Insomniac Games on tunnettu Sony Playstationille kehittämistään erinomaisista yksinoikeuspelisarjoista. Näistä muistetuimpia ovat Spyro sekä Ratchet & Clank –pelisarjat. Fusen kohdalla tehtiin ensimmäinen siirto pois Sonyn leiristä, kun kyseinen peli julkaistiin myös Microsoftin konsolille. Nyt rajat on rikottu täysin ja on aika testata ensimmäistä ainoastaan Xboxille julkaistua Insomniacin peliä.


Sunset Cityssä eletään normaalin rauhaisaa elämää. Vuosi on 2027 kun sen ajan suuryritys FizzCo tuo markkinoille aivan uuden energiajuoman nimeltä OverCharge Delirium XT. Kuten nimestä voi jo päätellä, elämän kovimmat pärinät ovat nyt tarjolla. Ne jäävätkin viimeisiksi sellaisiksi, koska juomaa nauttinut muuttuu hyvin äkkiä ällöttäväksi mutantiksi. Pelihahmomme välttyy kamalimmalta ja saa erikoisvoimia, jotka helpottavat elämää uudessa tilanteessa. Normaalia elämää ei ole juuri missään ja kaupungin rajatkin on laitettu umpeen.



Vaikka vastassa on monenmoista mörköä, ei tämän pelin kohdalla puhuta kauhuseikkailusta. Päinvastoin. Pelin maailma on erittäin värikäs ja veikeä koettava. Pelihahmoa kutsutaan yksinkertaisesti Playeriksi, ja peliä pelaava saakin tehdä siitä sellaisen kun haluaa. No ei aivan, mutta valinnanvaraa erilaisista kuoseista löytyy. Hahmo voi olla nainen tai mies, suuri tai hieman pienempi ja muutenkin näyttää miltei miltä vain. Viimeisimmän muokkaukseni jälkeen hahmollani oli päällään erittäin tyylikäs punainen haalari, josta sojotti kiekurahäntä. Sen päälle oli heitetty jengipiireissä viimeisintä huutoa oleva hihaton rotsi. Hius- ja partatyylinsä ansiosta hän näytti aivan Lauri Ylösen ja Conchita Wurstin jälkeläiseltä. Hmm…


Jotta elämä epämieluisten olentojen seassa jotenkin onnistuisi, on normaaleina pysyneiden vedettävä yhtä köyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa pelaajalle vinoa pinoa erilaisia tehtäviä muilta järjissään olevilta. Välillä pelastetaan siepattu kaveri ja toisaalla autetaan etsimään kadonnutta koiraa. Isompia pomovastuksiakin kohdataan, ja niissä on onnistuneesti käytetty mielikuvitusta. Peli vaikuttaa paperilla hyvin tavanomaiselta hiekkalaatikkoseikkailulta, jossa tehdään erilaisia tehtäviä toinen toisensa perään ja yritetään löytää sadoittain piilotettuja salaisuuksia. Sivusta katsottuna peli taas näyttää erittäin sekavalta ja kaaosmaiselta, suurien vihollislaumojen käydessä päälle. Hyvien ideoiden ja sopivatahtisen lämmittelyn ansiosta Sunset Overdrive ei ole kumpaakaan.



Päänäyttämönä toimiva Sunset City on oiva leikkikenttä tulevaisuudessa tapahtuvalle seikkailulle. Kartta jakautuu muutamaan alueeseen, joissa vallitsee erilaiset visuaaliset teemat. Kaupunkia elävöittämään on lisätty televisioruutuja, joista voi käydä kurkistamassa kehitystiimin viimeisimmät terveiset ja pelivinkit. Graafisesti peli on oikein hyvännäköinen ja täyttää tämän ajan normit kevyesti.

Liikkuminen pelissä hoidetaan lähes poikkeuksetta jalan. Tavallinsen kävely ja juoksu on hieman pitkäveteistä, joten sankarimme voi myös hypätä kaiteille ja luisua vauhdikkaasti niitä pitkin. Maailma on luotu niin, että lähes joka paikasta löytyy jonkin näköinen pinta, jolla voi vauhdikkaasti slaidata, vaikka koko kentän halki. Vaihtoehtoisesti kirmaaminen seiniä pitkin parkour-tyyliin on veikeä tapa jatkaa etenemistä.


Käytännössä Sunset Overdrive on oivallinen näyte siitä, kuinka yhdistelemällä sopivia ideoita yhteen voidaan saada aikaan jotain aivan uutta ja kekseliästä. Peliin on lainattu paljon asioita saman kehitystiimin Ratchet & Clank -mestariteoksista, hieman kahinointiin liittyviä asioita Dead Risingista ja fiilis Tony Hawk -skeittipeleistä. Kaverini mielestä pelissä on lainattu osasia myös Mirror’s Edgestä, minkä minäkin allekirjoitan. Mukaan on heitetty myös roppakaupalla uusia ideoita, jotka tekevät kokemuksesta uniikin.

Pelin kehitystiimi on erityisen tunnettu R&C-peleistä ja ne taas muistetaan hullunkurisista aseistaan. Sama kieli poskella -ajattelu näkyy myös tässä pelissä. Tnteddy heittää vastustajien päälle räjähtävän pehmonallen. Roomalainen kynttilä taas näyttää oman lapsuuteni kyhäelmältä, jossa kymmenet kynttilät ovat laitettu samaan nippuun. Ampuminen toimii sujuvasti, mutta menee luisuessa paljolti sinnepäin roiskimiseksi. Tärkeintä lienee kuitenkin mörköjen onnistunut eliminointi.


Pelin vaikeusaste vaihtelee helpon ja haastavan välillä. Ylitsepääsemättömiä esteitä ei tule kuitenkaan vastaan, kiitos pelin tallennussysteemin. Olen erittäin kiitollinen, että se tallentaa pelitilanteen jatkuvasti ja pelaamisen voi käytännössä lopettaa millä hetkellä vain, koska tallennukset tapahtuvat erittäin usein. Erittäin jouhevaa toimintaa – tykkään. Kun lähdemme kääntämään kolikkoa, tulee esiin toinen puoli: Jatkuvan tallennuksen vuoksi haastavat tilanteet muuttuvat erittäin helpoiksi. Tiukassa tilanteessa, jos ja kun parhaista aseista on kudit loppu, niin kuolema auttaa. Munasta heräävä pelihahmo jatkaa jotakuinkin samasta tilanteesta missä oli kuollessaan ja tämän lisäksi parhaiden aseiden lippaat ovat täyttyneet. Ei liian helppoa saisi olla.



Pelin moninpelistä puhutaan nimellä Chaos Squad. Se on kahdeksalle pelaajalle suunnattu yhteistyömuoto, jossa päästään myös kilpailun makuun. Aluksi kilpaillaan pienemmissä haasteissa, kuten kaiteille aseteltujen pisteiden keräyksessä. Sen jälkeen aloitetaan yhteistyö melko tavanomaisen tuntuisessa Horde-pelitilassa. Ennen vihollisaallon päälle tuloa pelikenttään voi asentaa ansoja ja aallon päälle käydessä otetaan kouraan käsiaseet. Pelimuoto on hauska ja toimii todella hyvin. Jäin tosin kaipaamaan pelaajien välistä kahinointia, mutta on tämäkin mukavaa.

Kokonaisuudessaan Sunset Overdrive on lähes erinomainen paketti. Sitä on erittäin hauska pelata ja teknisesti se on kaikin puolin onnistunut. Huumoria pelistä löytyy yllin kyllin, ja siitä ei voi olla pitämättä. Vitsiä heitetään toinen toisen perään ja nykyajan trendien kustannuksella irvaillaan vähän väliä.


Kepeä soundtrack virittää pelaajan juuri oikeaan tunnelmaan. Tarinamuotoon uppoaa jonkin verran päälle toistakymmentä tuntia ja sivutehtävillä voi kokemusta pidentää. Miinuksena on kuitenkin sanottava, että peli ei käytä kaikkea mahdollista potentiaaliaan, vaan on paikka paikoin oikonut helpomman kautta. Tämä näkyy myös hieman pelin kestossa. Uskoakseni nykytyylin mukaisesti pelimaailmaan on jätetty varaa myöhemmin tulevalle DLC-materiaalille. Kokonaisuus on tästä huolimatta lähes puhdasta timanttia, jota pyörittelee käsissään mieluusti vaikka toisenkin kierroksen.