Vanha muistisääntö on ollut, että konsolin julkaisuun – tai ainakin pian sen jälkeen – pitäisi saada jonkinlainen autopeli. Driveclubin piti olla se peli Nelospleikkarille jo viime vuoden lopulla, mutta monen viivästyksen jälkeen se ilmestyy lopulta vasta nyt. PS4 on toki pärjännyt ihan mukavasti ilmankin, mutta me autoilun ystävät olemme joutuneet pelaamaan muualla.


Evolution Studios on tehnyt monta mukavaa autopeliä, kuten vanhat WRC:t ja Motorstormit. Ja paino on sanalla mukavaa: ne ovat parhaimmillaan olleet varsin viihdyttäviä, muttei yksikään niistä ole ollut mikään klassikko. Driveclubilla, jonka nimi oli ensin muodikkaasti #DRIVECLUB, sen sijaan on tähdätty alusta asti korkeammalle. Pelin painopisteenä on sosiaalisuus ja muiden haastaminen. Oleellinen käsite on oma autoklubi, jonka mainetta on tarkoitus kasvattaa yhdessä muiden jäsenten kanssa. Varsinaisten moninpelikisojen lisäksi klubimainetta kertyy myös klubihaasteiden kautta ja ihan vain yksinpelistä.



Yksinpeli on sinällään hyvin tutun oloista toimintaa. Gran Turismo -perinteen mukaisesti pelaajalle tarjotaan kasa eri teemojen ja autoluokkien mukaan ryhmiteltyjä haasteita. Niihin sisältyy erilaisia osatavoitteita, kuten kierrosaikoja, huippunopeuksia ja mahdollisimman siistiä ajamista. Tavoitteista kerätyillä pisteillä kisoja sitten avautuu lisää, ja oman pelaajatason nostaminen tuo valikoimaan lisää autoja. Yksin kisailu on selvästikin tarkoitettu lähinnä tutustuttamaan pelaaja autojen käyttäytymiseen ja pelilogiikkaan.


Ensivaikutelma pelistä riippuu pitkälti siitä, mistä suunnasta sitä lähestyy. Jos vertailukohtana on edellinen konsolisukupolvi, Driveclub näyttää graafisesti erittäin hienolta ja sulavalta (vaikka pyöriikin vain 30 fps eikä 60, kuten alkujaan oli tarkoitus). Jos taas pelin pariin hyppää suoraan vaikkapa Forza Horizon 2:sta, se ei enää erotu edukseen yhtä selkeästi. Forzaan verrattuna myös autojen ajotuntuma on huomattavasti levottomamman tuntuinen, etenkin siksi, että ohjaamonäkymän ratti tuntuu reagoivan tatin liikkeisiin todella ärhäkästi. Tämä on kuitenkin tottumuskysymys, eikä ajotuntuma enää hetken totuttelun jälkeen muodostu pelistä nauttimisen esteeksi.

Moninpelin merkitys näkyy myös siinä, että autojen virittäminen on jätetty kokonaan pois. Ainoa kustomointi liittyy auton teippausten muokkaamiseen. Näin varmistetaan, että liikkeellä ollaan aina samanarvoisella kalustolla. Tarkoituksena ei ole selvästi muutenkaan ollut automäärän kohtuuton paisuttaminen, vaan jokaisesta luokasta mukaan on valittu jokunen kiinnostava menopeli. Ainakin tässä vaiheessa painopiste on selvästi uudemman pään eurooppalaisissa autoissa. Ratojakin on sellainen hieman pienenpuoleinen vakiomäärä, samoin pelitiloja: tarjolla on tällä hetkellä vain kisaa, aika-ajoa ja driftaushaasteita. Lisäsisältöä on varmaankin tulossa.




Driveclubin perusyksikkönä toimii siis pelaajan ja klubin maine. Monesta muustakin pelistä tuttuun tapaan sitä voi kasvattaa voittamisen lisäksi myös kisojen aikana ajamalla siististi ja näyttävästi. Peli rankaisee reunojen kolhimisesta sekä liiallisesta oikomisesta eri tavoilla: pikkurikkomuksesta tulee vain miinuspisteitä, suuremmasta töhöilystä varsinainen penaltti, jossa moottorin tehoakin rajoitetaan.

Ajatus rangaistuksista kuitenkin toimii lähinnä ideatasolla. Koska autojen vauriot ovat vain kosmeettisia ja rangaistukset ovat tyyliä "hyi hyi, soo soo", on kiusaus kurvien oikomiseen aikamoinen. Hetkellinen moottoritehon rajoitus ei paljon haittaa, jos sillä pääsee jonon kärkeen. Tässä suhteessa pitää taas vinkata kilpailijapelin suuntaan: Forzassa ei tule miinusta kolaroinnista, vaan koko bonusketju katkeaa ja nollautuu. Tämä on usein tehokkaampi pelote kuin parinsadan pisteen vähentäminen.


Lepsuilu on toki sikäli asiallista, että olisi kohtuutonta rankaista pelaajaa kovasti, kun myös tietokoneautot ajavat totaalista sikaa. Ne tunkevat väkisin ohi molemmilta puolilta ja runnovat kurveissa päälle – ja tietenkin pelaaja saa sitten ne "Vehicle Impact" -rangaistukset. Myös "Clean lap" -saavutuksen voi hyvästellä, kun paikallisjuna tulee kaarteessa niskaan.

Lyhyesti voi siis sanoa, että jos tarkoituksesi on vain ajaa yksin AI:tä ja kelloa vastaan, Driveclub ei tarjoa mitään, mitä ei olisi ennen nähty. Gran Turismo tekee miltei kaiken paremmin (paitsi tietysti sen, ettei sitä ole PS4:lle). Onneksi kuitenkin pelin pääpaino on muualla.




Täytyy nostaa hattua Sonylle ja sen Suomen PR-toimistolle, jotka järjestivät hauskan pelimedioiden välisen Driveclub-turnauksen esitelläkseen pelin online-puolta. Ajelimme Manun ja Esan kanssa omassa klubissamme sen, minkä varsinaisilta töiltä ehdimme ja minkä pelipalvelimet toimivat. Aika pian kävi ilmeiseksi lähinnä se, että olemme aika kasuaaleja ja että Livegamers on masentavan hyvä porukka, mutta oli joka tapauksessa hienoa päästä kokeilemaan, miltä peli oikeasti tuntuu verkossa.

Varsinaisen moninpelin lisäksi keskeisin klubien välisen taistelun muoto ovat erilaiset haasteet. Niitä voi julkaista helposti minkä tahansa kisan jälkeen, jos katsoo suorituksen menneen riittävän nappiin. Sen jälkeen haaste on avoinna tietyn ajan, jonka kuluessa voi myös itse käydä parantamassa omaa vetoaan. Haasteen sulkeuduttua jaetaan pisteitä sen mukaan, kuka voitti ja kuinka lähellä oma tulos oli parasta tulosta. Tämän lisäksi peli tekee lisähaasteita itse: liki jokaiseen kurviin tai rataosioon voi ilmestyä vaikkapa keskinopeus- tai ajolinjahaaste, jossa ajetaan joko omaa kaveria tai satunnaista klubilaista vastaan. On huomattavan tyydyttävää lyödä oman kaverin pohjat edes yhdessä mutkassa, vaikka muuten tulisikin takkiin. Aikuisemmille pelaajille on hienoa, että ajamassa voi käydä silloin kun ehtii.


Ja tässä se Driveclubin koukku sitten tuleekin. Peli luottaa siihen, että pelaaja välittää omasta ja klubinsa maineesta tarpeeksi, että hän jaksaa kirjautua ilta toisensa jälkeen ajamaan haasteita ja grindaamaan. Siitä nimittäin on kysymys, sillä pelkkään pisteytykseen perustuva tasojärjestelmä palkitsee käytännössä sen, joka löytää helpoimman keinon tienata pisteitä. Ja se ei aina ole pelkkä paras kierrosaika tai driftaustulos: esimerkiksi ajamalla aika-ajokierrosta uudestaan ja uudestaan saa helposti kasaan kymmeniä tuhansia pojoja. Saman verran on tarjolla usein hankalankin klubihaasteen voittamisesta. Tämä viihdyttää tiettyä ihmistyyppiä, mutta henkilökohtaisesti aloin pitemmän päälle kaivata muutakin sisältöä. Vain kolme peruspelitilaa on lopulta vähän, vaikkei autopeliltä toki voi mahdottomia odottaakaan.



Kuten todettua, tänä syksynä autopelimarkkinoilla on tungosta. Ei kuitenkaan PS4:llä, joka suorastaan kärsii niiden puutteesta. Tähän ilmapiiriin Driveclub on iloinen yllätys: se näyttää hieman mihin rauta pystyy, tarjoaa ihan mukavan ajomallin ja verkkopeli on parhaimmillaan koukuttavaa. Jahtasin muutamaa kierrosaikaa ihan oikeasti täpinöissäni.


Konesodankin uhalla on kuitenkin pakko todeta se, mitä totesin Manulle tästä pelistä ensimmäisenä iltana: pitäisin siitä varmasti enemmän, jos en omistaisi myös Xbox Onea ja Forza Horizon 2:ta. FH2 kun sisältää myös eräänlaisen klubisysteemin, mutta sen lisäksi siinä on paljon muutakin sisältöä. Ja huomattavasti parempi tekoäly.