Bound by Flame oli itselleni melkoisen tuntematon nimike ennen kuin pelin käsiini sain, mutta koteloon leimatut kehittäjän ja julkaisijan logot nostivat heti ihokarvat pystyyn. Firmat tiedän erityisesti peleistä The Testament of Sherlock Holmes ja Of Orcs And Men, jotka olen aiemmin arvioinut. Molemmista niistä paistoi läpi viimeistelemättömyys.


Bound by Falme on tarinavetoinen reaaliajassa toimiva roolipeli. Ensiksi on luotava oma pelihahmo. Luontityökalu ei tarjoa pelaajalle laajaa muokattavuutta, vaan vaivaiset neljä muuttujaa muokattavaksi: nimen, sukupuolen ja kasvo- sekä hiustyylin valikoiduttua voi seikkailu alkaa. Alkuintron päätyttyä ensimmäisten hahmolla tehtyjen liikkeiden jälkeen pelistä on heti aistittavissa kankeutta niin ruudunpäivityksessä kuin animoinnissakin. Onneksi opastus on kuitenkin kohdallaan, ja sen ansiosta pelin saloihin pääsee helposti käsiksi.



Keskiaikaisessa fantasiamaailmassa on hätä kovimmillaan elävien kuolleiden vallattua miltei koko maailman. Pienessä kylässä elää vielä toivoa paremmasta huomisesta, mutta kyläläisten pikkuhiljaa seotessa kuvitelma mukavasta loppuelämästä heikkenee. Kaikki olisi pelastettavissa salaperäisellä rituaalilla, mutta toimenpide epäonnistuu ja pelin sankarista Vulcanista tulee erittäin merkittävä pelinappula kuolleiden ja elävien väliseen sotaan.


Tarinaa eteenpäin vieviä keskusteluita pelissä riittää melkoisesti kokonaiskestoon suhteutettuna. Pitkät keskustelut alkavat äkkiä ärsyttää, kun käsikirjoitus on kankeaa ja kliseistä. Ääninäyttely ei tee keskusteluista yhtään sen hohdokkaampia, koska näyttelijät alittavat riman kautta linjan. Huvitusta aiheutti melkoisesti nuoren näköinen nainen, joka kuulosti parhaat päivät jo aikoja sitten nähneeltä vanhukselta. Loputtoman tuntuinen kiroilu ja vesirajan alle painautuvat kyläläisten höpinät kertovat käsikirjoittajien lapsellisuudesta. Välillä peli jopa unohtaa pelihahmon sukupuolen ja kutsuu tyttöä pojaksi. Keskusteluiden heikon laadun paketoi kasaan heikko animointi. Huulisynkkaus ei pysy kurissa eivätkä ilmeet ilmaise keskusteluihin sopivia tunnetiloja.

Seikkailu ja taisteleminen fantasiamaailmassa hoidetaan kolmannesta persoonasta. Taistelu on periaatteessa hyvinkin yksinkertaista, mutta taikuus ja pienet lisäkikat tuovat kokonaisuuteen mukavasti väriä. Pelaaja voi käyttää vastapuolen eliminoimiseen kolmea erilaista asetta; suurta ja kankeaa miekkaa, kahta pientä ja vikkelää miekkaa tai tulivoimaista magiaa. Taktiikkaa voi vaihtaa lennosta tilanteen mukaan.


Taisteluista kerääntyy kokemuspisteitä, joilla voi kehittää kaikkia kolmea eri taistelutyyliä. Jokaiselle taistelutyypille on pystytetty omat kokemuspuunsa, joihin pisteitä sijoittamalla voi kehittää haluamiansa ominaisuuksia. Itse käytin enimmäkseen kankeaa miekkaa, joka teki tuhoa hitaasti mutta varmasti. Vaikka tappelemiseen on luotu hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja, se kääntyi kuitenkin tylsään kaavaan; iske, puolusta, iske, puolusta…



Enimmäkseen pelissä liikutaan tietokoneen ohjaaman taistelijan kanssa. Kaverista ei ole suurta apua, mutta toisinaan taustatuki toimii taisteluissa sopivana hämynä ja maalitauluna vastustajille. Tietokoneen ohjastamalle soturille voi antaa taktisia käskyjä, joiden seurauksena hän joko hyökkää vastapuolen kimppuun tai jää taustalle odottamaan. Kollegan komennot ja taiat löytyvät saman painikkeen takaa, joka avaa simppelin valintarullan. Rullan ollessa käytössä pelin aika hidastuu olennaisesti, mutta loputtomasti miettimisaikaa se ei tarjoa.

Graafisesti peli on tyydyttävän näköinen, mutta heikko ruudunpäivitys ja huono animointi jättävät graafiset hyvyydet varjoonsa. Taustalla soi unimusiikkia, joka ei suurempia tunteita herätä. Muutamissa välinäytöksessä kuultavat kappaleet kuitenkin eroavat muusta taustasoinnista kuulostaen anime-elokuvista lainatuilta. Ne ovatkin tässä tapauksessa taustamusiikin helmiä.


Tarinan edetessä ja paikkoja kolutessa Vulcanin kimppuun käy monenmoista paholaista. Valikoimasta löytyy niin lihansyöjäkasveja kuin kuolemaa puhkuvia luurankojakin. Loppupomojakin vastaan astelee useampi, mutta niissä mielikuvitus on harmittavasti unohtunut täysin. Ne kaatuvat periaatteessa samalla kaavalla kun muutkin paholaiset, mutta iskuja saa antaa kymmenkertaisesti, ennen kuin voi huokaista helpotuksesta. Peli on melko vaikea, varsinkin jos vaikeusasteista valitsee sen hankalamman - vaikeus tosin perustuu tylsästi isoina laumoina liikkuviin ja paljon iskuja kestäviin pahiksiin.

Vaikka tarina on huonosti käsikirjoitettu, on mukaan lisätty mielenkiintoa ylläpitävä elementti: valinnat. Vulcanin sisällä mieltä horjuttava demoni yrittää ottaa päähahmosta täyttä valtaa ja toisinaan eteen tulevat valinnat vaikuttavat siihen, kuinka pahaksi Vulcan muuttuu. Tehdyt päätökset vaikuttavat pelin loppuun asti, ja tarinalle on kolme erilaista loppua.




Bound by Flame näyttää sen, kuinka pieni budjetti ja suuret skenaariot eivät aina kohtaa. Peli huokuu suuruuden hulluutta, mutta tuotantoarvojen ollessa matalat ei suurien tekijöiden tasolle nousta. Kunnianhimosta peli saa pari lisäpojoa, mutta toivottavasti ensi kerralla studion tekeleen rimaa lasketaan hieman alemmas, jolloin laadunkin voisi odottaa olevan paremmin kohdallaan.

Tarinan läpikäyntiin uppoaa aikaa noin kymmenisen tuntia. Peli kaikesta rosoisuudestaan ja heikosta toteutuksestaan huolimatta jättää kuitenkin sen verran positiivisen maun, ettei täysin surkeasta paketista voida puhua. Alkuun peli tuntui täysin kuralta, mutta myöhemmin se onnistui onneksi hieman kehittymään parempaan päin. Kevyenä välipalana roolipeleistä kiinnostuneelle Bound by Flame on kelvollinen, mutta täyden hinnan väärti se ei missään nimessä ole.

Kuvat ovat pelin PS4-versiosta.