Alkuperäinen Theatrhythm Final Fantasy onnistui iskemään johonkin nerouden ja älyttömyyden rajamaastoon: rytmipeliä ja Final Fantasy -sarjan musiikkia yhdistelemällä syntyi yksi Nintendo 3DS:n koukuttavimmista ruuduntakojista. Triljoona tuntia myöhemmin Theatrhythm Curtain Call herättääkin samanaikaisesti innostusta ja epäluuloa: pitäisikö tässä nyt jaksaa uudestaan hakata Ultimate Scorella yksi toisensa perään samoja tilutuksia, joiden parissa meinasi kerran mennä järki?




Tekninen perusidea ei ole juuri muuttunut. Kappaleita taotaan edelleen pomotaisteluita, maailmankarttoja sekä erityiskohtauksia apinoivissa kentissä, joita läpäisemällä kerätään lisäominaisuuksia avaavaa rhythmiaa. Omaan menestykseen voi vaikuttaa nopeiden refleksien lisäksi myös varustelemalla sankarijoukkiotaan kyvyillä ja esineillä, joten roolipelimäisyys on vahvasti läsnä. Myös ykkösosassa rhythmia-pisteitä keräilemällä sai rekryttyä uusia hahmoja ja kappaleita, joita Curtain Calliin on ähdetty moninkertainen määrä.


Täydellinen kierrätyksen pelko paljastuu onneksi pian aiheettomaksi. Vaikka aluksi saa hieman grindata päästäkseen koko repertuaarin äärelle, paljastuu yksittäisten FF-kappaleiden liukuhihnanaputtelun takaa uutta: seikkailumoodissa edetään kohti lopussa häämöttävää pomoa kuin pelilaudalla, ja moninpelissä taistellaan sijoituksista vastustajaa sabotoimalla. Etenkin kaksintaisteluissa yllätyselementti takaa Mario Kart -henkisesti jokaisen kierroksen olevan haaste kokeneemmallekin pelaajalle. Näinkin yksinkertaisilla ratkaisuilla on onnistuttu tuomaan paljon vaihtelua itsessään hyvin yksinkertaiseen pelimekaniikkaan, ja esimerkiksi tylsänpuoleiset Event Stage -kentät on fiksusti tajuttu jättää vähemmälle huomiolle.




Koko pelin kruununjalokivi on edelleen Final Fantasy -pelisarjan musiikki, jota on hyödynnetty entistä laajemmin. Lähestulkoon jokainen mieleen tuleva jatko-osa ja spin-off on tavalla tai toisella läsnä, mikä paisuttaa musiikkikirjastoa entisestään – puhumattakaan ladattavasta materiaalista, jonka ansiosta jokainen lempikappale on sormien ulottuvilla. Sinällään voisi toki kritisoida ratkaisun tukevan laadun sijasta määrää, sillä osa jatko-osien ääniraidoista ei juuri mieleenpainuvuudellaan loista. Toisaalta Curtain Call tarjoaa myös loistavan mahdollisuuden tutustua paremmin sarjan harvinaisempaankin musiikkiin. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, on aika toissijaista kiinnostaako ketään joku kissan kaima Final Fantasy Type-0:sta, jos sen ansiosta ryhmäänsä saa rekryttyä FF Tacticsin Ramzan.


Curtain Call ei teknisesti häpeä edeltäjälleen lainkaan, vaan peli on ilahduttavan ajatuksella toteutettu aina viimeistä piirtoa myöten. Kuulokkeilla pelattuna musiikit pääsevät toden teolla oikeuksiinsa, ja vetävät väistämättä herkäksi nostalgiahuurujen pamahtaessa pintaan. Valittamisen sanaa löytyykin lähinnä pelattavuuden tulvan aiheuttamasta ähkystä: niin paljon tehtävää, niin paljon naputeltavaa, niin suuri todennäköisyys rannetuppitulehdukselle. Jos aiempi Theatrhythm on tuttu, ei Curtain Callin lisämateriaalin metsästys lisäksi onnistu herättämään aivan yhtä intohimoista motivaatiota tuntikausien pelisessioille. Jotain alkuperäisen taiasta kuitenkin on edelleen mukana, sillä parin tunnin tauon jälkeen käsi hamuaa kuin vahingossa naputtelemaan pari erää. Parhaiten peli toimiikin erissä: hyvä musiikki kun ei vanhene koskaan.