Joukkorahoituksella toteutettu Wasteland 2 ilmestyi toissa perjantaina. Toimituksen hukkuessa pelitulvaan olikin upea juttu, että meitä satunnaisesti avustanut Jarkko Lehti tarjoutui kirjoittamaan siitä – läpipeluun perusteella!

Odotus alkoi 13. maaliskuuta vuonna 2012, kun Wasteland 2 -projekti julkistettiin Kickstarterissa. Asiasta tuli innostuttua niin paljon, että heitin asiaa kummemmin ajattelematta 100 euron tukisumman sisään. Sekään ei haitannut, että projektin valmistuminen venyi vuodella. Hyväähän kannattaa aina odottaa, eikö totta?


Toissa perjantaina odotuksen aika oli siis viimein ohi ja pääsin palaamaan ydinsodan jälkeisiin maisemiin. Takamuksessa luonnollisesti kutisi, olisiko peli nyt kuitenkaan kahden vuoden odottamisen ja avokätisen tukemisen arvoinen.



Vuonna 1989 ilmestyneen Wastelandin sanotaan olleen jo klassikoiksi nousseiden Fallout 1:n ja 2:n henkinen esi-isä. Wasteland 2 tuntuukin graafisen ilmeensä, äänimaailmansa ja tunnelmansa puolesta siltä, millainen Fallout 3:n voisi kuvitella olleen, jos se olisi pysynyt tyylilleen uskollisena eikä siirtynyt ensimmäisen persoonan seikkailuksi. Mitenkään Fallout 3:a väheksymättä tämä ei ollenkaan ole huono asia.

Kyseessä on siis perin juurin perinteinen vuoropohjainen roolipeli, vaikkakin nykyaikaisella tekniikalla toteutettuna. Tällaisen tuotteen tuominen markkinoille olisi tuskin suurten julkaisijoiden pavunlaskijoita ilahduttanut, mutta joukkorahoituksen avulla Brian Fargo tiimeineen on saanut toteutettua juuri sellaisen pelin kuin halusivat. Meitä vanhemman polven pelaajia tämä luonnollisesti ilahduttaa.




Wasteland 2 sijoittuu 15 vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja sisältää melko paljon viittauksia aiempiin tapahtumiin. Jos alkuperäinen tarina kiinnostaa, etkä pelkää hieman rujoa ulkokuorta, löytyy Steamista myös Wasteland 1 – The Original Classic muutaman euron hintaan. Perusasetelma on molemmissa peleissä samanlainen: ihmiskunta on lopultakin miltei onnistunut pyrkimyksissään tuhota itsensä. Jäljelle jääneessä yhteiskunnan rangassa järjestystä ylläpitävät Desert Rangerit, joihin pelaajan joukkiokin lukeutuu.

Seikkailu alkaa Desert Rangerien tukikohdasta, jossa tehtäväksi annetaan selvittää Acen kuolema. Ace taas oli yksi alkuperäisen Wastelandin NPC-hahmoista. Tästä tarina lähtee etenemään omalla painollaan ja mukaan ympätty opastussysteemi ei ainakaan allekirjoittanutta ärsyttänyt, vaan pikemminkin oli hyödyllinen.



Varsinainen peli alkaa neljän hahmon valinnalla. Ne voi luoda itse tai valita valmiiksi luoduista. Hyvään tiimiin kannattaa kokemukseni perusteella valita ainakin tarkka-ampuja sekä lääkäri, joka osaa paikata pelikentällä haavoittuneet takaisin iskukuntoon. Tehokas paikkaaminen vaatii sekä Field Medic- että Surgeon-kykyjä. Ensimmäinen osaa poistaa verenvuodon ja käytellä laastaria, jälkimmäinen taas elvyttää pelissä tajuntansa menettäneet takaisin jalkeille. Käytännössä ilman kirurgin kykyjä riittävästi vahinkoa saanut pelihahmo kuolee lopullisesti.


Kykypuu on varsin monipuolinen ja hahmoa voi kehittää niin nokkeluuksia latelevaksi älyköksi kuin vaikkapa perustyhmäksi nuijamieheksi, jonka iskuista on luulot pois. Valinnanvaraa on niin paljon, että pelattuani pelin kertaalleen läpi tein jo uutta pelikertaa varten erilaiset hahmot, jotta pääsen kokeilemaan tyystin erilaista lähestymistapaa peliin.

Tekstiä pelissä on todella paljon ja se sisältää paikoin melko synkkääkin huumoria – taattua K-18-kamaa, siis. Huomasin myös roppakaupalla viittauksia scifi-elokuviin sun muihin, mikä ainakin allekirjoittanutta ilahdutti suuresti. Tärkeimpien henkilöiden puheet on myös äänitetty, mutta pääosaa pelissä esittää luettava teksti.

Tekstin seassa näkyy korostettuja täkysanoja, joita klikkailemalla voi kysellä pelihahmoilta asioista tai muuten reagoida tilanteisiin. Näissä kannattaa olla tarkkana, sillä hahmot saattavat reagoida hyvinkin voimakkaasti pelihahmon valintoihin. Jos hahmoilla on tiettyjä kykyjä, voi keskustelu saada uusia käänteitä ja jopa sen lopputulos voi muuttua.



Taistelut pelissä on toteutettu mielestäni varsin hyvin. Pelikenttää voi käyttää taktisesti suojana ja tietyt elementit voivat myös tuhoutua. Raskaalta konekivääriltä ei kannata hakea suojaa puulaatikon takaa ja niin edelleen. Pelissä voi olla samaan aikaan seitsemän enemmän tai vähemmän pelaajan hallinnassa olevaa hahmoa, joista neljä on normaaleja hahmoja ja kolme NPC:itä. NPC-hahmot ovat vain osittain pelaajan ohjattavissa, ja niiden käytös riippuu Leadership-kyvystä: mitä suurempi kyky, sitä paremmin NPC:t pysyvät lestissään eivätkä sooloile omiaan.


Ammukset pelissä ovat suhteellisen harvinaisia ja konetuliaseiden harkitsematon käyttö voi johtaa niiden loppumiseen kesken rähinän. Ammuksia löytyy kuitenkin lisää tapetuilta vihollisilta sekä pelimaailmasta erilaisten kassakaappien ja lokeroiden uumenista. Rahalla voi myös ostaa lisää, mutta kauppiaita ei ole aina saatavilla ja ammukset maksavatkin kovasti.



Pelin tekijöiden mukaan mahdollisuus kahteen samanlaiseen pelikokemukseen on pyöreä 0 ja uskon tämän väitteen täysin. Vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomiin ja varmasti tästä johtuen törmäsinkin läpipeluussani jokuseen bugiin liittyen mm. asioiden tekemisjärjestykseen. Mitään pelikokemuksen pysäyttävää ei eteen kuitenkaan tullut. Peli on myös jo saanut ensimmäisen ison päivityksensä ja lisää lienee luvassa. Itselläni WL2 on kaatunut työpöydälle vain kerran 43 pelitunnin aikana, joten se on ainakin omalla laitteistollani suhteellisen vakaa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että peli oli hyvinkin kahden vuoden odotuksen arvoinen ja täytti odotukseni suhteellisen hyvin. Täydellisyyteen ei päästy, mutta peli joka onnistuu imemään 40-vuotiaan veteraanin näin hyvin mukaansa on onnistunut varsin monella osa-alueella vähintäänkin kiitettävästi.

Teksti: Jarkko Lehti