Jos on olemassa jokin peli, jota itse olen pätevä arvostelemaan, sen on oltava Grand Theft Auto. Siitä lähtien, kun ensimmäinen osa tuhosi erään kevätlukukauden yliopistossa sekä minulta että kämppikseltäni, on sydämessäni ollut erityinen pehmeä kohta kovalle väkivallalle. Pikkupuutteistaan huolimatta GTA on aina ollut suosikkini vapaan maailman hiekkalaatikkopeleistä, ja etenkin San Andreasin varsin kehittyneellä pelimoottorilla tuli leikittyä huomattavan kauan vielä läpipeluun jälkeenkin, mikä puolestaan ei ole lainkaan tapaistani.

Toisaalta taas tämän koko arvostelun kirjoittaminen tuntuu melkoisen turhalta. Riippumatta siitä, onko GTA IV niin hyvä kuin mitä ennakkohype on antanut ymmärtää, se myisi täysin käsittämättömiä määriä. Microsoft ja Sony ovat olleet pelistä tukkanuottasilla siitä asti, kun olemassa oli pelkkä tieto siitä, että uusi osa on tulossa - eikä vielä riviäkään koodia. Nyt tämä kooltaan vertaansa vailla oleva mediatapaus on sitten oikeasti julkaistu, ja me pelijournot seisomme mestariteoksen edessä huimausta tuntien - onko Rockstar onnistunut lyömään entiset ennätyksensä muussakin kuin etukäteiskohun luonnissa?





Arvostelun juonipaljastus: lyhyt vastaus äskeiseen kysymykseen on "kyllä". GTA IV on käytännössä kaikin tavoin monipuolisempi, kauniimpi, syvempi ja parempi kuin mikään edeltäjistään. Aloitetaan vaikka päähenkilöstä.

Niko Bellic ei ole vaitonainen psykopaatti eikä pintaliitävä huumekauppias-murhaaja. Hän on elämässään kovia kokenut itäeurooppalainen mies, joka matkustaa Liberty Cityyn serkku Romanin suurten lupausten innoittamana ja päästäkseen pakoon entisen kotimaansa ongelmia. Valitettavasti uuden lehden kääntäminen elämässä ei ole aivan näin yksinkertaista. Roman on ajautunut uudessakin kotimaassa pelivelkoihin ja muihin vaikeuksiin. Toisin kuin serkkunsa, Niko on enemmän toiminnan mies, joka ryhtyy välittömästi järjestämään asioita - vaihtelevalla menestyksellä.

Jo San Andreas soitteli juonessaan huomattavasti tummempia sointuja kuin kasariparodiallaan komediaksi äitynyt Vice City, ja nelosautovarkaus jatkaa samaa kehitystä entistä enemmän arkirealismin suuntaan. Olosuhteiden pakosta pikkurikolliseksi ryhtyneen Nikon elämästä on glamour kaukana, ja menestys alamaailmassa muuttaa miestä entistä synkempään suuntaan. Vaikkei käsikirjoituksesta voi mitään Oscareita sentään vielä laittaa hakuun, on lopputulos joka tapauksessa jälleen askeleen lähempänä oikeaa interaktiivista elokuvaa. Tällä kertaa juoni myös haarautuu sopivissa kohdissa.



GTA IV sijoittuu koko sarjan peleistä selvimmin nykypäivään. Tämä näkyy autoissa, joissa katumaasturit ja hybridit ovat molemmat edustettuina, sekä siinä, että kaikki mahdollinen hoidetaan kännykän kautta. Kun haluaa tehdä rehellisiä töitä, voi kilauttaa serkulle ja kysellä taksikeikkaa. Iltaan saa viihdykettä valitsemalla tyttöystävän numeron tai pyytämällä kaverin heittämään tikkaa - ja juoni taas etenee, kun vastaa eri rikollispomojen soittoihin ja tekstareihin. Soittoäänenkin voi luonnollisesti valita, eikä mikään estä kännykkää soimasta kesken tärkeän tehtävän.

Nokkela oivallus kännykän käytöstä valikkona vie pelaajan entistä syvemmälle peliin ja antaa yhä enemmän suoranaista vaikutusvaltaa siihen, mihin tahtiin kukakin tahtoo pelissä edistyä. Tämä etäännyttää sopivasti siitä, että itse juonikuvio etenee loppujen lopuksi melko vääjäämätöntä tahtiaan kohti päätöstä - kun pelaaja hoitelee tehtävien välissä sosiaalisia suhteitaan puhelimitse, voi pelkkää juontakin pelatessaan kokea hallitsevansa Nikon elämää.



Grand Theft Auton viehätyksestä suuri(n) osa on aina liittynyt siihen, että se on ollut hyvin tyydyttävä hiekkalaatikko. Tehtävien suorittamisen lomassa ja niiden välillä on ollut erinomaisen hauskaa tutkia kaupunkia, löytää erilaisia suunnittelijoiden jättämiä yllätyksiä ja kokeilla, mihin pelimoottori lopulta taipuukaan. Myös tehtävien ratkaisuun on voinut keksiä omia vaihtoehtojaan.

Tällaisen toiminnan ystävässä GTA IV aiheuttaa välitöntä pulssin nousua ja käsien tärinää. Peliin mallinnettu Liberty City on millä tahansa mittapuulla täysin käsittämätön saavutus. Valtava alue on aivan täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka kutsuvat kokeilemaan, näpertelemään ja tutkimaan. Voit ajella autolla, lentää helikopterilla - ja jos lorvikatarri iskee, istua leppoisasti taksin takapenkillä ja ihailla maisemia. Jos ajetaan sillalle, on maksettava tietulli. Nettikahvilassa voit lukea mailisi ja selata "internetiä". Jos piirrät tehokkaalla autolla donitseja asvalttiin, renkaat kuluvat ja puhkeavat. Kun kaupungilla sataa, autot likaantuvat, jolloin ne voi viedä pesukoneeseen. Poliiseilta voi piilotella livahtamalla huomaamattomasti sivukatuja pitkin ulos saartorenkaasta. Joka puolella on esineitä, joita voi töniä, kaataa, kolhia, heittää, ampua jne jne. Vastaavia jippoja voisi luetella loputtomiin.

Siihen nähden on entistäkin hämmästyttävämpää, miten hienon näköinen peli on. Toki staattisissa kuvissa on helppo löytää molemmilta konsoleilta autopelejä, joissa autoissa on enemmän polygoneja ja räiskintäpelejä, joissa vihollisilla on täysin luonnolliset kasvoanimaatiot - mutta GTA IV on kaikkea tätä yhdessä, toimivana kokonaisuutena. Siitä huolimatta se soljuu eteenpäin täysin pelikelpoisella nopeudella, ja pelätyt tahmailut tai esineiden ilmestymiset tyhjästä ovat todella vähäisiä. GTA III -moottoriin verrattuna kadut ovat kapeampia ja tunnelma tiiviimpää, mikä luo osaltaan myös realistisempaa tunnelmaa. Autojen vaurioihin on myös todella panostettu - lasit rikkoutuvat, luodit tekevät aitoja reikiä kylkiin ja pellit painuvat sisään juuri siitä kohtaa, jolla törmäsitkin. Romujen "pakkoräjähtäminen" on myös poistettu, nyttemmin kaikkensa antanut ajoneuvo vain sammuu tien varteen eikä suostu enää käynnistymään.



Ensimmäistä kertaa aidosti kolmiulotteisten GTA-pelien historiassa nähdään myös moninpeli ilman harrastajien tekemiä modeja. Epäilemättä Multi Theft Autot ja kumppanit onkin pelattu tarkkaan, kun verkkopelitiloja on suunniteltu. Tarjolla on perinteisen tappomatsin lisäksi tiimiotteluita, erilaisia kisoja ajoneuvoilla, tehtävien suorittamista kilpaa sekä kiehtova, tiimityötä vaativa rosvo- ja poliisimoodi, jossa osa porukasta yrittää karkuun, toiset ottavat kiinni. Kuten aina, oikealla porukalla homma maistuu erityisen makealta, mutta myös satunnaisella sakilla pääsee tunnelmaan mukavasti.

Moninpelissäkin koko pelin kaupunki jatkaa elämäänsä taistelevien urhojen ympärillä, mikä tuo hommaan aivan oman lisämakunsa. Erilaisten aseiden lisäksi taistelussa tulevat luonnollisesti käyttöön kaduilta löytyvät ajoneuvot - mikä onkaan mahtavampaa kuin pakata iso auto täyteen tulivoimaa ja rynnistää vihollista päin. Hervottomia hetkiä tyyliin "väistit juuri kulman takaa lentävää singonkranaattia, kun ylitsesi ajettiinkin bussilla" on luvassa jo minuuttien pelin jälkeen.





Mutta on pelissä puutteitakin, vaikka niiden kaiveleminen tuntuukin väistämättä saivartelulta ja egoboostaukselta. Kaikki on nyt vähän hienompaa kuin ennen, mutta tehtävien perusmuoto on pysynyt samanlaisena oikeastaan jo ykkösosasta alkaen: hae tämä auto, vie se tänne, tapa tämä henkilö. Jos tällainen toiminta ei ole kiinnostanut tähän mennessä, GTA IV ei ehkä maistu sen enempää kuin mikään aiemmistakaan sarjan peleistä. Itse näkisin tämän kuitenkin niin, että Grand Theft Auton idea(ali) oli valmiina jo ensimmäisen pelin valmistuessa - tekniikan on vain pitänyt kehittyä tasolle, jolla pelin ajatus lopulta toteutuu näin hyvin.

Kamera ja kontrollit ovat ne 3D-pelien jokerit, joista löytyy yleensä aina jotakin sanottavaa. Aivan puhtain paperein ei nelos-GTA:kaan selviä, sillä automaattitähtäyksen kanssa ampuminen on luokkaa "point and click", ilman sitä taas turhankin vaikeaa. Onnistuin myös, jälleen kerran, tahimaan esineiden heittelyn kanssa pahemman kerran.

Lisäksi jäin kaipaamaan aiempien osien mahtavaa radiotarjontaa. On luonnollista, että nykypäivään sijoittuva peli ei voi soittaa pelkkää ysäriä ja kasaria, mutta nyt korva poimi tuttuja hittejä valitettavan harvoin. Levoton radiomainonta oli toki ennallaan, ja kun setä löysi Queenia ja Jarrea soittavat kanavat, unohtui oudoksi jäänyt R'n'B nopeasti.

Teknisellä puolella on molempien konsoleiden omistajille varattu oma pieni riemunsa. PlayStation 3:een sijoittaneille on luvassa paljon puhuttu usean minuutin kiintolevyasennus, jonka jälkeen peli lataa likimain yhtä paljon tai vähän kuin Xboxillakin - liekö sitten niin, että BD-aseman nopeus ei olisi ilman välimuistiin kopiointia riittänyt? Niin tai näin, lataustauot tuskin haittaavat ketään kummallakaan konsolilla. Sen sijaan pelin Xboxista houkuttelema ominaismelu haittasi ainakin itseäni. Tuore Elite-boksi Falcon-piirisarjalla puhkui ja puhalsi kuin viimeistä päivää, eikä äänekäs DVD-asema ainakaan tilannetta auttanut. Tämä viittaa siihen, että laitteisto on kovilla GTA:n tekniikan kanssa. Pelasin peliä silti Xboxilla, koska kuten olen aiemminkin sanonut, Live on jo nyt se verkkopalvelu, joka PlayStation Network toivoo joskus olevansa - peliseuraa löytyi Livestä heti ja paljon, samalla kun PSN oli täysin jumissa.



Nykypelejä on kritisoitu etenkin kahdesta asiasta: ne maksavat liikaa, eikä kehitysbudjettien räjähtäminen näy lopputuloksissa riittävästi. GTA IV:n kohdalla nämä väitteet eivät juuri voisi pitää vähemmän paikkansa. Jopa 75 euroa on täysin kohtuullinen rahamäärä pelistä, josta riittää riemua vuosiksi eteenpäin (kuriositeettina: aloitin itse GTA III:n kolmatta kertaa alusta juuri ennen nelosen ilmestymistä). Samoin on aivan ilmeistä, minne mammuttimainen 100 miljoonan dollarin kehityspanos on valunut. Tässä pelissä ei ole mitään puoliväliin jätettyä: sen jokainen kilotavu on viimeisteltyä, äärimmäisen laadukasta videopeliä. Aikuisille.