Sekä The Legend of Zeldalla että Dynasty Warriorsilla on takanaan pitkä taival, mutta hirveän paljon muuta yhteistä pelisarjoilla ei ole. Siksi nämä kaksi sarjaa yhdistävä peli tuntuukin yllättävältä vedolta. Näin on kuitenkin tehty Hyrule Warriorsissa, ja kuten yllättävän moni outo yhdistelmä, tämäkin toimii – tosin ehkä vain tietylle yleisölle.




Hyrule Warriors ei jatka varsinaista Zelda-tarinaa, vaan on spinoff, joka yhdistelee hahmoja ja teemoja aiemmista sarjan peleistä. Se ei myöskään ole kovin zeldamainen peli. Sen sijaan se on peli, jossa Link kumppaneineen ownaavat taistelukentillä viskoen kymmenittäin vastapuolen kätyreitä ilmaan parilla miekanheilautuksella. Se on nopeatempoinen peli, jossa tuntuu koko ajan olevan kiire – kiire voittaa asemapisteitä, kiire pelastaa komentajia, kiire tuhota seuraava pomovastus.

Pelin perusidea on, että pelaaja toimii yhtenä joukkojen komentajista ja koittaa valloittaa kenttää viholliselta itselleen. Komentopisteiden valloittaminen tapahtuu tappamalla paikalta tarpeeksi vihollisia, minkä jälkeen omat joukot ilmestyvät puolustamaan kohdetta. Samaan aikaan tulee estää vihollisen hyökkäykset omille alueille, suojata pulassa olevia komentajia ja tuhota vastaavia vastapuolelta. Tämän lisäksi jokaisella tasolla on nippu tehtäviä, jotka pitää suorittaa tason läpäisemiseksi. Usein tämä tarkoittaa tiettyjen alueiden valloittamista ja pomovastusten neutraloimista. Päällä on jatkuvasti vähintään yksi näistä tehtävistä, ja kun lisäksi tekemistä riittää muutenkin ympäri kenttää, on peli yhtä juoksemista.


Nopea action toimii, mutta on turhan helppoa ja itseään toistavaa. Vaikka jokaisella hahmolla on omanlaiset hyökkäyksensä ja erikoistaitonsa, toiminta pysyy samanlaisena koko pelin ajan ja koostuu lähinnä yhden napin hakkaamisesta. Suurista määristään huolimatta perusvihollisissa ei ole mitään vastusta; ne toimivat lähinnä helposti teurastettavana tykinruokana. Vähän kovemmat viholliset voivat olla uhka, etenkin jos niitä sattuu parveilemaan ympärillä. Jokaisen tappamiseen on kuitenkin yksinkertainen kaava, jonka oppimisen jälkeen tapot ovat hyvin helppoja. Sama koskee varsinaisia pomovastuksia: kun oikea tavan keksii, on niitä vastaan hyvin helppo pärjätä. Korkeampi vaikeustaso ei ongelmaa korjaa, kun se tuntuu lähinnä lisäävän vastusten elinvoimaa.



Pelin varsinainen tarina löytyy Legend-tilasta, jossa Hyrulea uhkaa sota. Zelda joukkoineen lähtee puolustamaan valtakuntaansa, mukanaan myös lupaava sotilaanalku, Link. Tarinaa avataan skenaario kerrallaan, joista jokainen sijoittuu aiemmista Zelda-peleistä tuttuihin maisemiin. Vaikka Hyrule Warriors ei tietenkään mallinna aiempien pelien maailmoja tarkkaan tai kerro niiden tarinoita uudelleen, kierros tutunoloisissa paikoissa on jo itsessään motivaatio pelata.


Muutenkin Zelda-fani on kuin kotonaan, sillä vaikka itse pelattavuus on kaukana muista Zeldoista, on mukana paljon tuttua. Matkan varrella murskataan vaaseja, availlaan arkkuja ja kerätään rupee-rahaa, jota voi sitten käyttää hahmojen kehittämiseen. Miekkojen ja muiden perusaseiden lisäksi käytössä on pommeja ja bumerangeja. Vihollisista (ja liittolaisista) löytyy esimerkiksi bokoblineita ja goroneita; tuleepa vastaan myös niin Bombchuja kuin Cuccojakin. Mukana on iso kasa tuttuja hahmoja, joista suurella osalla – niin hyviksillä kuin pahiksillakin – pääsee itsekin pelaamaan.

Hahmoja saa avattua käyttöön läpäisemällä skenaarioita, ja jokaisella hahmolla on oma hahmonkehityksensä. Näiden kaikkien maksimiin päivittäminen on melkoinen resurssisyöppö ja vaatii paljon grindausta ja tasojen uudelleenpeluuta. Tämä ei toki ole peruspelaamisen kannalta tarpeenkaan. Kiva ominaisuus on se, että tasoja voi nostaa aina korkeimman hahmon tasolle asti maksamalla. Täten jokaista hahmoa ei tarvitse grindata erikseen, jotta niillä voisi pelata myöhemmissä vaiheissa.




Kun tarina on pelattu, ei peli suinkaan ole vielä läpikoluttu. Usean pelitilan, keräiltävien esineiden ja grindauksen ansiosta pelattavaa riittää pitkäksi aikaa. Itselle ei tarinan skenaarioiden uusiminen kuulosta kovin kiinnostavalta vain siksi, että läpipeluun jälkeen niihin avautuu uutta keräiltävää. Sen sijaan seikkailumoodi tarjoaa viihdykettä muutamaksi tunniksi. Siinä liikutaan ensimmäisestä The Legend of Zeldasta tutulla kartalla, jossa jokainen ruutu vastaa yhtä tehtävää. Haasteita löytyy lisää Challenge-tilasta.

Tasoja on myös mahdollista valloittaa yhdessä kaverin kanssa. Lokaali moninpeli mahdollistaa kuitenkin maksimissaan vain kaksi pelaajaa, eikä nettimoninpeliä ole lainkaan. Toisen pelaajan mukaantuonti tiputtaa resoluution puoleen, ja jälki on sen mukaista. Jos tämä ei vielä lannista, niin se, että laittaa toisen pelaajan käyttämään Wiimotea, saattaa sen tehdä. Perushyökkäys kun on koodattu ohjaimen heilautukseen, ja jos joitain muita nappeja saakin keskenään vaihdettua, tätä ei. Kapulalla vispaaminen alkaa tuntua kädessä jo hetken pelaamisen jälkeen.


Kaksinpelitilaa lukuunottamatta Hyrule Warriors kyllä näyttää ja kuulostaa pääosin hyvältä. Tasoihin saa itse valita taustamusiikin, jotka ovat nopeaan pelityyliin hyvin sovitettuja versioita tutuista Zelda-biiseistä. Sen sijaan ääninäyttely on kammottavaa. Hahmot eivät puhu repliikkejään, vaan hymisevät, huohottavat ja ähkivät kummallisesti.



Hyrule Warriorsilta on turha odottaa muiden Zeldojen veroista mestariteosta. Se on selkeästi Dynasty Warriors -peli, johon on liitetty Zelda-teema. Tämä liitos on onnistunut, ja Zelda-fanit saavat tästä helposti irti viihdykettä; ainakin jos eivät ole jo kyllästyneet erinäisten Dynasty Warriors -versioiden tahkoamiseen. Viihtyminen edellyttää myös useiden heikkouksien katsomista läpi sormien.