Ydinräjähdys pyyhkäisi Venäjän yli ja poisti älyllisen elämän Moskovan kaduilta tulevaisuus-skenaario Metrossa. Selviytyneet pakenivat maan alaisiin metrotunneleihin ja rakensivat sinne uuden yhteiskunnan. Maan pinnan yläpuolella voi toki edelleen piipahtaa, mutta ydinsäteilyn vuoksi on syytä muistaa ottaa kaasunaamari matkaan. Sopivalle tussarillekin on käyttöä, koska radioaktiivisuus ei ole ainoa uhka. Täysin turvallista ei ole maan allakaan.


Metro-pelit tarjosivat edellisellä konsolisukupolvella mielenkiintoista ja erittäin tunnelmallista putkiräiskettä. Kahden osan verran tätä herkkua saatiin nauttia ja nyt voimmekin sukeltaa menneisiin uusimmille tehokonsoleille ja PC:lle julkaistussa Metro Redux -kokoelmassa.



Kokoelman pelit perustuvat Dmitry Glukhovskyn kirjoittamiin Metro-romaaneihin. Pelisarjan ensimmäinen osa, Metro 2033, nojaa täysin kirjan tarinaan. Metro 2034 ei kirjailijan ja pelikehittäjien mielestä istunut pelilevylle, joten toista osaa varten on kirjoitettu oma käsikirjoitus.


Ensimmäinen Metro asettaa pelaajan mielenkiintoiseen tilanteeseen. Pelissä seurataan Artyomin elämää ja hänen matkaansa tunneleiden lävitse. Hän elää niin kuin muutkin, pienessä muutaman neliön kokoisessa metalliseinäisessä kopissa. Kodin nurkilta löytyy kaupustelijoita, jotka pitävät varustuksesta huolta sekä kyläläisiä, joiden puuhia ja keskusteluja jää mielenkiinnolla seuraamaan.

Liikkuminen on vaarallista kaikkialla ja minne meneekin, pelottavat äänet seuraavat herkeämättä. Tunnelma on kohdillaan ja välillä ahdistuksen tunne valtaa pelaajan. Perusidealtaan pelaaminen on putkessa kulkemista ja vastapuolen hengiltä räiskimistä. Ayrtomin henkeä janoavat niin vihamieliset natsit ja kommunistit, kuin ydinsodan tuottamat mutantitkin. Vastustajat ovat tekoälyltään välillä tyhmiä kuin saappaat, mutta keskimäärin tietokoneen äly toimii kelvollisesti. Pelaajalle annetaan vaihtoehtoiseksi etenemismahdollisuudeksi hiljainen varjoissa hiipiminen, mikä kuitenkin jää selvästi räiskinnän varjoon.


Last Light jatkaa siitä mihin ensimmäisen Metron lopussa päästiin. Meno on hyvinkin samankaltaista ensimmäisen osan kanssa ja suuret uudet ideat loistavat poissaolollaan. Jos ensimmäinen osa maistui, niin toiseen osaan jatkaa mielellään. Muuten se jää helposti odottamaan parempaa aikaa. Erillisinä julkaisuina pelien samankaltaisuus ei aikoinaan niin haitannut, koska pelien julkaisujen välillä oli aikaa kolmisen vuotta.

Kumpaakin Metro-peliä voi pelata survival- tai spartan-tilassa. Asetus valitaan pelin alussa ja se vaikuttaa erityisesti luotien määrään. Survivalissa panokset tuppaavat jatkuvasti olemaan kortilla ja varjoissa piileskely on ehdoton lisä pelityyliin. Räiskintä edelleen hallitsee, mutta pimeyteen on hävittävä uusien luotien toivossa. Jos taas haluaa kirmata vauhdikkaammin aseita enemmän laulattaen, on spartan-tila oikea valinta.




Kokoelmapaketissa ensimmäinen Metro on käännetty Last Lightin komeamman näköiselle ja jouhevammin toimivalle pelimoottorille. Samalla molempien pelien ulkonäköä on trimmattu vastaamaan tämän päivän uudistuneita vaatimuksia. Graafisesti pelit näyttivät oikein hyviltä jo viime sukupolvella, joten mitään maata mullistavaa taikuutta ei ole tarvinnut tehdä. Pelit näyttävät Playstation 4:llä hyviltä – ei konsolin kärkipeleiltä, mutta keskitason yli ylletään. Kyseessä hyvä perussuoritus siis.

Pelien äänimaailma ovat hyvin tehty ja se luo onnistuneesti maailmanlopun fiilistä. Kuulokkeilla pelattuna pimeässä tilassa pienikin narahdus herättää pelaajan pelot. Tunnelmaa pidetään hyvin yllä välillä eteen tulevilla rauhallisemmissa hetkissä, joissa varpaillaan alkaa odottaa, koska taas alkaa tapahtua. Koska pelissä liikutaan itänaapurin maisemissa, voi tunnelmaa syödä oletuksena oleva englanninkielinen ääninäyttely. Onneksi tarjolla on myös venäjänkieliset puheet, joilla oikea fiilis onnistutaan tavoittamaan. Kyläläisten puheet jäävät kylläkin suureksi osaksi mysteeriksi kielimuurin takia, koska englanninkieliset tekstitykset ulottuvat vain dialogin keskusteluihin.




Reduxin olemassaolosta voi olla montaa mieltä. Itse pelasin nämä jo viime konsolisukupolvessa. Uusintayrityksestä minulle ei jäänyt käytännössä mitään uutta käteen. Ensimmäistä Metroa oli tosin aiempaa mukavampi pelata, koska joukko ärsyttäviä bugeja on korjattu. Täysin virheetön peli ei teknisesti vieläkään ole, koska ruudunpäivitys alkoi muutamaan otteeseen takertelemaan oikein huolella. Näitä poikkeushetkiä lukuunottamatta peli pyöri oikein sulavasti.

Vaikka en pidä vasta pari vuotta sitten myyntiin tulleiden pelien uusintajulkaisuista, niin onhan tämä hyvä paketti niille, jotka aiemmin eivät ole päässeet Metro-pelejä pelaamaan. Edullinen hinta ja kaksi hyvää peliä on hyvä syy poimia tämä kokoelma pelihyllyyn. Sen sijaan jos pelin on jo nähnyt, ei paketti tarjoa teknisten uudistusten ja mukaan liitettyjen DLC-pakettien lisäksi muuta uutta.