älypelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 7 |
Kehittäjä: | 5 BITS games |
Julkaisija: | Namco Bandai |
Julkaisupäivä: | 17.10.2014 |
Pelin kotisivut |
Adrenaliinin ytimessä
On aina hauskaa huomata, miten aivot automatisoivat liikkeet, kun pelissä jumittuu toistamaan samaa kohtaa pitkäksi aikaa. Hyppää, käänny 180 astetta, lasauta robottia, tuplahyppää, ajoita laskeutuminen laser-ansojen tahtiin, väistä tykistötulitus, tuplahyppää ja ryntää checkpointiin. Jos refleksit ja päättelykyky pettävät puoleksi sekunniksi, koko ruljanssi alkaa alusta. Kiipeily kohti scifi-tornin huippua ei ole helppo taival.
Deadcore oli minulle täysin nurkan takaa iskevä yllätys. Pienihenkinen ranskalaispulju 5 Bit Games tekee mitä pienempien studioiden kannattaakin: isojen AAA-luokan pelijulkaisujen haastamisen sijaan Deadcore löytää oman nurkkauksensa peligenrejen suosta. Ensimmäisestä persoonasta kuvatun puzzle-platformerin lähimmäksi serkuksi voisi kutsua Portalia, mutta GlaDOSin vitsit on korvattu 90-luvun sinkohippaa muistuttavalla adrenaliinisuudella. Logiikkapuzzlet taas vaihtuvat tarkkuutta, refleksejä ja päättelykykyä vaativiin tilanteisiin, joissa etenemissuunta ei ole ikinä täysin selvä. Peli kuitenkin luotsii onnistuneesti pelaajaa oikeille poluille, joten kauaa etenemissuuntaa ei tarvitse arvuutella.
Mielentilan siirtäminen Quaken ja Unreal Tournamentin maisemiin vaati aikansa, mutta sinkohipan toiminta-aakkosten palatessa selkäytimiin eteneminen alkoi vauhdittua. Suoranaista räiskintää pelissä ei ole, mutta ammuskelulta ei täysin säästytä. Mukana kulkevalla lasauttimella aktivoidaan erilaisia vipuja sekä lamaannutetaan robotit ja tykit hetkellisesti. Väliaikainen lamauttaminen sopii pelin henkeen, pakottaen pelaajan tekemään pikaisia päätöksiä. Pelaajalle tarjotut välineet ovat vähäiset, joten oikea työkalu etenemiseen oivaltuu pian. Tuplahyppelyn ja lasauttimen lisäksi hahmo osaa vain dashata, eli liikkua vaakatasossa salamannopeasti.
Muistinsa menettäneen pelaajan edessä avautuu futuristinen scifi-näkymä: ilmassa leijuvat kuutiot muodostavat erilaisia rakennelmia, jotka muistuttavat menneestä loistosta. Sieltä täältä löytyvät logit kertovat utuista tarinaa pelastusta vaativasta planeetasta, mutta juoni jää tarkoituksella hämäräksi sekä toissijaiseksi. Tapahtumien mystisyys myös parantaa tunnelmaa. Motivaattorista huolimatta on selvää, että ainoa tie vie suoraan ylöspäin, askel kerrallaan. Matka ei kuitenkaan ole loputtoman pitkä, allekirjoittaneella läpimeneminen kesti reilut kolmisen tuntia. Lyhyt kesto ei kuitenkaan häiritse, sillä Deadcore toimii Portalin tavoin tiiviinä pakettina, josta turha toisto on leikattu suosiolla pois. Deadcoressa on myös panostettu uudelleenpeluuarvoon suosimalla speedrunista - eli pelin mahdollisimman nopeasta läpäisystä - innostuneita pelaajia sekä tarjoamalla vaihtoehtoisia etenemisreittejä.
Liikkeeseen ja reflekseihin pohjautuvien pelien kohdalla on elintärkeää, että pelattavuus on kunnossa. Asiaan on kiinnitetty huomiota, sillä Deadcoren ohjaus on puhdasta nautintoa. Ammukset menevät sinne minne pitääkin, hahmo liikkuu niin kuin ohjaa, eikä epäonnistumisesta voi syyttää kuin itseään. Vaikka epäonnistumisen syy löytyykin aina tuolin ja näppäimistön välistä, Deadcore tekee kaikkensa aiheuttaakseen kiipeilijälle harmaita hiuksia. Alkupuolen rauhalliset ympäristöpuzzlet korvataan nopeasti helvetillisellä ansojen ja vastustajien vyörytyksellä. Vaikka onnistuisi ampumaan huipputarkasti neljä vipua väistellen samanaikaisesti laser-ansoja vapaapudotuksen aikana, aina löytyy jonkinlainen kuutiorobotti joka pääsee lasauttamaan takavasemmalta. Yrittämiseen ja erehtymiseen pohjautuvalta pelaamiselta ei voi välttyä, mutta jokaisesta vedosta oppii aina jotakin uutta, joka ajaa pelaajaa eteenpäin. Lopputaisteluita lukuunottamatta checkpointeja myös tarjotaan tarpeeksi usein, että ongelmakohdan uudelleenyrittäminen on helppoa ja sujuvaa.
Jos muistelet kaihoisasti 90-luvun sinkohippojen pelattavuutta, etkä kavahda refleksejä testaavia ympäristöpuzzleja, Deadcore on vilkaisun arvoinen teos. Hektinen meno muuttuu ajoittain turhankin haastavaksi, mutta tarkka ohjattavuus tarjoaa aina mahdollisuuden etenemiseen. Kympin hintalappukaan ei päätä huimaa, joten lajityypin fanien kannattaa kaivaa kukkarot esille.
Yhä ylös kapuan
Deadcore oli minulle täysin nurkan takaa iskevä yllätys. Pienihenkinen ranskalaispulju 5 Bit Games tekee mitä pienempien studioiden kannattaakin: isojen AAA-luokan pelijulkaisujen haastamisen sijaan Deadcore löytää oman nurkkauksensa peligenrejen suosta. Ensimmäisestä persoonasta kuvatun puzzle-platformerin lähimmäksi serkuksi voisi kutsua Portalia, mutta GlaDOSin vitsit on korvattu 90-luvun sinkohippaa muistuttavalla adrenaliinisuudella. Logiikkapuzzlet taas vaihtuvat tarkkuutta, refleksejä ja päättelykykyä vaativiin tilanteisiin, joissa etenemissuunta ei ole ikinä täysin selvä. Peli kuitenkin luotsii onnistuneesti pelaajaa oikeille poluille, joten kauaa etenemissuuntaa ei tarvitse arvuutella.
Mielentilan siirtäminen Quaken ja Unreal Tournamentin maisemiin vaati aikansa, mutta sinkohipan toiminta-aakkosten palatessa selkäytimiin eteneminen alkoi vauhdittua. Suoranaista räiskintää pelissä ei ole, mutta ammuskelulta ei täysin säästytä. Mukana kulkevalla lasauttimella aktivoidaan erilaisia vipuja sekä lamaannutetaan robotit ja tykit hetkellisesti. Väliaikainen lamauttaminen sopii pelin henkeen, pakottaen pelaajan tekemään pikaisia päätöksiä. Pelaajalle tarjotut välineet ovat vähäiset, joten oikea työkalu etenemiseen oivaltuu pian. Tuplahyppelyn ja lasauttimen lisäksi hahmo osaa vain dashata, eli liikkua vaakatasossa salamannopeasti.
Muistinsa menettäneen pelaajan edessä avautuu futuristinen scifi-näkymä: ilmassa leijuvat kuutiot muodostavat erilaisia rakennelmia, jotka muistuttavat menneestä loistosta. Sieltä täältä löytyvät logit kertovat utuista tarinaa pelastusta vaativasta planeetasta, mutta juoni jää tarkoituksella hämäräksi sekä toissijaiseksi. Tapahtumien mystisyys myös parantaa tunnelmaa. Motivaattorista huolimatta on selvää, että ainoa tie vie suoraan ylöspäin, askel kerrallaan. Matka ei kuitenkaan ole loputtoman pitkä, allekirjoittaneella läpimeneminen kesti reilut kolmisen tuntia. Lyhyt kesto ei kuitenkaan häiritse, sillä Deadcore toimii Portalin tavoin tiiviinä pakettina, josta turha toisto on leikattu suosiolla pois. Deadcoressa on myös panostettu uudelleenpeluuarvoon suosimalla speedrunista - eli pelin mahdollisimman nopeasta läpäisystä - innostuneita pelaajia sekä tarjoamalla vaihtoehtoisia etenemisreittejä.
Vielä yksi yritys...
Liikkeeseen ja reflekseihin pohjautuvien pelien kohdalla on elintärkeää, että pelattavuus on kunnossa. Asiaan on kiinnitetty huomiota, sillä Deadcoren ohjaus on puhdasta nautintoa. Ammukset menevät sinne minne pitääkin, hahmo liikkuu niin kuin ohjaa, eikä epäonnistumisesta voi syyttää kuin itseään. Vaikka epäonnistumisen syy löytyykin aina tuolin ja näppäimistön välistä, Deadcore tekee kaikkensa aiheuttaakseen kiipeilijälle harmaita hiuksia. Alkupuolen rauhalliset ympäristöpuzzlet korvataan nopeasti helvetillisellä ansojen ja vastustajien vyörytyksellä. Vaikka onnistuisi ampumaan huipputarkasti neljä vipua väistellen samanaikaisesti laser-ansoja vapaapudotuksen aikana, aina löytyy jonkinlainen kuutiorobotti joka pääsee lasauttamaan takavasemmalta. Yrittämiseen ja erehtymiseen pohjautuvalta pelaamiselta ei voi välttyä, mutta jokaisesta vedosta oppii aina jotakin uutta, joka ajaa pelaajaa eteenpäin. Lopputaisteluita lukuunottamatta checkpointeja myös tarjotaan tarpeeksi usein, että ongelmakohdan uudelleenyrittäminen on helppoa ja sujuvaa.
Jos muistelet kaihoisasti 90-luvun sinkohippojen pelattavuutta, etkä kavahda refleksejä testaavia ympäristöpuzzleja, Deadcore on vilkaisun arvoinen teos. Hektinen meno muuttuu ajoittain turhankin haastavaksi, mutta tarkka ohjattavuus tarjoaa aina mahdollisuuden etenemiseen. Kympin hintalappukaan ei päätä huimaa, joten lajityypin fanien kannattaa kaivaa kukkarot esille.
Deadcore (Tietokonepelit)
Huolella suunniteltuja, refleksejä ja nopeaa päättelykykyä testaavia ympäristöpuzzleja. Mystinen tunnelma ja mainio pelattavuus kantavat kolmituntisen kapuamisen loppuun saakka.
- Mainio pelattavuus
- Miellyttävällä tavalla haastava
- Ei toista itseään
- Loppupuolella harvinaiset checkpointit
Keskustelut (1 viestiä)
11.11.2014 klo 10.33 1